Kirje Pergamonin seurakunnalle


”Pergamonin seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, jolla on kaksiteräinen, terävä miekka: ’Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa. Silti tunnustat horjumatta minun nimeäni etkä ole kieltänyt uskoasi minuun, et edes silloin, kun uskollinen todistajani Antipas surmattiin teidän luonanne, siellä missä Saatana asuu. Mutta kaikkea en sinussa hyväksy: Luonasi on sellaisia, jotka seuraavat Bileamin oppia, tuon miehen, joka opetti Balakille, miten virittää israelilaisille ansa ja vietellä heidät syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja harjoittamaan siveettömyyttä. Heitä on sinunkin luonasi, noita jotka seuraavat nikolaiittojen opetusta. Käänny siis! Ellet tee parannusta, minä tulen kohta luoksesi ja käyn heitä vastaan, isken heitä suuni miekalla. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” (Ilm. 2:12–17)


Raamatun arvovalta

Jokaisen lähetyskirjeen alussa Jeesus tuo esiin jonkin piirteen omasta olemuksestaan ja korostaa tätä seurakunnalle. Nämä piirteet ovat kaikki peräisin Johanneksen 1. luvussa näkemästä näystä, jossa Jeesus ilmestyi hänelle jumalallisessa voimassaan. Pergamonin lähetyskirje alkaa sen asian painottamisella, että sillä, joka nyt puhuu, on kaksiteräinen miekka. Vanha käännös kääntää tämän kirjaimellisesti ”se kaksiteräinen miekka”, viitaten juuri siihen sanan miekkaan, joka pistää esiin Jeesuksen suusta 1. luvun näyssä. Kaksiteräisellä terävällä miekalla (Ilm. 1:16) tarkoitetaan Jumalan sanaa, jota verrataan miekkaan myös Efesolaiskirjeessä ja Heprealaiskirjeessä:
    ”Ottakaa Hengen miekka, joka on Jumalan sana.” (Ef. 6:17, KR38)

    ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.” (Hepr. 4:12)
Evankeliumeista käy hyvin ilmi, että Jeesus tarkoitti ”Jumalan sanalla” Raamattua (sitä osaa Raamatusta, joka oli tuolloin valmiina). Esimerkiksi Matteuksen evankeliumin 15. luvussa fariseukset kysyivät Jeesukselta, miksi tämän opetuslapset rikkovat isien perinnäissääntöjä. Tähän Jeesus esittää vastakysymyksen, miksi fariseukset rikkovat Jumalan käskyjä perinnäissäädöksillään. Esimerkeiksi Jeesus ottaa seuraavat Raamatun kohdat:
    ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” (2. Moos. 20:12)

    ”Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla.” (3. Moos. 20:9)
Matteuksen teksti jatkuu:
    ”Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi’, hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.” (Matt. 15:5–6)
Tässä Jeesus viittaa vastaansanomattomasti ”Jumalan sanalla” Raamattuun, konkreettisiin Mooseksen lain teksteihin, ei mihinkään abstraktiin ideaan, eikä varsinkaan itseensä, omaan persoonaansa, vaikka tällainen arvonimi hänelle Ilmestyskirjassa annetaankin (Ilm. 19:13). Silti myös Ilmestyskirjassa Sanan miekka ei ole Jeesus itse vaan se on jotain, mikä on Jeesuksen hallussa, ja joka lähtee hänen suustaan, hänen puhumanaan (Ilm. 1:16).

Joskus kuulee esitettävän sellaisen naurettavan väitteen, että Raamattu ei olisi Jumalan sanaa, koska Jeesus on Jumalan sana. Ensinnäkin tällainen väite sisältää sellaisen väärän ennakkokäsityksen, että nämä kaksi olisivat jotenkin toisensa poissulkevia, että molemmat eivät voisi olla totta yhtä aikaa. Toiseksi ”Jumalan sana” tai ”Herran sana” -ilmaisuilla, joita on Raamatussa satoja, viitataan aina nimenomaan puhuttuun tai kirjoitettuun sanalliseen ilmaisuun, jonka alkuperä on Jumalassa, ei siis suinkaan Jeesuksen persoonaan. Kolmanneksi Jeesus suoraan osoittaa ”Jumalan sanan” tarkoittavan Raamattua, kuten edellä toin esiin.

Raamatussa on vain kaksi kohtaa, joissa ”Jumalan sana” yhdistetään jollain tavalla Jeesuksen persoonaan. Nämä ovat Johanneksen evankeliumin alun teksti ”Sana tuli lihaksi” (Joh. 1:14) ja Ilmestyskirjan jae ”Hänellä oli yllään vereen kastettu viitta, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.” (Ilm. 19:13, KR38). Kummassakaan näistä ei ole mitään, mikä tekisi Raamatusta ”ei Jumalan sanaa”. Ilmestyskirjan kohdassa kyse on Jeesukselle annetusta arvonimestä, ei mistään sen kummemmasta. Tämä arvonimi osoittaa, että Jeesus on kaikessa toteuttanut Jumalan sanan, Jumalan tahdon, kastaessaan viittansa vereen eli antaessaan itsensä ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Johanneksen evankeliumin kohdassa puolestaan ilmaistaan vain se tosiasia, että Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala, jonka kautta ja jonka sanojen voimasta kaikki on saanut syntynsä.

Johanneksen evankeliumin alun samankaltaisuus luomiskertomuksen kanssa on silmiinpistävä. Koko maailma on syntynyt Jumalan sanojen voimasta:
    ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus.’ Ja valkeus tuli.” (1. Moos. 1:3)
Se, minkä Jumala sanoi, tapahtui. Sanomalla Jeesuksesta ”Sana tuli lihaksi”, Johanneksen evankeliumi osoittaa, että Jeesus ei ole luotu olento vaan Jumala itse, jonka voimasta ja kautta kaikki on luotu. Jeesuksesta sanotaan:
    ”Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön.” (Kol. 1:16)
Tämän samankaltaisuuden ja vastaavuuden merkitys on siinä, että Jeesus niin yhdistyy Jumalan sanojen kanssa, että hänen elämänsä kokonaisuudessaan heijastaa Jumalan sanoja ja on sopusoinnussa niiden kanssa. Sanoissaan Jumala ilmaisi tahtonsa, ja Jeesus täydellisesti toteutti Jumalan tahdon, Jumalan sanat (Matt. 5:17).

Mutta, ollaksemme tarkkoja, Johanneksen evankeliumin alussa Jeesusta ei sanota ”Jumalan sanaksi” vaan Sanaksi, joka oli Jumala (Joh. 1:1). Tämä on eri asia. Siksi, mietittäessä ilmaisua ”Jumalan sana” ja sen käyttöä Raamatussa, Johanneksen evankeliumin alku ei tarjoa meille yhtään mitään. Meillä ei ole sen paremmin Johanneksen evankeliumin kuin Ilmestyskirjankaan perusteella mitään syytä poiketa siitä, miten Jeesus itse käytti ilmaisua ”Jumalan sana”. Jeesus tarkoitti sillä yksiselitteisesti Raamattua (Mark. 7:13).

Pergamonin lähetyskirjeen alussa esiintyy Jeesus, jonka suusta tulee ulos Jumalan sanan miekka. Jeesus on ”puhunut ulos” Raamatun. Hän on ilmoittanut sen sanat valitsemilleen kirjoittajille, viimeisimpänä Johannekselle. Tämä tehtävä Raamatun, Jumalan sanan kirjoittajana annettiin myös Paavalille, kuten hän todistaa:
    ”Minusta on tullut sen palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa” (Kol. 1:25)
Jumalan Paavalille uskoma tehtävä on ”ilmoittaa täydellisesti Jumalan sana”. Täydellinen ilmoittaminen on jotain aivan muuta kuin esimerkiksi profetian armolahja, joka on aina vajavainen (1. Kor. 13:9). Täydellinen ilmoittaminen liittyy nimenomaan Paavalin erityistehtävään Raamatun kirjoittajana, jossa Jumala on varjellut hänet virheiltä.

Näin ollen on luontevaa, että Ilmestyskirjan lisäksi myös Paavalin kirjeissä korostetaan Raamatun olevan lähtöisin Jeesuksesta eikä ihmisistä. Paavali painottaa usein, että hän ei kirjoittanut omiaan, vaan hän sai kirjeidensä sanoman Jeesukselta. Jeesus on siis Paavalin kirjeiden varsinainen tekijä.
    ”Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal. 1:11–12, KR38)
Kaikki käskyt ja opetukset, joita Paavalin kirjeissä on, ovat Jeesuksen käskyjä ja opetuksia, eivät Paavalin omia. Paavali vain välittää Jeesuksen käskyt kirjeissään seurakunnille, koska Jeesus on jo taivaassa. Tämä tuodaan esiin esimerkiksi 1. Tessalonikalaiskirjeessä:
    ”Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä!” (1. Tess. 4:2–3)
Kuten tunnettua, korinttilaiset epäilivät Paavalin asemaa Jumalan ilmoituksen välittäjänä ja apostolina. He eivät tahtoneet tunnustaa, että Paavalin kirjeiden sanat ovat Jumalan sanoja. He pitivät niitä vain yhden ihmisen mielipiteinä. Niinpä Paavali varoitti ankarasti, että hän ei tule säästämään korinttilaisia, kun hän heidän luokseen saapuu, koska nämä eivät uskoneet, että Jeesus puhuu Paavalin kautta vaan olivat lähteneet skeptisesti vaatimaan todisteita siitä.
    ”Kun taas tulen, en ole teitä säästävä, koska te etsitte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus(2. Kor. 13:2–3)
Raamatun sana on lähtöisin Jeesuksesta. Siksi on erittäin ongelmallista ja valitettavaa, että erityisesti englanninkielisessä maailmassa on yleistynyt tapa painaa raamattuihin Jeesuksen sanat punaisella, erotukseksi mustalla painetusta muusta Raamatun tekstistä. Tämä ei ole mikään harmiton editointikysymys tai makuasia vaan heijastelee vakavaa teologista ongelmaa.

Ensinnäkin näin tehtäessä annetaan ymmärtää, että punaisella painetut sanat olisivat jotenkin eriarvoisia mustalla painettuihin verrattuna – vähintään painoarvoltaan, mutta usein käytännössä myös arvovallaltaan. Toiseksi, jos Jeesuksen sanat painetaan punaisella, tullaan luoneeksi kaanon kaanoniin, raamattu raamattuun, eikä tällöin tunnusteta, että koko Raamattu on syntynyt Jeesuksen kautta. Punaisella painamista suosivat ihmiset eivät ymmärrä, että myös kaikki mustalla painetut sanat ovat Jeesuksen sanoja, koska hän on Raamatun varsinainen tekijä Pyhän Henkensä kautta. Jos Raamatussa jotain painetaan punaisella, täytyy kaikki painaa punaisella!

Siinä missä korinttilaiset saivat moitteita luopumuksesta, Tessalonikin seurakuntaa päinvastoin kiitettiin. Paavali ylistää Jumalaa Pyhän Hengen täyttämänä siitä, että Tessalonikin seurakunta ei pitänyt Paavalin julistamaa sanaa ihmisten sanoina ja mielipiteinä, vaan Jumalan pyhänä ilmoituksena ihmisille:
    ”Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa.” (1. Tess. 2:13)
Ihmiset eivät ole itse saaneet päähänsä ajatusta kirjoittaa ylös Jumalan ilmoitusta, vaan innoitus ja syy Raamatun kirjojen kirjoittamiseen on tullut Jumalalta. Toisin sanoen, vaikka ihmiset ovat välillisesti Raamatun kirjoittajia, he ovat kuitenkin saaneet sanomansa Jumalalta. Raamatun varsinainen tekijä on Jumala.
    ”Yksikään [Raamatun] profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:21)
Raamatun jumalallinen alkuperä käy ilmi monista kohdista. 2. Timoteuskirjeessä sanotaan suoraan:
    Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta” (2. Tim. 3:16, JKR)
Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ihmiset eivät siis ole kirjoittaneet omia ajatuksiaan Jumalasta, vaan Jumala on ilmoittanut heille kirjojen sanoman Pyhän Henkensä kautta. Raamattu ei ole ihmisten ajatuksia Jumalasta vaan Jumalan ajatuksia ihmisistä.

Tällaisen kohdan äärellä, kuten myös Jeesuksen sanoessa: ”Raamattu ei voi raueta tyhjiin.” (Joh. 10:35, KR38), voi joku ihmetellä, kuinka on mahdollista puhua Raamatusta, vaikka Raamattu ei ollut tuolloin vielä valmiina. Itse olen puolestani ihmetellyt, kuinka tällainen voi olla ongelma kenellekään! Emme saa unohtaa Raamatun jumalallista alkuperää. Totta kai Raamatusta voidaan puhua profeetallisesti viitaten etukäteen koko siihen Raamattuun, joka tulee kerran valmistumaan tulevaisuudessa. Ja vaikkei joku Jumalaan uskoisikaan, on hänenkin silti aivan loogista ymmärtää Jeesuksen ja Paavalin viittausten Raamattuun koskevan sitä osaa Raamatusta, joka oli tuolloin valmiina.

Kreikan kielessä Raamattua tarkoittava sana on ”Grafee”, jonka monikollisesta rinnakkaismuodosta ”Grammata” on suomen kielen sana ”Raamattu” etymologisesti peräisin. Grammata voi viitata yleisesti mihin tahansa kirjoituksiin, mutta Grafee tarkoittaa nimenomaisesti ja poissulkevasti Raamattua Uuden testamentin kielenkäytössä. Siksi on harmillista, että vuoden 1992 raamatunkäännöksessä Grafee on usein jätetty kääntämättä oikein ja sille on annettu epätarkempi käännös. Sana ”Raamattu” esiintyy Uudessa testamentissa 51 kertaa, mutta vuoden 1992 käännöksestä ”Raamattu” löytyy vain viidestä kohdasta. Tosin vuoden 1938 käännöksessäkään ei kaikkia kohtia ole käännetty oikein, mutta sieltä sentään ”Raamattu” löytyy 21 kertaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin vuoden 1992 käännöksessä.

Siinä missä ankarasti vainotulle Smyrnan seurakunnalle Jeesus korostaa olevansa elämän ja kuoleman herra, korostaa hän Raamatun sanasta luopuneelle Pergamonin seurakunnalle olevansa Raamatun tekijä. Hänen suustaan, eikä kenenkään muun, on tullut ulos Jumalan sanan miekka.

Pergamonin seurakunnan on syytä tajuta Raamatun sanan velvoittavuus ja voima, että se ei ole lähtöisin ihmiskynäilijöiden ajatuksista vaan Jeesukselta, joka on puhunut sen sanat valitsemilleen kirjoittajille – Ilmestyskirjan tapauksessa Johannekselle. Juuri siksi, että Pergamonin seurakunta ei elänyt Raamatun sanan mukaan, Jeesus joutuu teroittamaan, että Raamattu on lähtöisin hänestä.

Silloin, kun Raamatun auktoriteetista lähdetään lipsumaan, päädytään kaikenlaisiin harhoihin ja väärään elämään, kuten oli käynyt Pergamonissa. Seurakunnassa avoimesti hyväksyttiin nikolaiitat ja sallittiin Bileamin oppi. Näistä hirveistä harhoista ja haureuksista huolimatta Jeesus antaa kuitenkin myös tunnustusta: kaikki seurakuntalaiset eivät olleet menneet pahuuteen mukaan. Aivan kuin hirvittävän hengellisen pimeyden suurena kontrastina seurakunnasta löytyi myös joitakin, jotka eivät olleet eksyneet eivätkä luopuneet vaan kestivät äärimmäisissä vainoissa. Jeesus sanoo:
    ”Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa. Silti tunnustat horjumatta minun nimeäni etkä ole kieltänyt uskoasi minuun, et edes silloin, kun uskollinen todistajani Antipas surmattiin teidän luonanne, siellä missä Saatana asuu.” (Ilm. 2:13)
Pergamonin uskovia oli kohdannut ennennäkemätön vaino, niin ankara ja julma, että Jeesus sanoo Saatanan valtaistuimen olevan Pergamonissa. Kaupunki oli syvän pahuuden vallassa ja Saatana hallitsi siellä mielin määrin. Tästä huolimatta sanalle kuuliaiset uskovat olivat kestäneet, eikä hurskaan Antipaksen marttyyrikuolemakaan lannistanut heitä, vaan he edelleen julistivat sanomaa Jeesuksesta eivätkä kieltäneet vainoissa uskoaan häneen.

Ankarissa vainoissa on kuitenkin aina luopumuksen vaara, ja osa seurakuntalaisista valitsi valitettavasti helpomman tien. Nämä sortuivat osallistumaan epäjumalanpalvelukseen, minkä konkreettisena osoituksena oli epäjumalille uhratun (uhraamansa) lihan syöminen (Ilm. 2:14). Näin he toimivat välttääkseen vainon ja marttyyrikuoleman, mutta tämä oli Jeesuksen silmissä hirvittävä iljetys.


Bileamin oppi
    ”Sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.” (Ilm. 2:14–16, KR38)
Nikolaiitoista kerroin jo aiemmin Efeson seurakunnan yhteydessä. He olivat perustajansa mukaan nimetty uskonsuunta, joka sekä opetti harhaisesti että suosi avointa syntielämää. Siinä missä Efesossa nikolaiittojen tekoja vihattiin, Pergamonissa heidät hyväksyttiin. Tästä Jeesus antaa ankarat nuhteet. Nikolaiittojen lisäksi Pergamonissa esiintyi myös toinen eksytys, jota Jeesus kutsuu ”Bileamin opiksi”. Voidaksemme ymmärtää tämän opin sisältöä, on tutustuttava tarkemmin Vanhassa testamentissa mainittuun Bileamiin.

Bileam oli mesopotamialainen tietäjä, joka hieman yllättäen tunsi Jahven, Israelin Jumalan, mikä kertonee siitä, että luomisesta peräisin oleva yleinen tietous yhdestä ainoasta suuresta luojajumalasta (ns. alkumonoteismi) oli säilynyt jollain tavalla. 4. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Mooabin kuningas Baalak palkkasi Bileamin kiroamaan israelilaiset. Aluksi Bileam kieltäytyi, mutta suostui lopulta. Hän aikoi (ja halusi, 5. Moos. 23:6, Joos. 24:10) kirota Israelia, mutta joutui Jumalan vaikutuksesta siunaamaan sitä (4. Moos. 24:13) ja lausumaan vieläpä ennustuksen Messiaasta (4. Moos. 24:14–24).

Vaikka Bileam ei voinutkaan kirota Israelia, koska Jumala esti sen, hän kuitenkin neuvoi Mooabin kuningasta Baalakia, kuinka tämä voisi saada Jumalan kirouksen vedetyksi Israelin päälle (4. Moos. 31:16, Ilm. 2:14). Jos Baalak saisi vieteltyä israelilaiset miehet mooabilaisten naisten avulla haureuteen ja sitä kautta palvelemaan baaleja (epäjumalia), Jumalan kirous kohtaisi kansaa Jumalan oman sanan ja lupauksen perusteella (2. Moos. 34:15–16, KR33 ja 3. Moos. 20:6).

Kuinka kävikään?
    ”Kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttärien kanssa. Nämä kutsuivat kansaa jumaliensa uhreille, ja kansa söi ja kumarsi heidän jumaliansa. Kun Israel näin antautui palvelemaan Baal-Peoria, syttyi Herran viha Israelia kohtaan.” (4. Moos. 25:1–3, KR33)
Kaikesta päätellen Bileamin oppi toimi. Seksissä on voimaa. Baalak tarjosi kuumia irstaita aistinautintoja mooabilaisten sulottarien kanssa. Tämän rinnalla Israelin Jumalan tarjoama aviouskollinen seksi alkoikin tuntua yhtäkkiä perin tylsältä ja esiaviollisesta seksistä pidättäytyminen kovin rajoittavalta. Mitä kaikkea kivaa mooabilaisten naisten kanssa voisikaan tehdä! Uuuuhhh!!! Kerrotaan, että he eivät koskaan sano ”ei”!

Kansaa kohtasi kirous haureuden, baaleille uhraamisen ja epäjumalille uhratun lihan syömisen johdosta. Vasta seuraava episodi päätti jo alkaneen kirouksen ja tuhon:
    ”Katso, muuan mies israelilaisista tuli ja toi veljiensä luo midianilaisen naisen, Mooseksen ja kaiken israelilaisten seurakunnan nähden, kun nämä olivat itkemässä ilmestysmajan ovella. Kun Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, näki sen, nousi hän kansan keskeltä ja otti keihään käteensä ja seurasi tuota Israelin miestä makuusuojaan ja lävisti heidät molemmat, Israelin miehen ja sen naisen, vatsan kohdalta. Silloin taukosi israelilaisilta vitsaus.” (4. Moos. 25:6–8, KR33)

    ”Mutta heitä oli jo kuollut kaksikymmentäneljätuhatta.” (4. Moos. 25:9)

    ”Herra puhui Moosekselle sanoen: ’Piinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, on kääntänyt minun vihani pois israelilaisista, kun hän on kiivaillut minun puolestani heidän keskuudessaan, niin ettei minun ole tarvinnut kiivaudessani tehdä loppua israelilaisista. Sano siis: Katso, minä teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä. Ja se tulee hänelle ja hänen jälkeläisillensä ikuiseksi pappeuden liitoksi, koska hän kiivaili Jumalansa puolesta” (4. Moos. 25:10–13, KR33)
Kiivas Jumalan sanan ja kunnian puolustaminen ja haureuden vastustaminen olivat Jumalalle mieleen. Sille, joka näin toimi, Jumala lupasi siunauksen ja menestyksen. Nykysuomessa haureus rehottaa kaikkialla. Jopa seurakunnissa saatetaan hyväksyä esiaviollinen seksi, avoliitot ja avioerojen jälkeiset uudelleenavioitumiset. Pinehasin kaltaisille ihmisille, joille Jumalan sana ja kunnia merkitsevät vielä jotain, on tilausta. Moni ajattelee, ettei voi tehdä paljoakaan ja niin vaipuu välinpitämättömyyteen tai kyynisyyteen. Pinehas ei ollut tällainen. Hän tulistui sydämessään. Jumalan sanaa vastaan on rikottu! On toimittava! Siksi, että hän kiivaili Jumalan sanan noudattamisen puolesta, Jumala antoi hänelle suurenmoiset lupaukset. Hänen kaltaisiaan ihmisiä tarvitaan nyt, tänä aikana, meidän keskellämme erittäin kipeästi.

Bileamin ajattelua kuvaa erityisesti kolme vaarallista piirrettä: Jumalan valitun kansan kiroaminen, ajallisen hyödyn tavoittelu ikuisen hyödyn kustannuksella ja haureuteen opastaminen. Kun Jeesus kohdistaa Pergamonin seurakunnalle tuomion sanoja Bileamin opin seuraamisesta, on jokaiselle Vanhaa testamenttia tuntevalle selvää, että nyt puhutaan erittäin vakavasta asiasta. Kyseessä on myös vakava varoitus kaikkien aikojen seurakunnille. Siksi on tärkeää tarkastella Bileamin oppia tarkemmin.


Valitun kansan kiroaminen

Bileamiin ja hänen ajatteluunsa tutustuessa ensimmäisenä tulee vastaan Israelin kiroaminen. Toteuttaakseen koko maailmaa koskevan pelastussuunnitelmansa Jumala valitsi omakseen yhden kansan tuodakseen sen kautta maailmaan Messiaan, Jeesuksen. Raamatussa puhutaan lukuisia kertoja siitä, miten Jumala palavasti ja kiihkeästi rakastaa omaa kansaansa, jonka hän on valinnut, silloinkin kun he luopuivat Jumalastaan ja kirous kohtasi heitä.
    ”Minä, Herra, rakastan israelilaisia, vaikka he kääntyvät muiden jumalien puoleen” (Hoos. 3:1)
Vaikka juutalaiset ovat Jeesuksen torjuessaan Jumalan vihollisia ja pelastuksesta osattomia, Jumalan rakkaus omaisuuskansaansa kohtaan ei silti koskaan lakkaa. Uudesta testamentista, erityisesti Roomalaiskirjeestä käy ilmi, että vanhan liiton vaihtuminen uudeksi ja Jeesuksen sovitustyö eivät lakkauttaneet Israelin asemaa Jumalan valittuna kansana.
    ”Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.” (Room. 11:28–29)
Tässä tehdään ero hengellisen valinnan (pelastuksen) ja kansallisen valinnan (lupausten) välille. Vaikka juutalaiset evankeliumin torjuessaan ovat menossa helvettiin, Jumala silti rakastaa heitä kansana erityisellä tavalla ”isille” eli Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen annettujen lupausten takia. Siksi kristillinen seurakunta, joka on osallinen hengellisestä pelastuksesta, ei ole osallinen kansallisista lupauksista ja valinnasta, koska nämä määritellään selvästi eri asioiksi. Jumala ei peruuta, kuten Roomalaiskirje sanoo, antamaansa kutsua ja lupausta kansalleen Israelille.

Joskus kuulee esitettävän näkemyksen, jonka mukaan Israelin ja juutalaisten erityisasema Jumalan valittuna kansana olisi päättynyt uuden liiton alettua, ja nyt kristillinen seurakunta olisi uusi Jumalan valittu kansa. Tälle niin sanotulle korvausteologiselle näkemykselle ei kuitenkaan löydy tukea Raamatusta. Sen tekevät tyhjäksi ja vääräksi erityisesti seuraavat pointit:

1) Raamattu puhuu Israelin uudelleenkokoamisesta ja paluusta omaan maahansa lopun aikoina. Esimerkiksi profeetta Sakarja, joka julisti pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeisenä aikana, kirjoitti tästä (Sak. 10), jolloin sillä ei voida mitenkään päin tarkoittaa Israelin paluuta Babyloniasta. Tämä tarkoittaa, että Jumalan kansalleen antamat lupaukset maahan eivät ole päättyneet Messiaan tuloon ja uuden liiton perustamiseen.

2) Jumala sanoo Jeremian kirjassa aivan selvästi uutta liittoa tarkoittaessaan, että Israel ei lakkaa koskaan olemasta hänen kansansa, ei edes uudessa liitossa:
    ”Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä... Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani. Näin sanoo Herra: Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.” (Jer. 31:35–37)
3) Roomalaiskirjeessä tehdään ero hengellisen pelastuksen ja kansallisen valinnan välillä, kuten aiemmin toin esiin, kansallisen valinnan säilyessä hengellisestä luopumuksesta huolimatta. Näin ollen kirkko ei voi edes periaatteessa korvata Israelin valintaa kansana.
    ”Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.” (Room. 11:28–29)
4) Korvausteologian kannattajat eivät voi osoittaa Raamatusta, että kirkko olisi korvannut Israelin kansallisen valinnan ja sen hengellisen merkityksen, sillä Uusi testamentti ei tee tyhjäksi niitä lupauksia, joita on annettu Israelille koskien maata, valintaa ja tulevaisuutta. Uusi testamentti ei sisällä yhtäkään tekstiä, jossa kohdistettaisiin Israelille annetut kansalliset lupaukset seurakunnalle.

5) Uuden testamentin tulevaisuutta koskeva profeetallinen aines puhuu Israelin asemasta ja ennalleen saattamisesta. Näin esimerkiksi Ilm. 7:4–8 ja Room. 11:25–26.
    ”Paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva.” (Room. 11:25–26)

    Tässä profetoidaan ”koko Israelin pelastuminen” lopun aikoina, joka on vielä tapahtumatta, mutta joka on luvattu jo Toorassa (5. Moos. 4:30–31, KR33). Tämä merkitsee, että vanhan liiton aikana Jumalan valitulle kansalle annetut lupaukset ovat voimassa ja toteutuvat uuden liiton aikana.
6) Jumalan rakkaus valittua kansaansa kohtaan jatkuu ikuisesti (1. Kun. 10:9). Siksi se tulee säilymään läpi koko maailmanhistorian kansan hajaannuksesta huolimatta (2. Aik. 9:8). Lopun aikoina Jumala rakentaa Israelin uudelleen (Jer. 31:3–4).
    ”Koska sinun Jumalasi rakastaa Israelia, hän antaa sen säilyä ikuisesti” (2. Aik. 9:8)

    ”Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti. Minä rakennan sinut uudelleen, taas sinä nouset” (Jer. 31:3–4)
7) Vanhassa testamentissa ennustetaan kaksi Israelin maahanpaluuta ja hajaannuksen loppua: ensimmäinen muinaisena aikana Babyloniasta, toinen aikojen lopulla kaikista maista.
    ”Sinä päivänä Herra vielä toisen kerran ojentaa kätensä hankkiakseen itselleen kansansa jäännöksen, joka on jäljellä Assurissa, Egyptissä, Patroksessa, Etiopiassa, Eelamissa, Sinearissa, Hamatissa ja merensaarilla. Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.” (Jes. 11:11–12, KR33)

    ”Vielä tulevat päivät, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset Egyptin maasta.’ Sen sijaan sanotaan: ’Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin oli heidät karkottanut.’ Sillä minä tuon heidät takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä olen antanut heidän isilleen. Herra sanoo: ’Minä lähetän suuren joukon kalastajia kalastamaan Juudan asukkaita.’ (=> lähetystyö Israelissa)” (Jer. 16:14–16)
8) Uusi testamentti vahvistaa Israelin maan ja Jerusalemin kaupungin palautumisen valitulle kansalleen. Esimerkiksi Jeesus sanoo, että Jerusalem on oleva pakanoiden tallattavana, kunnes aika täyttyy:
    ”Suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” (Luuk. 21:23–24, KR38)

    Tässä Jeesus ennustaa uuden diasporan, kansan hajaannuksen, joka tapahtui juutalaissodan ja Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen vuonna 70 jKr. ja Simon Bar-Kokhban niin sanotun toisen kapinan jälkeen vuonna 135 jKr. Tällöin viimeisetkin juutalaiset ajettiin pois Jerusalemista ja se tuli kirjaimellisesti ”pakanoiden tallattavaksi” – kunnes aika täyttyi vuonna 1948! Silloin toteutuivat ensimmäistä kertaa 1800 vuoteen ne aikojen loppua koskevat Raamatun lupaukset, jotka päättävät toisen diasporan.
Poliittisen Israelin syntyminen vuonna 1948 on siten Raamatun profetioiden suora täyttymys. Sitä koskevat Raamatun mukaan kaikki valitun kansan kohtaloa koskevat lupaukset. Siksi Israelin valtiollisen olemassaolon vastustaminen ja juutalaisten oikeuden kieltäminen koko luvattuun maahan ja koko Jerusalemiin on vakavasti Jumalan tahdon vastaista. Sellaisesta on seurauksena Jumalan kirous ja viha. Tästä syystä esimerkiksi kahden valtion malli israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ei ole Jumalan tahto, niin kuin ei ole myöskään Jerusalemin jakaminen. Tämä on syytä pitää aina mielessä. Sakarja profetoi Israelin tulevaisuudesta:
    ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. Minä kohotan käteni noita kansoja vastaan, ja ne joutuvat omien orjiensa ryöstösaaliiksi. Silloin te tiedätte, että Herra Sebaot on minut lähettänyt. - Iloitse ja riemuitse, tytär Siion! Katso, minä tulen ja asetun asumaan sinun luoksesi, sanoo Herra. Tuona päivänä monet kansat liittyvät Herraan, ja niistäkin tulee hänen kansaansa. Hän itse asettuu asumaan sinun luoksesi. Silloin sinä ymmärrät, että Herra Sebaot on lähettänyt minut sinun luoksesi. Herra ottaa pyhässä maassaan Juudan omaksi kansakseen ja valitsee jälleen Jerusalemin omaksi kaupungikseen. - Vaietkoot kaikki ihmiset Herran edessä! Herra astuu esiin pyhästä asunnostaan.” (Sak. 2:12–17)
”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni.” Silmäterä tarkoittaa silmän keskiosassa olevaa kaikkein kosketusherkintä aluetta. Joka koskee Israeliin ja juutalaiseen kansaan, tökkää Jumalaa suoraan silmiin. Mitä luulet Jumalan ajattelevan, jos tökkäät häntä silmiin? Mitä sinä ajattelisit, jos joku työntäisi sormensa sinun silmiisi? Et varmasti pitäisi siitä vaan vihastuisit sille, joka sinulle näin tekee. Samoin Jumala vihastuu niille, jotka kajoavat hänen valittuun kansaansa Israeliin. ”He joutuvat omien orjiensa ryöstösaaliiksi”, kuten Sakarja kirjoittaa. Tekstistä käy ilmi, että nyt ei tarkoiteta vain vanhan liiton ajan Israelia vaan kyseessä on profetia tulevaisuudesta, ja näin ollen uskovien tulee asettua Israelin puolelle kaikkina aikoina.

Sakarja ennustaa (puhuen tässä hengellisestä kansasta), että lopun aikoina monet pakanat pelastuvat yhdessä juutalaisten kanssa. Silloin Jumala elvyttää myös Israelin kansallisen valinnan ja juutalaiset jälleen saavat omakseen Pyhän maan ja Jerusalemin, pyhän kaupungin, niin kuin Jumala on aikoinaan luvannut jo heidän isilleen. On hyvä muistaa, että Sakarjan aikana Israel oli palannut Babylonian pakkosiirtolaisuudesta jo sata vuotta sitten, saanut omakseen luvatun maan ja Jerusalemin. Siksi ei ole mitenkään päin mahdollista, että Sakarjan profetiassa puhuttaisiin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta mitään. Kyseessä on profetia Israelin tulevaisuudesta lopun aikoina, toisen diasporan jälkeen.

Koska Jumalan omaisuuskansa on hänelle erityisen rakas, on sen kiroaminen, vastustaminen ja sitä vastaan taisteleminen erityisen pahaa Jumalan silmissä. Jumalan valitun kansan siunaaminen johtaa siunaukseen ja kiroaminen kiroukseen. Uskovien tulee siunata Israelia ja asettua sen puolelle. Israelia siunaavat ovat Jumalan siunaamia, Israelia kiroavat ovat myös Jumalan kiroamia.
    ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” (1. Moos. 12:3)

    ”Siunattuja ovat ne, jotka sinua siunaavat, kirottuja ne, jotka sinua kiroavat.” (4. Moos. 24:9)
Koska Jumalan omaisuuskansa on hänelle erityisen rakas ja tärkeä, vihaa Saatana aivan erityisesti Israelia ja juutalaisia. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Ilmestyskirjan 12. luvussa, jossa Lohikäärme (Saatana) on suuressa vihassa poikalapsen (Jeesuksen) synnyttänyttä naista (Israelia) kohtaan. Saatana pyrkii tuhoamaan Israelin jälkeläisineen, lopulta hän epäonnistuu ja nostattaa maailmaan kaksi petoa, ensimmäisen merestä (Antikristus) ja toisen maasta (Väärä profeetta).

Tämä Saatanan viha juutalaisia kohtaan on näkynyt läpi maailmanhistorian huipentuen Natsi-Saksan käsittämättömän laajoihin ja julmiin juutalaisvainoihin. Saatanan äärimmäisinkään yritys tuhota juutalainen kansa ei silti onnistunut. Päinvastoin! Sen seurauksena Jumalan lupaukset toteutuivat ja hänen valittu kansansa palasi luvattuun maahan. Niin Israelin valtio syntyi.

Israelin valtion syntyä seurasi välitön Saatanan vihareaktio ja yritys tuhota Israel sen olemassaolon alkumetreillä. Vuoden 1948 itsenäisyyssodassa ympäröivät arabimaat hyökkäsivät sen kimppuun mutta hävisivät. Samaa ne yrittivät vuoden 1967 ja 1973 sodissa. Saatana yritti tuhota Israelin, mutta Jumala seisoi kansansa ja maansa suojana ja antoi ihmeellisiä voittoja, joita ei voi selittää pelkästään luonnollisten syiden ja todennäköisyyksien pohjalta.

Saatanan viha Israelia kohtaan näkyy hyvin myös aikamme lehdistökirjoittelussa ja poliittisissa mielipiteissä. Media mustamaalaa Israelia jatkuvasti, yrittää asettaa sen kielteiseen valoon ja pyrkii pitämään palestiinalaisten puolta Israelia vastaan, vaikka Raamatun sanan perusteella palestiinalaisilla (Israelin arabeilla) ei ole mitään oikeutta maan hallintaan. Raamatun perusteella Israelin siirtokuntahankkeet Länsirannalla ovat osa Jumalan lupausten täyttymystä eli koko luvatun maan haltuun ottamista.

Uskovien tulee asettua Israelin puolelle aina kun sitä mustamaalataan ja vastustetaan. Kuitenkin on tehtävä ero Israelin kansan ja yksittäisten juutalaisten välille. Jumala rakastaa Israelia kansana, mutta yksittäiset juutalaiset voivat hyvinkin elää Jumalan vihollisuudessa ja toimia Jumalan valtakuntaa vastaan. Kun juutalaiset vastustivat ja vainosivat uskovia Vähässä-Aasiassa Johanneksen aikana, Jeesuksen viha kohdistui heihin. Tämä voi ihmetyttää edellä sanotun valossa. Siksi on hyvä muistaa, mitä Jeesus sanoi Smyrnan seurakunnalle:
    ”Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole - Saatanan synagogaa he ovat!” (Ilm. 2:9)
Ne juutalaiset, jotka vainoavat kristittyjä, eivät ole todellisia juutalaisia eivätkä kuulu tosi-Israeliin, vaan ovat Saatanan synagogaa. Esimerkiksi ortodoksijuutalaisten ajamat uskonnonvapauden rajoitukset nyky-Israelissa eivät ole Jumalan siunauksen vaan vihan alaista toimintaa. Israelia maana ja juutalaisia kansana tulee siunata, koska he ovat Jumalalle rakkaita ”isien tähden” (Room. 11:28), mutta ”evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia” (Room. 11:28). Siksi on syytä muistaa, että kaikki mitä Israel tai juutalaiset tekevät, ei ymmärrettävästikään ole oikein.
    ”Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia. Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä. Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät.” (1. Tess. 2:14–16)
Ilman Jeesusta juutalaiset ovat Jumalan vihan alaisia ja matkalla helvettiin. Parasta juutalaisten siunaamista onkin se, että heille vie evankeliumin, pelastavan sanoman Jeesuksesta. Roomalaiskirjeessä selvennetään:
    ”Paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva.” (Room. 11:26)
Lopun aikoina Israelissa tulee tapahtumaan suuri kansallinen herätys ja monet juutalaiset ottavat Jeesuksen vastaan Messiaana ja henkilökohtaisena Vapahtajana. Tämä on ennustettu jo 5. Mooseksen kirjassa:
    ”Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä (koko Israelin pelastuminen). Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” (5. Moos. 4:30–31, KR33)
Kaikesta huolimatta on syytä muistaa Jumalan oma ikuinen lupaus:
    ”Siunattuja ovat ne, jotka sinua siunaavat, kirottuja ne, jotka sinua kiroavat.” (4. Moos. 24:9)
Jumalan valitun kansan kiroaminen ja vastustaminen on yksi Bileamin opin kärjistä. Siihen emme saa missään tapauksessa mennä mukaan. Tai jos menemme, meitä kohtaavat kaikki ne kiroukset, jotka Jumala on sanassaan luvannut oman kansan kiroamisesta ja vastustamisesta. On hyvä pitää aina mielessä, mikä oli Hitlerin ja Natsi-Saksan loppu heidän kääntyessään juutalaista kansaa vastaan. Hitlerin valtakunta tuhoutui täysin ja hän itse teki itsemurhan bunkkerissaan. Tämä on niiden loppu, jotka asettuvat Israelia vastaan. Esimerkki päinvastaisesta on Yhdysvaltojen menestyminen sekä poliittisesti että taloudellisesti kansakunnan siunatessa Israelia ja asettuessa sen puolelle maailmanpolitiikassa.


Ajallinen hyöty ikuisen kustannuksella

Toinen keskeinen piirre Bileamin ajattelussa on hänen lähtemisensä Jumalan tahdon rikkomisen tielle ajallisen hyödyn tavoittelemiseksi. Tämä on meille kaikille kiusauksena. Ajallinen hyöty voi olla aineellista tai henkistä (tai molempia kuten Bileamilla). Henkinen hyöty voi olla esimerkiksi ihmisten hyväksynnän, arvostuksen tai kunnian saamista. Moni saattaa etsiä ihmisten hyväksyntää piilottamalla uskonsa tai tekemällä kompromisseja Raamatun totuudesta. On hyvin valitettavaa, jos uskova häpeilee uskoaan tai vaikenee siitä voidakseen olla hyväksytympi maailman ihmisten silmissä. Jeesuksen mukaan tämä on jo uskon kieltämistä. Hän sanoo suoraan:
    ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)
Joku voi ajatella, että enhän minä häpeä uskoani Jeesukseen vaan olen avoimesti uskossa seurakunnassa ja uskovien ihmisten keskellä. Mutta Jeesus ei puhu tästä mitään. Tässä kohdin puhutaan häpeämisestä ”uskottoman ja syntisen” väen keskellä. Joka on seurakunnassa avoimesti uskossa eikä häpeile Jeesusta, mutta samaan aikaan kulkee sammutetuin lyhdyin maailman ihmisten keskellä esimerkiksi työpaikalla, harrastuksissa tai naapureiden kanssa, ei voi olla Jeesuksen seuraaja. Tällaista ihmistä Jeesus tulee kerran häpeämään viimeisellä tuomiolla, kuten hän itse sanoo. Mieti tilannetta, jossa Isä kysyy Jeesukselta, onko tämä ihminen sinun omasi. Jeesus häpeilee ihmistä ja saattaa sanoa, että kyllä meillä joskus on ollut jotain tekemistä, mutta en voi sanoa, että hän olisi minun omani.
    ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32–33)
Pergamonissa Bileamin opin seuraajat olivat valinneet ”helpon tien”, Bileamin tien, hankkien itselleen ajallisesti paremman elämän, mutta menettäen iankaikkisen. Niinpä he sortuivat kieltämään Jeesuksen vainoojien edessä ja uhraamaan epäjumalille välttääkseen kidutuksen ja kuoleman, mutta se oli (ja on edelleen) ikuiseen kadotukseen johtava tie.

Edellä olevassa Markuksen evankeliumin kohdassa Jeesus puhuu myös sanojensa häpeämisestä, millä on aivan sama loppu kuin Jeesuksen tuntemisen eli uskon häpeämisellä. Tämä Jumalan sanan häpeäminen voi näkyä esimerkiksi siten, että ihminen tunnustaa olevansa uskossa, mutta häpeilee Raamattua ja vähättelee sen merkitystä. Hän saattaa antaa ymmärtää, että osa Raamatun sanoista olisi paikkansa pitämättömiä tai koskisi vain sen aikakauden kulttuuria ja olosuhteita. Tällainen sanan häpeäminen on Jeesuksen mukaan aivan sama asia kuin hänen itsensä häpeäminen – ja sillä on aivan sama loppu!

Arkielämän lisäksi ”sanan häpeämistä” esiintyy tyypillisesti yliopistomaailmassa, jossa tutkijat etsivät usein kunniaa toinen toisiltaan. Halutaan saada akateemista mainetta ja arvostusta. Tavoitellaan titteleitä, palkintoja ja oppituoleja. Jeesus kuitenkin opettaa, että tämä on väärä asenne, joka on suorastaan uskon esteenä:
    ”Kuinka te voisitte uskoa, te jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee häneltä, joka yksin on Jumala?” (Joh. 5:44)
Tiedettä tulee tehdä Jumalan kunniaksi. On kuitenkin suuri kiusaus kirjoittaa sen mukaan, mikä on maailman ihmisten keskuudessa yleisesti hyväksyttyä. Esimerkiksi teologian tutkijalle, joka kieltää Jeesuksen neitseestä syntymisen, aukeavat akateemiset ovet paljon helpommin kuin sille, joka pitää Raamatun ilmoitusta asiasta luotettavana. Kristityn tutkijan on tavoiteltava Jumalan antamaa kunniaa, ei ihmisten. Jeesus sanoo:
    ”Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.” (Joh. 7:18)
Tämä pätee myös kaikessa muussa työssä ja elämässä yleensäkin. Paholainen houkuttelee meitä joustamaan kristillisen uskon totuuksista saadaksemme maailman ihmisten arvostusta, mutta meidän on tästä huolimatta pitäydyttävä Jumalan sanaan silloinkin, kun se herättää vastustusta, halveksuntaa ja vääriä syytöksiä.
    ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ’Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16:24–27)
Meillä on usein kiusaus joustaa Jumalan sanan totuuksista ja tehdä kompromisseja voidaksemme välttää toisten ihmisten kielteistä suhtautumista, vihaa tai vaikkapa oikeudellisia rangaistuksia. Suomessa emme ole (vielä) siinä tilanteessa, että Jumalan sanan, lain ja evankeliumin julistamisesta naulittaisiin ristiin, mutta täälläkin voi joutua median ”ristiinnaulitsemaksi”, menettää työpaikkansa tai saada oikeudessa sakkoja syrjintään ja suvaitsemattomuuteen syyllistymisestä.

Emme ole enää kuin puolen askelen päässä siitä hetkestä, jolloin homoseksuaalisen elämäntavan saarnaaminen synniksi katsotaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Hyvinkään vuoden 2007 syrjintäoikeudenkäynnin myötä Suomessa on tullut rikokseksi myös naispappeuden vastustaminen käytännössä. Aika pahenee.

Tästä kaikesta kielteisestä kehityksestä tulee mielestäni oppia erityisesti, että ”enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Apt. 5:29). Silloin kun yhteiskunnassa ja kirkossa astuu voimaan lakeja ja käytäntöjä, jotka ovat vastoin Raamatun sanaa, meidän ei tarvitse emmekä edes saa totella sellaisia, vaan meidän on pitäydyttävä Raamattuun silloinkin, kun siitä seuraa ihmisten vihaa, sakkoja ja rangaistuksia. Meillä tulee olla sama suhtautumistapa kuin apostoleilla. He olivat iloisia siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä sen tähden, että he olivat totelleet Jumalaa ja noudattaneet hänen sanaansa.

Emme saa unohtaa, mikä on Jeesuksen seuraamisen hinta:
    ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12)

    ”Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.” (Joh. 15:20)
Viha Jumalan sanan mukaista uskoa, oppia, elämää ja julistusta kohtaan on tietenkin Paholaisen työtä, ja hänen juonensa on paljastettava. Kuitenkin vielä suoraa vastustustakin kavalampi tapa, jolla Saatana hyökkää uskovia vastaan, on itsesensuurin kylväminen sydämiin. Tavalla tai toisella hän pyrkii vaientamaan erityisesti julistajat siten, että nämä puhuisivat ihmisten korvasyyhyyn vain sitä, mitä kuulijat haluavat kuulla ja mikä ei loukkaisi ketään. Tällöin on palautettava mieliin se, mitä Raamattu sanoo:
    ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.” (2. Tim. 4:2–3)

    ”Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot. Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat.” (Mal. 2:7–9)
On suuri kiusaus jokaiselle uskovalle vaieta niistä asioista, jotka nostattavat tunteita tai erimielisyyttä. On aktiivisesti vastustettava Saatanan vaientamisyrityksiä ja pidettävä tiukasti kiinni Raamatun sanasta erityisesti niissä kysymyksissä, joissa maailma ja raamatullinen kristinusko ovat etääntyneet kauimmaksi toisistaan. Jos vaikenisimme niistä kysymyksistä, jotka mahdollisesti loukkaavat ihmisiä, ja puhuisimme vain sitä, mistä he ovat jo valmiiksi samaa mieltä, meillä ei olisi mitään sellaista uutta annettavaa ihmisille, mitä heillä ei jo entuudestaan ole. Tekisimme hengellisen julistuksen tarpeettomaksi.


Haureus

Kolmanneksi Bileam opetti Baalakin viettelemään israelilaiset haureuteen. Hän ei pystynyt kiroamaan Israelia, niin kuin oli aikonut, vaan joutui siunaamaan sitä. Bileam kuitenkin opetti Baalakille, että kirous kohtaisi Israelia silloin, jos nämä alkaisivat harjoittaa haureutta ja kumartaa Baal-Peoria (eli Peor-vuoren baalia) (4. Moos. 25:3–5, 5. Moos. 4:3, Ps. 106:28).

Tästä käy ensinnäkin ilmi, että seksuaalisuus on vahva voima, jonka avulla ihmistä voidaan ohjailla. Toiseksi synnin valtaan heittäytyminen johtaa yleensä uusien syntien tekemiseen, koska estot ovat poistuneet ja Jumalan sanasta on luovuttu. Kaikenlainen pidäkkeettömyys ja hillittömyys johtavat suureen itsekkyyteen, jossa kaikki on olemassa vain minua ja minun tarpeitteni tyydyttämistä varten. Nopeat mielihyvän tuottajat kuten alkoholi ja seksi altistavat niiden valtaan heittäytyvät ihmiset helposti myös riippuvuuksille.

Oma aikamme on korostetun yliseksuaalinen ja juuri seksuaalisella alueella halutaan yhteiskunnassamme sallia kaikkein suurimmat vapaudet. Seksiasioissa maailmaan mukautumisen ja siten luopumuksen vaara on ehkä kaikkein suurin. Baalakin kaltaisia eksyttäjiä tulee ilmaantumaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Siksi uskovien tulee olla tarkkana.

Joskus kuulee sanottavan, että mitä te uskovat niin kovin vaahtoatte jostain homoseksuaalisuudesta, vaikka se koskee vain pientä joukkoa ihmisistä. Miksi te ette vouhkaa yhtä innokkaasti niistä synneistä, jotka ovat uskoville tyypillisempiä kuten kateus, rakkaudettomuus ja epäoikeudenmukaisuus?

Tällaista ajatusta voi kuitenkin kritisoida useistakin syistä. Ensinnäkin on sanottava, että merkittävää ei ole se, kuinka montaa ihmistä jokin väärä asia koskee, vaan kuinka tuhoisa tuo väärä ajattelutapa on ja kuinka perustavia Jumalan totuuksia ja järjestyksiä se horjuttaa.

Toiseksi olennaisempaa kuin se, lankeaako ihminen johonkin syntiin, on se, pitääkö hän tuota asiaa vääränä vai oikeana. Vaikka ihminen lankeaisi johonkin syntiin 158. kerran, mutta hän joka kerta katuu sitä, tunnustaa sen synniksi ja pyytää Jumalalta anteeksi, hän saa anteeksi. Mutta jos joku ei pidä vääränä jotain asiaa, jonka Raamattu tuomitsee, vie se hänet eroon Jumalasta vaikkei hän konkreettisesti lankeaisi tekemään sitä kertaakaan.

Kolmanneksi niissä kysymyksissä, joissa maailma ja raamatullinen kristinusko ovat etääntyneet kauimmaksi toisistaan, on kaikkein tärkeintä korostaa Raamatun kantaa kristittyjen keskuudessa, koska näissä kysymyksissä maailmaan mukautumisen vaara on suurin.

Jos menet kysymään tavalliselta uskosta osattomalta ihmiseltä, ovatko kateus, rakkaudettomuus ja epäoikeudenmukaisuus väärin, hän vastaa takuuvarmasti, että totta kai ne ovat. Näissä asioissa ei siis ole mitään eroa uskosta osattomien ja uskovien välillä. Siksi tällaisia kysymyksiä ei tarvitse millään tavalla korostaa. Tyystin toinen tilanne on sen sijaan sellaisissa kysymyksissä kuten homous, abortti, alkoholi, esiaviollinen seksi, avoliitto, avioero, uudelleenavioituminen ja muut vastaavat.

Juuri nämä ovat ne kipupisteet, joissa uskovat ovat kiusattuja luopumaan Raamatun ajattelutavasta ja omaksumaan toisenlaisen näkemyksen ja elämäntavan. Vain hyvin harvoissa poikkeustapauksissa uskovat ovat edistämässä sellaista pahuutta, jota ei esiinny edes jumalattomien keskuudessa.

Jumala on tarkoittanut seksuaalisuuden toteutumaan ainoastaan yhden miehen ja yhden naisen välisessä avioliitossa. Ennen tai ilman avioliittoa harjoitettua seksiä Raamattu pitää haureutena, vakavana syntinä. Esiaviollinen seksi ja avoliitot ovat kuitenkin kiusauksena monille uskoville. Mitään ei voiteta sillä, jos näistä asioista ei puhuta tai jos niitä ei saarnata synniksi. Vaikeneminen ja parannussaarnasta luopuminen saavat aikaan sen, että ainoa ääni, joka näistä asioista kuuluu, on maailman ääni. Ja silloin sitä ääntä kuullaan. Niin kuulivat myös israelilaiset Baalakin ääntä, Bileamin oppia.

Seksuaalisiin synteihin liittyy valheellinen lupaus ja houkutus aistinautinnosta, mutta ne vaativat jälkeenpäin kovan veron. Usein seksuaalisten himojen valtaan heittäytyminen johtaa pidäkkeettömyyteen ja hillittömyyteen, jossa tavoitellaan myös kaikenlaisia muita nautintoja. Siksi alkoholin humalajuominen yleensä yhdistyy jollain tavalla seksisynteihin. Raamatussa tämä ilmiö tunnetaan myös ja nämä kaksi asiaa esitetään yhdessä.
    ”Huoruus ja viini vievät kansalta järjen.” (Hoos. 4:11)
Hoosea julisti sekä kansan humalajuomista että seksuaalisia syntejä vastaan. Ne vievät kansalta järjen. Ihmiset eivät enää ajattele eivätkä toimi järkevästi, kun nautinnon tavoittelu on saanut heidät heittäytymään syntien valtaan. Raamatussa myös lasten ja nuorten kasvatuksessa alkoholi ja seksi esiintyvät yhdessä:
    ”Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari.” (5. Moos. 21:20)
Mooseksen laissa seksuaaliset ja alkoholiin liittyvät synnit näyttävät kulkevan käsi kädessä. Kun tottelevaisuudesta on luovuttu ja siirrytty kurittomuuteen, väärä elämäntapa seuraa yleensä lähes itsestään. Tällöin ihminen alkaa tyypillisesti kapinoida oman vapautensa nimissä myös Jumalaa vastaan tai tekee Jumalasta omien mieltymystensä mukaisen eli toisin sanoen epäjumalan.

Bileamin opin kärjet ovat Jumalan valitun kansan kiroaminen ja vastustaminen, ajallisen hyödyn tavoittelu ikuisen hyödyn kustannuksella sekä haureuteen opastaminen ja epäjumalille uhratun lihan syöminen. Elävän Jumalan seuraaminen yleensä jääkin pois sellaisen ihmisen elämästä, joka lähtee vastustamaan Israelia, tavoittelee ajallista hyötyä ikuisen hyödyn kustannuksella ja elää haureudessa. Silloin ei ole mikään ihme, jos ihminen jossain vaiheessa myös uhraa epäjumalille ja syö niille uhrattua lihaa.

Vaikka ritualistinen epäjumalanpalvelus ei ehkä ole meille riskinä, mekin voimme helposti tehdä Jumalasta epäjumalan. Silloin kun Jumala ei ole meille enää sellainen kuin hän itse Raamatussa ilmoittaa, olemme luoneet itsellemme epäjumalan. Jos ”minun Jumalani” ei tuomitse homoliittoja, koska hän on rakkauden Jumala, kyseessä ei ole enää Raamatun ja siten kristinuskon Jumala vaan oma itse luotu epäjumala, todellakin ”minun jumalani”.

Pergamonin seurakunnassa oli Bileamin opin toteuttajia, jotka viettelivät uskovia haureuteen ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa. Bileamin oppiin kuuluu paitsi näiden vääryyksien harjoittaminen myös muiden houkuttelu hyväksymään nämä asiat. Ketkä meidän seurakunnissamme toteuttavat Bileamin oppia? Ketkä meidän seurakunnissamme vastustavat Israelia? Ketkä häpeävät uskoaan saadakseen maailman ihmisten hyväksyntää? Ketkä elävät avoliitossa tai harrastavat esiaviollista seksiä? Keiden Jumala on erilainen kuin se Jumala, jonka Raamattu määrittelee?

Jeesus päättää Pergamonin lähetyskirjeen seuraaviin sanoihin:
    ”Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” (Ilm. 2:17)
Ne jotka eivät menneet mukaan Bileamin oppiin, ne jotka eivät luopuneet, ne jotka eivät kieltäneet Jeesusta edes äärimmäisissä vainoissa kidutuksen ja kuoleman edessä, ovat voittajia. He pelastuvat. Jeesus antaa heille kätkettyä mannaa, ravintoa jota syötyään ihmisen ei enää koskaan tule nälkä. He saavat valkoisen kiven, johon on kirjoitettu uusi nimi. Heihin Jeesuksella on henkilökohtainen suhde. He ovat iankaikkisen elämän perillisiä.


Tiivistetysti Pergamonissa

Hyvää:
  • Elävät uskossa hirvittävän pahuuden ja jumalattomuuden keskellä
  • Silti tunnustavat avoimesti Jeesuksen nimeä ja uskoa häneen, vaikka marttyyrikuolemia on ollut
Pahaa:
  • Osa seurakuntalaisista on luopunut ja eksynyt: Bileamin opin ja nikolaiittojen oppien kannattajia
  • Bileamin oppi: Valitun kansan kiroaminen, ajallinen hyöty ikuisen kustannuksella sekä haureus ja epäjumalanpalvelus.
  • Jos eivät tee parannusta, Jeesus tulee ja sotii heitä vastaan ja tuhoaa heidät
Muuta:
  • Jeesuksella on kaksiteräinen Jumalan sanan miekka => Koko Raamatun arvovaltaisuus.
  • Hän antaa voittajille kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun