Liite: Dispensationalismi ja Jumalan liitot


Dispensationalismilla tarkoitetaan John Nelson Darbyn 1800-luvulla synnyttämää ja hänen ajatustensa pohjalta kehittynyttä teologista rakennelmaa, jossa keskeisessä roolissa ovat Jumalan liitot. Dispensationalismissa katsotaan sinänsä aivan oikein, että Jumala on tehnyt ihmisten kanssa seitsemän suurta liittoa, jotka ohjaavat pelastushistorian suuntaa. Nämä liitot ovat 1) Adamin liitto luomisesta lankeemukseen, 2) Abelin liitto lankeemuksesta vedenpaisumukseen, 3) Nooan liitto vedenpaisumuksesta Abrahamiin, 4) Abrahamin liitto hänestä itsestään lain antamiseen, 5) Mooseksen liitto (ns. vanha liitto) Siinaivuoren lain antamisesta Jeesukseen, 6) Messiaan ensimmäinen liitto (ns. uusi liitto) Jeesuksesta tämän paluuseen ja 7) Messiaan toinen liitto (tuhatvuotinen valtakunta) Jeesuksen paluusta uuden maailman luomiseen. Tämän lisäksi Jumala on tehnyt joitakin henkilökohtaisia liittoja ihmisten kanssa kuten Daavidin, Pinehaksen ja Leevin liitot.

Näiden seitsemän liiton (tai kuuden, koska tuhatvuotisesta valtakunnasta on kiistaa) olemassaolon tunnustavat useimmat kristityt. Perinteisessä protestanttisessa liittoteologiassa kuitenkin ajatellaan, että Jumalalla on vain yksi periaatteellinen pelastusliitto ihmisten kanssa, jonka muodot ovat vaihdelleet historian eri vaiheissa. Nämä mainitut seitsemän liittoa ovat tuon yhden ja saman periaatteellisen liiton erilaisia ilmentymiä. Ne ovat kaikki myös armoliittoja, koska jokaisessa niistä Jumala on osoittanut ansiotonta suosiollisuuttaan ihmisiä kohtaan – jopa sinänsä tekoihin perustuvassa Adamin liitossa, koska kaikki luotukin on voimassa vain Jumalan tahdosta, hänen armonsa ja hyvyytensä kannattelemana. Näin ollen niissä kaikissa on yhtäläinen tie pelastukseen ja Jumalan yhteyteen.

Dispensationalismi eroaa kuitenkin tästä perinteisestä liittoajattelusta, sillä siinä katsotaan, että nämä seitsemän liittoa eivät ole yhden ja saman periaatteellisen pelastusliiton ilmentymiä vaan niissä on kyse Jumalan erilaisista pelastustahdoista eri aikoina. Jumala koettelee jokaisen liiton aikana ihmisiä erilaisilla tavoilla. Tämä tarkoittaa, että pelastushistoria jakaantuu erilaisiin armotalouskausiin (dispensaatioihin), joissa on jokaisessa erilainen pelastuksen tapa. Esimerkiksi Mooseksen välityksellä solmitun Siinaivuoren liiton katsotaan olevan lakiliitto, jossa pelastus tuli lain teoista, kun taas Jeesuksen kautta solmitussa uudessa liitossa se tuli armosta ja uskosta. Tämä käsitys on ristiriidassa perinteisen liittoajattelun kanssa, jossa myös Mooseksen liitto oli armoliitto uhreineen.

Tällainen jyrkkä jako dispensationalismissa tarkoittaa myös, että monet perinteiset teologiset käsitteet menevät uuteen määrittelyyn. Esimerkiksi käsitteen ”laki” katsotaan tämän mukaisesti tarkoittavan historistisesti vain Mooseksen lakia, joka ei sido uutta liittoa, mikä johtaa täyteen antinomismiin, Jumalan moraalisen tahdon vähättelyyn ja hylkäämiseen uudessa liitossa. Perinteisessä liittoteologiassa ”laki” taas viittaa yleisesti Jumalan tahtoon ihmistä kohtaan. Vastaavasti jyrkkä liittojen jakaminen eri pelastustiet sisältäviksi dispensaatioiksi johtaa myös muihin ”uutuuksiin”. Dispensationalismissa katsotaan esimerkiksi, että on olemassa kaksi viimeistä tuomiota kahdelta eri valtaistuimelta. Näistä ensimmäinen olisi Matt. 25:ssä kuvattu ”Jeesuksen valtaistuimen tuomio”, jossa tuomitaan tuhatvuotista valtakuntaa varten ja katsotaan, kuka sinne pääsee. Toinen taas olisi Ilm. 21:ssä kuvattu ”valkoisen valtaistuimen tuomio”, jossa tuomittaisiin taivaaseen ja helvettiin. Tällainen näkemys on erittäin kyseenalainen.

Yksi keskeisin tunnuspiirre dispensationalismissa onkin erilaisten pelastusteiden opettaminen eri liitoissa. Tämän lisäksi dispensationalismissa katsotaan, etteivät uudemmat liitot ole varsinaisesti korvanneet vanhempia liittoja, ei edes siten, että vanhempien liittojen elementtejä on sisällytetty uudempiin. Vanhojen liittojen katsotaan olevan edelleen voimassa niille, joiden kanssa ne solmittiin. Adamin, Abelin, Nooan ja Abrahamin liittojen kohdalla tällä ei ole kovin paljon merkitystä (vaikka tunnettu dispensationalisti Scofield katsoikin arabien kuuluvan Abrahamin pojan Ismaelin jälkeläisinä Abrahamin liiton piiriin). Se, missä tämä dispensationalistinen ajattelu tulee näkyvimmin esiin, on Mooseksen ja Jeesuksen liitoissa.

Koska vanhojen liittojen katsotaan olevan voimassa niille, joiden kanssa ne on solmittu, katsotaan dispensationalismissa Jumalalla olevan useita liiton kansoja, käytännössä tärkeimpinä kuitenkin vain kaksi: Israel ja uuden liiton seurakunta. (Tosin dispensationalisti Chafer puhui neljästä pitäen enkeleitä Adamin liiton kansana, pakanakansoja Nooan ja osin Abrahamin liiton kansoina, israelilaisia Mooseksen liiton kansana ja kristittyjä uuden liiton kansana.) Tästä on ymmärrettävästikin johtopäätöksenä se, ettei niin sanottu vanha liitto ole päättynyt, vaan se on voimassa edelleen israelilaisille. He voisivat siis pelastua vanhan liiton ehdoilla. Ja sen mukaisesti dispensationalismissa ajatellaankin, että Jerusalemiin tullaan rakentamaan kolmas temppeli, jossa uhraus aloitetaan uudelleen.

Niinpä toinen keskeinen dispensationalismin tunnuspiirre on opetus, jonka mukaan Jumalalla on kaksi (tai useampi) liiton kansaa: Israel ja kristityt, joille hänellä on kaksi erilaista ohjelmaa pelastushistoriassa. Tämä tarkoittaa, että erityisesti Roomalaiskirjeen tekstit täytyy tulkita dispensationalismissa radikaalisti uudelleen. Nimittäin Roomalaiskirjeessä tehdään jako hengellisen ”tosi-Israelin” (johon kuuluu sekä juutalaisia että pakanoita) ja etnisen Israelin välille.
    ”Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia.” (Room. 9:6–7)
Tätä ajatusta dispensationalismissa ei hyväksytä vaan katsotaan, että uuden liiton seurakunta ei ole perinyt mitään niistä lupauksista, jotka on annettu Israelille. Tosiasiassa Roomalaiskirjeessä kuitenkin selkeästi hengellistetään useita Vanhassa testamentissa Israelille annettuja lupauksia ja suunnataan ne (etnisesti sekalaiselle) uuden liiton seurakunnalle, joka koostuu Jeesukseen uskovista juutalaisista ja Jeesukseen uskovista pakanoista. Uuden liiton seurakunta on perinyt ne hengelliset lupaukset, jotka Jumala on antanut Israelille, ja se on tässä mielessä uusi ”Jumalan Israel” (Gal. 6:16). Dispensationalistit eivät ole oikeassa. Juutalaisista sanotaan:
    ”Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden.” (Room. 11:28)
Vaikka vanhalle Israelille annetut hengelliset lupaukset ovatkin siirtyneet uuden liiton seurakunnalle, sille annetut kansalliset lupaukset koskevat sitä kuitenkin edelleen. Tämä on perinteinen liittoteologinen käsitys. Tästä eroaa niin sanottu korvausteologia, jossa seurakunnan katsotaan perineen hengellisten lupausten lisäksi myös kansalliset lupaukset, mikä tarkoittaa, että etnisellä Israelilla ei ole enää mitään merkitystä. Näin ollen esimerkiksi valtiollisen Israelin syntyminen ja juutalaisten maahan paluu ovat vain historian oikkuja, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan lupausten kanssa. Mutta yhtälailla perinteisestä liittoteologiasta eroaa dispensationalismi, koska siinä seurakunnan ei katsota perineen Israelilta kansallisten lupausten lisäksi myöskään hengellisiä lupauksia, vaan seurakunta on tyystin uusi Jumalan dispensaatio maailmassa.

Hengelliset lupaukset Kansalliset lupaukset
Liittoteologia Seurakunnalle Israelille
Korvausteologia Seurakunnalle Seurakunnalle
Dispensationalismi Israelille Israelille

Johtuen siitä, että dispensationalismissa on kaksi hengellistä Jumalan kansaa – Israel ja seurakunta – tulee teologinen käsite ”seurakunta” myös määritellyksi uudelleen. Siinä missä perinteisessä protestanttisessa teologiassa seurakunnalla tarkoitetaan kaikkien pelastuneiden joukkoa, Jumalan armonliiton kansaa, dispensationalismissa sillä ei tarkoiteta tätä. Dispensationalismissa seurakunta merkitsee Jumalan uuden liiton dispensaatiota, hänen hengellistä hallintavaltaansa maailmassa ensimmäisen helluntain ja tempauksen välissä.

Seurakunta merkitsee Jumalan hengellistä hallintavaltaa maailmassa, minkä ei voi katsoa jatkuvan jos ja kun Antikristus hallitsee koko maailmaa myös uskonnollisesti. Niinpä päätellään, että seurakunta täytyy temmata täältä pois ennen kuin moinen maailmanvalta on mahdollista. Antikristuksen hallitessa Jeesukseen uskovat ihmiset olisivat tuona aikana parannuksen tehneitä juutalaisia, jotka ovat löytäneet uudelleen tien Jumalan yhteyteen. Näin termi ”seurakunta” kaventuu dispensationalismissa Raamatun vastaisesti sulkien osan pelastetuista seurakunta-käsitteen ulkopuolelle.

Vanhoja radikaaleja näkemyksiä on tosin lievennetty uudemmassa dispensationalismissa, jossa ei enää ajatella, että eri liitoilla ja eri kansoilla olisi eri pelastustiet, mutta kylläkin erilaiset tarkoitukset, kohtalot ja tehtävät. Vanhat teologiset ongelmat kuitenkin näkyvät myös uudemmassa dispensationalismissa teologisten käsitteiden perinteisestä poikkeavassa määrittelyssä ja käytössä. Mielestäni dispensationalistinen liittokäsitys on varsinkin vanhemmassa muodossaan täysin harhaoppinen opettaessaan erilaisia pelastusteitä eri liitoille ja eri ihmisryhmille ja pitäen vanhoja liittoja voimassa. Mutta vaikka kantaa lievennettäisiinkin, moni teologinen ongelma on edelleen paikallaan. Itse pidän dispensationalismia pahasti Raamatun vastaisena ja vakavasti virheellisenä oppirakennelmana.


Liittoteologia
  • Eri liitoissa sama pelastustie
  • Vanhat liitot lakanneet tai sisältyneet uuteen
  • Jumalalla yksi liiton kansa
  • Seurakunta ei ole perinyt Israelin kansallisia lupauksia (mutta hengelliset kylläkin ollen uusi ja ainoa liiton kansa)
  • Seurakunnalla ja Israelilla (=Israelin Jeesukseen uskovalla jäännöksellä) sama pelastushistoria ja sama pelastustie
  • Pretribulationistinen eskatologia ei välttämätön

Dispensationalismi
  • Eri liitoissa eri pelastustiet
  • Vanhat liitot edelleen voimassa sellaisenaan
  • Jumalalla useita liiton kansoja (käytännössä kaksi)
  • Seurakunta ei ole perinyt Israelin hengellisiä lupauksia (vaan on kokonaan uusi Jumalan järjestys)
  • Seurakunnalla ja Israelilla eri pelastushistoriat (ja eri pelastustiet)
  • Pretribulationistinen eskatologia välttämätön

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon