Kirje Tyatiran seurakunnalle


”Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät kuin tulen liekit ja jonka jalat välkehtivät kuin hehkuva pronssi: ’Minä tiedän sinun tekosi, sinun rakkautesi ja uskosi, palvelumielesi ja kestävyytesi. Viime aikoina olet tehnyt vielä enemmän kuin alussa teit. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että suvaitset tuota naista, tuota Isebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja johtaa opetuksellaan minun palvelijoitani harhaan, harjoittamaan siveettömyyttä ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa. Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei halua luopua siveettömästä elämänmenostaan. Voi häntä! Minä suistan hänet sairasvuoteeseen ja kaikki hänen rakastajansa ankaraan ahdinkoon, elleivät he luovu hänen tavoistaan. Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan. ’Mutta teille muille tyatiralaisille, jotka ette seuraa tuota oppia ettekä ole vihkiytyneet Saatanan salaisuuksiin, niin kuin sanonta kuuluu, teille minä sanon: Mitään uutta taakkaa en pane teidän kannettavaksenne. Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen. ’Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa minun tahtoani, minä annan vallan hallita kansoja. Hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla, lyö pirstoiksi kuin saviastioita. Hän saa saman vallan, jonka minä olen Isältäni saanut; minä annan hänelle aamutähden. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm. 2:18–29)


Iisebelin hallintavalta

Tyatiran seurakunnalle Jeesus ilmaisee itsensä kiivaana kostajana, jonka silmät leimuavat täynnä tulista vihaa. Tyatiralaisten tulee ymmärtää, että se joka nyt puhuu, ei ole kuka tahansa ihminen vaan Jumalan poika. Hänen jalkansa ovat lujat kuin pronssi, täynnä jumalallista voimaa, ja hänen silmänsä leimuavat tulisina vihasta. Miksi? Iisebelin tähden.

Jeesus tunnustaa kyllä, että seurakunnalla on rakkautta, uskoa ja palvelumieltä, ja että heidän vaivannäkönsä hengellisessä työssä on lisääntynyt siitä, mitä se oli seurakunnan alkuaikoina. Mutta tällaisilla sinänsä hyvillä asioilla ei ole merkitystä, jos he samaan aikaan sallivat pahuutta keskuudessaan ja hyväksyvät pahat ihmiset. Jeesus vaatii seurakunnalta pyhyyttä.

On erittäin suuri ongelma, jos seurakunnassa ei ole lainkaan seurakuntakuria, vaan kaikkia ihmisiä kohtaan osoitetaan hyväksyntää rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä. Tämä on hyvin vaarallista ja ehdottomasti Raamatun sanan vastaista. (Seurakuntakurista ks. esim. Matt. 18:15–17, 1. Kor. 5:1–5, 1. Kor. 5:9–13.) Seurakuntakuriin viittaa myös Efeson lähetyskirjeessä ilmaistu kehu siitä, että he eivät voi sietää pahoja ihmisiä vaan ovat koetelleet apostoleina itseään pitäviä ja osoittaneet heidät valehtelijoiksi.

Tyatiran kirjeestä välittyy kuva vääristyneestä asetelmasta seurakunnassa. Seurakunta oli täynnä pehmeitä nyhverömiehiä, vastakkainasetteluja kaihtavia mukautujia, jotka eräs vahva nainen oli kietonut pikkusormensa ympärille. Jeesus nuhtelee heitä ankarin sanoin. Vaikka vanhimpina teknisesti ottaen toimikin miehiä, seurakuntaa johti todellisuudessa nainen, joka kaikenlisäksi kutsui itseään vielä profeetaksi. Toisin sanoen hän katsoi saaneensa asemansa ja kutsunsa Jumalalta ja pyrki näin hakemaan Jumalasta oikeutuksen puheilleen ja toiminnalleen.

Ilmestyskirja perustuu erittäin vahvasti Vanhaan testamenttiin ja sen käyttämät kuvat nousevat järjestelmällisesti Vanhan testamentin kirjoituksista. Siksi Vanhan testamentin tunteminen on välttämätöntä vähänkään syvällisemmälle Ilmestyskirjan ymmärtämiselle. Vanhaan testamenttiin viitaten Jeesus kutsuu Tyatiran seurakunnassa esiintynyttä hallitsevaa naista Iisebeliksi alleviivaten, kuinka syvää, pitkälle edennyttä ja laajalle levinnyttä tämän naisen pahuus on. Iisebel ei ymmärrettävästikään ole hänen oikea nimensä vaan Jeesuksen käyttämä kuvaava ilmaisu hänestä. Niinpä voidaksemme ymmärtää, millainen tämä tyatiralainen nainen oli, ja minkälaisen hengellisen ongelman hänen suvaitsemisensa muodosti, meidän täytyy tutustua Vanhassa testamentissa mainittuun Iisebeliin.

Iisebel oli 800-luvulla eKr. eläneen Israelin kuninkaan Aahabin puoliso, joka tuli tunnetuksi haureuden ja epäjumalanpalveluksen edistämisestä, Herran profeettojen vainoamisesta ja kapinasta kaikkia Jumalan asettamia järjestyksiä vastaan. Hänestä kerrotaan Raamatussa 1. ja 2. Kuningasten kirjassa. Keskeisin piirre Iisebelissä oli pyrkimys hallita miehiä. Tämä koski erityisesti hänen puolisoaan Aahabia, jonka hän oli kietonut pikkusormensa ympärille (1. Kun. 21:5–16). Iisebel oli kaikesta päätellen hyvin kaunis ja myös käytti naisellisia avuja miesten hallitsemiseen (2. Kun. 9:30).

Iisebelin loppu tuli vasta, kun hän kerrankin kohtasi miehen, joka ei antautunut hänen lumoukseensa eikä suostunut hänen hallittavakseen. Tämä Iisebelin surmannut mies oli Jeehu, jonka profeetta Elisa oli voidellut Israelin kuninkaaksi Aahabin sijaan. Heikkona miehenä Aahab oli myynyt itsensä (kuin orjan) tekemään pahaa vaimonsa Iisebelin viettelemänä ja käskemänä.
    ”Totisesti ei ole ollut ketään, joka olisi niin myynyt itsensä tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, kuin Ahab, kun hänen vaimonsa Iisebel vietteli häntä.” (1. Kun. 21:25, KR38)
Iisebel oli nainen, joka hallitsi miestään, ja vastaavasti Aahab oli mies, joka halusi naisen hallitsevan häntä. Jokaiselle Raamattua tuntevalle on selvää, että tässä on kyse Jumalan asettamien raamatullisten sukupuoliroolien ja perhejärjestyksen vääristymisestä ja kääntämisestä päälaelleen. Sellainen on ehdottomasti Jumalan tahdon vastaista. Tämä asia on niin perustava ja tärkeä, että siihen on paneuduttava syvällisemmin voidaksemme ymmärtää oikein Tyatiran tilannetta Ilmestyskirjassa ja voidaksemme soveltaa Jeesuksen sanoja omaan elämäämme.


Raamatullinen perhejärjestys

Raamatusta käy ilmi jo aivan alusta, että Jumala on luonut miehen ja naisen erilaisiksi paitsi fyysisesti myös emotionaalisesti ja hengellisesti. Jumala teki näin, jotta mies ja nainen voivat erilaisina täydentää toinen toisiaan ja ilmentää yhdessä Jumalan kuvaa, jollaisiksi heidät molemmat on luotu ja tarkoitettu. Tästä erilaisuudesta johtuen Jumala antoi miehelle ja naiselle myös erilaiset tehtävät. Esimerkiksi synnyttäminen annettiin vain naiselle. Samoin miehelle osoitettiin tehtävä huolehtia perheestään työnteolla. Niin kuin ei laivassa voi olla kahta kapteenia tai kahta peräsintä, ei perheessäkään voi olla kahta päätä, kahta johtajaa. Siksi Jumala osoitti perheen pään aseman vain toiselle osapuolelle: miehelle. Miehelle annettiin asema perheen päänä, sen johtajana. Naisen tuli puolestaan tunnustaa tämä asema ja olla siten miehelle alamainen (1. Moos. 2:18, 1. Moos. 3:16). Efesolaiskirjeessä tästä opetetaan seuraavasti:
    ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä” (Ef. 5:22–25, KR38)
Jumala on antanut miehelle aseman perheen päänä, mikä tarkoittaa auktoriteettia ja johtajuutta. Johtajuuteen kuuluu vallan lisäksi kuitenkin aina myös vastuu. Mies on vastuussa perheestään. Hänen tulee huolehtia vaimonsa ja lastensa hyvinvoinnista. Valta ilman vastuuta on diktatuuria ja vastuu ilman valtaa on orjuutta. Kumpikaan näistä ei ole oikeaa johtajuutta. Muslimit kannattavat miehen diktatuuria suhteessa naiseen, valtaa ilman vastuuta. Feministit puolestaan kannattavat miehen orjuutta suhteessa naiseen, vastuuta ilman valtaa. Raamattu vastustaa kumpaakin ajattelutapaa, kuten käy ilmi Efesolaiskirjeen 5. luvusta.

Miehelle Jumala on tarkoittanut vallan ja auktoriteetin suhteessa vaimoonsa ja perheeseen. Naisen tulee tunnustaa miehen auktoriteetti ja olla tälle alamainen, suostua miehensä tahtoon. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli asiasta. Toinen puoli on miehen vastuu. Efesolaiskirjeen mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Ja miten Kristus rakasti seurakuntaa? Antamalla henkensä sen puolesta! Raamattu edellyttää mieheltä uhrautuvaa ja epäitsekästä rakkautta vaimoaan ja perhettään kohtaan. Tarvittaessa on oltava valmis jopa kuolemaan vaimonsa puolesta!

Ne, jotka eivät halua hyväksyä Jumalan Raamatussa asettamia miehen ja naisen erilaisia rooleja ja tehtäviä perheessä ja seurakunnassa, saattavat pyrkiä kumoamaan näitä Raamatun opetuksia vetoamalla väärinkäytöksiin – mikä muuten on yleinen feministien käyttämä taktiikka. Näin he haluavat maalata kuvan, että tilanne miehen ja naisen välillä olisi (mukamas) jo lähtökohdissaan vääristynyt. He saattavat sanoa miehen auktoriteetista ja naisen alamaisuudesta: ”Jos se on näin, niin sittenhän mies voi tehdä ihan mitä vaan, tehdä naisesta kotiorjan tai kotihuoran, kohdella tätä huonosti ja pakottaa nainen kaikkeen, mihin tämä ei halua.” Tällaisen typerän kommentin taustalla on ymmärrettävästikin tahallinen väärinymmärtäminen, mikä nousee haluttomuudesta hyväksyä Jumalan Raamatussa asettamia järjestyksiä.

Jos tarkastelemme, mitä Raamatussa sanotaan samassa yhteydessä, jossa tuodaan esiin Jumalan asetus miehestä perheen päänä, huomaamme välittömästi miehen suuren vastuun hänelle osoitetun vallan lisäksi. Miehen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa, toisin sanoen uhrautuvalla ja epäitsekkäällä rakkaudella. Miehen on kaikessa pyrittävä vaimonsa ja perheensä parhaaseen, laitettava vaimonsa etu oman etunsa edelle. On ensin mietittävä, mikä on hyväksi vaimolleni ja lapsilleni, ja vasta sen jälkeen mietittävä, mikä on hyväksi minulle. Tämä epäitsekäs ja uhrautuva rakkaus, jota Kristus osoitti seurakuntaa kohtaan, on eri asia ja enemmän kuin vain pelkkä yleinen lähimmäisenrakkaus. Toki vaimonkin on syytä rakastaa miestään, niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä, yleisellä ”normaalilla” rakkaudella. Mutta häneltä ei odoteta tällaista erityistä uhrautuvaa rakkautta, jota mieheltä edellytetään. Vaimon tehtävänä on sen sijaan alistua miehensä johtajuuden ja auktoriteetin alle, olla miehelleen kuuliainen ja osoittaa tälle kunnioitusta.
    ”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti.” (Kol. 3:18–19)
Jos mies rakastaa vaimoaan sillä uhrautuvalla rakkaudella, jota Kristus osoitti seurakuntaa kohtaan, hän pyrkii kaikessa siihen, että hänen vaimollaan olisi hyvä olla. Hän ei ikinä tekisi vaimostaan ”kotiorjaa tai kotihuoraa”, kuten feministit kristittyjä syyttävät, hän ei kohtelisi tätä huonosti, hän ei pakottaisi vaimoaan asioihin, joita tämä ei halua. Vaimon ”tyly kohtelu”, kuten Kolossalaiskirje ilmaisee, on ehdottoman kiellettyä mieheltä. 1. Pietarin kirje sanoo sellaisen olevan suorastaan este miehen rukousten kuulemiselle (1. Piet. 3:7).

Mutta heti tämän sanottua on todettava, että naisen on tunnustettava miehen johtajuus ja oltava tälle alamainen. Tämän tulee kuitenkin lähteä naisesta käsin. Toisin sanoen mies ei saa alistaa vaimoaan vaan vaimon on alistuttava miehensä auktoriteetin alle itse, omasta halustaan. Jos mies rakastaa vaimoaan uhrautuvalla ja epäitsekkäällä rakkaudella, vaimon on onnellista suostua miehensä johtajuuden, tämän vallan ja vastuun alle. On turvallista, kun nainen voi luottaa mieheen, joka kantaa kokonaisvastuun perheestä ja pyrkii kaikessa vaimon ja lasten parhaaseen.

Mutta vaikka mies ei rakastaisi vaimoaan, vaimolla ei silti ole oikeutta luopua omasta vastuustaan eli alamaisuudesta miehelleen. Sama pätee myös toisin päin. Vaikka vaimo ei olisikaan alamainen miehelleen, ei miehellä ole oikeutta olla rakastamatta vaimoaan uhrautuvasti. Jumalan asettama järjestys ei muutu, vaikka toinen puolisoista (tai molemmat) jättäisi oman osansa täyttämättä.

Alamaisuuden lisäksi toinen asia, jota vaimolta edellytetään Efesolaiskirjeen 5. luvussa, on kunnioitus miestään kohtaan. Vaimon tulee arvostaa miestään, tämän tekoja ja saavutuksia. Hän ei saa koskaan puhua miehestään pahaa julkisesti vaan hänen on asetuttava miehensä puolelle. Jos vaimo ei osoita miestään kohtaan arvostelevaa asennetta vaan kunnioittaa miestään, miehelle tulee helpommaksi rakastaa vaimoaan uhrautuvasti ja epäitsekkäästi.
    ”Jokaisen [miehen] tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.” (Ef. 5:33)
Jos nainen ei ole alamainen miehelleen vaan pyrkii hallitsemaan tätä, päädytään ongelmiin. Jos miehellä ei ole valtaa suhteessa perheeseen, vaimoonsa ja lapsiinsa, on hänen erittäin helppo luopua myös vastuusta. Tällöin miehestä tulee hyvin helposti sohvaperuna, jonka vaimo pyörittää kaikkia asioita perheessä, ja hän itse voi keskittyä ”oikeasti” tärkeisiin asioihin kuten tietokonepelien peluuseen ja kavereiden kanssa kaljoitteluun. Mies on ikään kuin vain kotieläin, joka asuu talossa, mutta ei ota millään tavalla vastuuta sen asioista. Tässä vaihtoehdossa mies siis, menetettyään vallan, luopuu myös vastuusta.

Toinen vaihtoehto tällaisessa tilanteessa on, että mies pyrkii ottamaan vallan, jonka vaimo on häneltä vienyt, pakolla haltuunsa. Tällöin perheestä tulee jatkuvan riitelyn ja tappelun paikka. Lapset kärsivät, ja miehestä voi tulla helposti julma, kova ja väkivaltainenkin. Jos vaimo ei ole alamainen miehelleen vaan pyrkii hallitsemaan tätä, ei miehellä ole mitään erityistä syytä osoittaa vaimoaan kohtaan myöskään uhrautuvaa ja epäitsekästä rakkautta, koska se merkitsisi miehen orjuutta vaimolleen, vastuuta ilman valtaa. Itseään kunnioittava mies ei tee niin.

Kummassakaan tapauksessa vaimo ei voi hyvin – eikä myöskään mies. Aina silloin kun Jumalan asettamasta perhejärjestyksestä luovutaan ja pyritään korvaamaan se ”tasa-arvolla” (samanlaisuudella) tai ”yhdessä johtamisella”, joudutaan luonnottomaan tilanteeseen, jossa sekä mies että nainen joutuvat toimimaan luontoaan, luotuisuuttaan vastaan. Se johtaa loputtomaan valtataisteluun tai vastuuttomuuteen tai molempiin. Suomalaisessa yhteiskunnassa perinteisen perhejärjestyksen purkautuminen, miehen johtajuudesta ja perinteisistä sukupuolirooleista luopuminen on johtanut erityisesti 60-luvulta lähtien massiiviseen avioerojen lisääntymiseen, lasten pahoinvointiin ja monenlaiseen rikkinäisyyteen. Hedelmät puhuvat puolestaan.

Tämä auktoriteetti- ja perhejärjestys on Jumalan jo luomisessa asettama. Toisin sanoen se ei ole syntiinlankeemuksen ja synnin seurausta eikä varsinkaan mikään aikakausi- tai kulttuurisidonnainen asia. Toki synnin seurauksena kulttuuri voi olla vääristynyt pois Jumalan tarkoituksesta ja järjestyksestä. Se voi olla vääristynyt feministiseen suuntaan, kuten Pohjois-Euroopassa, jolloin naisen alamaisuudesta miehelle on luovuttu ja sukupuoliroolit ovat purkaantuneet tai jopa kääntyneet päälaelleen. Mutta kulttuuri voi olla vääristynyt myös toiseen suuntaan, kuten islamilaisissa maissa, joissa miehen vastuunotto naisesta ja uhrautuva rakkaus puuttuvat kokonaan ja pelkkä valta on jäljellä. Raamatun mukaan molemmat ovat vääristymiä.

Feministinen ideologia, joka on saanut länsimaissa jalansijaa toisen maailmansodan jälkeen, on ymmärrettävästikin jyrkässä ristiriidassa raamatullisen kristinuskon kanssa. Feministit haluavat esittää mielellään oman ”suuren kertomuksensa” ikiaikaisesta naisten sorrosta ja uuden uljaan aikamme vapaudesta. Tosiasiassa tälle kertomukselle ei ole minkään sortin historiallista eikä ideologista oikeutusta. Historiasta löytyy sekä naisten huonoa kohtelua että hyvää kohtelua. Sieltä löytyy sekä matriarkaalisia että patriarkaalisia kulttuureita ja aikakausia.

Muun muassa Suomen tunnetuin egyptologi Rostislav Holthoer on tuonut esiin kirjassaan ”Muinaisen Egyptin kulttuuri” matriarkaalisen kulttuurin esiintymisen Egyptin esidynastiselta ajalta yli 5000 vuotta sitten. Myös naishallitsijoita ja naispappeja on esiintynyt muinaisessa maailmassa. Esimerkiksi Delfoin kuuluisa oraakkeli oli nainen. Eikä feministien väite kulttuurin kehittymisen myötä tapahtuvasta naisten vapautumisesta pidä myöskään paikkaansa. Afrikasta (esim. Namibiasta) löytyy matriarkaalisia eli naisvaltaisia, naisten hallitsemia heimoja, jotka edustavat selkeästi primitiivistä kulttuuria. Eri historian vaiheista ja eri kulttuureista löytyy siis hyvin monenlaisia naisten asemia ja monenlaista naisten kohtelua. Feministien suuri kertomus ei pidä yhtä todellisuuden kanssa.

Feministit haluavat myös uskotella, että Raamatun opettama miehen auktoriteetti ja naisen alamaisuus johtaisivat aina vain väärinkäytöksiin, jossa mies hyväksikäyttää vaimon alamaisuutta itsekkäästi. Tämä on kuitenkin täysin valheellista ja tarkoitushakuista mustamaalaamista, joka perustuu feministisen ideologian yleiseen miesvastaisuuteen. Kristillinen ajatus siitä, että mies on vaimon pää, on jotain muuta kuin mitä esimerkiksi Talebanit harrastivat Afganistanissa. Perheen päänä oleminen ei ole tyrannimaista mielivaltaa, vaan Raamattu sanoo:
    ”Miehet eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niin kuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niin kuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi” (1. Piet. 3:7)
Kristus on tässäkin asiassa hyvänä esimerkkinä. Hän oli johtaja, kiistaton johtaja, joka oli oikeudenmukainen ja jonka sanaa noudatettiin. Kristus oli kuitenkin myös nöyrä ja palveli suurella antaumuksella sekä oppilaitaan että muita ihmisiä. Ja ennen kaikkea, Kristus rakasti omiaan suunnattomasti, ja hänen omansa olivat hänelle alamaisia. Niin tulee myös miehen olla Kristuksen tavoin johtaja-palvelija.

Jotkut voivat ajatella, että tämä Jumalan asettama perhemalli ei ole tasa-arvon mukaista. Mutta jos ajatellaan, mitä tasa-arvo oikeasti on, niin se tarkoittaa, että osapuolet ovat yhtä arvokkaita. Ja kyllä tässä Raamatun mallissa molemmat ovat yhtä arvokkaita. Molemmilla ei vaan ole samoja tehtäviä. Ei yrityksessäkään johtaja ole sen arvokkaampi kuin alaiset. Hänellä on vaan eri tehtävä. Kyllä kaikki kuitenkin puhaltavat yhteen hiileen ja pyrkivät yrityksen parhaaseen, mutta se ei onnistu kovin hyvin, jos kaikilla on samanlaiset tehtävät eikä mitään auktoriteettijärjestystä tai alainen-esimies-suhdetta ole. Sama pätee perheeseen.

Naiset eivät siis ole yhtään vähempiarvoisia kuin miehet, vaikka eivät voi toimia perheen päänä. Molemmat ovat yhtä arvokkaita ja Jumalalle rakkaita, mutta Jumala ei ole tarkoittanut samoja tehtäviä molemmille. Kristillinen tasa-arvo on yhtä arvokkaina olemista ja Jumalalle yhtä rakkaina olemista. Tasapäisyyttä ja tasaveroisuutta, jota feministit ajavat ja edustavat, Raamattu sen sijaan selväsanaisesti vastustaa. Jumala on asettanut miehen perheen pääksi! Tämä käy ilmi jo luomiskertomuksesta, joten se on Jumalan luoma järjestys. Kristinusko vastustaa feministien tasapäisyys-tasa-arvoa, mutta aivan samoin se vastustaa sovinistien herra-johtajuutta.


Auktoriteettien järjestys

Tähän liittyen on tärkeää ymmärtää ja huomata, että Raamattu opettaa tietynlaista auktoriteettien hierarkiaa, jossa ensinnäkin lasten tulee olla alamaisia vanhemmilleen, isälleen ja äidilleen:
    ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus” (Ef. 6:1–2)
Tämän jälkeen auktoriteettihierarkia jatkuu:
    ”Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.” (1. Kor. 11:3)
Naisen tulee olla alamainen miehelleen: ”Naisen pää on mies”. Miehen tulee olla alamainen Jeesukselle: ”Miehen pää on Kristus”. Kristus puolestaan on alamainen Isälleen: ”Kristuksen pää on Jumala”. Näin ollen Kristus on kuuliainen Isälleen, mies on kuuliainen Kristukselle ja Isälle, nainen on kuuliainen miehelleen, Kristukselle ja Isälle, ja lapset ovat kuuliaisia naiselle, miehelle, Kristukselle ja Isälle.

Isä Jumala <= Kristus <= Mies <= Vaimo <= Lapset

Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että mies ja nainen eivät ole eriarvoisia keskenään, koska eivät myöskään Kristus ja Isä ole eriarvoisia keskenään. Raamatun auktoriteettijärjestys ei siten ole millään tavalla eriarvoistava eikä epäoikeudenmukainen. On muistettava, että kyseessä ei ole arvojärjestys vaan auktoriteettijärjestys, johtamisjärjestys.

Siteeratussa 1. Korinttilaiskirjeen kohdassa naisen alamaisuus miehelleen kytketään alamaisuuteen Jumalalle. Jos nainen ei suostu miehensä alamaisuuteen, on hänen mahdoton suostua myöskään Jumalan alaisuuteen. Usein jonkin sortin kapinallinen asenne Jumalaa kohtaan onkin seurauksena raamatullisen auktoriteettijärjestyksen hylkäämisestä. Näin kävi myös Tyatirassa. Miehen auktoriteetin hylkäämisen myötä Iisebel hylkäsi lopulta myös Jumalan auktoriteetin. Tyatiran naisprofeetta nosti itsensä Jumalan yläpuolelle.

Tyatiran Iisebelin ajattelussa näkyy vaikutteita uusplatonismista ponnistavasta varhaisgnostilaisuudesta, jossa sukupuolten erilaisuus oli lähtökohtaisesti paha asia. Naisten naiseus ja miesten mieheys tuli häivyttää ja pyrkiä jonkin sortin androgynismiin. Tässä ajattelussa aineellinen luominen oli pahan luojan työtä. Siksi luomisen järjestykset tuli purkaa ja korvata ne henkisillä ominaisuuksilla, jotka ovat aineettomia ja yhteisiä ihmisille sukupuolesta riippumatta.
Esimerkiksi gnostilainen apokryfinen Tuomaan evankeliumi piti sukupuolten välisten erojen häivyttämistä suorastaan taivaaseen pääsemisen ehtona: ”Kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole enää mies eikä nainen ole enää nainen…, silloin pääsette sisälle valtakuntaan.” (Tuom. ev. § 22). Eikö muistutakin hämmästyttävällä tavalla sitä, mitä monet nykyajan feministit ajavat?
Ymmärrettävästikin tällainen ajattelu on jyrkässä ristiriidassa raamatullisen kristinuskon kanssa, jossa Jumala loi kaiken hyväksi ja asetti luomisessa kaikkein perustavimmat järjestyksensä. Millainen siis on Iisebelin rikkoma Jumalan luomisjärjestys? Raamatussa sanotaan:
    ”Herra Jumala sanoi (miehestä): ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’” (1. Moos. 2:18, KR33)
Jumala sanoo näin naisen luomisen yhteydessä, toisin sanoen aikana ennen syntiinlankeemusta. Jumala loi ja tarkoitti naisen ”avuksi” miehelle, miestä varten, ei toisin päin. Miehen tehtävä on toimia johtajana ihmisten täyttäessä niitä tehtäviä, jotka Jumala heille antoi. Naisen tehtävä taas on tukea miehensä johtajuutta. Tämä järjestys on hyvin perustava.

Nykyisten feministiteologien ajama naisen yhtäläinen johtajuus miehen kanssa sotii jyrkästi tätä Jumalan luomisjärjestystä ja tahtoa vastaan. Se on ehdottomasti epäraamatullinen ajatus. Nainen ei saa hallita miestään vaan hänen on suostuttava miehensä auktoriteetin alle. Naisen asema ei saa olla sama kuin miehen. Tätä luomiseen perustuvaa faktaa alleviivataan 1. Timoteuskirjeessä Uudessa testamentissa, jossa kommentoidaan luomiskertomusta:
    ”Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.” (1. Tim. 2:12–15)
Yksi peruste sille, että nainen ei saa hallita miestä, on Aadamin luominen ennen Eevaa. Tämä voi oudoksuttaa ensi kuulemalta. Miehen luominen ajallisesti ennen naista ei tietenkään olisi muutoin mitenkään merkittävä asia eikä perustelu yhtään millekään ellei luomiskertomuksesta nimenomaisesti kävisi ilmi, että tämä ajallinen järjestys merkitsi naisen luomista miestä varten, miehelle avuksi. Ja juuri tähän seikkaan 1. Timoteuskirjeessä viitataan. Asia ilmaistaan samalla tavalla myös 1. Korinttilaiskirjeessä:
    ”Mies ei ole alkuisin naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naista varten vaan nainen miestä varten.” (1. Kor. 11:8–9, RK)
Miehen luominen ajallisesti ennen naista yhdistetään tässä selkeästi siihen tosiasiaan, että nainen luotiin miestä varten, miehelle avuksi, tukemaan tätä siinä tehtävässä, jonka Jumala osoitti. Käy ilmi, että Jumala on oman suunnitelmansa ja tarkoituksensa perusteella luonut miehestä ja naisesta erilaisia ja tarkoittanut heille erilaiset tehtävät ja erilaisen aseman. Tämä ero ei ole syntynyt osana syntiinlankeemuksen kirousta eikä heijasta siitä johtuvaa ihmisen ja muun luomakunnan turmeltumista vaan on sitä vanhempi. Syntiinlankeemuksen vaikutuksesta tuli kuitenkin tärkeäksi korostaa Jumalan luomaa alkuperäistä järjestystä (1. Moos. 3:16 KR33, 1. Tim. 2:14–15).

On hyvin ymmärrettävää, että lankeemuksen rikkoessa kaikkea Jumalan luomaa on entistä tärkeämpää palata luomisen järjestyksiin, siihen millaiseksi Jumala on meidät tarkoittanut. Siksi Jumala ei purkanut miehelle ja naiselle aiemmin asettamiaan tehtäviä lankeemuksen yhteydessä vaan päinvastoin vahvisti ne. (Tosin se, mikä oli ennen lankeemusta ollut helppoa, tuli nyt lankeemuksen myötä raskaaksi kuten naisen synnytyskivut ja miehen työn uuvuttavuus.) Jumala osoitti edelleen naiselle tehtävän lasten synnyttäjänä (1. Moos. 3:16), toisin sanoen lapsista ja kodista huolehtimisen. Miehelle taas osoitettiin tehtäväksi huolehtia perheensä toimeentulosta työnteolla (1. Moos. 3:17–19). Myös myöhemmin Raamatusta käy ilmi, että tämä järjestys ja Jumalan tahto tässä asiassa ei ole muuttunut:
    ”Vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” (Tit. 2:3–5, KR38)
Jumala on antanut vaimolle ensisijaisen vastuun kodista ja sen hoitamisesta. Tämä on erittäin arvokas tehtävä (vaikka Saatana pyrkiikin päinvastaista uskottelemaan). Naisen tulee huolehtia lapsista hyvin ja siitä, että hän on alamainen miehelleen. Perusteena tälle on se, ettei Jumalan sana tulisi pilkatuksi. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Jos omaksumme aikamme valtavirtafeministisen tasa-arvoideologian, on uskosta osattomien helppo pilkata Jumalan sanaa ja sanoa: ”Katsokaa nyt uskovia! Eivät he edes itse ota todesta, mitä heidän Jumalansa heidän pyhässä kirjassaan sanoo. Miksi siis kenenkään muunkaan tulisi ottaa tosissaan mitään, mitä siellä sanotaan?”

Joku voi kysyä, kuinka uskovan vaimon tulisi toimia, jos hänen miehensä ei ole uskossa? Tulisiko miehelle olla silloinkin alamainen? Ensinnäkin on sanottava, että tällaisen tilanteen pitäisi olla mahdollinen vain silloin, jos nainen on tullut uskoon naimisiin menon jälkeen. Raamatun mukaan uskova ihminen, olipa hän nainen tai mies, ei saa mennä naimisiin uskosta osattoman kanssa (2. Kor. 6:14–16). Mutta olipa tilanne mikä tahansa, miehen uskosta osattomuus ei tee tyhjäksi vaimon alamaisuutta miehelleen vaan päinvastoin korostaa sen tarvetta. 1. Pietarin kirjeessä puhutaan tästä tilanteesta:
    ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa. … Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi.” (1. Piet. 3:1–6, KR38)
Tietenkään sellaisissa asioissa, joissa mies edellyttää vaimonsa toimivan Jumalan sanan ja tahdon vastaisella tavalla, ei tietenkään voi eikä saa suostua miehen tahtoon. Alamaisuuden Jumalalle tulee ohittaa alamaisuus miehelle. ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29). Mutta niissä asioissa, joissa ei rikota Jumalan sanaa ja tahtoa vastaan, naisen tulee tietenkin olla alamainen ja kuuliainen myös uskosta osattomalle miehelle.

Jos uskoon tulon seurauksena naisesta tulee parempi vaimo miehelleen, mies varmasti kiinnostuu uskosta. Mutta jos naisesta tulee arvostelevampi miestään kohtaan ja hän käyttää aiemmin miehensä kanssa viettämän ajan pelkissä hengellisissä riennoissa, mies tuskin haluaa olla uskon asioiden kanssa missään tekemisissä. Tämä on 1. Pietarin kirjeen opetus.


Iisebeliläinen seurakunta

Koska miehen auktoriteetti suhteessa naiseen ja naisen alamaisuus miehelleen on Jumalan luoma ja siten ihmiseen sisäänrakentama järjestys, on sen rikkominen ja horjuttaminen erittäin vakava asia. Jos tätä järjestystä muutetaan, kajotaan kaikkein perustavimpiin ihmisen ominaisuuksiin ja rikotaan vakavalla tavalla Jumalan tahtoa vastaan. Saatana tietenkin pyrkii kääntämään Jumalan järjestykset vääriksi. Siksi synnin seurauksena nainen haluaa hallita miestään, ja mies haluaa naisen hallitsevan häntä.

Sekä Vanhan testamentin Iisebel että Tyatiran seurakunnan Iisebel olivat Saatanan käytössä tällä tavalla. Kapina Jumalan asettamia järjestyksiä vastaan johtaa aina lopulta kapinaan myös itseään Jumalaa vastaan, ja näin kävi molempien naisten kohdalla. Molemmat suosivat myös poikkeamista Jumalan sanan opettamasta seksuaalisuudesta, jossa seksi kuuluu vain avioliittoon – esiaviollisen seksin, avoliittojen ja aviouskottomuuden ollessa väärin. Molemmat naiset lopulta kapinoivat myös Jumalan auktoriteettia vastaan ja suosivat epäjumalanpalveluksen hyväksymistä.

Iisebelin takana on, kuten hyvin arvata saattaa, paha henki. Raamattu liittää poikkeuksellisen jumalattomiin hallitsijoihin demonisen assosiaation (kuten esim. Hes. 28:ssa Tyyron kuningas). Iisebelin henki, demonihenki, pyrkii tänäkin päivänä vastustamaan kaikkia Jumalan asettamia järjestyksiä, erityisesti raamatullista perhejärjestystä, sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. Se pyrkii rikkomaan miehen ja naisen raamatullisia rooleja ja kääntämään ne vastakohdakseen.

Nykyisinkin on pienemmässä mittakaavassa monia iisebelejä ja aahabeita, naisia jotka haluavat hallita miestään, ja miehiä jotka haluavat naisen hallitsevan itseään. Meidän aikanamme Iisebelin hengen vaikutus on näkynyt erityisesti täällä Pohjoismaissa ja se on pyrkinyt tunkeutumaan myös seurakuntiin. Kaikkialla länsimaissa, missä homoseksuaalinen elämäntapa on saanut hyväksyttävän aseman, sitä on edeltänyt feminismin ja sen tavoitteiden hyväksyminen. Sukupuolisuuden rikkoontuminen johtaa myös seksuaalisuuden rikkoontumiseen.

Tyatiran Iisebel oli väärä profeetta, joka oli lumonnut seurakuntalaiset. Hän opasti ihmisiä rikkomaan Jumalan asettamaa sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta ja lopulta luopumaan Jumalasta sellaisena kuin tämä itse itsensä Raamatussa ilmoittaa. Aina kun seurakunnan johtoon tulee aahabeita, heikkoja miehiä jotka sallivat tai jopa haluavat naisen hallitsevan heitä, päädytään vastaaviin ongelmiin. Seurakunnassa on tällöin avoin tilaus kenelle tahansa iisebelille ottaa tilanne (ja seurakunta miehineen) haltuunsa.

Raamattu rinnastaa Efesolaiskirjeen 5. luvussa perheen seurakuntaan ja katsoo molemmissa toteutuvan saman järjestyksen. Aivan samoin kuin perheessä auktoriteetin tulee olla miehellä, tulee seurakunnassa auktoriteetin, johtajuuden olla miehillä. Aivan samoin kuin nainen ei saa hallita perheessä miestään, ei hän saa hallita miehiä seurakunnassakaan. Tästä syystä seurakunnan johdon tulee koostua miehistä, ei naisista. 1. Timoteuskirjeessä annetaan ohjeita seurakunnan kokoontumisia varten ja kerrotaan, miten miesten ja naisten erilaisten roolien tulee ilmentyä seurakuntaelämässä. Ohjeena on muun muassa:
    ”Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.” (1. Tim. 2:12)
Tässä puhutaan seurakunnan kokouksesta eli jumalanpalveluksesta, siellä opettamisesta ja esiintymisestä. Koska on väärin, että nainen hallitsee miestä perheessä, on väärin, että nainen hallitsee opetuksellaan miestä seurakunnassa. Siksi seurakunnan opetusviran haltijan (papin, pastorin, saarnaajan, vanhimman tms.) on oltava mies, ei nainen.

Jeesus lausuu tuomion siitä, että Tyatirassa ei noudatettu näitä Jumalan sanan käskyjä (eikä muuten noudateta monessa seurakunnassa Suomessakaan). Siksi siellä pääsi valtaan Iisebelin kaltainen nainen, joka pyrki hallitsemaan miehiä. 1. Timoteuskirjeessä sanotaan myös:
    ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa” (1. Tim. 2:11, KR38)

    ”Tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen” (1. Tim. 2:9)
Kuinka monessa seurakunnassa nyky-Suomessa enää opetetaan näitä Jumalan sanan totuuksia? Milloin olemme viimeksi kuulleet ”hillityn esiintymisen” olevan naisille tärkeää seurakunnassa? Eivätkö meidän seurakunnankokouksemme ole täynnä päinvastaista?

”Hiljainen elämä”, jota naisten kehotetaan viettämään, ei tässä kohdin (eikä muissakaan Raamatun kohdissa, joissa siitä puhutaan) tarkoita äänetöntä elämää vaan sellaista elämää, jossa nainen ei ole ensisijaisesti esillä ja äänessä vaan hänen miehensä. Jos katsomme aikamme lehtiä ja TV-ohjelmia, ne ovat täynnä naisten kuvia, esittelyjä naisista, naisten ajatuksia, naisten mielipiteitä ja naisten toiveita. Naiset ovat keskiössä. ”Hiljainen elämä” on sitä, että näiden naisten miehet ovat keskiössä näiden naisten tukiessa miehiään niissä tehtävissä, joita miehillä on. Mutta aivan yhtälailla, jos katsomme aikamme seurakuntia, näemme saman ilmiön. Niissä ovat naiset äänessä, naiset esillä, naiset päättämässä, naiset opettamassa ja naiset johtamassa. Jumalan tarkoittama ”hiljainen elämä” ei toteudu. Miehet ovat kuitenkin aivan yhtä syyllisiä tähän vääristymään kuin naiset. Miehet ovat monin paikoin lyöneet laimin vastuunsa eivätkä ole ottaneet sitä roolia, joka heille kuuluisi.

Helsingin yliopistossa opiskellessani huomasin (kaikesta siellä esiintyvästä feminismistä huolimatta) erään luonnollisen eron miesten ja naisten puhekäyttäytymisessä. Vaikka miehiä oli vain noin kolmannes opiskelijoista, luennoilla he olivat voittopuolisesti äänessä ja kommentoivat ahkerammin kuin naiset. Pienryhmissä sen sijaan naiset puhuivat enemmän. Uskon, että tämä ero on luonnollinen ja Jumalan ihmiseen laittama eikä suinkaan mikään sosiaalinen konstruktio. Jumala on tehnyt miehistä ja naisista erilaisia niin, että miehet luonnostaan hallitsevat julkista keskustelua, kun taas naisille on luontevampaa puhua pienissä ryhmissä. Kun eräs luennoitsija pyrki rikkomaan tätä ilmiötä vaatimalla, että hänen luennoillaan joka toinen puheenvuoro tulee miehiltä ja joka toinen naisilta, aiheutti se ainoastaan kiusallisia ja hankalia tilanteita. Naisilta ei riittänyt tarpeeksi kommentteja ja kysymyksiä, jolloin luennoilla olleet miehet vaativat naisilta edes pientä täytepuheenvuoroa, jotta pääsisivät jälleen kommentoimaan.

Jumalan seurakuntaansa asettama järjestys heijastaa tätä luonnollista tilannetta. Naisten tulee esiintyä seurakunnan kokouksissa hillitysti (1. Tim. 2:9) ja oppia hiljaisesti (1. Tim. 2:11). Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö naiset voisi tai saisi olla yhtälailla Jumalan käytössä kuin miehetkin. Naiset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin miehetkin ja aivan yhtälailla Jumalalle rakkaita ja hänen käytössään. Monet naiset ovat suunnattomasti edistäneet Jumalan asiaa, monesti miesten laiminlyödessä vastuunsa Herran palvelemisessa kokonaan. Mutta Jumala ei ole tarkoittanut samoja tehtäviä miehille ja naisille. Miehet rikkovat Jumalan antamia tehtäviä ollessaan vastuuttomia, aloitekyvyttömiä, passiivisia tai kaataessaan naisten harteille sen taakan, joka kuuluisi heille itselleen. Naiset taas rikkovat Jumalan antamia tehtäviä silloin, kun he pyrkivät saamaan valtaa, hengellisen auktoriteettiaseman tai ottamaan seurakunnan paimenen roolin.


Iisebelin tuomio

Tyatiran Iisebel ja hänen vanhatestamentillinen esikuvansa himoitsivat valtaa. He olivat ottaneet miehen paikan. Molemmille naisille myös naisellisuus ja kauneus toimivat välineinä hallita miehiä. Molemmat käyttivät seksuaalisia avuja miesten pitämiseen otteessaan. Heitä leimasi myös haureellisen elämäntavan opettaminen, aktiivinen edistäminen ja siinä itse eläminen. Molemmat olivat suuressa vihassa oikeita profeettoja kohtaan, jotka puhuivat totuuden heidän elämäntavastaan ja opetuksestaan. Tästä kaikesta luonnollisena seurauksena oli epäjumalanpalveluksen hyväksyminen, sellaisen jumalan palveleminen, joka on määritelty omien mieltymysten eikä enää Raamatun sanan mukaan.

Jeesus sanoo Tyatiran Iisebelille antaneensa aikaa parannuksen tekoon, mutta tämä ei tahdo luopua haureudestaan eikä muusta vääryydestään. Jeesus on ollut tätäkin naista kohtaan kärsivällinen, mutta nyt mitta on tullut täyteen. Niinpä Jeesus lyö Iisebeliä sairaudella ja tämän kanssa haureutta harjoittaneita miehiä suurella ahdistuksella, mahdollisesti mielisairaudella tai muulla vaikealla henkisellä kivulla. Jeesus sanoo myös tappavansa Iisebelin lapset.
    ”Voi häntä! Minä suistan hänet sairasvuoteeseen ja kaikki hänen rakastajansa ankaraan ahdinkoon (KR38: ”suureen ahdistukseen”), elleivät he luovu hänen tavoistaan. Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan.” (Ilm. 2:22–23)
”Iisebelin lapset” voi tarkoittaa hänen biologisia lapsiaan, mutta on todennäköisempää, että tässä on kyse opetuslapsista, niistä ihmisistä jotka hyväksyivät hänet ja hänen opetuksensa. Jeesus surmaa heidät säälittä. Tämä on myös merkiksi seurakunnille, että Jeesus tutkii kaikkien ihmisten sisimmät ajatukset ja antaa kullekin tämän tekojen mukaan. Jeesus myös ilmaisee, että Tyatiran Iisebelin opetus ja toiminta ovat ”Saatanan syvyyksiä”, pitkälle edistynyttä luopumusta, joka koskee kaikkein perustavimpia Jumalan järjestyksiä.

Käy ilmi, että joissain tapauksissa Jeesus voi myös tässä ajassa panna täytäntöön rankaisu- ja kostotuomioita kuten sairaudella lyömistä ja jopa surmaamista. Tosin tällöin Jeesus on pitkään kutsunut parannukseen ja antanut aikaa. Kyse on samankaltaisesta asiasta kuin Vanhan testamentin aikana, jolloin Jumala surmautti kokonaisia kaupunkeja ja kansoja näiden pahuuden tähden. Kuitenkin on syytä muistaa, että näin tapahtuessa käsillä ei ole normaali tilanne vaan ihmisten pahuus on jatkunut niin kauan ja edistynyt niin pitkälle, että Jumala ei voi enää muuta kuin pistää sille päätepisteen suojellakseen niitä ihmisiä, joihin pahojen ihmisten pahuus kohdistuu.

On tärkeää ymmärtää, että Jeesus toimii näin uuden liiton aikana! Joskus nimittäin kuulee väitettävän, että vanhan liiton vaihtuminen uuteen olisi jollain tavalla muuttanut tilanteen niin, että Jumala ei enää laittaisi ajallisia rankaisu- ja kostotoimia käytäntöön meidän aikamme ihmisiä kohtaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Jeesuksen esimerkki osoittaa, että sama periaate on edelleen voimassa kuin ennenkin. Myös ehtoollisen väärästä käytöstä on Uudessa testamentissa selvästi ajallisia seurauksia (1. Kor. 11:27–32). Samoin oli Ananiaan ja Safiran kohdalla (Apt. 5:1–11).

Esimerkki Jumalan kostotuomioista uudella ajalla on Jamaikalla sijainnut Port Royalin kaupunki, jossa merirosvot ja sotilaat viettivät rappioelämää, ja jonka pahuus saavutti hirveät mittasuhteet. Port Royalin kohtaloksi koituivat maanjäristys ja tsunami vuonna 1692. Kaksi kolmasosaa kaupungista suistui mereen. Brittilaivasto käytti jäljelle jäänyttä kolmannesta vielä tukikohtana, vaikka hurrikaanit ja tulipalot verottivat sitä entisestään. Nykyisin Port Royalista on jäljellä enää vain pieni köyhä kalastajakylä, jolla ei ole vierailijoille muuta historiallista tarjottavaa kuin pari rapistunutta rakennusta.

Näin Jumala hävitti kokonaisen kaupungin sen asukkaiden pahuuden tähden eikä jäljelle jäänyt kuin pieni hassu kalastajakylä. Port Royalin kohtalo Jamaikalla muistuttaa foinikialaisen Tyyroksen kaupungin hävitystä 300-luvulla eKr., joka ennustettiin jo Hesekielin kirjassa (Hes. 26:3–6), ja joka toteutui kirjaimellisesti Aleksanteri Suuren valloitusarmeijan toimesta heidän repiessään konkreettisesti Tyyroksen kaupungin mereen. Hieman samaan tapaan tullaan hävittämään myös Pedon valtakunnan pääkaupunki ”Babylon” ennen Jeesuksen toista tulemusta (Ilm. 18), mikä on myös uuden liiton ajan tapahtuma.

Vaikka tällaiset rankat Jeesuksen toimeenpanemat kostotuomiot lopulta kohtasivatkin Tyatiran Iisebeliä hännystelijöineen, oli seurakunnassa kuitenkin myös niitä, jotka eivät olleet menneet mukaan Iisebelin eksytykseen. He eivät olleet omaksuneet sitä väärää, mitä hän edusti ja edisti:
    ”Mutta teille muille tyatiralaisille, jotka ette seuraa tuota oppia ettekä ole vihkiytyneet Saatanan salaisuuksiin, niin kuin sanonta kuuluu, teille minä sanon: Mitään uutta taakkaa en pane teidän kannettavaksenne.” (Ilm. 2:24)
Jeesus sanoo niille, jotka eivät olleet suostuneet Iisebelin hallittaviksi eivätkä menneet mukaan tämän eksytykseen, ettei hän laita enää mitään uutta taakkaa heidän kannettavakseen. Tämä viitannee siihen, että Tyatiran Iisebel hännystelijämiehineen oli hyvin raskas taakka niille, jotka uskoivat ja elivät oikein. On hyvin ymmärrettävää, että näin on, koska kaikesta päätellen kyseinen nainen pyrki kietomaan kaikki seudun uskovat pauloihinsa. Häntä ja hänen ajatteluaan piti aktiivisesti vastustaa sekä mielessään että toimissaan. Samoin kuin väärät profeetat yleensä, ja samoin kuin Vanhan testamentin Iisebel, myös Tyatiran Iisebel vainosi oikein uskovia ja eläviä ihmisiä, varsinkin niitä miehiä, jotka opetuksellaan ja teoillaan nousivat häntä vastaan eivätkä suostuneet hänen hallittavikseen, päinvastoin kuin seurakunnan nyhverömiehet.


Voittajien palkinto
    ”Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen. Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa minun tahtoani, minä annan vallan hallita kansoja. Hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla, lyö pirstoiksi kuin saviastioita. Hän saa saman vallan, jonka minä olen Isältäni saanut; minä annan hänelle aamutähden.” (Ilm. 2:25–28)
Ilmestyskirjassa, samoin kuin muualla Raamatussa, toistuu usein tämä ajatus: ”Voittajat” pelastuvat, ne jotka pitävät kiinni siitä, mitä heillä on, kunnes Jeesus tulee takaisin toisen kerran. Ei se pelastu, joka on joskus uskonut, vaan se joka voittaa taistelun, joka uskoo loppuun asti ja myös noudattaa Jumalan tahtoa loppuun asti. Voittajille annetaan myös valta hallita kansoja. Tässä Jeesus viittaa hänestä puhuvaan messiaaniseen psalmiin:
    ”Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat.” (Ps. 2:8–9)
Jeesus antaa voittajille saman vallan, jonka hän saa Isältään. Voittajat tulevat yhdessä Jeesuksen kanssa hallitsemaan kansoja. Tällä tarkoitetaan konkreettista hallintavaltaa, joka on jo Vanhassa testamentissa luvattu Jeesukselle. Kyseessä on hallinta Jeesuksen kanssa tuhatvuotisessa valtakunnassa, aikana hänen toisen tulemuksensa ja viimeisen tuomion välissä, jolloin hän konkreettisesti hallitsee pyhiensä kanssa maan päällä. Silloin tämän valtakunnan perivät ihmiset hallitsevat kansoja yhdessä Jeesuksen kanssa.

Jeesus sanoo antavansa voittajille aamutähden, tai kuten vanha käännös sanoo, kointähden. Kointähden kohdalla joillekin on voinut tulla mieleen koiperhonen, mutta tästä ei nyt ole kyse. Koilla tarkoitetaan koittoa, aamunkoittoa. Kointähti on yön jälkeen juuri ennen aamunkoittoa näkyvä tähti, Venus, joka loistaa vielä silloinkin, kun muut tähdet ovat ”sammuneet”. Tämä kuvaa sitä, että koko maailman luopuessa voittajat edelleen loistavat Kristuksen valoa, viimeisinä kaikista. Ja sitten tulee aamu: Jeesus palaa takaisin. He pitivät kiinni siitä, mikä heillä on, loppuun asti.

Vielä viimeisenä Jeesus sanoo jokaisen lähetyskirjeen lopussa sanomansa sanat:
    ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm. 2:29)
Kaikkien ihmisten kaikkina aikoina (koska heillä kaikilla on korvat) tulee kuulla, mitä Henki sanoo seurakunnille, myös Tyatiralle. Kaikkien aikojen kristittyjen tulee olla hereillä ja kavahtaa Iisebelin eksytystä ja kapinaa Jumalan järjestyksiä vastaan. Yhtä todesta tulee kaikkien ottaa myös ne rangaistukset ja tuomiot, jotka Jeesus Tyatiran Iisebelille ja kaikille hänen hännystelijöilleen lausuu.


Tiivistetysti Tyatirassa

Hyvää:
  • Rakkautta, uskoa, palvelumieltä ja kestävyyttä; viimeisiä tekoja enemmän kuin ensimmäisiä
  • Tyatirassa myös niitä, jotka eivät ole menneet mukaan Iisebelin eksytykseen
Pahaa:
  • Suuri ongelma: seurakunta suvaitsee ”Iisebeliä”, miehiä hallitsevaa naista, joka on kääntänyt Jumalan järjestykset päälaelleen.
  • Iisebel: opettaa seurakunnassa, kutsuu itseään profeetaksi, eksyttää Jeesuksen palvelijoita haureuteen ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa.
  • Jeesus on antanut Iisebelille aikaa tehdä parannuksen, mutta tämä ei tahdo eikä halua luopua haureudesta ja valheellisesta opetuksestaan.
  • Jeesus lyö tätä naista sairaudella ja hänen kanssaan haureutta harjoittaneita suurella ahdistuksella sekä tappaa Iisebelin lapset.
  • Tämä on merkiksi seurakunnille, että Jeesus tutkii sisimmät ajatukset ja antaa tekojensa mukaan.
Muuta:
  • Jeesus on Jumalan poika, jonka silmät hehkuvat tulen liekkeinä ja jonka jalat ovat kuin hehkuva pronssi.
  • Voittajille Jeesus antaa vallan hallita pakanoita rautaisella valtikalla sekä kointähden.

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun