Ilmestyskirja 21–22 – Pelastuksen mahtavuus

Uusi taivas ja uusi maa

”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.’ Valtaistuimella istuva lausui: ’Uudeksi minä teen kaiken.’ Hän sanoi: ’Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.’” (Ilm. 21:1–5)

Johannekselle näytetään uusi taivas ja uusi maa, sen jälkeen kun ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa oli tuhottu merineen. Koska alussa maa tuli kirotuksi ihmisen syntiinlankeemuksen tähden (1. Moos. 3:17), se ei voi periä kirkkautta eikä kestää Jumalan pyhyyden edessä. Siksi se on tuhottava ja on luotava uudet taivaat ja uusi maa. Merta ei enää ole, koska se on kaaoksen ja syvyyden kuva, ja koska se myös erottaa ihmisiä toisistaan. Pelastuksessa ei ole enää erottavia esteitä ihmisten välillä.

Vanhan maan, taivaan ja avaruuden tuhouduttua luodaan uusi maa ja sille uusi taivas, ”joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:13). Ihmisten ruumiit myös tuhotaan ja heille luodaan uudet ruumiit, ylösnousemusruumiit, jotka ovat kirkastettuja ja vailla syntiä, ehkä sellaisia kuin ensimmäisillä ihmisillä oli paratiisissa, ehkä sellaisia kuin Jeesuksella oli hänen noustuaan kuolleista. Jeesuksen tullessa elossa olevien ruumiit luodaan uudeksi. He ”muuttuvat” (1. Kor. 15:51–52).

Iankaikkinen pelastus Jumalan luona ei siten ole jonkinlainen utuinen aineettomien sielujen tai henkien paikka, jossa soiteltaisiin harppua hennosti pilvenhattaralla. Pelastus on ruumiillista elämää fyysisessä maassa – mutta uudessa maassa ja uudessa ruumiissa. Toisaalta nekin ihmiset, jotka joutuvat kadotukseen, saavat ylösnousemuksessa uuden ruumiin, mutta he viettävät siinä ruumiissa ikuisuuden helvetissä.

Jumalan tulevaa asuinsijaa ihmisten keskellä kutsutaan uudeksi Jerusalemiksi. Se on täydellinen seurakunta, Jeesuksen morsian, joka on sulhaselleen kaunistettu. Pelastuksen kuvaaminen uudeksi Jerusalemiksi ja morsiameksi on merkittävää. Jumala valitsi vanhassa liitossa Jerusalemin omakseen ja nimensä asuinsijaksi (1. Kun. 11:36). Kuitenkin kerta toisensa jälkeen se luopui Jumalastaan ja oli sille uskoton palvelemalla muita jumalia. Niinpä Jumala hävitytti sen peräti kahteen otteeseen.

”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.” (Matt. 23:37–38)

Uusi Jerusalem on puhdas ja täydellinen, sellainen jollainen maallisen Jerusalemin olisi pitänyt olla. Uusi Jerusalem esitetään myös morsiamena, puhtaana neitsyenä, joka on odottanut sulhastaan ja ollut tälle uskollinen. Tämä kuvaa perille päässeitä uskovia. He ovat olleet uskollisia Jeesukselle kuolemaan asti. He eivät ole harjoittaneet hengellistä haureutta epäjumalien kanssa. He eivät ole kieltäneet Herraansa edes kärsimyksissä ja kuolemassa vaan ovat kärsivällisesti odottaneet tämän paluuta.

”Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.” (2. Kor. 11:2)

Neitsyt-Jerusalemin vastakohtana Ilmestyskirjassa esitettiin Portto-Babylon, joka oli kaiken haureuden ja iljetyksen pesä. Se edustaa äärimmäistä uskottomuutta Jeesukselle ja piittaamattomuutta tämän tahdosta. Neitsyt, Jerusalem, sitä vastoin kuvaa hengellistä puhtautta ja uskollisuutta kuolemaan asti.

Vastaava ”neitsyt vastaan portto” -asetelma toteutuu myös kristillisten kirkkojen ja seurakuntien kohdalla lopun aikojen vainoissa. Osa niistä on porttokirkkoja, jotka tekevät yhteistyötä valtaapitävien kanssa. Ne suostuvat kompromisseihin Raamatun sanasta ja toiminnan rajoituksiin. Mutta on neitsytseurakuntia, niitä jotka eivät myy sieluaan. Ne pitävät kompromissittomasti kiinni Raamatun sanasta ja Jeesuksesta todistamisesta eli oikeudesta evankeliointiin.

Morsian siis kuvaa Jeesukseen uskovia, uskollista seurakuntaa, taivaallista Jerusalemia. Sulhanen puolestaan kuvaa Jeesusta itseään. Taivaassa vietetään ”Karitsan häät”, jossa sulhanen ja hänelle kihlattu morsian saavat toisensa ja ovat ikuisesti yhdessä. Häät ovat suuren ilon juhla, ilon joka ei koskaan pääty.

”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen.” (Matt. 22:2)

”Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.” (Ilm. 19:7–8)

Uudesta Jerusalemista sanotaan, että se on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Syntisenä ihminen ei voi lähestyä Jumalaa eikä edes katsoa häneen kuolematta Jumalan pyhyyden edessä. Nyt kuitenkin synti on ikuisiksi ajoiksi hävitetty. Jumalan ja ihmisten välinen yhteys on täydellistä, ja ihmiset voivat katsella Jumalaa peittämättömin kasvoin. Vihdoinkin näemme Jumalan kokonaan sellaisena kuin hän on!

Jumala myös pyyhkii omiensa, taivaaseen päässeiden kaikki kyyneleet, mikä tarkoittaa lopullista ja täydellistä lohdutusta. Taivaassa ei ole enää mitään kärsimystä, kipua, sairautta eikä kuolemaa, vaan siellä kaikki on hyvin – lopullisesti. Kaikki entinen on kadonnut. Jumala tekee kaiken uudeksi. Taivaassa Jumala antaa täydellisen lohdutuksen kaikista kivuista ja kärsimyksistä. Ne ovat lopullisesti ohi. Enää jäljellä on päättymätön ilo ja onni Jumalan yhteydessä. Taivas on paras mahdollinen paikka ja olotila. Kärsivien ja vainottujen uskovien tuska on ohi.

”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.” (Hepr. 13:14)

Johannesta käsketään vielä kirjoittamaan, että nämä sanat ovat luotettavat ja todet. Ne ovat lähtöisin Jumalalta, joka ei valehtele eikä petä. Taivaan täydellinen lohdutus ja kaikkien kärsimysten loppuminen on erittäin varmaa. Mutta kaikkein tärkein ja varmin asia on, että siellä on läsnä Jeesus itse ja hänen täydellinen rakkautensa vaimoaan kohtaan.


Taivaaseen pääsevät

”Vielä hän sanoi minulle: ’Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” (Ilm. 21:6–7)

Kuten Johanneksen aiemmin näkemistä näyistä käy ilmi, Isä Jumala istuu taivaan valtaistuimella (Ilm. 4–5), ja niin hän tekee myös tällä hetkellä meidän tätä lukiessamme. Kirkkauden valtaistuimella ei siis istu Jeesus vaan Isä. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus astui ylös taivaisiin ja istuutui Isän oikealle puolelle, mistä käsin hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, kuten apostolisessa uskontunnustuksessa ilmaistaan. Tämä oikealla puolella istuminen ilmaistaan selkeästi Raamatussa:

”Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 8:1)

”Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” (Hepr. 12:2)

Jeesus on siis tälläkin hetkellä Isän oikealla puolella taivaassa. Mutta tilanne muuttuu toiseksi sen jälkeen, kun hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Jo evankeliumeissa Jeesus sanoo tulevaisuudesta seuraavaa:

”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella” (Matt. 19:28)

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” (Matt. 25:31–32)

Kun on viimeisen tuomion aika, Isä nousee kirkkauden valtaistuimelta ja antaa Pojan istua sille. Kuten aiemmin puhutusta muistamme:

”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää.” (Joh. 5:22–23)

”Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä!” (Joh. 5:27)

Kun uudet taivaat ja uusi maa luodaan ja käydään viimeinen tuomio, suurelle kirkkauden valtaistuimelle istuutuu ensimmäistä kertaa Jeesus! Koska hän on yhtä Isän kanssa, hän on Jumala. Siksi hän voi istua Jumalan valtaistuimella. Niinpä se hahmo, jonka Johannes näkee valtaistuimella tässä vaiheessa Ilmestyskirjan tekstiä, on Jeesus, ei Isä! Myös ääni, jonka Johannes valtaistuimelta kuulee, on siten Jeesuksen.

Samoin kuin Ilmestyskirjan alussa (Ilm. 1:8), sanoo Jeesus myös nyt olevansa A ja O, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. A eli Alfa on kreikan kielen aakkosten ensimmäinen kirjain, ja O eli Omega on viimeinen. Se, että Jeesus on alku, merkitsee että hän on luonut kaiken, ja kaikki on olemassa hänen tahdostaan. Hän myös pitää kaiken yllä ja voimassa. Se, että Jeesus on loppu, merkitsee että hän päättää kaikki asiat. Hän ratkaisee lopullisesti kaikki ongelmat ja johtaa historian loppuunsa. Ennen kuin yhtään ihmistä oli olemassa, Jeesus oli (Joh. 8:58), ja sen jälkeen, kun kaikki ovat fyysisesti kuolleet, Jeesus yhä elää ja tulee lausumaan viimeisen sanan maan päällä, tuomitsemaan kaikki (Job 19:25). Jeesus myös antaa elämän vettä janoavalle. Tästä hän puhui jo evankeliumeissa:

”Jeesus sanoi naiselle: ’Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.’ Nainen sanoi: ’Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.’ Jeesus vastasi hänelle: ’Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.’” (Joh. 4:10–14)

Jeesus antaa elävää vettä! Nainen kaivolla ei ymmärtänyt, että Jeesus tarkoitti elävällä vedellä Pyhää Henkeä, jonka häneen uskomalla saa. Siinä missä tavallinen vesi tyynnyttää ihmisen fyysisen janon, Pyhä Henki tyynnyttää ihmisen hengellisen janon. Tavallista vettä juotuaan ihmisellä on kohta uudelleen jano, mutta Pyhän Hengen saatuaan ihmisen hengellinen jano tyyntyy lopullisesti eikä hänelle tulee enää uudelleen jano. Syy tälle on, että vedestä jonka Jeesus antaa, tulee lähde ihmisen sisimpään, joka ei ehdy. Lähde tyynnyttää ihmisen hengellisen janon koko ajan. Samaa Jeesus sanoi myöhemminkin:

”’Jos joku janoaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun sillä tavalla kuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virtoja.’ Hän sanoi tämän Hengestä, jonka häneen uskovat tulivat saamaan.” (Joh. 7:37–39, JKR)

Jeesus jatkaa sanomalla Ilmestyskirjan tekstissä: ”Tämä on voittajan palkinto.” Tämä sana on helppo ohittaa, mutta se on erittäin tärkeä. Siinä on ensinnäkin vertauskuva urheilukilpailusta, jossa tavoitellaan voittoa ja voitosta saatavaa palkintoa, voittoseppelettä. Lisäksi Jeesus ottaa jälleen esiin Ilmestyskirjassa erittäin keskeisen käsitteen ”voittajat”. Voittaja ei ole se, joka on joskus aloittanut juoksukilpailun, vaan se, joka on tämän lisäksi tullut maaliin. Voittaja on se, joka ei ole kieltänyt Jeesusta vainoissa eikä ahdistuksissa, vaan on säilyttänyt uskonsa Jeesukseen loppuun saakka. Hän on päässyt maaliin. Hän on voittaja. Hänelle on luvassa voittopalkinto, iankaikkinen elämä.

Voittaja ei ole joku, joka on kerran tullut uskoon mutta sittemmin luopunut tai kieltänyt Jeesuksen. Voittaja on se, joka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta pysyi Jeesuksessa ja oli hänelle uskollinen maaliin saakka. Omassa voimassa tai omilla kyvyillä se ei ole mahdollista, mutta silloin, jos Jeesus on tullut kaikkein tärkeimmäksi elämässä, hänestä ei voi luopua minkään ahdistuksen tai vainon edessä. Jeesukseen katsominen rohkaisee ja vahvistaa:

”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.” (Hepr. 12:1–3)

Aivan samoin sanoi Paavali elämänsä loppuhetkillä, kun hänen teloituspäätöksensä oli jo varmistettu ja hän kirjoitti viimeistä kirjettään, 2. kirjettä Timoteukselle. Hänkin puhuu uskossa elämisestä juoksukilpailuna ja voitosta seppeleenä, voittajan palkintona. Paavali kirjoittaa:

”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” (2. Tim. 4:6–8)

Vuoden 1938 käännös sanoo: ”...kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” Rakastammeko me Jeesuksen ilmestymistä, hänen paluutaan maan päälle? Odotammeko sitä hartaasti? Jos rakastamme sitä ja odotamme sitä hartaasti, meille on luvattu vanhurskauden seppele. Joka ei rakasta eikä odota hartaasti Jeesuksen toista tulemusta, hänelle ei ole tätä lupausta esitetty. Jos ihminen rakastaa Jeesusta enemmän kuin tätä maailmaa, hän kaipaa omaa rakastaan ja odottaa hartaasti tämän tuloa. Mutta jos ihminen rakastaa tätä maailmaa enemmän kuin Jeesusta, ei hän erityisemmin rakasta myöskään Jeesuksen ilmestymistä eikä hartaasti odota sitä. Maailma on tällöin ihmisen jumala. Se, jota ihminen eniten rakastaa, on hänen jumalansa.

”Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi.” (Jaak. 4:4)

”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.” (Matt. 6:24)

Jeesus sanoo voittajille, että hän on heidän Jumalansa, ja he ovat hänen poikiaan, hänen lapsiaan. Tässä Jeesus suoraan sanoo olevansa Jumala. Ei ole olemassa kolmea Jumalaa vaan vain yksi, mutta Jumala on kolminainen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesus sanoi: ”Minä ja Isä olemme yhtä (olemme yksi).” (Joh. 10:30). Jeesuksen jumaluuden kieltäjä tekee Jeesuksesta valehtelijan ja palvoo toisenlaista jumalaa, toista jumalaa kuin Raamatun Jumalaa. Sellainen ihminen ei pelastu vaan joutuu helvettiin. Hänelle Jeesus ei sano: ”Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” (Ilm. 21:7).

”Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.” (Joh. 8:24)

Helvettiin joutuvat

”Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema.’” (Ilm. 21:8)

21. luvun alussa on kuvattu ihmeellisellä tavalla pelastuksen ihanuutta, iloa ja onnea. Kuitenkin Jeesus muistuttaa, että kaikki eivät pääse taivaaseen. Ikuisuudessa on olemassa toinenkin paikka, äärimmäisen paha paikka: helvetti. Voittajien palkan lisäksi on olemassa toisenlainenkin palkka: ”He joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema.” (Ilm. 21:8). Siitä, ketkä helvettiin joutuvat, Jeesus antaa esimerkkejä:

1) Pelkurit

Pikaisesti luettuna voi oudoksuttaa se, miksi pelkurit joutuvat helvettiin. Emmekö me kaikki pelkää joskus? Tässä ei kuitenkaan puhuta mitään pelon tunteen kokemisesta, jollaista me kaikki luonnostamme koemme silloin tällöin, vaan ihmisen elämässään tekemästä valinnasta suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Pelkurit ovat niitä, jotka eläessään pelkäsivät enemmän ihmisiä kuin Jumalaa (Matt. 10:28). He pelkäsivät tunnustautua Jeesukseen uskoviksi (Room. 10:10). He häpesivät Jeesusta jumalattomien edessä (Mark. 8:38). Jeesus ei ollut heidän kunniansa vaan heidän häpeänsä (Luuk. 9:26). Kidutusten ja kuoleman uhatessa he taipuivat kieltämään Jeesuksen, ja siten hankkivat osansa helvetissä:

”Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät.” (2. Tim. 2:12)

”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” (Luuk. 12:4–6)

2) Epäuskoiset / Luopiot

Helvettiin joutuvat ymmärrettävästikin ne, jotka eivät usko Jeesukseen. Sama kohtalo odottaa niitä, jotka ovat joskus uskoneet, mutta kieltäneet Jeesuksen tai luopuneet uskosta. Ketään ei pelasta se, että on joskus tullut uskoon ja ottanut Jeesuksen vastaan. Jos tänä päivänä ei elä hänen yhteydessään, ei ole osallinen pelastuksesta. Jeesus itse sanoo:

”Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.” (Matt. 24:9–10)

Ihminen, joka kavaltaa toisen uskovan, on luopio, petturi, ja osoittaa uskottomuutta Jeesusta kohtaan. Monesti vainoissa viranomaiset ovat etsineet uskovia. Tällöin jotkut kristityt ovat oman nahkansa pelastaakseen kavaltaneet toisia uskovia viranomaisille. Tällaiset kavaltajat eivät pääse taivaaseen vaan joutuvat Jeesuksen sanan mukaisesti helvettiin. Jotkut kavaltavat jopa omia perheenjäseniään, vanhempiaan, lapsiaan, sukulaisiaan:

”Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden.” (Luuk. 21:16–17)

3) Saastaiset / Iljettävät

Mooseksen laissa oli lukuisia puhtaussäädöksiä, joissa määriteltiin saastaisuus ja tämän vastakohtina puhtaus ja pyhyys. Saastaisuudella oli Vanhassa testamentissa konkreettisen saastaisuuden lisäksi kuitenkin myös hengellisen saastaisuuden merkitys. Siksi Paavali kirjoittaa lainaten Jesajan kirjan 52. lukua:

”Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.’ Siksi Herra sanoo: ’Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.” (2. Kor. 6:14–18)

Saastaiseksi tuleminen merkitsee yhteyttä pyhän ja saastaisen välillä. Babylonista pakeneville annettiin käskyksi, etteivät he saa koskea mihinkään saastaiseen vaan heidän on päinvastoin erottauduttava siitä ja koko saastaisesta kaupungista. Kun Jeesus puhuu siitä, että saastaiset eivät peri taivasten valtakuntaa, hän viittaa nimenomaan tähän. Jos uskova turmelee itsensä maailman saastalla, synnillä, valheella, himolla, väärillä ideologioilla ym., hänestä tulee saastainen. Hän ei pääse taivaaseen. Jos uskova mukautuu maailmaan, sen ajatteluun ja elämäntapoihin, halutessaan välttää tiukkapipon leimaa, hän itse tulee saastaiseksi. Jeesuksen mukaan sellaiset eivät pääse taivaaseen.

”Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4, KR38)

4) Murhaajat

Meidän aikanamme on helppo vastustaa räikeitä väkivaltaisia murhia, puukotuksia ja ampumisia. Mutta todellisuudessa meidän keskuudessamme on vielä paljon pahempia murhia. Abortissa on kyse pienen lapsen harkitusta surmaamisesta äidin kohtuun, murhasta. Se, että tämä teko on laillinen, ei tee siitä yhtään vähemmän väärää.

”Iankaikkinen elämä ei voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.” (1. Joh. 3:15)

Eutanasiassa on aivan samoin kysymys murhasta. Sillä ei ole mitään merkitystä, että joku pyytää sitä ja suostuu murhattavaksi. Murha on murha, oli siihen lupa joltakulta tai ei. Joka on teettänyt lapselleen abortin, osallistunut abortin tekoon tai kannustanut siihen, on murhaaja. Ilman katumusta ja parannusta hän on helvetin oma.

5) Haureelliset

Haureus eli seksuaaliset synnit ovat yksi aikamme erityinen ilmiö. Seksi ja seksuaalisuus ovat jatkuvasti esillä mediassa ja saavat yhä räikeämpiä muotoja. Joka menee siihen mukaan tai hyväksyy sen, on haureellinen. Haureudella tarkoitetaan Raamatussa erityisesti ennen tai ilman avioliittoa harjoitettua seksiä ja seksuaalisuuden toteuttamista. Haureutta ovat esimerkiksi esiaviollinen seksi, avoliitto, pornografia ja seksilelut. Esimerkiksi mies, joka yhtyy seksinukkeen, syyllistyy haureuteen, vaikkei hän kenenkään elävän ihmisen kanssa seksiä harrastaisikaan.

”Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” (1. Kor. 6:18–20)

Seksuaalisiin synteihin syntyy erittäin helposti myös riippuvuus. Pahat henget voivat pyrkiä sitomaan uskovaakin ihmistä haureuden siteillä. Jos näin on päässyt käymään, nuo henkivaltojen siteet on ensin katkaistava rukous- ja paastotaistelulla, jotta parannus olisi edes periaatteessa mahdollinen.

Mutta haureudessa on sama tilanne kuin muissakin asioissa, joista Jeesus julistaa, että niissä elävät joutuvat helvettiin. Kyse ei ole yksittäisestä lankeemuksesta, johon ihminen hairahtuu, jota hän sen jälkeen katuu ja josta hän tekee parannuksen. On kyse valitusta elämäntavasta, jossa katsotaan, että kyseisessä teossa ei ole mitään väärää, vaan sitä voi harjoittaa vapaasti. Kyse ei ole syntiin lankeamisesta vaan synnissä elämisestä. Sellainen vie ihmisen lopulta eroon uskosta ja pelastuksesta, mikäli ihminen ei taivu mielenmuutokseen. Olennaisempaa kuin se, mitä ihminen tekee, on se, mitä ihminen ajattelee teostaan. Pitääkö hän sitä oikeana vai vääränä? Pyrkiikö hän siitä eroon vai ei?

6) Noituutta harjoittavat

Noituudesta saattaa tulla mieleen jokin syylänenäinen noita-akka kiehuvan patansa äärellä tai jokin muu stereotyyppinen kuva. Kuitenkin noituus on lähempänä meitä kuin aavistamme tai olemme valmiita myöntämään. Noituutta ovat nimittäin toimenpiteet, joilla saavutetaan henkisessä maailmassa haluttu lopputulos. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, horoskoopit, ennustuskortit ja kasvavassa määrin myös niin sanotut vaihtoehtohoidot. Näihin osallistuminen ei ole niin kaukana meistä kuin luulisimme.

Usein näiden asioiden harrastaminen alkaa leikkimielisestä kokeilusta, jossa ei oikeasti uskota siihen, mitä ollaan tekemässä. Näiden takana ovat kuitenkin aidot riivaajahenget, joiden tavoite on sitoa ihmisiä. Eiväthän pahat henget tietenkään halua paljastua ja näyttää, millaisia he oikeasti ovat, koska kuka silloin enää menisi niiden juttuihin mukaan. Pahat henget pyrkivät uskottelemaan ensin, että kyse on vain viattomasta hauskanpidosta ja harrastuksesta. Mutta ihmisten mennessä mukaan näihin asioihin, he joutuvat henkien valtaan ja sitomiksi. Henget ottavat ihmisestä otteen jo aivan alusta asti. Näistä harrastuksista on luovuttava ja sanouduttava irti Jeesuksen nimessä ja veressä. Jos niin ei tehdä, pahat henget vievät ihmisen lopulta helvettiin. Tämä on Jeesuksen vakava varoitus.

7) Epäjumalan palvelijat

Populaareissa mielikuvissa epäjumalanpalvelus voidaan liittää johonkin primitiivisten heimojen puupatsaiden kumarteluun. Tosiasiassa epäjumalanpalvelus on aivan eri tavalla uhkanamme kuin luulemme. Nimittäin epäjumalanpalvelus merkitsee toisenlaiseksi määritellyn jumalan palvelemista kuin Raamatun Jumalan. Aina silloin, kun ihminen tekee Jumalasta omien mieltymystensä mukaisen, eikä tämä ole enää sellainen kuin mitä Raamattu opettaa, hän syyllistyy epäjumalanpalvelukseen. Jos Jumala vain rakastaa eikä koskaan vihaa, hän ei ole Raamatun Jumala vaan epäjumala. Jos Jumala ei tuomitse homoseksuaalisuuden harjoittamista, hän ei ole Raamatun Jumala vaan epäjumala. Jos Jumala ei vaadi parannusta, koska pelastus on armosta, tällainen Jumala ei ole Raamatun Jumala vaan epäjumala. Toisenlaisen jumalan kuin Raamatun Jumalan palvelijat ovat helvetin lapsia.

Myös ne, jotka laittavat jonkin toisen välittäjän kuin Jeesuksen Jumalan ja ihmisen välille, ovat epäjumalanpalvelijoita. Tällaisia ovat esimerkiksi ne, jotka rukoilevat ja kumartavat pyhimyksiä. Rukousten ja kunnioituksen kohde voi ja saa olla yksin Jumala. Muu on epäjumalanpalvelusta. Jeesus sanoo: ”On kirjoitettu: Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.” (Matt. 4:10). Pyhimyksissä kiinni oleviin ihmisiin pätee sana: ”He ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa” (Room. 1:25). Marian ja pyhimysten rukoilu on epäjumalanpalvelusta. Sellaiseen syyllistyvät joutuvat Jeesuksen mukaan helvettiin.

8) Valehtelijat

Vuoden 1992 käännös puhuu ”valheen orjista”. Kyse ei ole siitä, että joskus olisi päästänyt valheen suustaan, vaikka sekin on toki väärin ja syntiä. Tässä on kyse – samoin kuin muissakin Jeesuksen listan kohdissa – synnissä elämisestä. Millaista on siis valheessa eläminen?

Valheessa eläminen merkitsee niiden ajattelutapojen ja ideologioiden mukaan elämistä, joilla Saatana pitää vallassaan maailman ihmisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi feminismi, sukupuolineutraali ideologia, homoseksualismi, vapaa kasvatus, sekulaarihumanismi, vasemmistolaisuus (marxismi) sekä kasvavassa määrin myös holistiseksi muodostunut ympäristöideologia ja pakanallisten alkuperäiskansojen kulttuurien ihannointi (post-kolonialismi). Nämä ovat valheita, jotka pyrkivät horjuttamaan Jumalan luomisjärjestyksiä ja nostamaan ihmisen tai luonnon Jumalan sanaa tärkeämmiksi. Tällaisissa valheissa elävillä ei ole pelastusta.

Uusi Jerusalem

”Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemässä maljassaan seitsemän viimeistä vitsausta, tuli luokseni ja puhui minulle. Hän sanoi: ’Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.’ Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis. Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. Idän puolella oli kolme porttia, pohjoisessa kolme, etelässä kolme ja lännessä kolme porttia. Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.” (Ilm. 21:9–14)

Johannes kertoo, että yksi seitsemän vitsauksen enkeleistä lähestyy häntä. Tämä enkeli on ollut toteuttamassa suuria Jumalan vihan vitsauksia maailmaa kohtaan. Nyt sen vastakohtana hän näyttää Jumalan kunnian, joka loistaa Uudesta Jerusalemista, taivaan kaupungista. Johannes tulee Pyhän Hengen valtaamaksi samoin kuin taivasnäkyjen alussa Ilmestyskirjan 4. luvussa. Siksi hän voi nähdä niin ihmeellisiä näkyjä, etteivät edes sanat riitä kunnolla niitä kuvailemaan. Enkeli myös vie Johanneksen korkealle vuorelle, josta käsin tämä näkee Uuden Jerusalemin, Karitsan morsiamen laskeutuvan alas. Miksi vuorelle? Siksi, että korkeimmalta vuorelta, joka on lähimpänä taivasta, näkee parhaiten taivaasta tulevan Jumalan kirkkauden.

Taivaasta puhuttaessa on aina hyvä huomioida, että sillä tarkoitetaan suomen kielessä kahta eri asiaa. Yhtäältä taivas on Jumalan asuinsija, mutta toisaalta se on maapallon yläpuolella oleva kaasukehä. Näistä erotuksena mainitaan Raamatussa lisäksi ”taivasten taivas” eli taivaan takana oleva avaruus. Englannin kielessä on helpompaa, koska siellä on erikseen termit sky ja heaven.

Kun Jumala hävittää vanhat taivaat ja vanhan maan ja luo uudet, tällä tarkoitetaan fyysistä maapalloa, sen taivasta ja ”taivasten taivasta” eli avaruutta. Jumala luo uuden maapallon, uuden taivaan ja uuden avaruuden. Nyt kuitenkin, Uuden Jerusalemin laskeutuessa taivaasta vastaluotuun uuteen maahan, tarkoitetaan taivaalla Jumalan Taivasta, hänen asuinsijaansa, vaikka kaupunki Johanneksen näyssä laskeutuukin fyysisen taivaan läpi. Tämän Uuden Jerusalemin laskeutumisen merkitys on siinä, että Jumalan asuinsija tulee ihmisten keskelle:

”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan.” (Ilm. 21:3)

Tämä tarkoittaa, että Jumalan Taivas ja ihmisten maa yhdistyvät. Jumalan asuinsija (Taivas) tulee ihmisten asuinsijan (maan) keskelle. Pelastuksessa ollaan fyysisessä maassa, joskin uudessa maassa, jossa ei ole enää mitään vajavuutta. Tällä maalla on oma fyysinen taivaansa. Ihmiset elävät uudessa maassa fyysisissä ruumiissa, vaikkakin kirkastetuissa sellaisissa, joissa ei ole vajavuutta eikä syntiä. Jumalan Taivas ja ihmisten maa kuitenkin nyt yhdistyvät. Enää ei ole mitään rajoittavaa estettä Jumalan ja ihmisten välillä.

Nyt Karitsan häät ovat koittaneet. Siksi enkeli sanoo Karitsan morsianta myös Karitsan vaimoksi, Jeesuksen omaksi. Uusi Jerusalem on kaunistettu ja puhdistettu Jeesusta varten ja se hohtaa Jumalan kirkkautta kuin jalokivi ja jaspis, joka on puhtaan kuulas kivi.

Joitakuita on voinut vaivata Raamatun puhe morsiamesta toisaalta uskovina ihmisinä, seurakuntana, ja toisaalta Uutena Jerusalemina, kaupunkina. Tässä ei kuitenkaan ole mitään ristiriitaa. Kyse on vain erilaisesta puhetavasta. Esimerkiksi kun Jeesus suuntasi valituksen aikoinaan maalliselle Jerusalemille (Matt. 23:37–38), hän ei tietenkään moittinut kiviä ja rakennuksia vaan tuon kaupungin asukkaita jo monessa polvessa.

”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi.” (Matt. 23:37)

Kun Ilmestyskirjassa puhutaan Uudesta Jerusalemista Karitsan morsiamena, ei morsiamella tietenkään tarkoiteta tuon kaupungin sinänsä hienoja katuja, muureja ja portteja, vaan sen kaupungin asukkaita, Jeesukseen uskovia ihmisiä. He ovat Karitsan morsian.

Kaupunkia kuvaillaan kertomalla, että sen ympärillä on muuri, jossa on 12 porttia. Näitä puolestaan vartioi 12 enkeliä, yksi enkeli kutakin porttia. Mieleen voi kuitenkin nousta kysymys: ”Mihin enää tarvitaan kaupungin muuria, kun kerran viholliset ja pahuus on hävitetty? Entä miksi tarvitaan enkeleitä vartijoiksi? Eivätkö kaikki osaakaan käyttäytyä kunnolla?” Muureilla ja enkeleillä on kuitenkin toisenlainen tarkoitus. Kaupungin muuri kuvastaa suojaa ja turvallisuutta. Se on osoituksena Jumalan suomasta yliluonnollisesta turvallisuudesta, jonka hän antaa omilleen. Enää ei tarvitse pelätä mitään. Enkelien vartiosto kuvastaa puolestaan sitä, että Jumala hallitsee kaikkea. Ei ole enää mitään, mitä Jumalan hallintavalta ei olisi saavuttanut.

Kaupungin muuri on nelikulmainen ja siinä on yhteensä 12 porttia, kolme joka ilmansuuntaan. Samaan tapaan vanhan liiton temppelin muuri oli nelikulmainen. Myös siinä oli portti joka ilmansuuntaan, vaikkakin vain yksi eikä kolmea. Myös näitä temppelin portteja vartioitiin, jottei kukaan epäpuhdas tai saastainen pääsisi Jumalan temppeliin.

”He ja heidän jälkeläisensä huolehtivat pyhäkköteltan ja Herran temppelin porttien vartioinnista. Heidät oli sijoitettu kaikkien neljän ilmansuunnan - idän, lännen, pohjoisen ja etelän - puoleisille porteille.” (1. Aik. 9:23–24)

”Jojada asetti myös portinvartijoita Herran temppelin porteille, jottei kukaan, joka oli jollakin tavoin epäpuhdas, pääsisi tulemaan sisälle.” (2. Aik. 23:19)

Tämän esikuvan mukaisesti Uuden Jerusalemin porttien vartiointi kuvastaa sitä, ettei Taivaan Kaupunkiin pääse mitään epäpuhdasta, saastaista tai syntistä. Siellä on kaikki täydellistä. Jumala on sen takuuna ja siksi hän on laittanut enkelinsä vartioon. Uusi Jerusalem on itse jo Jumalan asuinsija, joten siellä ei erikseen ole temppeliä vaan kaupunki itse on ikään kuin temppeli.

12 portissa on Israelin 12 heimon nimet. Tämä kuvaa vanhan liiton täyttymystä ja myös vanhan liiton pyhien perillepääsyä. Kuitenkin muurissa mainitaan olevan myös 12 peruskiveä, joissa on 12 Herran apostolin nimet. He edustavat uutta liittoa, joka on perustana pelastukselle. Jumala rakentaa pelastuksensa ihmisten kanssa solmittujen liittojen varaan, välimiehenä ja takuumiehenä itse Jeesus.


Taivaan kaupungin kuvausta

”Enkelillä, joka minulle puhui, oli kultainen mittakeppi kaupungin sekä sen porttien ja muurin mittaamista varten. Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi kaksitoistatuhatta stadionmittaa (2304 km); pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämänsuuruiset. Hän mittasi myös muurin, ja se oli sataneljäkymmentäneljä kyynärää (72m) - enkeli käytti siinä ihmismittaa. Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa.” (Ilm. 21:15–18)

Taivas on kuutio! Mutta iso kuutio. Sen pituus, leveys ja korkeus ovat mitaltaan kaikki noin 2300 kilometriä. Sinne mahtuu paljon ihmisiä. Tämä voi hämmentää. Onko kaupunki rakennettu useampaan kerrokseen, koska se yltää yli 2000 kilometrin korkeuteen avaruuteen? Näin näyttäisi olevan. Kerroksia on varmasti useampia. Entä voiko ylimmissä kerroksissa hengittää, koska ne nousevat selvästi jo avaruuteen? Uskon, että näin on. Jumala pitää asiasta huolen.

Tällaisia ajatuksia ajatellessa täytyy todeta, että Taivaan Kaupunki, Uusi Jerusalem on jotain niin paljon enemmän ja jotain niin paljon parempaa, että emme voi sitä vielä täällä vajavuudessa käsittää. Siksi meistä voivat tuntua oudoilta jotkin sitä kuvaavat yksityiskohdat. Jumala kuitenkin tietää, mikä on ihmiselle parasta, ja häneen voi luottaa. Taivas tulee olemaan paras mahdollinen paikka. Sinne päästyään kukaan ei haluaisi, että se olisi yhtään toisenlainen.

Uuden Jerusalemin mitoilla on kuitenkin myös symbolisempi merkitys. Nimittäin vanhan liiton temppelin sisäkammio, josta käytettiin nimeä ”kaikkeinpyhin”, oli myös muodoltaan kuutio (1. Kun. 6:19–20). Se oli mitoiltaan noin 10 metriä kertaa 10 metriä kertaa 10 metriä. Tämän esikuvan mukaisesti myös taivaan kaupunki on kaikkeinpyhin, Jumalan täydellisen läsnäolon paikka ja Jumalan asuinsija. Kuutio on myös matemaattisesti kaunis muoto, jossa on tiettyä symmetriaa, mikä kertoo siitä, että Jumalalle kauniit asiat ovat myös tärkeitä.

On myös hyvä muistaa, että Jumalan Taivas yhdistyy uuden luomakunnan kanssa. Tätä kuvaa Uuden Jerusalemin laskeutuminen taivaasta maan päälle. Jumala on luonut uuden maan ja sille uuden taivaan ja avaruuden. Tähän uuteen luomakuntaan tulee nyt Jumalan Taivas, hänen asuinsijansa, ja niin niistä tulee yhtä ilman erottavia rajoja.

”Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.” (Jes. 65:17–18)

Vaikuttaa myös siltä, että ihmiset eivät myöskään oleile pelkästään kaupungissa, vaikka he siellä asuvatkin, vaan voivat kävellä vapaasti sen porteista sisään ja ulos. Se tosiasia, että kaupungissa on muuri ja portteja, joista voi käydä sisään ja ulos, tarkoittaa että Uusi Jerusalem ei ole ainoa paikka, jossa ihmiset voivat käyskennellä. Uusi Jerusalem ei ole vankila. Uusi maa on hyvä olinpaikka muutenkin. Jesajan kirjassa sanotaan seuraavaa:

”Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.” (Jes. 66:22–23)

”Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.” (Jes. 66:24)

Tästä saa käsityksen, että pelastuneetkin näkisivät helvettiin joutuneiden kohtalon. Jos näin on, se ei kuitenkaan vaivaisi heitä millään tavalla, koska pelastuneita eivät kohtaa enää mitkään kivut, murheet tai ahdistukset. Ei kukaan voisi iloita taivaassa, jos olisi koko ajan ahdistunut uskosta osattomien sukulaisten iankaikkisesta kadotuksesta. Jesajan kirjan lopun jakeet onkin ymmärrettävä niin, että kadotukseen joutuvat ovat kauhistuttava varoitus meille nyt, kun elämme vielä täällä synnin alaisessa maailmassa, ei enää silloin, kun olemme Jumalan Taivaassa, pelastuksessa. Silloinhan ei enää tarvita mitään varoituksia, koska mitään vaaraa ei enää koskaan ole. Nyt tiedämme ja pystymme lukemaan eron pelastuksen ja kadotuksen välillä. Nyt tuon Jesajan antaman tiedon tulee kauhistuttaa meitä.

Johanneksen näyssä hänelle puhuvalla enkelillä on kädessään mittakeppi. Päinvastoin kuin Hesekielin kirjan temppelin mittauksessa, jossa enkelillä oli ihmismitan sijaan pitempi enkelimitta (Hes. 40:5), käyttää enkeli nyt ihmismittaa (Ilm. 21:17). Syynä on se, että koska mitään syntiä ei enää ole, ihmisten ja enkelien mitat ovat samoja. Ihmiset eivät enää mittaa ja arvioi asioita omasta vaan Jumalan näkökulmasta.

Muurin mitta on 144 kyynärää, mikä on 12 kertaa 12: vanha liitto kertaa uusi liitto. 12 on Jumalan hallintavallan luku, ja sen toinen potenssi merkitsee Jumalan hallintavallan täydellisyyttä, varmuutta ja kertakaikkisuutta. Tosin muurista ei Ilmestyskirjan tekstissä ilmoiteta, onko kyseessä paksuus vai korkeus. Mutta Hesekielin kirjan vastaavuuden perusteella se on yhtä paksu kuin korkea (Hes. 40:5). Uuden Jerusalemin muuri on 72 metriä paksu ja 72 metriä korkea. Muurista myös kerrotaan, että se on rakennettu kuulaasta jaspis-kivestä, ja että se kimmelsi kuin puhtain kulta. Kaupungin itsensä tavoin myös sen muuri heijastaa kaikessa Jumalan kirkkautta.


Muurin perustus ja portit

”Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, viidentenä sardonyksi (akaatti), kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenentenä krysopraasi (turkoosi), yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti. Porttitorneina oli kaksitoista helmeä - kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi.” (Ilm. 21:19–21)

Kaupungin muurin perustukset on rakennettu kahdestatoista jalokivestä, kuten myös muurin kaksitoista porttia. Samoin kuin apostoleja, joiden nimet on kaiverrettu muurin perustuksiin, on kaksitoista, on myös jalokiviä kaksitoista. Samoin kuin Israelin heimoja, joiden nimet on kirjoitettu muurin portteihin, on kaksitoista, niin on jalokiviäkin kaksitoista. Luvun kaksitoista runsas esiintyminen kuvastaa Jumalan täydellistä hallintavaltaa. Samat jalokivet, jotka ovat muurin perustassa ja porteissa, ovat myös pappi Aaronin rintakilvessä:

”Tee myös rintakilpi käytettäväksi oikeuden jaossa. Sen on oltava taitavasti kudottu, samalla tavoin tehty kuin kasukkakin: kullasta, sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta ja hienosta kerratusta pellavasta. Olkoon se nelikulmainen, laukun tapaan kaksinkertainen, vaaksan pitkä ja vaaksan leveä. Kiinnitä siihen korukiviä neljään riviin: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi, toiseen riviin turkoosi, safiiri ja kalsedoni, kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti sekä neljänteen riviin krysoliitti, onyksi (berylli) ja jaspis. Ne on kiinnitettävä paikoilleen kultapunoksin. Kiviä olkoon Jaakobin poikien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti. Niin kuin sinettikiviä kaiverretaan, samalla tavoin kaiverrettakoon kuhunkin kiveen yksi kahdestatoista heimonnimestä.” (2. Moos. 28:15–21)

Samaan tapaan kuin kaupungin ja sen muurin pohja on neliö, oli tämän muotoinen myös Aaronin rintakilpi. Samoin kuin Aaronin rintakilven jalokiviin kaiverrettiin Israelin kahdentoista heimon nimet, on nämä kaiverrettu myös Uuden Jerusalemin portteihin. Samoin kuin portit yhdistävä katu on puhdasta kultaa, liitettiin myös Aaronin rintakilvessä kivet kilpeen kultapunoksin.

Aaronin kilven merkitys on kahtalainen. Kilpi itsessään on suojan ja puolustautumisen väline sodassa. Papin rintakilpi on ikään kuin hänen suojansa Jumalan vihaa vastaan. Tullessaan Jumalan eteen kilpi rinnallaan, Aaron muistuttaa Jumalaa tämän tekemästä armoliitosta 12 Israelin heimon kanssa (2. Moos. 28:29). Toiseksi kilpi oli oikeudenjaon väline. Jumala vastasi kansalleen rintakilpeen kiinnitettyjen uurimin ja tummimin kautta (2. Moos. 28:30).

Kun Uuden Jerusalemin muuri on kuin Aaronin rintakilpi, merkitsee se Jumalan armoliiton täydelliseksi tuloa niin vanhan liiton osalta (12 heimoa) kuin myös uuden liiton osalta (12 apostolia). Toiseksi se merkitsee, että Jumala on saattanut kaiken oikeudenmukaisuuden täydellisesti voimaan. Hänen tahtonsa on läsnä kaikkialla ja hän hallitsee täydellisesti. Samoin kuin 12 Israelin heimon kivet olivat lähellä Aaronin sydäntä, ovat Jumalan omat nyt täydellisen lähellä hänen sydäntään.


Taivaan kaupungin kuvaus jatkuu

”Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.” (Ilm. 21:22–27)

Mainitaan, että Uudessa Jerusalemissa ei ole temppeliä, vaan Jumala itse ja Karitsa ovat sen temppeli. Temppeli oli vanhassa liitossa paitsi uhrauksen ja syntien sovituksen paikka myös Jumalan läsnäolon paikka. Temppeliä ei ole, koska mitään sovitusta ei enää tarvita, koska mitään syntiäkään ei ole, joka tarvitsisi sovitusta. Toiseksi temppeliä ei tarvita Jumalan läsnäolon paikkana, koska Jumala jo muutenkin täyttää kaiken läsnäolollaan. Jumala itse on temppeli. Hän itse on oman läsnäolonsa paikka, koska hän on peittämättömästi ja täydellisesti läsnä kaikkialla uudessa luomakunnassa ja jokaisen ihmisen luona.

Uudessa vastaluodussa avaruudessa ei ole aurinkoa eikä kuuta. Se on siis siinä mielessä erilainen kuin edeltäjänsä. Yö on se aika vuorokaudesta, jolloin aurinko on pois näkyvistä. Nyt yötä ei enää ole, koska ei ole aurinkoakaan. Auringon poissaolo ei silti merkitse ikuista pimeyttä, koska Jumalan kirkkaus valaisee kaiken. On jatkuvasti valoisaa. Kenenkään ei tarvitse kokea enää pimeyttä. Niinpä uusissa ylösnousemusruumiissa elävät ihmiset eivät tarvitse myöskään unta eivätkä lepoa, koska kaikki vajavuudet ovat jääneet taakse. Mitään väsymystä ei taivaassa ole. Mainitaan myös, että lamppuna on Jeesus. Jeesus valaisee jokaisen ihmisen kulun ja tien niin, ettei kukaan enää kulje harhaan. Kaikki ihmiset kulkevat hänen valossaan sekä konkreettisesti että hengellisesti.

Käy ilmi, että maailman kansat vaeltavat kaupungin, Jumalan kirkkauden valossa. Uudessa maailmassa, pelastuksessa, näyttää siis olevan kansoja, ei vain yhtä tasakoosteista ihmismassaa. Tämän ei pitäisi tulla siinä mielessä yllätyksenä, että jo aiemmin Ilmestyskirjassa sanotaan, että perillä taivaassa tulee olemaan ihmisiä kaikista kansoista, heimoista ja kielistä (Ilm. 7:9). Jumala antaa kansojen erilaisuuden näkyä myös taivaassa. Jeesus on kuitenkin ratkaissut kansojen riidat iäksi (Miika 4:3), joten ei tarvitse pelätä, että vanhat kaunat olisivat enää voimassa.

Maailman kuninkaat tuovat myös loistonsa ja mahtinsa Uuteen Jerusalemiin, mikä kertoo siitä, että Uusi Jerusalem ei ole ainoa paikka, jossa uudessa maassa oleillaan, mutta se on ehdottomasti keskuspaikka. Kuitenkin sillä, että sinne tuodaan kansojen kunnia, on myös toinen merkitys. Se kaikki, mikä synnin hallitsemassa maailmassa on kerran ollut aidosti hyvää ja kunniallista, on siellä läsnä täydellisenä ja puhtaana. Jos siis jo nyt vajavaisessa maailmassa näemme hyviä asioita, joita Jumala on armossaan tänne sallinut, niin tiedämme kaiken sen olevan kerran taivaassa vielä tuhatkertaisesti loistavampana ja puhtaampana. Jos kansoilla on ollut kunniaa ja loistoa jo nyt ajassa ja historiassa, kuinka paljon enemmän onkaan tätä kunniaa taivaassa!

Tekstissä sanotaan, että Uuden Jerusalemin portteja ei suljeta koskaan. Tämä tarkoittaa, että niistä pääsee kulkemaan ulos ja sisään vapaasti. Portinvartijoina olevien enkelien tehtävä on huolehtia, ettei kukaan epäpuhdas tai saastainen pääse sisälle. Sama tehtävä oli vanhan liiton aikana temppelin porttien vartijoilla. Niinpä sanotaankin:

”Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa.” (Ilm. 21:27)

Uudessa maailmassa asuvat vain ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. Vain he pääsevät käymään porteista sisään Taivaan Kaupunkiin, Uuteen Jerusalemiin, ja saavat olla ikuisesti Jeesuksen kanssa. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, että elämän kirjaa sanotaan Karitsan elämän kirjaksi. Siihen on kirjoitettu Jeesuksen täydellinen synnitön elämä ja täydelliset hyvät teot. Nämä luetaan niiden ihmisten teoiksi, joiden nimet on tuohon kirjaan kirjoitettu.

Ajattele myös kuvaa, jossa sinun nimesi on jonkin kirjan kannessa. Kirjan sisältö on täynnä syntejäsi ja rikoksiasi. Jeesus tulee, ottaa kirjan sisällön pois, jättää vain kannet jäljelle ja laittaa oman kirjansa sisällön sinun kansiesi väliin. Kirjan kannessa lukee sinun nimesi, mutta sen lehdillä ei olekaan enää syntejä ja rikoksia vaan vain hyviä tekoja ja täydellisesti onnistunutta kilvoitusta.


Taivaan kaupungin asukkaat

”Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.” (Ilm. 22:1–5)

Ilmestyskirja on yksi Raamatun merkittävimmistä kirjoista siksi, että siinä sidotaan yhteen aiemmin Raamatussa alkaneet langanpäät. Erityisesti Ilmestyskirjan lopun yhteys 1. Mooseksen kirjan alkuun on silmiinpistävä. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjassa kuvataan, kuinka kuolema ja kärsimys tulivat maailmaan. Ilmestyskirjassa puolestaan kerrotaan, miten kuolema ja kärsimys häviävät maailmasta. 1. Mooseksen kirja kertoo ihmisen ja Jumalan välien rikkoutumisesta. Ilmestyskirja taas kertoo näiden välien eheytymisestä. 1. Mooseksen kirja kuvaa Saatanan ensimmäisen hyökkäyksen, Ilmestyskirja puolestaan viimeisen. 1. Mooseksen kirja kertoo ensimmäisestä luomisesta, Ilmestyskirja toisesta.

1. Mooseksen kirjan alussa Jumala löi alkutahdit kaikelle. Hän loi taivaat ja maan sekä ihmisen omaksi kuvakseen. Hän asetti ihmisen asumaan paratiisissa Eedenissä. Alussa kaikki oli hyvin. Ihminen eli välittömässä suhteessa Jumalaan ja katseli tämän kasvoja peittämättömin kasvoin. Ei ollut kipua, kärsimystä eikä kuolemaa. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan oli täydellistä.

”Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.” (1. Moos. 1:31, KR33)

Täydellinen Jumala ei luo mitään epätäydellistä. Mikään ei ollut viallista. Mistään ei ollut puutetta. Kuolemasta ja kärsimyksestä ei ollut tietoakaan. Kun Jumala loi maailman, se oli täydellinen. Tämä on hyvä tiedostaa. Nimittäin nykyinen maailmamme ei ole siinä tilassa, jollaiseksi Jumala sen alun perin loi ja tarkoitti, emmekä me ihmiset ole sellaisia, jollaisiksi Jumala meidät alun perin teki. Maailma ja ihmiset ovat turmeltuneet paratiisissa tapahtuneessa lankeemuksessa.

Syntiinlankeemuksessa Jumalan ja ihmisen suhde särkyi. Ihminen joutui eroon Jumalasta synnin takia. Kuten Jumala oli jo ennalta sanonut, jos ihminen syö kielletystä puusta, hänen on kuolemalla kuoltava. Niinpä Aadamin lankeemuksen takia kuolema, synti ja kärsimys tulivat maailmaan.

”Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.” (1. Moos. 3:17)

Elämme siis kirotussa maailmassa. Elämme kuoleman, sairauden ja kärsimyksen maailmassa syntiinlankeemuksen tähden. Jumalan sana kuolemalla kuolemisesta tuli toteen kaikessa hirvittävyydessään. Ennen lankeemusta ei ollut kärsimystä, mutta nyt on. Ennen lankeemusta ei ollut kuolemaa, mutta nyt on. Kuolema on kirous ja vihollinen, ei ystävä. Aadamin lankeemuksen takia kirous kohtasi paitsi häntä itseään myös koko maailmaa. Se turmeltui aivan samoin kuin ihminen. Siksi tämä turmeltunut maailma kerran hävitetään ja luodaan uudet taivaat ja uusi maa (Ilm. 21:1).

”Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi.” (Room. 8:19–23)

Uuden maailman luomisen yhteydessä hävitetään kirottu vanha maailma. Samoin hävitetään meidän ihmisten syntiset ja turmeltuneet ruumiimme ja saamme uudet ylösnousemusruumiit, joissa ei ole enää mitään säröä. Siinä missä syntiinlankeemuksen yhteydessä ”maa tuli kirotuksi” (1. Moos. 3:17), nyt Ilmestyskirjan lopulla julistetaan, että mitään kirousta ei enää ole (Ilm. 22:3, KR38). Toisin sanoen syntiinlankeemuksen vaikutukset tehdään tyhjäksi ja lakkautetaan taivaassa. Elämän puu, joka oli alussa paratiisissa ja jolle vievä tie suljettiin enkelivartiolla, kasvaa nyt Uudessa Jerusalemissa taivaassa. Paratiisin tavoin myös Uuden Jerusalemin portteja vartioivat enkelit, mutta he eivät estä enää ketään pääsemästä elämän puun luo.

Samoin kuin paratiisissa ihminen eli välittömässä suhteessa Jumalaan, hän elää siinä myös kerran taivaassa. Ensimmäiset ihmiset katselivat Jumalaa kasvoista kasvoihin, ja näin tapahtuu Ilmestyskirjan mukaan myös Uudessa Jerusalemissa. Samoin kuin paratiisissa oli vehreyttä ja runsautta, on sitä myös taivaan kaupungissa. Sama elämän puu, joka kasvoi Jumalan paratiisissa, kasvaa myös Uudessa Jerusalemissa. Samoin kuin Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta lähtee elämän veden virta, joka haarautuu useaan haaraan, niin myös Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisin ja joka jakaantui neljään haaraan: Pison, Gihon, Tigris ja Eufrat. Kerran paratiisissa särkynyt yhteys Jumalan ja ihmisen välillä palautetaan takaisin Uudessa Jerusalemissa.

Paratiisissa langettuaan ihminen ei saanut syödä elämän puusta, koska silloin hän olisi syntisenä elänyt iankaikkisesti eikä pahuudella olisi ollut loppua. Mutta nyt, kun synti on iäksi hävitetty eikä sitä enää koskaan ole, ihmiset syövät elämän puusta ja elävät siten ikuisesti. Sen lehdet ovat kansojen parantumiseksi ja tervehtymiseksi. Lehdillä hoidettiin haavoja antiikin aikana. Elämän puun lehtien merkitys on, että kaikki haavat parantuvat eikä uusia enää koskaan tule. Kaikki on paremmin. Jumala parantaa kaikki sisäisetkin haavasi.

Taivaassa on täydellinen lohdutus kaikista murheista ja täydellinen parantuminen kaikista kivuista. Siellä ei enää kukaan tee pahaa toiselle. Siellä on elämän veden virta, joka lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta. Jumala itse on elämän lähde, ja häneltä saa elämän jokainen, joka uskoo ja turvautuu häneen. Elämän veden virrasta juovilla on ikuinen elämä eikä heidän tarvitse enää koskaan nähdä kuolemaa. Sen vesi virkistää niin ruumiin, sielun kuin hengenkin täydellisesti. Jo Vanhassa testamentissa Hesekielin kirjassa profetoidaan tästä virrasta:

”Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (Hes. 47:12)

Elämän puusta sanotaan, että se antaa sadon 12 kertaa vuodessa, uuden sadon joka kuukausi. Tämä voi hämmentää siksi, että ikuisuudessa ei ole aikaa. Miksi tässä kuitenkin puhutaan ajasta? Entä mitä on puhe kuukaudesta, jos kuuta ei enää tarvita eikä sitä enää ole? Koska taivaassa on toisenlaista kuin täällä vajavuuden maailmassa, täytyy myös taivaan todellisuutta kuvata meille tämän ajan termein. Kyse ei ole konkreettisesta ajasta. Meillä pohjoisessa saadaan vuoden aikana vain yksi sato (kesällä), ja etelässä saadaan kaksi satoa (keväällä ja syksyllä). Nyt kuitenkin taivaassa sato on moninkertainen maailmaamme verrattuna. Mistään ei ole puutetta vaan ihmiset saavat elää Jumalan runsaudessa. Toiseksi, kuten muistamme, 12 on Jumalan hallintavallan luku. Uusi Jerusalem on suorastaan kyllästetty sillä. 12 satoa kuvaa Jumalan täydellistä anteliaisuutta omiaan kohtaan, sitä että taivaaseen päässeiden kaikki tarpeet ovat hänen hallinnassaan. Mitään ei jää vajaaksi.

Taivaassa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin. Tämä ymmärrettävästikin merkitsee, että Jumala hallitsee kaikkea ja on kaikki kaikessa. Siellä myös kaikki palvelevat Jumalaa. Taivas ei ole toimettomuuden paikka, vaan Jumalan palveleminen, joka on uskovilla alkanut jo täällä ajassa, jatkuu siellä täydellistettynä. Jumalan palveleminen ei ole raskas taakka vaan etuoikeus. Siksi sitä tehdään taivaassa. On suuri riemu saada palvella häntä, joka on sen kaiken arvoinen!

Jumalan omat saavat myös nähdä hänen kasvonsa – ensimmäistä kertaa sitten paratiisin. Hän sanoi Moosekselle:

”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” (2. Moos. 33:20)

Jumalan pyhyys on niin suurta, että ihminen ei syntisenä kestäisi sitä, vaan Jumalan pyhyys tuhoaisi ja surmaisi ihmisen tämän saastaisuuden takia. Kukaan ei itsessään kestä pyhän Jumalan edessä. Mutta nyt taivaassa, kun mitään syntiä ja saastaisuutta ei enää ole, Jumala voidaan nähdä ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Millaiset mahtavat olla Jumalan kasvot? Sen saamme tietää vasta perillä, mutta varmasti ne ovat niin suurenmoiset, että mikään ei vedä niille vertoja, eikä niitä voi ihmisten sanoilla edes kuvailla.

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:12–13)

Täällä ajassa joudumme katsomaan ikään kuin kuvaa Jumalasta, jonka hänen sanansa maalaa eteemme, mutta kerran taivaassa näemme Jumalan kasvoista kasvoihin. Täällä tietomme Jumalasta on vajaata, mutta kerran se on täydellistä, kun Jumala kohtaa meidät sellaisena kuin hän on, kaikessa kirkkaudessaan ja pyhyydessään. Usko ja toivo ovat vain vajavuuden aikaa varten. Taivaassa ei enää tarvita uskoa, koska usko on vaihtunut näkemiseksi. Siellä ei tarvita myöskään toivoa tulevasta, koska tuleva on jo toteutunut. Mutta rakkaus ei häviä taivaassakaan, vaan siellä Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on täydellistä. Siksi rakkaus on suurin.

”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:10)

Taivaaseen pääsevien ihmisten otsassa on Jumalan nimi. Nimi otsassa merkitsee omistusta. Taivaassa olevat ihmiset ovat ikuisesti Jumalan omaisuutta. Yötä ei enää ole eikä mitään pimeyttä. Siksi fyysisiä lamppujakaan ei enää tarvita. Jumala ja Karitsa ovat se valo ja lamppu, jonka ihmiset tarvitsevat. On ikuisesti valoisaa ja kirkasta. Mutta siinä missä kirkkaus häikäisee meitä vajavuudessa eläviä ihmisiä, se ei häikäise enää tuolloin, koska olemme Jumalan puhdistamia. Taivaassa myös Jumalan omat hallitsevat ikuisesti. Mietityttää voi, ketä taivaassa oikein hallitaan. Tällä hallinnalla ei kuitenkaan tarkoiteta ihmisten hallitsemista vaan asioiden täydellistä hallintaa, sitä että epävarmuus ja pelko ovat poissa.


Johannesta kielletään kumartamasta enkeliä

”Minulle sanottiin: ’Nämä sanat ovat luotettavat ja todet. Herra Jumala, joka antaa Henkensä profeetoille, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.’ Minä, Johannes, olen kaiken tämän kuullut ja nähnyt. Kuultuani ja nähtyäni sen minä heittäydyin kasvoilleni kumartaakseni enkeliä, joka oli sen minulle näyttänyt. Mutta hän sanoi: ’Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja profeetat, sinun veljesi, ja kaikki ne, jotka ottavat varteen tämän kirjan sanat. Jumalaa sinun tulee kumartaa!’” (Ilm. 22:6–9)

Johannekselle vakuutetaan vielä erikseen, että nämä sanat ovat sekä luotettavat että todet. On täysin varmaa, että Jumala kerran Uudessa Jerusalemissa, luotuaan uudet taivaat ja uuden maan, palauttaa menetetyn ja kadonneen paratiisimaisen tilan. Ensimmäisellä luomiskerralla syntiinlankeemus turmeli, rikkoi ja toi kirouksen koko luomakunnalle. Nyt uudessa luomisessa Jumala on jälleen tehnyt kaiken täydelliseksi, niin kuin hän teki myös ensimmäisellä kerralla. Mutta nyt ei ole enää syntiä eikä pahuutta eikä Saatanaa eikä kuolemaa, sillä helvetti on sen kaiken sinetti. Siksi uutta syntiinlankeemusta ei voi enää tapahtua.

Ilmestyskirjan 22. luvun tekstissä toistetaan kirjan alussa Jeesuksen ilmaisemat sanat. Jeesus on lähettänyt enkelinsä näyttämään Johannekselle ja siten kaikille uskoville, mitä pian tulee tapahtumaan. Jeesus tulee takaisin pian, äkisti. Kun hänen tuloonsa liittyvät tapahtumat alkavat, ne tapahtuvat nopeasti. Siksi jokaisen sukupolven tulee olla valmis siihen, että Jeesus tulee heidän elinaikanaan.

Myös mainitaan, että Herra on ”profeettojen henkien Jumala” (Ilm. 22:6, JKR). Tällä tarkoitetaan sitäkin, että Jumala antaa Henkensä profeetoilleen, kuten vuoden 1992 käännös muotoilee. Mutta varsinaisesti tekstissä on tarkoitus ilmaista, että Jumala on luonteeltaan profeetallinen Jumala. Hänen tapansa toimia on profeetallinen ja hän puhuu ihmisille profeettojen kautta. Siksi myös profetian armolahjan mainitaan olevan yksi tärkeimmistä armolahjoista (1. Kor. 14:1–5), vaikka Ilmestyskirjan kontekstissa profeetta-sanalla viitataankin sen vanhatestamentilliseen merkitykseen ja käyttötapaan.

”Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.” Ilmestyskirja on joillekin ihmisille älyllisen kiinnostuksen kohde, jolla pyritään tyydyttämään ihmisen uteliaisuutta tulevaisuuden suhteen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin kadottaneet kirjan varsinaisen tähtäyspisteen. Jeesus on kirjoituttanut Ilmestyskirjan Johanneksella, jotta me voisimme ottaa varteen sen sanat omassa elämässämme, jotta me voisimme varautua siihen, mikä on tulossa. Ilmestyskirjan tarkoitus ei ole älyllinen vaan käytännöllinen. Sen pitäisi herättää meissä kysymys: ”Miten minun tulisi muuttaa ajatteluani ja tekojani, jotta kestäisin vainoissa kieltämättä Jeesusta?” Tähän on syytä rukoilla apua ja viisautta Jumalalta.

Toisille ihmisille Ilmestyskirja on outo, pelottava tai liian vaikea. He eivät siksi halua koskea siihen. Tällainen ihminen tekee karhunpalveluksen itselleen, mutta hän ei ole myöskään ymmärtänyt kirjan varsinaista pointtia. Ilmestyskirja julistaa kaikessa Jeesuksen voittoa pimeyden ja Saatanan voimista. Siksi sen tulisi olla rohkaisun ja kannustuksen lähde. Liian vaikeana Ilmestyskirjaa pitävät eivät myöskään ole nähneet oikein. He ovat keskittyneet vain joihinkin Ilmestyskirjan lukuisista yksityiskohdista eivätkä ole nähneet, että sen päätehtävä on uskovien vahvistaminen niin, että he voivat kestää kiusattuina ja vainoissa. Varsinkin sille, jota on kiusattu tai muuten ahdistettu uskon tähden, Ilmestyskirja on tavattoman lohduttava. Se on täynnä toivoa!

”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu, sillä aika on lähellä!” (Ilm. 1:3, KR38)

”Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.” (Ilm. 22:7)

Nähtyään ja kuultuaan kaiken ihmeellisen, jonka enkeli oli näyttänyt, Johannes kumarsi enkeliä ihastuksesta, mutta tämä kielsi häntä ankarasti:

”Varo, ettet sitä tee! Minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa.” (Ilm. 22:9)

Enkeli ilmaisee olevansa vain samassa asemassa kuin uskovat ihmiset, profeetat ja kaikki ne, jotka ottavat todesta Ilmestyskirjan sanat ja toimivat niiden mukaan. Enkelin kumartaminen ja rukoileminen on siis yhtä väärin kuin kenen tahansa ihmisen rukoileminen. Jos Johannes ei saanut kumartaa eikä rukoilla edes enkeliä, joka on pyhimpiäkin ihmisiä paljon suurempi ja pyhempi, on taatusti väärin kumartaa ja rukoilla kuolleita ihmisiä, pyhimyksiä, niin kuin roomalais-katoliset ja ortodoksit tekevät. Marian ja pyhimysten rukoilijat eivät ole kristittyjä vaan epäjumalanpalvelijoita! Heidän on tehtävä parannus, mikäli haluavat Uuteen Jerusalemiin.


Kehotuksia ja varoituksia

”Sitten minulle sanottiin: ’Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä. Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. ’Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. ’Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” (Ilm. 22:10–15)

Johannesta kielletään sulkemasta sinetillä Ilmestyskirjan sanoja. Tämä tarkoittaa, ettei hän saa jättää niitä vain itselleen eikä edes niille seitsemälle seurakunnalle, joille kirje lähetettiin. Ilmestyskirjan sanat on tarkoitettu kaikille ihmisille (koska jokaisella on päässään korvat):

”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa.” (Ilm. 2:7)

Ilmestyskirjaa ei pidä jättää lukematta itsekseen. Myöskään sen lukemisesta toisille ei saa pidättäytyä. Sitä täytyy opettaa ahkerasti kaikille. Sen sanojen tulee painua kaikkien ihmisten sydämeen. Viimeisenä kirjana Raamatussa Ilmestyskirja ei ainoastaan päätä aiemmin Raamatussa aloitettuja asioita vaan se myös antaa eväät siihen aikaan, joka seuraa Jumalan inspiroidun ilmoituksen päättymistä. Jeesus on luvannut tulla takaisin. Hän tulee pian.

”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu, sillä aika on lähellä!” (Ilm. 1:3, KR38)

Johannekselle vielä sanotaan:

”Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.” (Ilm. 22:11).

Suomessa on pitkään vallinnut kristinuskoon pohjautuva kulttuuri. Maassamme on ollut aikoja, jolloin ulkoinen ero uskovan ja uskosta osattoman välillä ei ole ollut kovin suuri. Kuitenkin viimeisiä aikoja ja hetkiä lähestyttäessä ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä tulee kasvamaan. Usko tulee vaatimaan aina vain enemmän ja enemmän valintoja, jotka poikkeavat ympärillä olevien ihmisten valinnoista.

”Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut.” (Mal. 3:18)

Tämä myös tarkoittaa, että näennäisuskovien määrä tulee lisääntymään, niiden jotka ovat vain ulkoisesti uskovia, mutta joiden sydän ei ole kuuliainen Jumalalle. Ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä tulee näkyviin heidän hedelmissään, heidän elämässään ja teoissaan.

Tämä polarisoituminen tietyllä tavalla selkeyttää tilannetta, mutta samalla se tarkoittaa, että maailman viha kasvaa niitä kohtaan, jotka ovat kuuliaisia Jumalalle ja Jumalan sanalle. He joutuvat entistä ahtaammalle ja lopulta vainotuiksi ja tapetuiksi. Usko Jumalaan ja kuuliaisuus Jumalan sanalle tulee maksamaan enemmän kuin aiemmin.

Esimerkkinä tästä kehityksestä on suhtautuminen avioliittoinstituutioon. Muutama kymmenen vuotta sitten käsitys, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, oli täysin normaali sekä uskovien että uskosta osattomien keskuudessa. Nykyisin tästä käsityksestä kiinni pitävien katsotaan olevan joitakin uskonnollisia äärimmäisyysihmisiä. Herää vain kysymys: Kuinka siitä ikiaikaisesta näkemyksestä, että avioliitto kuuluu vain miehen ja naisen välille, on tullut äärikanta? Onko kristillisen ja yleisinhimillisen avioliiton kannattaja jokin ”pomminheittäjä”, äärimmäisyysaktivisti? Ei ole käynyt niin, että perinteisen avioliiton kannattajat olisivat muuttuneet toisenlaisiksi, tiukkapipoisemmiksi tai fundamentalistisemmiksi. On käynyt niin, että heitä ympäröivä maailma on muuttunut toiseksi, ja siksi perinteinen käsitys näyttäytyy ihmisten silmissä äärimmäisyytenä.

Jeesus tulee kuitenkin pian takaisin ja maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. Niille, jotka ovat hylänneet Raamatun sanan erehtymättömänä Jumalan ilmoituksena, Jeesus tulee kostajana ja tuomitsijana. Mutta niille, jotka ovat olleet kuuliaisia Jeesukselle ja Raamatulle, vaikka se olisi maksanut heille heidän henkensä, Jeesus tuo vapautuksen ja palkinnon. Palkinto, voittoseppele, on iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa.

Jeesus jälleen ilmaisee, että hän on A ja O, Alfa ja Omega, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. Hän on aloittanut kaikki asiat, luonut kaiken, mutta hän myös päättää kaikki asiat tuomitsemalla luopuneet kadotuksen liekkeihin, mutta pelastamalla voittajat taivaan iloon. Hän sanoo:

”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.” (Ilm. 22:14)

Vaatteiden peseminen viittaa siihen, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Joka tunnustaa olevansa syntinen ja paha ihminen ja huutaa Jeesusta avukseen, pelastuu. Mutta joka ei taivu Jumalan edessä, hän jää synteihinsä eikä niille ole sovitusta. Ne, joiden synnit on sovitettu Jeesuksen tähden, pääsevät sisälle taivaan kaupunkiin ja syömään elämän puusta. Ulkopuolelle pelastuksen jäävät ne, jotka eivät kääntyneet: koirat, noidat, irstailijat, murhaajat, epäjumalienpalvelijat ja kaikki valheen rakastajat ja noudattajat.

Tämä luettelo sisältää muutoin samoja rikoksia kuin aiempi lista (Ilm. 21:8), mutta uutena ovat ”koirat”. Mitä tämä tarkoittaa? Ei kai tässä sentään lemmikkieläimistä puhuta? Vanhan testamentin tavoin koirilla tarkoitetaan Ilmestyskirjassa tiettyjä ihmisiä:

”Älköön pyhäkköporttoa olko Israelin tyttärien joukossa älköönkä haureellista pyhäkköpoikaa Israelin poikien joukossa. Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi, sillä molemmat ovat kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi.” (5. Moos. 23:17–18, KR33)

Tämä 5. Mooseksen kirjan kohta tuomitsee haureutta rahasta harjoittavat ihmiset. Herra ei huoli sellaista uhria, joka on ansaittu syntiä tekemällä. Heteroseksistäkin saatua palkkaa sanotaan kauhistukseksi, mutta vielä hirvittävämpi on homoseksistä saatu palkka, koska teko on vielä kauhistuttavampi. Sitä sanotaan ”koiran palkaksi”. Tämä kuvaa hyvin homoseksiä, sillä koira oli vanhassa Lähi-idässä yksi likaisimmista, saastaisimmista ja halveksituimmista eläimistä. Kun homouden harjoittajaa verrataan koiraan, puhutaan poikkeuksellisen törkeän rikoksen tekijästä. Vielä nykyäänkin Lähi-idässä ja Etiopiassa homouden harjoittajia nimitetään usein koiriksi. Tätä samaa linjaa noudattaen myös Ilmestyskirjassa sanotaan, että uuden Jerusalemin eli pelastuksen ulkopuolella ovat koirat (Ilm. 22:15). Tällä tarkoitetaan nimenomaan homoseksuaalisesti eläviä.

Jo luomiskertomus, koko Raamatun alku- ja lähtökohta, puhuu homoseksuaalisuutta ja kaikkia muitakin seksuaalisia poikkeavuuksia vastaan. Jumala loi miehelle kumppaniksi nimenomaan naisen eikä suinkaan toista miestä eikä myöskään eläintä (1. Moos. 2:18–24). Ketään ei ole luotu homoksi. Jumala loi miehen ja naisen elämään ja lisääntymään yhdessä. Seksuaalisesti mies ja nainen sopivat saumattomasti yhteen, luonnollisesti. Samaa sukupuolta olevat eivät voi lisääntyä, eivätkä heidän sukupuolielimensä millään asetu yhteen, vaan joudutaan käyttämään apuvälineitä, peräaukkoa, suuta ja käsiä. Eikä tämä mikään ihme olekaan, sillä onhan Jumala luonut ja tarkoittanut yhteen nimenomaan miehen ja naisen – ei koskaan kahta miestä tai kahta naista keskenään. Jo niinkin perustava asia kuin ihmisen anatomia kertoo Jumalan luomistahdosta, joka ei ole homoseksuaalisuus vaan heteroseksuaalisuus.

Kaikki seksuaaliset poikkeavuudet ovat tulleet maailmaan synnin ja syntiinlankeemuksen kautta. Ne ovat kaikki syntiä ja synnin alaisia, synnistä syntyneitä. Vaikka lakia ei ollutkaan ennen Moosesta, on Jumalan tahto, luomistahto, ollut ilmeisenä maailmassa ensimmäisistä päivistä alkaen yleisen ilmoituksen kautta. Jumala on puhutellut ihmisiä omantunnon kautta ja joskus myös suoraan. Siksi Jumala hävitti myös Sodoman kaupungin homoseksuaalisten syntien ja itsekkyyden tähden. Jumala sanoo 3. Mooseksen kirjassa:

”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista. Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne.” (3. Moos. 18:22–24)

Tässä homoseksuaalinen käyttäytyminen ja eläimiin sekaantuminen esitetään rinnan yhtä kauhistuttavina tapoina. Jos joku haluaa kumota tämän kohdan homoseksuaalisuus-kiellon, hänen täytyy johdonmukaisuuden nimissä kumota myös eläimiin sekaantumisen kielto. Kuka haluaa yrittää tätä?

Kolmas Mooseksen kirja (3. Moos. 18:22–24) ilmaisee, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen on luonnotonta, kauhistuttava teko ja raskaasti Jumalan tahdon vastaista. Asia on todella vakava, sillä homouden harjoittaja tulee saastaiseksi samoin kuin tulivat saastaiseksi ne synnissä eläneet kansat, jotka Herra hävitti Israelin tieltä.

”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.” (3. Moos. 20:13)

Homoseksuaalisuuden toteuttaminen on niin vakava rikos, että Herra määräsi siitä rangaistukseksi ehdoitta kuoleman. Vieläpä sanotaan, että homouden harjoittajat ovat itse ansainneet kuolemansa. Tämä vain entisestään vahvistaa sen, että kyseessä on hirvittävä synti.

Uusi testamentti asettuu täsmälleen samoille linjoille Vanhan testamentin kanssa puhuttaessa homoseksuaalisuuden toteuttamisen vääryydestä ja Jumalan tahdon vastaisuudesta. Erityisesti Roomalaiskirje puhuu aiheesta selkeästi. Siinä tiivistyvät sekä luominen, Jumalan yleinen ilmoitus että laki: Luominen osoittaa, ettei ketään ole luotu homoksi, ja laki osoittaa homoseksuaalisen taipumuksen toteuttamisen synniksi.

”Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.” (Room. 1:24,26–28)

Tämä kohta osoittaa, että homoseksuaalisuus on luonnotonta, oman ruumiin häpäisyä, häpeällistä, säädytöntä, syntiä ja ehdoitta Jumalan tahdon vastaista. Koska Raamattu osoittaa näin selvästi homoseksuaalisuuden synniksi, ovat homoseksuaalisuuden toteuttajat hylänneet Jumalan auktoriteetin ja Raamatun ilmoituksen. Siksi on myös Jumala hylännyt heidät ja antaa heidän saada sitä, mitä itse niin kovasti haluavat (jae 28). He kuitenkin saavat ”ansaitsemansa palkan” (jae 27), koska eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle ja Raamatun sanalle. ”Sinä hylkäät ne, jotka hylkäävät sinun määräyksesi” (Ps. 119:118). Roomalaiskirje jatkaa:

”Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.” (Room. 1:32)

Tämä kohta osoittaa, että ei pelkästään homoseksuaalisuuden toteuttaminen ole syntiä, vaan myös homoseksuaalisuuden hyväksyminen! Siten Jumalaa vastaan rikkovat myös ne, jotka itse eivät homoutta harjoita, mutta jotka sen kuitenkin hyväksyvät. He ovat yhtälailla ”koiria”, jotka jäävät Ilmestyskirjan mukaan Uuden Jerusalemin eli pelastuksen ulkopuolelle. Tuomion ja rangaistuksen osalta Uusi testamentti vetääkin homoasiassa vielä tiukempaa linjaa kuin Vanha testamentti: homoseksuaalisuuden toteuttamisen rangaistuksena on helvetin tuomio.

”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.” (1. Kor. 6:9–10)

”Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.” (1. Tim. 1:9–11)

Ainoa mahdollisuus pelastua tuomiolta on nöyrtyminen Jumalan edessä uskossa Jeesukseen, syntien tunnustaminen, katumus ja parannus. Kukaan ei voi pelastuakseen vedota muuhun kuin Jeesuksen sovitustyöhön. Evankeliumi on siten hyvä uutinen myös homoille. Jokainen voi saada syntinsä anteeksi ja pelastua.

Syntiinlankeemuksen kirouksen ja turmeluksen takia meillä ihmisillä on erilaisia taipumuksia pahaan. Yhdellä se on varastaminen, toisella alkoholin juominen, kolmannella homoseksuaalisuus jne. Jokaisella on taipumuksia pahaan ja jokainen on luonnostaan matkalla syntiensä takia kadotukseen. Kaikki tarvitsevat siis Jeesusta ja anteeksiantamusta. Mutta kukaan, joka on saanut syntinsä anteeksi, ei ole oikeutettu jatkamaan synnissä elämistä vaan siitä on tehtävä parannus. Kukaan ei ole oikeutettu elämään syntisen taipumuksensa mukaisella tavalla.

”Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” (Room. 8:8)

Vaikka syntisyys olisi kuinka myötäsuuntaista tahansa, se ei oikeuta ketään elämään sen mukaisesti. Ei, siitä on tehtävä parannus, tunnustettava se Jeesukselle ja elettävä kieltäymyksessä ja uskossa. Homoille ei ole olemassa mitään ekstrajunaa Jumalan luo. Eivät he saa toteuttaa elämässään syntisiä taipumuksia sen enempää kuin muutkaan ihmiset. Parannus on sitä, että kääntyy pois siitä väärästä, mitä tekee, siihen, mitä Jeesus on tehnyt ja mitä hän on.

”Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” (Room. 8:13)

Tietenkään ihminen, jolla on homoseksuaalisia tunteita, ei niitä valitse, mutta jokainen valitsee, mitä elämässään tekee tai on tekemättä. Ei kukaan, jolla on homoseksuaalinen taipumus, lähtökohtaisesti pidä siitä vaan luonnostaan vihaa sitä ja haluaisi päästä siitä eroon. Homoudessa eläminen onkin usein seurausta epäkypsästä ajatuksesta: ”Koska en pystynyt muuttamaan itseäni, niin annan mennä!” Homoseksuaalinen elämäntapa on aina valinta. Jokainen, jolla on homoseksuaalinen taipumus, valitsee mitä hän sillä tekee tai on tekemättä, toteuttaako hän sitä vai ei. Homoseksuaalinen elämäntapa on kuolemansynti Jumalaa vastaan ja vie helvettiin riippumatta siitä, onko ihmisellä homotaipumus vai ei.

”Rienaaja uhoaa vihaansa eikä pyydä apua edes silloin, kun Jumala hänet vangitsee. Hän kuolee nuorena, hänen elämänsä päättyy kuin porttopoikien elämä.” (Job 36:13–14)

Mutta sen tilanne on hyvä, joka nöyrtyy Jumalan edessä. Jos ihminen kilvoituksessa lankeaa, katuu ja pyytää Jumalalta anteeksi, hän saa anteeksi, vaikka kyseessä olisi 158. kerta. Jumalan armo ei lopu kesken. ”Joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13). Mutta joka ei tunnusta tekoaan vääräksi vaan katsoo oikeudekseen elää siinä, hän jää armon ulkopuolelle, vaikkei tekisi iljetystään käytännössä lainkaan. ”Ulkopuolelle jäävät koirat!” (Ilm. 22:15)


Kutsu Jumalan valtakuntaan ja varoitus Raamatun sanan peukaloinnista

”’Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.’ Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Joka tämän kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu. Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ’Tämä on tosi, minä tulen pian.’ Aamen. Tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” (Ilm. 22:16–21)

Vaikka Ilmestyskirjassa Johannekselle on näytetty valtaisa ilmestys, kyseessä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti Johanneksen vaan Jeesuksen Kristuksen ilmestys. Jeesus on se, joka puhuu ilmestyksen kautta seurakunnille ja kaikkien aikojen uskoville. Jeesus sanoo kirjan lopussa lähettäneensä enkelin ilmoittamaan todistuksen hänestä.

Vaikka Jeesus konkreettisesti lähettikin enkelinsä Johanneksen luo näyttämään, mitä tuleman pitää, hän sanoo lähettäneensä enkelinsä meidän kaikkien luo. Tämän sanan merkitys on siinä, että kaikki seurakunnat, kaikki uskovat ja kaikki ihmiset kaikkina aikoina saisivat todistuksen hänestä. Jeesus on Ilmestyskirjan ehdoton päähenkilö. Hänestä se kaikessa puhuu ja hänen voittoaan se julistaa.

Jeesus sanoo, että hän on Daavidin juuriverso, Daavidin poika, jonka Vanha testamentti lupasi tulevan. Hän on kirkas aamutähti, joka loistaa yön päättyessä ensimmäisenä taivaalla ennen kuin aamun kajo on vielä tullut esiin. Vaikka maailmassa on pimeää ja pahuus hallitsee, Jeesus loistaa ikään kuin ensimmäisenä merkkinä siitä, että yö on väistymässä ja päivä on pian sarastamassa. Pahuudelle tullaan laittamaan päätepiste, ja Jumalan valo, hänen päivänsä koittaa pian.

Jokaiselle joka haluaa, Jeesus antaa lahjaksi elämän vettä. Jokaiselle joka haluaa, Jeesus tarjoaa uskon ja pelastuksen ilmaiseksi. Jeesus kutsuu jokaista ihmistä omakseen, hänen yhteyteensä, pelastuksen osallisuuteen. ”Joka haluaa”, eli joka tahtoo ja valitsee kääntyä Jeesuksen puoleen, ”saa lahjaksi elämän vettä”. Uskon lahja on ilmainen. Sen saa, joka haluaa, joka tahtoo. Tarvitsee vain tehdä päätös, valinta, uskonratkaisu Jeesuksen puoleen ja pyytää häneltä uskoa, niin hän sen antaa.

Tätä tarkoittaa kutsu: ”Tule!” Tule Jeesuksen luo, tule hänen yhteyteensä, ainoan joka voi pelastaa sinut tulevalta vihalta, kadotukselta. Tämän kutsun Jeesus esittää kaikille. Jeesus käskee myös uskovia esittämään tämän kutsun toisille ihmisille. Siksi Pyhä Henki ja morsian (uskova seurakunta) sanovat: ”Tule!”, ja joka kuulee Ilmestyskirjan sanat, sanokoon: ”Tule!” Tule Jeesuksen luo!

Tämän lisäksi Jeesus kuitenkin esittää vakavan varoituksen:

”Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.” (Ilm. 22:18–19).

Kukaan ei voi uskoa ja pelastua omilla ehdoillaan. Usko, joka ei perustu Raamattuun, ei ole pelastavaa uskoa. Usko, joka ei pidä Raamattua kokonaan totena ja kokonaan Jumalalta tulleena, ei pelasta. Sama, mikä pätee Ilmestyskirjaan, pätee myös muuhun Raamattuun, sillä Jeesus on yhtälailla muun Raamatun antanut palvelijoilleen Pyhän Henkensä välityksellä. Jos joku lisää jotain Ilmestyskirjan tekstiin tai muuhun Raamattuun, Jumala laittaa hänen kärsittäväkseen kaikki ne vitsaukset, joista kirjassa on kerrottu. Tämä tarkoittaa pelastuksen menettämistä, sillä kuten aiemmin olemme Ilmestyskirjasta lukeneet, vitsaukset eivät kohtaa Herran omia vaan vain niitä, jotka joutuvat kadotukseen.

”Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valehtelijaksi joutuisi.” (Sananl. 30:5, KR33)

Jos joku ottaa jotain pois Ilmestyskirjan tai muun Raamatun sanoista, esimerkiksi selitellen ne kulttuurisidonnaisiksi ihmismielipiteiksi, häneltä Jumala ottaa pois hänen osuutensa pelastukseen, elämän puuhun ja taivaan kaupunkiin. Tällainen ihminen joutuu helvettiin. Huomaa, että Jeesus ei puhu tässä kohdin mitään sellaisesta ihmisestä, joka on jo valmiiksi matkalla kadotukseen. Hän puhuu sellaisesta ihmisestä, jolla on jo osuus uskosta ja pelastuksesta, koska ei sitä muuten voitaisi ottaa häneltä pois. Toisin sanoen uskova ja pelastettu ihminen menettää pelastuksensa ja joutuu helvettiin, jos hän selittelee pois osan Raamatusta kulttuurisidonnaisina ihmismielipiteinä tai lisää Raamatun sanaan muita tekstejä kuten vaikkapa apokryfikirjoja tai pyrkii hämärtämään Raamatun kaanonin rajoja. Raamatun kaanonin rajoja ovat jotkut horjuttaneet kritisoimalla Ilmestyskirjaa ja Jaakobin kirjettä ja antamalla ymmärtää, etteivät ne kuuluisi Raamattuun. Sellainen ei ole pelastavaa uskoa.

Jeesus vielä sanoo oikein vakuudeksi varoituksensa painavuudesta ja vakavuudesta: ”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ’Tämä on tosi’”. Älä siis epäile yhtään, etteikö Jeesus toteuttaisi uhkaustaan niitä uskovia kohtaan, jotka peukaloivat hänen sanaansa!

Jeesus sanoo vielä lopuksi tulevansa ”pian”. Tämä ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen väli olisi lyhyt, vaikka ikuisuuteen verrattuna 2000 vuotta onkin lyhyt aika. Tällä tarkoitetaan, että silloin kun Jeesus tulee, hän tulee äkisti ja äkkiarvaamatta. Kun Jeesuksen tuloa edeltävät tapahtuvat käynnistyvät, ne tapahtuvat nopeasti. Jeesus voi siten tulla takaisin minkä sukupolven aikana tahansa. Hän ei ole sitä etukäteen ilmoittanut. Siksi jokaisen kristityn tulee odottaa Jeesuksen tulevan takaisin omana aikanaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi tehdä asioita jotenkin toisella tavalla kuin tavallisesti, vaan meidän on oltava ahkeria ja kärsivällisiä Herran palvelemisessa. Jumala ei tahdo, että eskatologian takia toimisimme toisella tavalla kuin toimisimme joka päivä.

”Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka. Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä.” (Jaak. 5:7–8)

Kristitty ei tee Herransa tahtoa silloin, jos hän aloittaa ”tuomiopäivän valmistelut” ja alkaa varautua lopun aikojen ahdistukseen (muutoin kuin hengellisesti). Emme saa mennä pakoon mökkiimme ja vain katsella ikkunasta, koska se Jeesus tulee takaisin. Tämä on ehdottomasti väärä ja Jeesuksen tahdon vastainen asenne. Hän sanoo:

”Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä.” (Joh. 9:4)

Jos tietäisit, että Jeesus tulee huomenna takaisin, istuta omenapuu. Toisin sanoen älä anna sen vaikuttaa Jumalan palvelemiseesi ja muuhun elämääsi millään tavalla. Meidän on kyllä valmistauduttava hengellisesti, mutta mitään pommisuojia ei pidä alkaa rakentaa eikä varsinkaan pidättäytyä hengellisestä palvelusta. Kuten Jeesus sanoo, nyt vielä kun on päivä, meidän on tehtävä niitä asioita, joita Jumala meiltä odottaa. Sitten kun tulee yö, eli kun Antikristus saa maailmanvallan, emme pysty tekemään työtä. Silloin on eri asia. Mutta nyt ei vielä ole se tilanne käsillä. Nyt on syytä palvella Jumalaa ja kertoa hänen hyvistä töistään ja rakkaudestaan Jeesuksessa myös toisille.

Ilmestyskirjan (ja siten koko Raamatun) lopussa on vielä huokaus: ”Aamen. Tule Herra Jeesus!” Tämä on oikea uskovan asenne. Kun sanomme aamenen kaikkeen siihen, mitä koko Raamattu on edellä sanonut, teemme oikein. Se on kaikki niin ja aamen. Totisesti! Oikea asenne on myös sanoa: ”Tule Herra Jeesus!” Uskova, joka odottaa Herraansa takaisin, on oikea valvova kristitty. Jeesuksen takaisin tulon odottamisesta ja kaipuusta tunnistaa sydämen, joka häntä rakastaa.

Vielä viimeisinä sanoina kirjassa ovat: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” Me ihmiset emme ole ansainneet synneillämme muuta kuin helvetin. Mutta Jumala on rakkaudessaan tullut ihmiseksi Jeesuksessa ja ottanut kannettavakseen kaikkien ihmisten synneistä kuuluvan rangaistuksen. Tämä Jeesuksen sijaissovitus ja siinä Jumalan meitä kohtaan osoittama armo on koko Raamatun ja Ilmestyskirjan ydin. Joka torjuu Jeesuksen, joutuu itse kärsimään syntiensä rangaistuksen helvetissä. Mutta joka tulee synteineen Jeesuksen luo, hän saa anteeksi, hän saa armon ja pelastuu. Harras toiveeni on, että tämä Herran Jeesuksen armo voisi olla mahdollisimman monen ihmisen kanssa, kaikkien kanssa. Aamen.


=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Liitteeseen