Kaikki saa alkunsa jostakin, myös ihmiselämä. Elämä on Jumalan luomaa ja yksi hänen suurimmista ihmeistään. Kunpa osaisimme kiittää ja iloita siitä enemmän! Jokaisella meistä on varmasti ollut vastoinkäymisiä elämässään, jotka voivat väärin asennoituen synnyttää katkeruutta. Oma rukoukseni onkin, että Herra opettaisi minua iloitsemaan elämän lahjasta niin hyvien kuin pahojenkin päivien osalta.

Menneisiin päiviini mahtuu kaikenlaista: sekä riemua että kärsimyksiä. On silti hauskaa katsella elämää taaksepäin ja muistella, millaista oli ennen ja mitä silloin ajattelin. Menneiden muistelu on jossain mielessä myös rakentavaa puuhaa, koska muutaman vuoden takaisiin juttuihin on jo sen verran etäisyyttä, että asioita voi katsella suhteellisen rehellisesti, ehkä objektiivisemmin kuin aiemmin.

Seuraavassa on pari kuvaa menneiltä päiviltä...

Syntymäpäiväni sijoittuu vuoteen 1977. Mitään en tietenkään niiltä ajoilta muista, mutta hauskaa varmasti oli. :-) Kunhan vain oli maha täynnä ja kuivat vaipat alla, elämä hymyili. (Ikää kuvassa on noin kuusi kuukautta.)



Yhdeksänvuotiaalle ala-asteikäiselle kaikenlaiset moottoriajoneuvot olivat kova sana. Aina vähän väliä mietin, millaista venettä olisi hienointa ajaa kesäisillä järvillä.



"Micky was a young boy, he had a heart of stone..."
16-vuotiaalla nuorella miehellä oli tukka takana ja elämä edessä.
Älkää sanoko, että näytän Jari Litmaselta! :-)

24-vuotiaalla tekniikan ylioppilaalla on aihetta vakavaan naamaan, mutta myös hymyyn. Näyttää siltä, että saan vielä joku päivä tutkinnon kasaan.

Ja valmiiksihan se tutkinto tuli. Jännää, miten englanninkieliset nimet ovat jotenkin mahtipontisempia kuin suomenkieliset. Nyt minun pitäisi olla "luonnontieteen mestari"... :-) Heh!