Kirje Smyrnan seurakunnalle

”Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, hän, joka oli kuollut mutta heräsi eloon: ’Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi - sinun, joka kuitenkin olet rikas. Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole - Saatanan synagogaa he ovat! Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Saatana on sulkeva muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa.” (Ilm. 2:8–11)


Kestävyys vainoissa

Smyrnan seurakunta kärsi ankarista vainoista, ja siksi Jeesus suuntaa sille rohkaisevia sanoja. Aivan ensimmäiseksi Jeesus korostaa olevansa ensimmäinen ja viimeinen. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja hän tulee myös sanomaan viimeisen sanan kaikkiin asioihin maan päällä. Siksi uskovien ei ole syytä joutua epätoivoon. Kaikki on Jeesuksen käsissä.

Jeesus myös korostaa, että hän kuoli ja nousi kuolleista. Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Vain hänellä on valta kuoleman yli. Ankarissa vainoissa, joissa uskovia surmataan Jeesuksen tähden, on aina syytä muistaa, että Jeesus on kuoleman Herra – ei Saatana eivätkä varsinkaan Saatanan asialla olevat vainoojat. Siksi uskovien ei tule pelätä vainoojia, vaikka he uhkaisivat millaisilla kidutuksilla tahansa ja myös toteuttaisivat uhkauksensa.

”Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” (Luuk. 12:4–5)

Vainooja voi tappaa uskovan ruumiin, mutta hänellä ei ole valtaa ihmisen sieluun. Siksi häntä ei tule pelätä. Mutta Jumalalla on valta sekä tappaa ihminen ruumiillisesti että syöstä tämä helvettiin. Jumalaa tulee pelätä. Jos uskova ihminen suostuu kieltämään Jeesuksen välttääkseen kidutuksen tai kuoleman, hän säästyy kyllä joiltakin ajallisilta kärsimyksiltä, mutta saa kuoleman jälkeen osakseen ikuisen kärsimyksen helvetissä. Mutta jos ihminen ei kiellä Jeesusta kidutuksessa ja kuolemassa, hän saa iankaikkisen elämän Jumalan luona. On pelättävä enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Vain Jumalalla on valta syöstä ihminen helvettiin tai pelastaa siitä. Yhdelläkään vainoojalla ei tätä valtaa ole.

Jeesus jatkaa:

”Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Luuk. 12:6–7)

Jeesus sanoo, että jokaisen hiuskarvamme on Jumala laskenut, ja enemmänkin! Siksi meidän ei ole syytä pelätä, sillä elämämme on kokonaan hänen käsissään. Jos olemme eläneet Jeesukselle, voimme myös kuolla Jeesukselle.

”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta. Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.” (Luuk. 12:8–12)

Joka tunnustautuu Jeesuksen omaksi ihmisten edessä, sen Jeesuskin tunnustaa omakseen kerran viimeisellä tuomiolla. Mutta jos joku kieltää Jeesuksen ihmisten edessä (esim. kärsimyksen ja kuoleman välttääkseen), hänet Jeesus kieltää kerran viimeisellä tuomiolla. Tällainen ihminen ei pääse taivaaseen.

Tässä yhteydessä mainitaan myös Pyhän Hengen pilkka. Koska siitä on lausuttu, ettei niin tekevä saa koskaan anteeksi, saattaa moni kokea siihen liittyen väärää syyllisyyttä ja pelkoa: ”Olenko pilkannut Pyhää Henkeä? Olenko tehnyt peruuttamattoman synnin?” Tästä on aiheellisesti huomautettu, ettei Pyhän Hengen pilkka ole eikä voi olla vain jokin mieleen vahingossa nouseva ajatus. Koska se mainitaan ikuiseksi peruuttamattomaksi synniksi, täytyy siihen liittyä äärimmäinen luopumus ja paatumus. Jos joku peloissaan miettii, olenko pilkannut Pyhää Henkeä, hän ei ole sitä tehnyt, koska sellainen ihminen, joka oikeasti on Pyhää Henkeä pilkannut, ei koe siitä minkäänlaista syyllisyyttä tai katumusta eikä mieti tämän kaltaisia kysymyksiä.

Tässä Luukkaan evankeliumin kohdassa Jeesus ottaa Pyhän Hengen pilkan esiin vainoissa kestämisen yhteydessä. Asiayhteys antaa vihjeen siitä, millaisissa tilanteissa Pyhän Hengen pilkkaa voi muun muassa ilmetä. Vainooja, joka ei ole osallinen Pyhästä Hengestä, voi puhua Jeesusta vastaan vaikka millaista pilkkaa. Jos hän myöhemmin katuu ja tulee uskoon, hän saa anteeksi. Mutta jos uskova, joka on osallinen Pyhästä Hengestä, väheksyy Pyhän Hengen vahvistusta ja apua uhkatilanteessa ja laskelmoiden kieltää Jeesuksen, hänen sydämensä paatuu. Hän pilkkaa Pyhää Henkeä eikä saa anteeksi.

”Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia, mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen.” (Hepr. 6:4–6)

Vainoissa kestäminen ja Jeesuksen tunnustamisen vaatimus kidutuksessa ja kuolemassa herättää monissa aivan aiheellisesti pelon: ”Kestäisinkö minä tuollaisessa tilanteessa? Voi olla, että en.” Tämä on kuitenkin hyvä asenne, koska näin ajatellessaan ihminen on nöyrällä paikalla Jumalan edessä ja oikeassa suhteessa Jumalaan.

Väärän ja ikuisen elämän kannalta vahingollisen ajattelun sen sijaan tunnistaa siitä, että pyrkii selittelemään pois Jeesuksen kieltämisestä seuraavan helvetin tuomion. Tällöin ihminen saattaa ajatella, että kyllä Jumala ymmärtää, jos kidutuksen ja kuoleman uhatessa tai niiden keskellä ollessaan kieltää Jeesuksen. Hänhän on armahtava ja anteeksiantava Jumala, joka ymmärtää, että olemme vain heikkoja ihmisiä. Tällainen asenne on ehdottomasti väärä. Se alkaa jo rinnastua Pyhän Hengen pilkkaan.

On luonnollista, että ihminen kyselee mielessään, kestäisinkö kidutuksissa ja kuolemassa. Kukaan meistähän ei luonnostaan eikä omassa voimassaan kestä. Mutta Jumala on luvannut antaa erityisen voimansa niihin tilanteisiin ja hetkiin, joissa sitä tarvitaan. Avain asian ymmärtämiseen on tämä:

”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” (Luuk. 16:10, KR38)

Jos me nyt, kun vainoja ei vielä ole, teemme kompromisseja Jumalan sanasta pienissä asioissa, silloin teemme varmasti kompromisseja myös isoissa asioissa, kun vainot alkavat. Jos me nyt, asioiden ollessa hyvin, häpeilemme uskoamme maailman ihmisten edessä, silloin todennäköisesti myös kiellämme uskomme kidutusten uhatessa tai kohdatessa meitä.

Mutta jos emme tee kompromisseja Jumalan sanasta, emme häpeile uskoamme vaan tunnustaudumme Jeesuksen omiksi maailman ihmisten edessä, silloin emme kiellä Jeesusta myöskään pahassa paikassa, kidutuksissa ja kuolemassa. Ihmisen sydämen laatu ja asenne ratkaisee tässäkin asiassa. Joka on uskollinen pienissä asioissa, on uskollinen myös isoissa asioissa. Joka on sydämessään väärä pienissä asioissa, on sitä myös isoissa asioissa. Joka kieltää Jeesuksen nyt, kieltää hänet myös vainoissa. Mutta joka tunnustaa Jeesuksen nyt, tunnustaa hänet myös kidutusten ja kuoleman edessä.

Väärä on kuitenkin sellainen asenne, jossa ylpeänä ajatellaan: ”Minähän en koskaan kiellä Jeesusta, vaikka mitä tekisitte minulle!” Jos joku on julistanut puhujapöntöstä suureen ääneen täynnä varmuutta: ”En koskaan luovu uskosta. En koskaan!”, olen ollut aina äärimmäisen huolissani. Nimittäin on mitä todennäköisintä, että tällainen ihminen luopuu uskostaan jossain vaiheessa. Jos vainot alkavat, hän mitä todennäköisimmin ei kestä, koska on liikkeellä omassa voimassaan eikä Jumalan voimassa. Vanhan kirkon ajalta on dokumentoitu joitain tapauksia, joissa ihminen on mennyt täydessä varmuudessa uhoamaan ja ilmoittanut itsensä vapaaehtoisesti roomalaisille viranomaisille marttyyrikuolemaa varten. Tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan koskaan kestäneet vaan he taipuivat kieltämään Jeesuksen ja uhraamaan epäjumalille. On tärkeää muistaa, että kukaan ei kestä omassa voimassaan. Vain Jumalan voimassa voi kestää!

Varhaisesta kirkkohistoriasta tiedämme myös, että Smyrnan seurakunta kaikesta päätellen vahvistui sille osoitetusta lähetyskirjeestä ja koko Johanneksen ilmestyksestä. Se kesti vainoissa ja osoitti suurta arvonantoa marttyyrikuoleman kärsineille uskoville. Smyrnan seurakunta myös tallensi apostoli Johanneksen opetuslapsen Polykarpoksen marttyyrikuolemaan johtaneen oikeudenkäynnin kuvauksen 100-luvulla jKr. Siinä roomalainen prokonsuli vaatii Polykarposta kieltämään Jeesuksen uhaten häntä monenlaisilla kidutuksilla. Tekstissä kerrotaan muun muassa seuraavaa:

”Prokonsuli sanoi taas hänelle: ’Minä käskenkin polttaa sinut tulessa, jos halveksit petoja, jos kerran et mieltäsi muuta.’ Mutta Polykarpos sanoi: ’Sinä uhkaat tulella, joka hetkisen palaa ja vähän ajan päästä sammuu. Sinähän et tunne tulevan tuomion tulta, joka odottaa jumalattomia heidän iankaikkiseksi rangaistuksekseen.” (Heikki Koskenniemi: ”Veren ja tulen läpi. Vanhan kirkon marttyyrien todistus.” s.39. Perussanoma, 2005.)

Tässä näemme konkreettisesti sen, miten yhdelläkään vainoojalla ei ole kuin hyvin rajattu valta. Roomalainen virkamies luulee olevansa suurenkin vallan haltija ja tuntuu ihmettelevän, eikö Polykarpos tiedä tai usko, että hänellä on valta surmata ja valta säästää henki. Mutta Polykarpos esittää paljon syvemmän ihmettelyn. Eikö prokonsuli tiedä eikä tunne tulevan tuomion tulta, joka odottaa jumalattomia helvetissä? Vain Jeesus voi tuomita sinne tai pelastaa siltä. Mitä on vähän aikaa kestävä kärsimys, jota seuraa iankaikkinen autuus, verrattuna päättymättömään kärsimykseen, joka on seurauksena ajallisesti hivenen helpommasta elämästä?

Jeesus lupaa:

”Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.” (Luuk. 12:11–12)

Tämä on helpottava lupaus. Meidän ei tarvitse etukäteen pelätä tilanteita, joissa joudumme vainoojien eteen, sillä Pyhä Henki ohjaa meitä silloin ja vahvistaa meitä. Meidän on vain huolehdittava siitä, että elämme lähellä Jeesusta. Silloin emme kiellä häntä hädän hetkelläkään, koska hän on ainoa turvamme ja toivomme ja koska rakastamme häntä.

Joku voi kuitenkin hätääntyneenä ajatella: ”Eihän Pyhä Henki ole koskaan minulle mitään puhunut. Puhuisiko hän silloinkaan? Miten minulle käy? Mistä voin olla varma?” Idea Jeesuksen sanoissa ei kuitenkaan ole jonkin profeetallisen kyvyn esille tuonti vaan se, että Pyhä Henki tuossa tilanteessa ohjaa toimimaan oikein ja puhumaan viisaasti. Hän vahvistaa uskovaa niin, että tämä voi turvallisesti tunnustautua Jeesuksen omaksi ja pitää Raamatun sanasta kiinni.

Koska vainoissa on kyse hengellisestä sodasta pimeyden valtakunnan ja Jumalan valtakunnan välillä, on aivan turha odottaa, että tuollaisissa oikeudenkäynneissä mitkään ihmisten laatimat lait tai sopimukset pätisivät. Siksi uskovan ei tule laatia etukäteen mitään puolustussuunnitelmaa, jossa on tutkittu lakipykäliä tai varauduttu tuomareiden kysymyksiin. Sellaisilla asioilla ei tule olemaan mitään merkitystä, vaan ratkaisevaa on nimenomaan hengellinen voitto tai tappio. Sellaisessa taistelussa on käytössä aivan toisenlaiset aseet!

Äärimmäisessä kidutuksessa kaikki menettää merkityksensä eikä ihminen todennäköisesti kykene edes rukoilemaan. Onko Jumala silloinkin uskollinen ja pitää minusta kiinni, on ydinkysymys. Ihminen ei omasta voimastaan pysty uskomaan tai pysymään uskossa ilman vainojakaan. Jokainen kristitty on tälläkin hetkellä riippuvainen Jumalan Hengestä. Uskovan ihmisen tehtävänä on vain olla uskollinen. Jumala on kykenevä antamaan voimaa kunkin päivän tarpeen mukaan nyt ja myös kidutuksissa. Tämä on Jeesuksen sanojen lohduttava viesti.


Väärät juutalaiset

Jeesus sanoo Smyrnan seurakunnalle:

”Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagoga.” (Ilm. 1:9, KR38)

Smyrnan uskovat eivät olleet aineellisesti rikkaita vaan elivät köyhyydessä. Hengellisesti he olivat kuitenkin rikkaita: heidän sydämensä oli palava, he rakastivat Herraansa ja noudattivat kaikessa hänen sanaansa. Siksi he kestivät heitä kohdanneet vainot ja ahdistuksen.

Lähetyskirjeestä käy ilmi, että vaikeuksien keskellä Smyrnan seurakunnalla oli ylimääräinen taakka. Nimittäin paikkakunnan juutalaiset pilkkasivat ja vastustivat heitä rajusti. Tämä on erityisen raskasta ja erityisen paha asia Jumalan silmissä. Jos joku vaikeuttaa tahallaan vaikeuksissa olevan ihmisen elämää, hän tekee pahan synnin. Siksi Vanhassa testamentissa usein kohdistetaan ankaria tuomion sanoja niitä vastaan, jotka riistävät ja kohtelevat väärin orpoja ja leskiä, joilla on jo muutenkin vaikeaa elämässään eivätkä kaipaisi enää yhtään lisää kärsimyksiä. Myös Israelin kansan ollessa vaikeuksissa jotkin ympäröivät kansat tekivät sen kärsimyksistä entistä vaikeampia.

”Minä rakastan palavasti Jerusalemia, minä puolustan Siionia. Mutta minä vihaan niitä kansoja, jotka kerskuvat olevansa turvassa. Kun minä hetkeksi vihastuin omalle kansalleni, nuo kansat tekivät sen kärsimyksen raskaaksi.” (Sak. 1:14–15)

Smyrnan juutalaisista Jeesus sanoo, että he eivät ole todellisia juutalaisia. Tällä ei tarkoiteta sitä, etteivätkö he olisi etnisesti juutalaisia, tai etteivätkö he noudattaisi ulkoisesti vanhan liiton sääntöjä. Heidän ongelmansa ei ollut siinä, etteivätkö he olisi tienneet, mitä laissa sanotaan, tai etteivätkö he olisi ulkoisesti noudattaneet Mooseksen lain uhri- ja puhtaussäädöksiä. Ongelmana oli, että heidän sydämensä ei ollut oikea Jumalan edessä. Heillä ei ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Lakia ulkoisesti noudattaessaan he eivät noudattaneet lain henkeä, sen varsinaista ydintä ja sisältöä, niitä periaatteita, joita ulkoiset säädökset heijastelivat (vrt. Matt. 23:23). Heillä oli ulkoinen ympärileikkaus kehossaan, mutta ei sisäistä ympärileikkausta sydämessään ja hengessään.

”Ympärileikkaus on kyllä hyödyksi, jos noudatat lakia. Mutta jos olet lainrikkoja, ympärileikkauksesi on mitätön. Jos ympärileikkaamaton noudattaa lain säännöksiä, eikö häntä silloin tule pitää ympärileikattuna? Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.” (Room. 2:25–27)

Todellinen juutalainen ei ole se, joka on biologisesti Aabrahamin jälkeläinen, vaan se, jolla on Aabrahamin usko ja Aabrahamin Messias. Johannes Kastaja sanoi:

”Älkää luulko, että voitte ajatella: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.” (Matt. 3:9)

”Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus” (Room. 2:28–29)

Smyrnan juutalaiset olivat torjuneet Jeesuksen Messiaana. Omasta mielestään he olivat todellisia ja oikeita juutalaisia, mutta Jeesus antaa heistä täysin päinvastaisen todistuksen:

”Sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole - Saatanan synagogaa he ovat!” (Ilm. 2:9)

Kun roomalaiset valloittivat Israelin, juutalaiset saivat vapautuksen keisarin suojelushengen palvonnasta – ainoina koko Rooman valtakunnassa. Syynä tähän poikkeusjärjestelyyn oli käytännön reaalipolitiikka. Juutalaisten kapinoinnilla ei olisi mitään loppua, jos heidät olisi pakotettu luopumaan uskonnostaan ja kumartamaan Rooman jumalia. Kristityille tätä oikeutta ei kuitenkaan suotu. Siksi moni Jeesukseen uskova oli kiusattu palaamaan takaisin vanhan liiton juutalaiseen uskontoon välttääkseen vainon. Mutta tämä oli tuhon tie, joka merkitsi Jeesuksesta luopumista.

Keisari Domitianuksen vainojen käynnistyessä joitakin Jeesukseen uskovia meni synagogiin, jolloin juutalaiset halusivat erottautua heistä ja heittää heidät ulos. Juuri näihin aikoihin juutalaiseen synagoga-jumalanpalvelukseen lisättiin 12. rukous Birkat ha-minim, jossa kirottiin ”nasaretilaisia”. Kukaan Jeesukseen uskova ei tietenkään voinut olla mukana tällaisessa rukouksessa eikä osallistua kokoontumisiin, joissa heitä ja heidän Herraansa kirottiin. Sellaiset synagogat olivat Saatanan synagogia.


Kärsimykset ja Jumalan kasvatus

”Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.” (Ilm. 2:10, KR38)

Jumala koettelee uskoviaan, jotta ihmisen sydämen luonne tulee esiin. Tämä voi tuntua raskaalta, mutta näin tehdessään Jumala ei kuitenkaan vihaa ihmistä vaan rakastaa häntä. Kyse on Jumalan kasvatuksesta:

”Muista kaikkea, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä 40 vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääkseen ja koetellakseen sinua ja tietääkseen, mitä on sydämessäsi, tahdotko noudattaa hänen käskyjään vai etkö. … Tiedä siis sydämessäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niin kuin isä kasvattaa poikaansa.” (5. Moos. 8:2–5, JKR)

Kun olemme juuri tulleet uskoon, kaikki tuntuu suurenmoiselta. Jeesus on mahtava, Jumalan rakkaus täyttää sydämen ja Pyhä Henki avaa Raamatun sanaa. Kun kasvamme uskossa, Jumala jatkaa työtään meissä – kuitenkin eri tavalla kuin alussa. Aivan samoin kuin pikkulasten kasvatus maallisessa perheessä on erilaista kuin murrosikäisten, on Jumalan perheessäkin kasvatus erilaista hengellisen kasvun eri vaiheessa. Kun ihminen kasvaa hengellisestä lapsuudesta eteenpäin, Jumala usein sallii hänelle koetuksia ja kärsimyksiä.

Näin tehdessään Jumala testaa uskoviaan, ovatko he vain hyvän päivän kristittyjä, jotka ovat uskossa niin kauan kuin kaikki menee hyvin ja Jumala siunaa elämää. Vai ovatko he uskovaisia silloinkin, kun elämässä tulee vastaan kärsimyksiä ja koettelemuksia. Jos ihminen koetuksessa hylkää Jumalan ja alkaa elää synnissä, hänen uskonsa ei ollut kestävä. Tällöin myös hengellisesti aikuisempia uskovia velvoitetaan huolehtimaan ”nuoristaan”.

”Jos vanhurskas kääntyy vanhurskaudestaan, jos hän tekee sellaista mikä on väärin, kun panen hänet koetukselle, sinä olet vastuussa hänestä. Ellet sinä varoita häntä, hän kuolee syntiensä tähden, eikä kukaan muista hänen vanhurskauttaan, ei hänen hyviä tekojaan. Ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Jos sinä varoitat vanhurskasta, ettei hän tekisi syntiä, ja hän ottaa varteen varoituksesi, hän saa elää. Hän saa elää, koska noudatti varoitusta, ja myös sinä pelastat elämäsi.” (Hes. 3:20–21)

Jumalan koetuksessa ihminen aivan aiheellisesti kyselee: ”Miksi, Jumala, et auta?” Tällöin ihminen on kuitenkin valinnan paikalla: Valitseeko hän luottaa Jumalaan, vaikkei tietä ulos vielä näykään, vai etsiikö hän apua synnistä ja hetkellisistä nautinnoista, luullen niiden tuovan helpotuksen vaikeuksiin. Synti ja hetkelliset nautinnot eivät kuitenkaan, valheellisista lupauksistaan huolimatta, paranna millään tavalla ihmisen olotilaa vaan kurjistavat sitä entisestään ja vievät yhä syvemmälle ahdistukseen ja epätoivoon. Kyse on monesti Saatanan virittämästä petoksesta. Positiivinen esimerkki oikean valinnan tehneestä ihmisestä on Mooses, josta sanotaan:

”Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa.” (Hepr. 10:25)

Esimerkki päinvastaisesta löytyy Israelista 600–500-lukujen taitteesta eKr. Silloin kansa ahdistuksissaan ajatteli, että Jumala ei auta, hän on hylännyt meidät, mennään ja eletään synnissä. Mutta tämä oli erittäin paha valhe, jonka he olivat nielleet, ja niin Jumalan tuomio kohtasi heitä. He eivät kestäneet koetuksessa, koska heidän sydämensä ja suhteensa Jumalaan ei ollut oikea. Hesekielin kirjassa kerrotaan tästä:

”Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: ’Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.’ Niinpä en minäkään sääli enkä säästä. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa mukaan.” (Hes. 9:9–10)

Ehkä voimakkain esimerkki koetuksista ja kärsimyksistä on Job. Raamattu sanoo hänestä:

”Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava.” (Jaak. 5:10–11)

Jobin kirja kertoo kärsimyksen ongelman lisäksi Jobin hengellisestä kasvusta. Uskonsa alkuaikana Jobilla meni hyvin. Kaikki ylistivät hänen onneaan. Jumala siunasi häntä runsaasti niin, että hänellä oli hyvä perhe, terveyttä, vaikutusvaltaa ja paljon omaisuutta. ”Job oli mahtavin mies idän mailla.” (Job 1:3). Jopa Saatana tunnusti tämän sanoen Jumalalle:

”Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!” (Job 1:9–11)

Kun Jobin kärsimykset alkoivat, kyseessä ei ollut pelkkä testi vaan Jumalan syvällinen viisaus, jonka tarkoituksena oli Jobin hengellinen kasvu. Hän ymmärrettävästikin valitti Jumalalle tuskaansa ja ahdistustaan, mutta kun Jumala lopulta puuttui Jobin elämään, tämä tajusi Jumalan viisauden. Lopulta Job tunnusti:

”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: ’Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?’ Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: ’Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.’ Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.” (Job 42:2–6)

Job oli kasvanut hengellisesti aikuiseksi Jumalan kärsimyskoulussa. Aiemmin hän luuli tuntevansa Jumalan hyvinkin, mutta nyt hän joutuu toteamaan sen olleen hyvin ohutta. ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.” Kun Johannes kirjoitti 1. kirjeessään lapsille, nuorille ja isille – hengellisen kasvun eri vaiheessa oleville ihmisille – hän kirjoitti:

”Isät: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti.” (1. Joh. 2:13)

Tässä ei tarkoiteta sitä Jumalan tuntemista, joka kaikilla uskovilla on, vaan syvällistä ja todellista Jumalan tuntemista, jonka Job lopulta saavutti, ja joka on mahdollista vain, kun on kasvanut Jumalan koulussa hengelliseen aikuisuuteen.

On syytä ymmärtää, että hengellinen kasvu ja biologinen kasvu ovat tyystin eri asioita eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Biologiselta iältään hyvinkin varttunut ihminen voi olla hengellisesti yhä pikkulapsi. Toisaalta hyvinkin nuori ihminen voi olla kasvanut hengellisesti suunnattoman paljon. Myöskään sillä, kuinka kauan on ollut uskossa, ei ole mitään tekemistä hengellisen kypsyyden kanssa. Vuosikymmeniä uskossa ollut ihminen voi olla hengellisessä kasvussaan yhä vaippa-asteella. Vasta vähän aikaa uskossa ollut voi sen sijaan olla kasvanut huomattavan paljon ja olla hengellisesti hyvin kypsä. Sillä, kuinka kauan on elänyt tai kuinka kauan on ollut uskossa, ei ole merkitystä hengellisen lapsuuden tai aikuisuuden kannalta. Sen ratkaisevat tyystin toiset asiat.

Jumalan sallimilla koettelemuksilla on myös toinen, pohjimmiltaan hyvä tarkoitus kristityn elämässä. Koetuksen kestäminen nimittäin vahvistaa uskovaa, jottei tämä suuremmissa vaikeuksissa luopuisi. Jaakobin kirjeessä rohkaistaan:

”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.” (Jaak. 1:2–4)

Raamattu puhuu siitä, että ahdistuksissa kestäminen kasvattaa ihmisessä kärsivällisyyttä. Jos ihminen on kärsivällinen, hän kestää koettelemuksissa paremmin kuin kärsimättömänä, mikä on kaikin tavoin hyödyllistä, koska se antaa toivoa elämään. Toivo taas kantaa ja vahvistaa ihmistä sisäisesti. Roomalaiskirje opettaa ahdistuksista seuraavasti:

”Meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa” (Room. 5:3–4, KR38)

Jeesus kertoo smyrnalaisille, että hän sallii Perkeleen heittää joitakin heistä vankilaan, missä he joutuvat olemaan ahdistuksen kourissa. Mutta tämä kestää vain kymmenen päivän ajan. Salliessaan koetuksen ja kärsimyksen, Jeesus tuo siitä myös vapautuksen. Jumala käänsi lopulta myös Jobin kohtalon.


Kärsimys Jeesuksen tähden

Jumalan salliman koetuksen (kymmenen päivän vankeuden) lisäksi smyrnalaisia kohtasi kuitenkin myös sellainen vaino ja ahdistus, joka ei ollut Jumalasta vaan oli aidosti lähtöisin Perkeleestä ja tähtäsi uskovien nujertamiseen. Näitä kahta ei saa sekoittaa keskenään. Tällaisesta aidosti pahasta kärsimyksestä Jeesus sanoo evankeliumeissa seuraavasti:

”Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.” (Joh. 15:20)

”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” (2. Tim. 3:12, KR38)

”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt. 5:10–12)

Raamatun henkilöiden elämän tarkastelu auttaa monesti näkemään oikeassa perspektiivissä sellaiset omat kärsimykset, jotka ovat tulleet Jeesuksen seuraamisen ja Raamatun sanasta kiinni pitämisen tähden. Jaakobin kirjeessä tästä sanotaan seuraavasti:

”Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi.” (Jaak. 5:10–11)

Suosittelen tutustumista erityisesti profeetta Jeremian elämään ja kärsimyksiin, jotka kohtasivat häntä Jumalan sanan ja tahdon mukaisen elämän ja toiminnan seurauksena.

Lähetyskirjeen lopuksi Jeesus rohkaisee:

”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.” (Ilm. 2:10)

Joka pysyy Jeesuksessa kuolemaan asti eikä kiellä häntä äärimmäisissä vainoissakaan, on autuas ja pelastuu. Hän saa voiton seppeleen.

”Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi.” (Jaak. 5:11)

Se, joka ei luovu vaan pysyy uskossa kuolemaan asti, on voittaja. Hän ei joudu helvettiin vaan pääsee taivaaseen, jossa ei ole enää mitään kipua eikä kuolemaa:

”Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa.” (Ilm. 3:11)

”Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” (Ilm. 21:6–7)

Tiivistetysti Smyrnassa

• Ulkoinen ahdinko ja köyhyys, Jumalan silmissä rikas
• Pilkkaa niiltä, jotka ovat ulkoisesti juutalaisia, mutta Jumalan silmissä Saatanan synagogaa
• Perkele kohdistaa uskoviin vainoja, mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.
• Joka voittaa, ei joudu tuliseen järveen, vaan saa voitonseppeleeksi elämän.

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun