Kirje Filadelfian seurakunnalle


”Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa: ’Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat. ’Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi. Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm. 3:7–13)


Daavidin avain

Filadelfian kirjeen alussa Jeesus ilmaisee olevansa Daavidin avaimen haltija. Tämä ilmaisu on monien muiden Jeesuksen käyttämien kuvien tavoin peräisin Vanhasta testamentista. Pergamonin seurakunnalle Jeesus puhui Bileamista, Tyatiran seurakunnalle Iisebelistä ja nyt Filadelfian seurakunnalle Daavidista. Ymmärtääksemme ”Daavidin avaimen” merkityksen, meidän on jälleen tutustuttava Vanhaan testamenttiin.

Taustana Daavidin avaimen käsitteelle ovat tapahtumat 700-luvulla eKr. Jerusalemissa (2. Kun. 18:13–37, Jes. 36). Tuolloin Assyrian kuningas Sanherib hyökkäsi sotajoukkoineen Juudaan ja uhkasi Jerusalemin kaupunkia. Kuningas Hiskia yritti ensin lahjoa Sanheribia ja lähetti hänelle kaiken hopean ja kullan, joka oli Herran temppelissä. Hiskia myös leikkautti irti temppelin ovet ja lähetti ne Assyrian kuninkaalle. Tämä teko oli merkittävä. Näin toimiessaan Hiskia avasi ovet jumalattomalle kuninkaalle häpäistä pyhän Jumalan temppeli.

Kun Assyrian kuninkaan lähettiläs tuli Jerusalemin muurien luo, hän kutsui Juudan kuningasta Hiskiaa. Tämä kuitenkin piiloutui ja jäi tulematta. Assyrian kuninkaan lähettiä vastaan menivät ainoastaan hovin päällikkö Eljakim, hovikirjuri Sebna ja kuninkaan sihteeri Joah. Nämä miehet olivat ainoat rohkeat. Valitettavasti Sebna kuitenkin ylpistyi ja luopui. Hänelle Jumala sanoi:
    ”Kuka sinä oikein olet ja mikä luulet täällä olevasi, kun hakkautat itsellesi haudan tänne korkealle vuoren rinteeseen, kallioon louhitun hautakammion? Näin käy: Herra viskaa sinut menemään, hän kahmaisee ja puristaa sinut kouraansa, kääräisee sinut keräksi ja paiskaa kuin pallon kauas maahan, jossa tilaa riittää. Sinne sinä kuolet ja siihen jäävät loistovaunusi, sinä herrasi huoneen häpeätahra! Hän sysää sinut pois virastasi ja raastaa sinut korkeasta asemastasi tomuun.” (Jes. 22:16–19)
Toisin oli kuitenkin Eljakimin laita. Hänelle Jumala sanoi:
    ”Sinä päivänä minä kutsun palvelijani Eljakimin, Hilkian pojan, ja hänen ylleen minä puen sinun pukusi, hänen vyötäisilleen sidon sinun vyösi, hänen käteensä annan sinun valtasi, ja hänestä tulee isä Jerusalemin asukkaille ja koko Juudan sukukunnalle. Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa. Minä isken hänet vahvaksi naulaksi lujaan paikkaan, hänen korkea arvonsa tuottaa kunniaa koko suvulle.” (Jes. 22:20–23)
Tässä puhutaan Daavidin huoneen (eli valtakunnan) avaimesta. Daavidin aikana Israel oli maantieteellisesti laajempi ja sotilaallisesti vahvempi kuin missään myöhemmässä vaiheessa. Se oli myös hengellisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan myöhemmin koko kuningasaikana. Näistä syistä Daavidin valtakuntaa pidetään Vanhassa testamentissa ihanteellisena valtakuntana, todellisena Israelin kulta-aikana. Jumala antoi Daavidille myös lupauksen Messiaasta, joka kerran syntyy hänen sukulinjastaan, ja joka perii Israelin hengellisen kuninkuuden (Jes. 9:5–6). Tästä syystä Daavidin valtakunnalla tarkoitetaan Raamatussa paitsi maallista myös hengellistä valtakuntaa, jonka Jumala perustaa Messiaan, Jeesuksen varaan.
    ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!” (Mark. 11:10)
Jeesuksen opetuslapset kysyivät häneltä juuri ennen taivaaseen ottamista, onko nyt tullut se aika, jona hän perustaa Israelin valtakunnan uudelleen (Apt. 1:6–8). Heillä oli mielessään maallinen valtakunta, mutta se Daavidin valtakunta, jonka Jeesus tuli perustamaan ensimmäisessä tulemuksessaan, oli hengellinen Jumalan valtakunta. Hengellisen valtakunnan lisäksi Jeesus tulee kuitenkin kerran perustamaan myös maanpäällisen Daavidin valtakunnan, tuhatvuotisen valtakunnan, tullessaan toisen kerran maan päälle ennen viimeistä tuomiota. Opetuslasten ei tullut tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on säätänyt. Jeesus tulee takaisin oikeaan aikaan. Sitä ennen heidän (niin kuin muidenkin uskovien) tulee olla Jeesuksen todistajina Pyhän Hengen voimassa ja laajentaa hengellistä Jumalan valtakuntaa.

Kuningas Hiskia leikkautti Jerusalemin temppelin ovet irti ja antoi ne pahalle Assyrian kuninkaalle.
Tästä kertova jae 2. Kun. 18:16 on käännetty temppelin ovien päällystyksen irti leikkaamiseksi sekä vuoden 1933 että vuoden 1992 raamatunkäännöksissä. Heprealaisessa tekstissä ei kuitenkaan puhuta päällystyksen irti leikkaamisesta, vaan siinä puhutaan niiden temppelin ovien irti leikkaamisesta, jotka Hiskia oli aiemmin päällystänyt (kullalla).
Samalla tavalla myös seurakunnan pastori voi hädissään avata seurakuntansa ovet väärille ihmisille ongelmien edessä. Toisin oli kuitenkin Eljakimin laita, joka osoitti rohkeutta silloin, kun kuningas osoitti pelkuruutta. Siksi Jumala antaa hänelle Daavidin huoneen avaimen, Jumalan valtakunnan avaimen. Vaikka Hiskia konkreettisesti leikkautti temppelin ovet irti, todellisen hengellisen temppelin ovet voi avata tai sulkea vain se, joka toimii oikein Jumalan nimissä. Todellinen hengellinen kuninkuus oli annettu Eljakimille. Jos hän avaa jollekulle temppelin oven, sitä ei voi kukaan sulkea. Ja jos hän sulkee joltakulta temppelin oven, sitä ei voi kukaan avata.

Tämän esikuvan mukaisesti Jeesus sanoo Filadelfian seurakunnalle olevansa Daavidin valtakunnan, Jumalan valtakunnan avaimen haltija. Jos hän avaa jollekulle oven Jumalan valtakuntaan, sitä ei voi kukaan sulkea. Ja jos hän sulkee joltakulta Jumalan valtakunnan oven, sitä ei voi kukaan avata. Tällä ymmärrettävästikin tarkoitetaan, että vain Jeesuksen kautta voi päästä sisälle pelastukseen. Kukaan ei voi omin voimin avata Taivasten valtakunnan ovea eikä omin teoin päästä sisälle pelastukseen. Vain Jeesus voi sen tehdä.

Mutta toisaalta ihmisen luopuessa ja lähtiessä pois Jumalan valtakunnasta vain Jeesus on se, jolla on valta sulkea ihminen ulos pelastuksesta, valta sulkea taivasten valtakunnan ovi. Vain Jeesus voi pyyhkiä ihmisen nimen pois elämän kirjasta (Ilm. 3:5). Pelastus on vain Jeesuksen kädessä. Hänen kauttaan päästään sisälle pelastukseen, ja hänestä luopumalla joudutaan ulos pelastuksesta. Hänellä on valta avata Jumalan valtakunnan ovi ja valta sulkea se. Tämä on Daavidin avaimen merkitys.
    ”Niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.” (2. Piet. 1:11)
Toki vastaava Daavidin avaimen periaate näkyy myös siinä johdatuksessa, jota Jeesus osoittaa uskoviaan kohtaan. Paavali kirjoittaa:
    ”Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen” (Kol. 4:3)
Jumala voi avata oven, avata mahdollisuuden, tuoda uuden asian ihmisen elämään. Toisaalta hän voi myös sulkea oven ja pidättää ihmiseltä jonkin asian, joka olisi tälle vahingollinen tai muutoin Jumalan tahdon vastainen. Esimerkkinä voidaan mainita se, miten Jeesus esti Paavalia työtovereineen menemästä Bityniaan saarnaamaan sanaa. Kuitenkin hän tämän yhden oven sulkiessaan avasi toisen oven: hengellisen työn Troaksessa.
    ”Mysian puolelle tultuaan he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitä, ja niin he kulkivat Mysian kautta ja tulivat Troakseen.” (Apt. 16:7–8)

Raamatun tarkka noudattaminen

Jeesus sanoo Filadelfian uskoville: ”Minä tiedän sinun tekosi.” On huomionarvoista, että hän sanoo täsmälleen nämä sanat myös luopuneelle Sardeksen seurakunnalle juuri edellisessä kirjeessä. Nyt niiden merkitys ja tarkoitus on kuitenkin täysin päinvastainen. Siinä missä Jeesus tiesi sardeslaisten teot ja havaitsi ne kelvottomiksi, hän havaitsi filadelfialaisten teot Jumalan mielen mukaisiksi.

Filadelfialaiset elivät Jeesuksen mielen ja tahdon mukaisella tavalla, mistä he saivat erityistä kiitosta. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että näin oli, vaan Jeesus antaa tähän myös syyn: ”Sinä olet ottanut sanani varteen” (Ilm. 3:8). Koska Filadelfiassa otettiin todesta se, mitä Raamattu sanoo, heidän elämänsäkin tuli Jumalan mielen mukaiseksi. Ero Filadelfian ja Sardeksen välillä on selvä.

Sardekselle Jeesus sanoo:
    ”Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus.” (Ilm. 3:3).
Filadelfian tilanteen Jeesus puolestaan kiteyttää sanomalla:
    ”Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt.” (Ilm. 3:10)
Molemmissa seurakunnissa tiedettiin, mitä Raamattu opettaa, ja molemmissa seurakunnissa Raamattua käytettiin. Ero oli kuitenkin siinä asemassa, jossa Raamattu oli näissä seurakunnissa.

On syytä kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että Jeesus sanoo filadelfialaisten noudattaneen Raamatun sanaa ”tarkoin”. On niitä ihmisiä, jotka hylkäävät Raamatun kokonaan. Heille Raamattu ei ole Jumalan ilmoitusta eikä totta. Mutta tämän ilmeisen luopumuksen lisäksi on olemassa Raamatun sanan kelvotonta, ”epätarkkaa” noudattamista, sellaista suhtautumista Raamattuun, jossa periaatteellisella tasolla tunnustetaan Raamattu Jumalan sanaksi, mutta käytännössä selitellään pois osa sen opetuksista.

Näin toimivat ihmiset saattavat sanoa pitäytyvänsä Raamatun ”ydinsanomaan” Jeesuksen sovitustyöstä ja syntien anteeksiantamuksesta, mutta samaan aikaan he hylkäävät esimerkiksi Raamatun elämäntapaan liittyviä ohjeita. Tällaisia ovat tyypillisesti miehen ja naisen keskinäistä asemaa koskevat Raamatun kohdat, avioeron ja uudelleenavioitumisen kiellot sekä seksuaalisuutta ja alkoholia koskevat kohdat.

Raamatun tarkka noudattaminen, josta Filadelfian seurakunta sai kiitosta Jeesukselta, merkitsee sanasta kiinni pitämistä myös niissä kysymyksissä, joissa Raamattu ja ympäröivässä maailmassa yleisesti hyväksytyt käsitykset ovat kaukana toisistaan. Filadelfiassa kyse ei siis ollut siitä, että noudatettaisiin vain Raamatun tärkeimpiä ja keskeisimpiä opetuksia, vaan ”kaikki, mitä Pyhät Kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi” (Room. 15:4).

Meidän maassamme on paljon niitä, jotka hylkäävät Raamatun kokonaan, sen jumalallisen arvovallan ja totuudenmukaisuuden. Heidän näkemyksiään on Raamattuun luottavissa piireissä totuttu vastustamaan, ja siinä on tehty aivan oikein. Raamattuun luottavat kristityt voivat kuitenkin helposti unohtaa, että Raamatun avoin hylkääminen ei ole ainoa sanasta luopumisen muoto. Filadelfian ja Sardeksen opetus on, että suoran luopumuksen lisäksi on olemassa kahdenlaista sanan noudattamista, kelvollista ja kelvotonta, ”tarkkaa” ja ”epätarkkaa”. Näistä jälkimmäiseen pitäytyviä seuraa sama tuomio kuin sanan avoimesti hylkääviä.

Raamattuun luottavien kristittyjen on korostuneen tärkeää muistaa, ettei mikään kristillinen piiri ole immuuni Paholaisen työlle. Jos oma seurakunta, herätysliike tai järjestö on virallisesti sitoutunut Raamattuun, se ei vielä tarkoita, ettei siellä olisi voinut tapahtua luopumusta Raamatusta. Niissä kristillisissä piireissä, joissa on perinteisesti korostettu Raamatun arvovaltaa ja asemaa kaiken kristillisen opetuksen lähtökohtana, ei yleensä suoraan kielletä Raamattua kategorisesti. Se olisi liian räikeää. Olisi liian iso askel väittää suoraan, ettei Raamattu olisi Jumalan ilmoitusta eikä totta. Näiden kristillisten piirien luopumus ja liberalisoituminen etenee tyypillisesti toisella tavalla.

Tällaisessa ”liberaalissa evankelikalismissa” tunnustetaan periaatteellisella tasolla, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta ja totta, mutta lukuisten Raamatun kohtien äärellä katsotaan niiden tarkoittavan jotain muuta kuin mitä niissä suoraan sanotaan, ja mitä niiden on perinteisesti katsottu sanovan. Tämä pätee erityisesti miehen ja naisen asemaa koskevissa Raamatun kohdissa (ns. evankelikaalinen feminismi), mutta myös monet kristityn elämäntapaan liittyvät kysymykset pyritään selittämään toisin, kuten esimerkiksi avioeron ja uudelleenavioitumisen kieltävät kohdat. Moraalisten kysymysten lisäksi Raamatun historiallisissa kohdissa saatetaan antaa tekstille uusi merkitys ja väittää, että niissä puhutaankin jostain muusta kuin mitä niistä voidaan suoraan lukea.

Tyypillisesti tällaisessa liberalismin muodossa keskitytään luomaan teorioita (kuvitteellisesta) kulttuurillisesta tilanteesta (ns. kulttuurikontekstiajattelu), joissa kulttuuri selittäisi kohdan toisin kuin mitä tekstissä suoraan sanotaan. Kuitenkaan näitä hypoteettisia näkemyksiä kulttuurista ei yleensä perustella millään antiikin ajan historiallisilla lähteillä. Myöskään tekstien kristillistä reseptiota ei huomioida eli sitä, miten varhaiset kristityt Raamatun ajan jälkeen (ns. kirkkoisät) tulkitsivat Raamatun tekstejä. Syykin tähän on ilmeinen. Nimittäin mikäli liberaalit evankelikaalit näin tekisivät, he joutuisivat tunnustamaan näkemyksensä tuolloisesta kulttuurista vääräksi sekä sen, että perinteinen tapa ymmärtää tekstit on historiallinen ja alkuperäinen.

Esimerkkinä voidaan ottaa vaikkapa Jeesuksen kohtaama samarialainen nainen kaivolla Johanneksen evankeliumin 4. luvussa. Tämä on otettu esimerkiksi puolusteltaessa näkemystä, jonka mukaan Jeesus olisi ollut jonkin sortin sukupuolirajoja rikkova esifeministi. Olen jopa saarnoissa kuullut väitettävän, että tuohon aikaan miehet ja naiset eivät saaneet keskustella keskenään, ja jopa sellaisen hurjan väitteen, että Jeesuksen toiminta olisi tuolloisessa kulttuurissa tulkittu peräti seksin pyytämiseksi naiselta. Kertaakaan en silti ole kuullut perusteltavan näitä väitteitä yhdelläkään antiikin ajan dokumentilla tai historiallisella lähteellä.

Jos katsomme tuolta ajalta vaikkapa Josefuksen teosta ”Juutalaisten menneisyys” (Antiquitates Iudaicae), niin huomaamme sieltä täysin toisenlaisen kulttuurillisen tilanteen Jeesuksen ajalta kuin mitä liberaalit evankelikaalit väittävät. Esimerkiksi Aleksander Janneuksen puoliso kävi useita kahdenkeskisiä keskusteluita fariseusten kanssa ilman minkäänlaista erityishuomiota vain vähän ennen Jeesuksen aikaa. Samoin Adiabenen Helena, joka kääntyi yhdessä poikansa kanssa juutalaisuuteen Paavalin kuoleman aikoihin, oli juutalaisen Ananiaan opetuksessa käyden tämän kanssa kahdenkeskistä keskustelua täydessä sopusoinnussa sekä Mooseksen lain että tuolloisen kulttuurin kanssa.

Myös Raamatusta itsestään löytyy esimerkkejä. Elia ja Sarpatin leski keskustelivat täysin korrektisti keskenään ilman minkäänlaisen kulttuurillisen tabun rikkomista. Jeesuksen tavoin myös Elia pyysi vettä naiselta. Olisi ollut kertakaikkisen ihmeellistä, jos nainen ei olisi vedonnut kulttuurilliseen tabuun miesten ja naisten välisestä puhekiellosta, mikäli sellainen olisi ollut olemassa. Vanha testamentti on tämän lisäksi täynnä esimerkkejä miesten ja naisten välisistä täysin luonnollisista ja kulttuurillisesti normittuneista tapahtumista. Juutalaiseen kulttuuriin ei ole koskaan kuulunut mikään sellainen tabu kuin puhekielto sukupuolten välillä.

Johanneksen 4. luvun uudelleentulkitsijoiden ja muiden liberaalien evankelikaalien ongelmana on tietynlainen anakronismi. Eli otetaan esimerkki nykyisen Lähi-idän arabikulttuurista ja katsotaan sen perusteella ”tiedettävän”, että tuolloin oli (mukamas) samanlainen kulttuuri. Tämä on täyttä hölynpölyä. Kulttuurit ja aikakaudet muuttuvat eivätkä ole aina samoja. Mikäli kulttuurinäkemystä ei voi osoittaa aikalaislähteistä oikeaksi, kyseessä on mielikuvituskyhäelmä.

Otetaan toinen esimerkki 1. Timoteuskirjeen 2. luvusta (1. Tim. 2:11–15), joka on myrkkyä feministeille. Siinä kielletään naisten toimiminen seurakunnankokouksen (jumalanpalveluksen) opettajina, saarnaajina. Samoin sanotaan, että nainen ei saa hallita miestään. Perusteena tälle esitetään luomiskertomus. Lisäksi sanotaan:
    ”Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.” (1. Tim. 2:15).

    Tai vanhan käännöksen mukaan: ”Hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.” (1. Tim. 2:15, KR38).
On väitetty, että tässä ei puhuttaisikaan naisen elämäntavasta vaan Jeesuksesta, mikä on uskomattoman akrobaattinen väite. Perusteena esitetään, että tuossa kohdassa puhuttaisiin lapsesta yksikössä ”lapsen synnyttämisen kautta” viitaten Jeesukseen, jonka Maria synnytti ja jonka kautta kaikki ihmiset pelastuvat. Sen lisäksi, että tällainen selitys on ilmeisen väkinäinen ja luonnoton, se kertoo puutteellisesta kreikan kielen taidosta. Kreikkalaisessa tekstissä ei ole mitään, mikä viittaisi lasten lukumäärään, vaan siinä käytetään pelkästään yleistä sanaa ”teknogonia”, synnytys. Itse asiassa tekstissä ei edes ole koko ”lapsi”-sanaa, vain sana ”synnytys”. Pääpaino tekstissä on synnytyksessä toimintona, ei lapsessa.

Myöskään väite, että ilmaisu ”synnyttämisen kautta” viittaisi Jeesuksen kautta tulevaan pelastukseen, ei ole oikea. Kreikan kielessä prepositiota ”dia” käytetään merkityksessä ”kautta” lähinnä vain konkreettisista paikoista puhuttaessa. Vähänkin abstraktimmassa käytössä se viittaa olotilaan, jossa ollaan. Esimerkiksi Aabraham oli ”kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat” (patera pantoon toon pisteuontoon di’ akhrobystias) (Room. 4:11), ei siis suinkaan ”kaikkien esinahan kautta uskovien isä”. Lisäksi ”vaellamme uskossa, emme näkemisessä” (dia pisteuoos peripatuumen, uu dia eiduus) (2. Kor. 5:7). Kirjaimellinen käännös ”Vaellamme uskon kautta, emme näkemisen kautta” olisi paitsi väärä myös harhainen. Nimittäin Paavali ei tarkoita, että vain piipahtaisimme uskossa ja sitten vaeltaisimme siitä pois, eteenpäin, vaan että vaellamme uskossa koko ajan emmekä kulje jossain vaiheessa uskosta osattomuuteen.

Vastaavasti 1. Tim. 2:15 kreikankielinen teksti pitää kääntää kielenmukaisesti ”synnyttämisessä”, ei ”synnyttämisen kautta”. Tekstissä mikään ei viittaa Jeesukseen vaan naisen pysymiseen ”synnyttämisen roolissa”. Naisen tulee 1. Tim. 2 mukaan viettää elämää, jossa miehen ja naisen sukupuoliroolit ovat oikeat. Nainen, joka haluaa lapsia, mutta ei halua synnyttää, on myynyt osan omasta Jumalan luomasta naiseudestaan. Feministeille tämä on kauhistus, mutta niin Raamattu opettaa, emmekä me saa muuttaa sitä toiseksi.

Kolmas esimerkki koskee Efesolaiskirjeen keskeistä opetusta, jossa ”mies on vaimon pää” (Ef. 5:23). On väitetty, että ”pää” (kreik. kefalee) ei tarkoittaisikaan auktoriteettia ja johtajuutta vaan lähdettä tai alkuperää. Kyseessä on täysin virheellinen näkemys! Heprean kielessä näin ehkä voisikin olla (sana ”roosh”), mutta ei ikinä kreikan kielessä. Kaikissa antiikin ajan teksteissä, joissa käytetään sanaa ”pää” muussa kuin täysin konkreettisessa merkityksessä, se viittaa yksiselitteisesti aina valtaan, johtajuuteen ja auktoriteettiin, ei koskaan lähteeseen tai alkuperään. Taustalla virheellisessä väitteessä näkyykin tarkoitushakuinen halu selittää pois Jumalan sanan opettama totuus siitä, että hän on asettanut miehen auktoriteettiasemaan suhteessa vaimoon.

Näiden esimerkkien avulla olen havainnollistanut, millaista on Raamatun auktoriteetin periaatteellisella tasolla säilyttävä mutta käytännössä siitä luopuva liberaali evankelikaalisuus. Tämä ei ole uusi ilmiö maailmassa. Jo Raamatun aikana oli sanasta avoimesti luopuvien ihmisten lisäksi niitä, jotka tunnustivat Raamatun auktoriteetin periaatteessa, mutta vääntelivät vääräksi sen sanoja. Raamattua noudatettiin ”epätarkasti”.

Tämän eron voi nähdä jossain määrin myös saddukeusten ja fariseusten välillä. Saddukeukset hylkäsivät suoraan Raamatun opetukset, kun taas fariseukset pitivät sanasta periaatteessa kiinni, mutta uudelleentulkitsivat tekstejä omista lähtökohdistaan. Jeesus tuomitsi molemmat. Raamatussa lausutaan tuomio niille, jotka hylkäävät Raamatun sanan auktoriteetin. Mutta sama tuomio julistetaan myös niille, jotka vääntelevät vääräksi Raamatun sanaa:
    ”Niissä (Paavalin kirjeissä) tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” (2. Piet. 3:16, KR38)
Raamatun auktoriteetin hylkääjillä ja sen sanan vääräksi vääntelijöillä on sama iankaikkinen kohtalo: kadotus. Näin ei kuitenkaan ollut filadelfialaisilla, vaan he ”seurasivat tarkoin sanaa” eroten ratkaisevasti esimerkiksi sardeslaisista. Tarkka Raamatun sanaan pitäytyminen oli myös ilmeinen syy siihen, miksi Filadelfian uskovat olivat kestäneet heitä kohdanneet vaikeudet ja vainot. Raamatun sanasta luopuvassa kristillisyydessä ei ole enää kantokykyä, joka auttaisi tukalissa paikoissa.

Jeesus sanoo:
    ”Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” (Ilm. 3:8)

    ”Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat. Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi.” (Ilm. 3:10–11)
Filadelfian seurakunta seurasi tarkoin Raamatun sanaa ja siksi kesti sitä kohdanneet koettelemukset. Jeesus sanoo seurakunnalle, että koska tämä tarkoin noudatti Raamatun sanan ohjeita, Jeesus pelastaa sen viimeisellä tuomiolla. Seurakuntaa kehotetaan myös vastaisuudessa pitämään kiinni Raamatun sanasta, joka sillä on, ettei kukaan riistäisi siltä osuutta iankaikkiseen elämään.


Kestäminen ja koetus

Jeesus sanoo filadelfialaisten olevan voimiltaan vähäisiä. He eivät saaneet paljon aikaan. He olivat heikkoja, arkoja ja ehkä myös kärsiviä ihmisiä, joilla ei luonnollisesti katsoen olisi voinut kuvitella olevan mitään mahdollisuuksia kestää. Mutta he eivät kestäneetkään omassa voimassaan vaan Jumalan voimassa! Jeesus sanoo:
    ”Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” (Ilm. 3:8)
Filadelfian uskovia olivat kohdanneet vainot, aivan samoin kuin muidenkin seurakuntien ihmisiä. Vaikka inhimillisesti katsoen he olivat heikkoja, olivat he kuitenkin kestäneet Jumalan voimassa eivätkä olleet kieltäneet Jeesusta ankarissakaan vainoissa kidutuksen ja kuoleman edessä. Niinpä Jeesus on avannut heille pelastuksen oven eikä sitä voi sulkea kukaan muu kuin hän itse. Mutta nyt hän ei ole päättänyt sulkea ovea vaan avata sen. Filadelfialaiset nimittäin eivät olleet luopuneet.

Jeesus mainitsee myös, että hän pelastaa heidät siitä koettelemuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailmaa. Tämä koetuksen hetki on, kuten tekstistä käy ilmi, viimeinen tuomio, jossa koko maailma on tuomiolla Jeesuksen edessä. Isä on jättänyt Jeesuksen päätettäväksi sen, kuka pääsee taivaaseen ja kuka joutuu helvettiin: ”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle” (Joh. 5:22).
On hyvä tiedostaa, että ”koetuksen hetkellä” ei voida edes periaatteessa tarkoittaa ns. viimeisten päivien vitsauksia, jotka kohtaavat maan asukkaita vähän ennen Jeesuksen toista tulemusta, sillä Filadelfian uskovat ovat silloin olleet kuolleena jo pari tuhatta vuotta. Viimeisten päivien vitsaukset kohtaavat vain viimeisenä vihan aikana elossa olevia ihmisiä, eivät menneiden aikojen kuolleita, olivatpa nämä sitten uskovia tai jumalattomia.
Jeesus sanoo tulevansa pian. Hän kehottaa Filadelfian uskovia pitämään myös jatkossa kiinni siitä, mitä heillä on, jottei kukaan vie heiltä heidän kruunuaan eli osuuttaan iankaikkiseen elämään. Tästä käy ilmi, että ”kruunun” voi myös menettää. Kuka on se, joka voi viedä uskovalta hänen ”kruununsa”, osuutensa iankaikkiseen elämään? Kukaan ei tietenkään voi väkisin tehdä sitä, joten siinä mielessä ei ole syytä pelkoon. Sanoohan sana:
    ”Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” (Joh. 10:8, KR38)
Kukaan ei voi riistää uskovaa Jumalan kädestä. Ainoa vaihtoehto joutua eroon Jumalasta, uskosta ja pelastuksesta on lähteä itse pois, tehdä itse valinta. Kun Jeesus varoittaa filadelfialaisia kehottaen heitä varomaan, ettei kukaan vie heiltä heidän osuuttaan ikuiseen elämään, hän puhuu eksyttäjistä. Uskovakin ihminen voi harhaopettajien eksyttämänä luopua Raamatun sanasta ja alkaa selitellä sitä pois. Kukaan pitkäänkään uskossa ollut ihminen ei ole immuuni harhaiselle sanomalle. Kuningas Salomokin luopui ja sortui epäjumalanpalvelukseen vanhana miehenä (1. Kun. 11:1–10).
    ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina monet luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.” (1. Tim. 4:1)
Viimeisiä aikoja kohden edetessä luopumusten määrä valitettavasti lisääntyy. Itse asiassa Raamattu kertoo jopa suuresta erityisestä luopumisesta aikana ennen Pedon valtaan nousua:
    ”Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen.” (2. Tess. 2:3)
Ilmestyskirjasta on tehty paljon kaikenlaisia aikajanoja ja muita kaavioita, mutta hyvin harvoissa niistä mainitaan tämä 2. Tessalonikalaiskirjeen kertoma eskatologinen tapahtuma: suuri luopumus. Miksi? Siksi, koska siitä ei pidetä. Raamattu ei nimittäin opeta mitään suurta lopun aikojen herätystä vaan päinvastoin suurta lopun aikojen luopumusta. Tämä luopumus ei ole jotain, mikä tapahtuisi Pedon alkaessa hallita maailmaa vaan aikana ennen häntä (Matt. 24:10). On myös hyvä muistaa, mitä luopumus Raamatussa tarkoittaa. Se ei ole jotain, mikä tapahtuu jumalattomille, vaan jotain mikä tapahtuu uskoville! Luopumuksessa ei ole kyse siitä, että jumalattomien pahuus lisääntyisi, vaan siitä, että uudestisyntyneet ja Pyhällä Hengellä täyttyneet uskovaiset hylkäävät Jeesuksen ja Raamatun sanan. Siitä on kyse.
    ”Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.” (Ilm. 3:9)
Vaikka Raamatun sanasta kiinni pitäessään joutuu kohtaamaan monenlaista vastustusta – myös toisilta uskovilta! – on sillä kuitenkin pitkällä aikavälillä Jumalan siunaus. Joskus voi näyttää siltä, että on ainoa omassa seurakunnassa, herätysliikkeessä tai kristillisessä järjestössä, joka haluaa kompromissittomasti pitäytyä Raamattuun. Sen takia voi saada osakseen vastustusta, henkistä väkivaltaa ja jopa vainoa. Usein on niin, että puheiden tasolla on lupa korostaa Raamatun auktoriteettia ja sanaan pitäytymistä ilman ongelmia, mutta jos pelkkien puheiden lisäksi myös vaatii käytännössä toimittavan sanan mukaan, alkavat vaikeudet.

Tällöin Paholainen helposti houkuttaa luopumaan Raamattuun pitäytymisen vaatimuksesta, jotta pääsisi elämässään helpommalla. Jos kuitenkin kaikesta huolimatta kestää eikä vaikene, saattaa Jumala pitkällä aikavälillä häpeään ne, jotka tekivät kompromisseja, ja nostaa kunniaan ne, jotka olivat kaikessa uskollisia Raamatulle vastustuksesta huolimatta.

Jeesus sanoo tuovansa Saatanan synagogasta valehtelijoita, niitä jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole, ja laittavansa nämä kumartamaan Filadelfian uskovien edessä. Tämän sanan merkitys on selvä. On ihmisiä, jotka sanovat olevansa Jumalan omia, mutta eivät ole. Nämä kompromisseja tehneet näennäisuskovat joutuvat kumartamaan Raamatun sanasta kiinni pitävien uskovien edessä, vaikka ensin näytti siltä, että näin ei kävisi. Lopulta Jumala saattaa oikeuden voimaan ja niin kaikki näkevät, mikä oli todella Jumalasta ja mikä ei.
    ”Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut.” (Mal. 3:18)

Pylväs Jumalan temppelissä

Jeesus sanoo, että hän tekee voittajan pylvääksi Jumalan temppeliin ja kirjoittaa häneen useita nimiä. Kysymystä nimistä käsittelin jo aiemmin Sardeksen seurakunnan kohdalla. Mutta mitä tarkoittaa ”pylväs Jumalan temppelissä”?

Pylväs on kannatteleva tukirakenne rakennuksessa. Se ei ole perustus, mutta se on perustuksen päälle lasketuista elementeistä ensimmäinen ja vahvin. Sen varaan rakennetaan muut rakennuksen osat. Galatalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa seuraavaa:
    ”Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi” (Gal. 2:9)
Jaakobia, Pietaria ja Johannesta pidettiin ”seurakunnan pylväinä”. He ikään kuin kannattelivat muuta seurakuntaa. He olivat seurakunnan keskeisimmät henkilöt. Mutta hekin olivat vain pylväitä. He eivät olleet perustus, joka puolestaan on Raamatussa ja Jeesuksessa. Esimerkkinä perustasta on Jeesuksen vertaus kahdesta rakentajasta:
    ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” (Matt. 7:24–27)
Raamatun sanan lujalle kallioperustalle rakennettu rakennus kestää sen koetuksen, joka kohtaa koko maailmaa, eli viimeisen tuomion. Mutta rakennus, joka ei ole rakennettu Raamatun perustalle, tulee sortumaan perinpohjaisesti. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että molempien rakentajien kohdalla on kyse ihmisistä, jotka kuulevat Raamatun sanaa (tai lukevat jos on lukutaitoa). Ero on siinä, että ensimmäisen rakentajan kaltaiset ihmiset pelkän kuulemisen lisäksi myös noudattavat Raamatun sanaa, kun taas toisen rakentajan kaltaiset eivät tee niin. Ihminen voi aivan hyvin käydä seurakunnassa kuulemassa sanaa ja lukea Raamattua itsekseen vaikka kuinka paljon, mutta jos hän ei ojenna elämäänsä sen mukaan, hän on kuin hiekalle rakentanut mies, jonka rakennus sortuu maan tasalle saakka.

Tärkeä opetus on myös se, että kenenkään ”pylvään” varaan ei saa rakentaa uskoaan, olipa tämä pylväs kuinka vahva ja luotettava tahansa. Kenenkään uskovan ihmisen varaan, olipa hän kuinka Hengen mies tai nainen tahansa, ei saa rakentaa omaa uskoaan. Jokainen ihminen on virheellinen ja syntinen. Jokainen ihminen erehtyy jossain asioissa. Jokainen ihminen, vaikka hän olisi kuinka vahvasti uskossa, voi langeta ja luopua. Moni on karvaasti joutunut pettymään, kun oma suuri hengellinen idoli ja auktoriteetti onkin langennut näyttävästi tai luopunut uskosta. Vain Jeesuksen ja Raamatun varaan voi rakentaa niin, että usko kestää viimeisellä tuomiolla.

Kun Jumala tekee voittajan pylvääksi temppeliinsä, merkitsee se sitä, että tämä ihminen tulee olemaan osa Jumalan rakennusta ja suunnitelmaa sekä osa sitä iankaikkista elämää, jonka Jeesus on hankkinut. Voittajat ovat pylväitä Jumalan temppelissä tässä iankaikkisessa ja hengellisessä mielessä. Mutta tähän asiaan liittyy mielestäni myös toinen näkökulma. Voittajat, jotka kestävät loppuun asti, ovat myös siemen tai sysäys oikean Jumalan mielen mukaisen seurakunnan kasvulle jo täällä ajassa. On väärin asettaa heitä jalustalle, mutta usein on niin, että heidän esimerkkinsä ja panoksensa vie Jumalan asiaa maailmassa eteenpäin. Onpa myös sanottu, että marttyyrien veri on seurakunnan siemen. Niiden ihmisten todistuksella, jotka ovat todistaneet hengellään eivätkä ole kieltäneet Jeesusta, on jokin salattu hengellinen merkitys, joka vie Jumalan asiaa eteenpäin maailmassa.


Tiivistetysti Filadelfiassa
  • Jeesus on Daavidin avaimen haltija: vain hän voi avata tien iankaikkiseen elämään.
  • Jeesus tietää filadelfialaisten teot: he olivat eläneet oikein ja Jumalan mielen mukaisesti.
  • He olivat inhimillisesti heikkoja, mutta noudattivat Raamatun sanaa ja pitäytyivät siihen tarkasti.
  • Siksi he kestivät vainoissa, ja siksi Jeesus pelastaa heidät viimeisellä tuomiolla.
  • Jeesus laittaa juutalaiset valehtelijat kumartamaan Filadelfian uskovien edessä
  • Uskovia kehotetaan pitämään kiinni siitä, mitä heillä on, jotta kukaan ei veisi heidän voitonseppelettään (mikä siis voidaan viedä!)
  • Jeesus tekee voittajan pylvääksi Jumalan temppeliin ja kirjoittaa häneen nimiä.

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun