Naispappeus ja kristillinen perhekäsitys


Voidakseen ymmärtää koko naispappeus-kysymystä on ymmärrettävä ensin se, mitä Raamattu opettaa perheestä ja miehen ja naisen asemasta. Mies ja nainen on luotu erilaisiksi sekä fyysisesti että emotionaalisesti. Jumala näki hyväksi tehdä heistä erilaisia, jotta he erilaisina voisivat täydentää toisiaan ja heijastaa siten Jumalan luomistyön rikkautta.

Luomisessa miehelle ja naiselle annettiin eri tehtävät. Esimerkiksi synnyttäminen annettiin vain naiselle. Samoin miehelle osoitettiin tehtävä huolehtia perheestään työnteolla.

Niin kuin ei laivassakaan voi olla kahta kapteenia tai kahta peräsintä, ei perheessäkään voi olla kahta päätä, kahta johtajaa. Siksi Jumala osoitti perheen pään aseman vain toiselle osapuolelle: miehelle. Miehelle annettiin asema perheen päänä ja johtajana, ja naisen tuli tunnustaa tämä asema ja olla siten miehelle alamainen (1. Moos. 2:18, 1. Moos. 3:16).

Miehen tehtävänä on huolehtia ja olla vastuussa perheestään sekä rakastaa vaimoaan "niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta" (Ef. 5:25). Jumala siis kehottaa miehiä todelliseen sitoutuvaan ja uhrautuvaan rakkauteen vaimoaan kohtaan. Tarvittaessa tulee olla valmis vaikka kuolemaan vaimonsa puolesta! Naisen on puolestaan kunnioitettava miestään ja oltava tälle alamainen (Ef. 5:24).

Miehen tulee rakastaa vaimoaan pyrkimällä aina vaimon ja perheen parhaaseen - jopa oman etunsa kustannuksella. Vaimon taas tulee kunnioittaa miestään ja suostua tämän tahtoon (Kol. 3:18-19). Ei ole onnellista vaimon alistua miehensä tahtoon, jos mies ei rakasta vaimoaan. Samoin ei ole onnellista miehen rakastaa ja palvella vaimoaan, jos vaimolla ei ole aikomustakaan alistua miehensä tahtoon. Tietysti, jos mies rakastaa vaimoaan, hän ottaa toki vaimonsa tahdon huomioon, eli ei ole kysymys mistään diktatuurista vaan oikeudenmukaisesta johtamisesta. Eli on väärin, jos mies tekee niin kuin tykkää välittämättä pätkääkään vaimonsa tahdosta.

Kristillinen ajatus siitä, että mies on vaimon pää, on jotain muuta kuin mitä esim. Talebanit harrastivat. Perheen päänä oleminen ei ole tyrannimaista mielivaltaa, vaan Raamattu sanoo: "Miehet eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niin kuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niin kuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi" (1. Piet. 3:7).

Kristus on tässäkin asiassa hyvänä esimerkkinä. Hän oli johtaja, kiistaton johtaja, joka oli oikeudenmukainen ja jonka sanaa noudatettiin. Kristus oli kuitenkin myös nöyrä ja palveli suurella antaumuksella sekä oppilaitaan että muita ihmisiä. Ja ennen kaikkea, Kristus rakasti omiaan suunnattomasti, ja hänen omansa olivat hänelle alamaisia. Niin tulee myös miehen olla Kristuksen tavoin johtaja-palvelija.

Jotkut voivat ajatella, että tämä Jumalan asettama perhemalli ei ole tasa-arvon mukaista. Mutta jos ajatellaan, mitä tasa-arvo oikeasti on, niin se tarkoittaa, että osapuolet ovat yhtä arvokkaita. Ja kyllä tässä Raamatun mallissa molemmat ovat yhtä arvokkaita. Molemmilla ei vain ole samoja tehtäviä. Ei yrityksessäkään johtaja ole sen arvokkaampi kuin alaiset. Hänellä on vain eri tehtävä. Kyllä kaikki kuitenkin puhaltavat yhteen hiileen ja pyrkivät yrityksen parhaaseen, mutta se ei onnistu kovin hyvin, jos kaikilla on samanlaiset tehtävät eikä mitään auktoriteettijärjestystä tai alainen-esimies-suhdetta ole. Sama pätee perheeseen.

Naiset eivät siis ole yhtään vähempiarvoisia kuin miehet, vaikka eivät voi toimia perheen päänä. Molemmat ovat yhtä arvokkaita ja Jumalalle rakkaita, mutta Jumala ei ole tarkoittanut samoja tehtäviä molemmille. Kristillinen tasa-arvo on yhtä arvokkaina olemista ja Jumalalle yhtä rakkaina olemista. Tasapäisyyttä ja tasaveroisuutta, jota feministit ajavat ja edustavat, Raamattu sen sijaan vastustaa. Jumala on asettanut miehen perheen pääksi! Tämä käy ilmi jo luomiskertomuksesta, joten se on Jumalan luoma järjestys. Kristinusko vastustaa feministien tasapäisyys-tasa-arvoa, mutta aivan samoin se vastustaa sovinistien herra-johtajuutta.

Kun meille on selvää Jumalan asettama perhemalli ja siihen liittyvä miehen ja naisen auktoriteettijärjestys, voimme ymmärtää myös naispappeus-kysymystä.

Efesolaiskirjeessä seurakuntaa verrataan erityisesti perheeseen (Ef. 5). Samoin kuin Kristus on seurakunnan pää, on mieskin vaimonsa pää. Perhe on kuin seurakunta. Siksi seurakunnassa tulee toteutua sama järjestys kuin perheessä. Samoin kuin perheen kaitsija on mies, tulee myös seurakunnan kaitsijan olla mies. Samoin kuin miehen tehtävänä on vaalia ja huolehtia perheestään Kristuksen esikuvan mukaisesti, tulee seurakunnan kaitsijankin vaalia ja huolehtia seurakunnastaan.

<Ef. 6:4> puhuu siitä, että miehen on oltava perheessä myös hengellinen johtaja. Isiä kehotetaan kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa", tai kuten uusi käännös sanoo: "ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan". Aivan vastaavalla tavalla kuin mies on perheen hengellinen johtaja, tulee myös seurakunnan hengellisen johtajan, kaitsijan, olla mies. Taas törmäämme analogiaan perheen ja seurakunnan välillä.

1. Timoteuskirjeessä seurakunnan kaitsijalta edellytetään seuraavaa:
    "Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?" (1. Tim. 3:4-5)
Kun kerran seurakunnan kaitsijan edellytyksiin kuuluu perheen päänä toimiminen ja siihen liittyvät asiat, ei naisella ole lupaa toimia seurakunnan kaitsijana. Mikäli nainen hyväksytään seurakunnan paimeneksi, samalla tulisi hyväksyä nainen perheen pääksi, koska nämä asiat ovat täysin rinnasteisia Raamatun mukaan. Ja mikäli hyväksytään nainen perheen pääksi, kiistetään Raamatun luomisjärjestys, koska nämä asiat Raamatussa rinnastetaan. Ja mikäli kiistetään luomisjärjestyksen sitovuus erinäisissä asioissa, romahtaa Raamatun auktoriteetilta todella tehokkaasti pohja monella muullakin elämän alueella (esim. avioliitto, syntiinlankeemus jne.)

Toisaalta mikäli kiistetään Paavalin kirjeiden velvoittavuus ja väitetään niiden olleen kulttuurisidonnaisia, romahtaa koko Raamattu kuin korttitalo. Tällöin voisi jokainen itse poimia Raamatusta ne kohdat, jotka häntä miellyttäisivät - näin valitettavasti nykyään pitkälti tehdäänkin, mutta kyse ei olekaan enää kristinuskosta.

Raamattu puhuu paljon Kristuksen ruumiista. Mikäli tästä ruumiista otetaan jokin osa pois, koko ruumis kärsii, tai jopa kuolee. Raamattu ja koko meidän oma ruumiimme oivasti osoittavat tämän! Siksi kristinuskosta ei voi mennä poistamaan mitään osia. Naispappeuden hyväksyminen on yhden osan poistamista kristinuskosta ja yleensä ensimmäinen askel luopumuksen tiellä, kuten olemme voineet kirkossamme viime aikoina huomata.

Katsotaan lisää Raamatun kohtia. 1. Timoteuskirjeen 2. luvussa kirjoitetaan seuraavaa:
    "Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää." (1. Tim. 2:11-15)
2. luku antaa ohjeita seurakunnankokousta eli jumalanpalvelusta varten. Sen loppuosassa otetaan kantaa naisen asemaan seurakunnassa: naisen ei tule hallita miestä. Tämä on sitä samaa alamaisuutta, jota Raamattu muissakin kohdissa edellyttää auktoriteettijärjestyksestä puhuessaan. Koska ei ole oikein, että nainen hallitsee miestä perheessä, ei ole oikein, että nainen hallitsee miestä seurakunnassakaan. Perustelut tälle ovat luomisessa, eli kyseessä ei ole ajan tai kulttuurin mukaan muuttuva juttu, vaan ikuinen ja yleispätevä asia.

Tässä puhutaan myös opettamisesta. Siinä viitataan seurakunnankokouksen saarnaosaan. Tämä on seurakunnan kaitsijan tehtävä, kuten voimme 3. luvusta todeta. Naiselta kiellettiin tähän tehtävään ryhtyminen, perusteena alamaisuus miehelle. Naisten ei sallittu ottavan itselleen kaitsijan asemaa ja tehtäviä.

Raamattu ei kuitenkaan vastusta naisten opettamista sinänsä. Esimerkiksi vanhojen naisten tulee opettaa nuorempia (Tiit. 2:3-5), ja Priscilla yhdessä miehensä Aquilan kanssa opetti Apollosta (Apt. 18:26). Raamattu puhuu kahdenlaisesta hengellisestä opettamisesta. On opastavaa opettamista ja auktoritatiivista opettamista eli saarnaamista. Saarnavirka oli osoitettu seurakunnan kaitsijalle. Tämä auktoritatiivinen opettaminen kiellettiin naisilta auktoriteettijärjestyksen takia. Siksi nainen ei voi toimia seurakunnan kaitsijan virassa.

Jos nainen toimisi seurakunnan johtajana, olisi hänen miehensä hänelle alamainen. Ja tämän Raamattu nimenomaisesti kieltää. Miehen asema perheen päänä perustuu luomisjärjestykseen, ja samaan asiaan perustuu se, että naisen ei tule hallita miestä, kuten <1. Tim. 2>:sta käy ilmi. Siksi naisen tulee pidättäytyä kaitsijan tehtävistä.

<1. Tim. 3> jatkaa samasta aiheesta ja edellyttää, kuten luimme, että henkilön, joka on seurakunnan kaitsija, tulee kyetä hallitsemaan omaa kotiaan. Samoin edellytetään, että perheen pään (eli miehen) tulee olla kotinsa hallitsija, eikä naisen. Näin 1. Timoteuskirje edellyttää, että seurakunnan kaitsijan tulee olla mies.

1. Korinttilaiskirjeessä puhutaan lisää seurakunnan kokoukseen liittyen:
    "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa." (1. Kor. 14:33-35)
Kyseessä on sama tilanne kuin <1. Tim. 2>:ssa. Puhutaan seurakunnan kokouksesta ja siihen liittyen saarnaosasta. Jotkut ovat yksioikoisesti tulkinneet, että koska "naisten tulee olla vaiti", eivät naiset saa päästää inahdustakaan seurakunnassa. Tästä ei kuitenkaan voi olla kysymys, koska <1. Kor. 11:5>:n mukaan naiset profetoivat ja rukoilivat yleisesti seurakunnassa ja olivat siis äänessä. Koska 14. luvussa puhutaan muutenkin seurakuntajärjestyksestä, on meillä oikeus olettaa myös tämän vaitiolo-ohjeen koskevan sitä.

Muutama jae aikaisemmin sanotaan:
    "Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta." (1. Kor. 14:31)
Toisin sanoen kaikki, sekä miehet että naiset, voivat profetoida (ja siis olla äänessä), jotta kaikki, sekä miehet että naiset, saisivat opetusta ja kehotusta. Ei siis ole väärin, että nainen tällä tavoin on mukana seurakunnan kokouksessa, eikä ääneen rukoileminen (1. Kor. 11:5) ollut mikään ongelma, mutta naisen asema ja auktoriteettijärjestys silti edellyttivät naisen pidättäytymistä seurakunnan kaitsijalle kuuluvista tehtävistä, kuten tässä tapauksessa saarnaviran hoitamisesta. <1. Tim. 2>:n tavoin tämä 1. Korinttilaiskirjeen kohta perustelee asian miehen ja naisen auktoriteettijärjestyksellä.

Heprealaiskirjeessä seurakunnan kaitsijoita kohtaan edellytetään samaa alamaisuutta, kuin mitä perheessä miestä kohtaan:
    "Olkaa kuuliaisia ja alamaisia johtajillenne, jotka valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen, mikä ei olisi teille hyödyllistä." (Hepr. 13:17)
Kuuliaisuus ja alamaisuus seurakunnan johtajalle, jota tässä edellytetään, on täysin verrattavissa naisen alamaisuuteen miehelleen. Tämä analogia seurakunnan ja perheen sekä kaitsijan ja miehen välillä toistuu usein Raamatussa. Perustelu naispappeuden kieltämiselle on Raamatussa nimenomaan tämä miehen ja naisen välinen auktoriteettijärjestys. Ja koska asia on perusteltu luomisella, se ei ole kulttuurista riippuvainen vaan yleisinhimillinen. Niinpä ei ole mitään raamatullista perustetta sille naispappeuden kannattajien väitteelle, että kulttuurin muuttumisen takia naispappeus olisi sallittava. Kyseessä ei myöskään ole mikään "Paavalin oma mielipide", niin kuin jotkut väittävät, vaan hän selvästi kirjoittaa:
    "Tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä!" (1. Kor. 14:37-38)

– Mikko Satama –