Kirje Laodikean seurakunnalle


”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: ’Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. ’Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. ’Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.’” (Ilm. 3:14–22)


Haalea kristillisyys

Laodikean seurakunnalle suunnatussa alkutervehdyksessään Jeesus palaa aivan perusasioihin. Hän on Jumalan luomakunnan alku. Hän on luonut kaiken ja pitää kaiken voimassa. Hän on ”Aamen”, varma ja todellinen. Hän ei muutu vaan on aina sama. Hän on uskollinen todistaja. Hän on tullut maailmaan tuomaan sanoman Jumalalta ja täyttämään Isänsä tahdon antamalla itsensä uhriksi ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Kirjeen sisällöstä päätellen laodikealaiset tuntuvat menettäneen jo nämä aivan perusasiat.
    ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.” (Ilm. 3:15–16)
Jeesus sanoo jälleen: ”Minä tiedän sinun tekosi.” Näin hän sanoi sekä sardeslaisille että filadelfialaisille. Siinä missä sardeslaiset olivat kylmiä ja filadelfialaiset kuumia, olivat laodikealaiset haaleita. Kaikkein eniten Jeesus vihaa haaleutta. Se on hänen mielestään jopa niin iljettävää, että häntä oikein oksettaa. Tämä on äärimmäisen tärkeää muistaa! Jeesus ei vihaa edes avointa pahuutta niin paljon kuin haaleutta. Tämän totuuden tulee piirtyä meidän sisimpäämme polttomerkin lailla, jotta emme ikinä unohtaisi sitä.

Parasta on, jos ihminen on palava Hengessä, mutta jos ei ole, niin on parempi, että hän on sentään rehellisesti ja avoimesti jumalaton kuin että hän on jonkinlainen haalea välimuoto näiden kahden väliltä. Jeesus sanoo oksentavansa tällaisen ihmisen suustaan (eli pois hänen ruumiistaan, hänen yhteydestään). Niin yököttävää on Jeesuksen mielestä puolisydäminen uskovaisuus.

Haalean kristillisyyden tunnistaa siitä, että se on aina jonkinlainen yhdistelmä kuumaa ja kylmää, hyvää ja pahaa, raamatullista ja epäraamatullista, uskollista ja luopunutta, jumalallista ja maailmallista. Haaleaa kristillisyyttä ilmenee monissa erilaisissa paikoissa. Hyvä esimerkki haaleasta kristitystä on ihminen, joka on avoimesti uskossa seurakunnan keskuudessa, mutta kulkee sammutetuin lyhdyin maailman ihmisten keskellä uskoaan häpeillen. Tästä Jeesus puhui jo evankeliumeissa:
    ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)
Toinen esimerkki haaleudesta on sellainen ihminen, joka pitää osaa Raamatun opetuksista Jumalasta peräisin olevina, mutta osaa ihmisten kulttuurisidonnaisina mielipiteinä. On syytä muistaa, että sellainen usko, jossa pitäydytään osin Raamattuun ja osin siihen, mikä itsestä tuntuu järkevältä, ei ole enää kristinusko, vaikka näin ajatteleva ihminen toisin luulisikin, vaan uusi synkretistinen uskonto. Jos ihminen pitää Raamattua osin totena, osin virheellisenä, hän on haaleista haalein, kaikista yököttävin Jeesuksen silmissä.

Kolmas esimerkki haaleasta kristillisyydestä on perinteiden kahleissa oleva kristillisyys. Siinä vaaditaan toimimista osin Raamatun seurakuntaelämää koskevien ohjeiden mukaan ja osin perinteen mukaan. Näin tullaan luoneeksi haalea sekoitus, jossa ei ole enää Pyhän Hengen voimaa vaan muoto ja tavat ovat tulleet tärkeämmäksi. Myös fariseusten uskonto, jossa ”isien perinnäissäännöt” olivat erityisen tärkeitä, oli tällaista.

Neljäntenä haaleaa kristillisyyttä edustaa antinomismi, ajattelu jossa Jumalan vaatimusten katsotaan olevan kielteinen asia, josta armo meidät vapauttaisi. Lakia ei muka saisi julistaa, koska ihmiset tietäisivät sen luonnostaan tai kokisivat sen kielteisenä. Tämä on kuitenkin paitsi Raamatun ja Jeesuksen selvien ohjeiden vastaista myös hyvin lyhytnäköistä. Ilman lakia armo on väistämättä lupalappu jatkaa synnissä elämistä, vaikka kuinka seliteltäisiinkin, ettei se sitä tarkoittaisi. Ilman lain julistusta ihminen ei tule todelliseen synnintuntoon, ei ymmärrä koskaan olevansa kadotettu eikä voi tehdä parannusta synneistään. Vasta synnintunnon tilassa armo voi tuoda vapautuksen. Pitäessään Jumalan armoa hyvänä mutta Jumalan lakia pahana antinomismi valikoi, mitä se ottaa ja mitä se hylkää. Se on yhdistelmä kuuliaisuutta ja kuuliaisuuden puutetta. Se edustaa selkeästi haaleaa kristillisyyttä.

Haalea kristillisyys haluaa tyypillisesti istua kahdella tuolilla. Se haluaa toisaalta maailman hyväksyntää, toisaalta Jumalan hyväksyntää. Se on parhaimmillaankin vain mitäänsanomatonta lässytystä. Pahimmillaan se taas on elävän ja raamatullisen kristillisyyden pahin tuhoaja, joka ”rokottaa” ihmiset oikeaa palavaa uskoa vastaan.

Olen joskus kuullut radiosta sellaista ohjelmaa, jota voisi kutsua haaleaksi kristillisyydeksi. Minulle tuli siitä niin huono olo, että vaihdoin toiselle kanavalle, jossa avoimesti suosittiin pahaa ja puhuttiin sen mukaisesti. Jopa selkeä paha oli parempi kuin mitäänsanomaton haalea ”kristillisyys”, koska selkeässä pahuudessa sentään ollaan rehellisesti ja aidosti jotain mieltä. Sellaisesta sentään on mahdollisuus kääntyä selkeään hyvään, mutta haaleudesta on erittäin vaikea tehdä parannusta.

Jeesuksen viesti laodikealaisille on tiukka: Te olette myyneet sielunne. Te olette tulleet haaleiksi. Te haluatte olla toinen jalka maailmassa ja toinen jalka uskossa. Valitkaa, valitkaa puolenne! Te olette niin iljettäviä, että oksennan teidät ulos. Te ette enää ole ruumiini jäseniä.
    ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” (1. Kun. 18:21)

    ”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne.” (Room. 12:1)

    ”Hän (Jeesus) on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” (2. Kor. 5:15)
Jeesus haluaa, että ihminen on joko kokonaan ja tosissaan uskovainen tai sitten ei ole sitä lainkaan. Näiden kahden välimuoto on jopa julkijumalattomuutta pahempi!

Jeesus jatkaa:
    ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm. 3:17)
Laodikealaiset väittävät olevansa hengellisesti rikkaita. He ajattelivat, että heillä on kaikki kunnossa, suorastaan loistavasti, eivätkä he tarvitse mitään muutosta. Todellisuudessa tilanne oli kuitenkin täysin toinen. He olivat menettäneet osuutensa uskosta ja pelastuksesta. Jeesus sanoo, että he olivat surkeita, säälittäviä, köyhiä, sokeita ja alastomia.

Traagisinta Laodikean tilanteessa on se, että seurakuntalaiset luulivat olevansa esimerkillisiä kristittyjä. He luulivat, että heillä on kaikki kunnossa. He luulivat edustavansa kaikkein parasta muotoa uskosta Jumalaan. Varmaankin he pitivät Filadelfian kaltaisia Raamattuun vahvasti sitoutuvia kristittyjä fundamentalistisina lahkolaisina. Varmaankin he pitivät Efeson kaltaisia seurakuntakuria harjoittavia uskovia törkeän tuomitsevina ja ylimielisinä. Varmaankin he pitivät Smyrnan kaltaisia vainoissa tinkimättömästi kilvoitelleita uskovia tarpeettoman tiukkapipoisina niuhottajina. Mutta mitä sanoo Jeesus laodikealaisille: ”Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston”. He eivät tajunneet omaa tilaansa.

On hyvä ottaa vertailukohdaksi Smyrnan seurakunta, jolle Jeesus sanoi:
    ”Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi - sinun, joka kuitenkin olet rikas.” (Ilm. 2:9)
Laodikeassa oltiin omasta mielestä rikkaita, ja varmaankin aineellisesti tätä myös, mutta todellisuudessa, hengellisesti rutiköyhiä. Smyrnalaiset taas ulkoisesta köyhyydestään huolimatta olivat hengellisesti rikkaita. He omistivat kaikki Jumalan valtakunnan aarteet.


Mahdollisuus parannukseen

Kaikesta huolimatta Jeesus kuitenkin tarjoaa yhä laodikealaisille ratkaisua, mikäli he haluavat siihen tarttua:
    ”Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.” (Ilm. 3:18)
Kulta viittaa taivaalliseen aarteeseen, iankaikkiseen elämään, jonka Jeesus lahjoittaa häneen uskoville. Tämä kertoo karua kieltään siitä, että laodikealaisilla ei enää ollut tätä aarretta. He olivat ”myyneet” sen pois tekemällä kompromisseja. He olivat menettäneet osuutensa iankaikkiseen elämään.
    ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:19–21)
Jeesus tarjoaa laodikealaisille ”tulessa puhdistettua” kultaa. Hän ei siis tarjoa heille mitä tahansa uskoa vaan uskon, joka puhdistetaan koettelemuksissa ja kärsimyksissä. Jeesus ei lupaa heille helppoa tietä. Jos laodikealaiset hyväksyvät sen, että Jeesus saa koetella heitä, mahdollisesti myös kärsimyksellä, tilanne voi kääntyä. Vain koeteltu usko voi kestää. 1. Pietarin kirjeessä sanotaan:
    ”Te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.” (1. Piet. 1:6–7)
Toiseksi Jeesus kehottaa laodikealaisia ostamaan häneltä valkeat vaatteet, joilla ymmärrettävästikin tarkoitetaan uskon vanhurskautta, joka peittää syntimme. Tätäkään ei laodikealaisilla ollut. He olivat menettäneet sen pelastuksen, joka tulee armosta, uskon kautta, Kristuksen sovitustyön perusteella. Mutta he voivat edelleen saada tämän, jos ”ostavat” sen Jeesukselta. Tämä ostaminen viittaa vaihtokauppaan, jossa laodikealaiset joutuvat luopumaan jostakin omastaan saadakseen sen, mitä Jeesus heille tarjoaa. Se, joka on tullut uskosta vanhurskaaksi, armosta, ilman omia ansioita, ei voi enää pitää kiinni oikeudestaan vanhaan syntielämään. Jeesus haluaa vaikuttaa uskovassa myös uutta elämää.

Kolmanneksi Jeesus kehottaa ostamaan silmävoidetta hengellisen sokeuden parantumiseksi. Millaista on hengellinen sokeus? Se on oman hengellisen tilansa näkemistä toisenlaisena kuin millainen se oikeasti on. Laodikealaiset luulivat, että heillä on hengellisesti kaikki kunnossa, vaikka heidän tilanteensa oli katastrofaalinen ja he olivat menettäneet pelastuksen, osuuden iankaikkiseen elämään.

Se ihminen, joka näkee ja tuntee oman syntisyytensä ja kurjuutensa ja tuo ne Jeesukselle, on autuas. Joka tunnustaa olevansa syntinen, matkalla syntiensä tähden ikuisen tulen rangaistukseen ja huutaa Jeesusta avuksi, ei ole sokea. Hän näkee. Hänet Jeesus pelastaa. Mutta joka luulee olevansa kunnossa, vaikka ei ole, on sokea. Kun Jeesus maan päällä toimiessaan oli parantanut erään sokeana syntyneen miehen, hän sanoi:
    ”’Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.’ Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ’Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?’ Jeesus vastasi: ’Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.’” (Joh. 9:39–41)
Jeesus jatkaa sanoen laodikealaisille:
    ”Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!” (Ilm. 3:19)
Ensinnäkin on hyvä tietää, että kuritus ja nuhtelu, jotka tulevat Jeesukselta, eivät ole sinänsä pahoja asioita, vaikka ne tuntuvatkin usein ahdistavilta ja vaikeilta kestää. Niiden tarkoitus meidän kohdallamme on silti hyvä. Niiden takana on rakkaus. Samoin kuin kulta puhdistetaan kuonasta tulessa, Jumala irrottaa meistäkin sitä, mikä ei kestä, mikä ei ole hänen mielensä mukaista. Jos meitä ei kuriteta ja koetella, olemme helposti itsekeskeisiä. Silloin kaikki pyörii vain minun itseni ja minun tunne-elämäni tarpeiden ympärillä, ja Jumalalle jää perin vähän sijaa.

Kun Jumala sallii meille oikein kunnon pettymyksen suhteessa itseensä, hän kasvattaa meitä. Silloin kysymme Jumalalta: ”Miksi sinä sallit tämän? Miksi et puuttunut asioihin?” Jos Jumala-suhteemme ei kestä pettymyksiä nyt, kun asiat ovat paremmin, se ei taatusti kestä niitä silloin, kun olemme oikeasti kovassa paikassa. Pyhä Henki voi käyttää ainoastaan sellaisia astioita, jotka on koeteltu ja testattu monissa palavissa pätseissä. Nimittäin muussa tapauksessa ihminen luovuttaa vaikeuksien tullessa. Hän lopettaa Jumalan palvelemisen ja lyö hanskat naulaan. Myös syntielämään heittäytyminen voi tulla kyseeseen vaikeuksien ja pettymysten kohdatessa, jos ihmistä ei ole ensin kuritettu ja koeteltu Jumalan koulussa.
    ”Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden.” (Hepr. 12:11)
Toiseksi Jeesus käskee laodikealaisia yksikantaan tekemään parannuksen, kääntymään. He eivät ole taivaaseen vaan helvettiin matkalla olevalla tiellä. Heidän tiensä on käännyttävä. Tämän lisäksi Jeesus käskee luopumaan penseydestä/haaleudesta, joka laodikealaisilla on ollut.

Uuden käännöksen ilmaisu ”luovu penseydestäsi” ei ole tarkka käännös, mutta vanhan käännöksen ilmaisu ”ahkeroitse” on vielä tätäkin huonompi. Kreikankielisessä tekstissä on käytössä sana ”dzeelooson”, joka on aoristi-imperatiivi-muoto sanasta ”dzeelo’oo”, joka tarkoittaa kiivailua, kiehuvaa kiihkeyttä. Kyseessä on sama sana, jota käytettiin juutalaisista vapaustaistelijoista, selooteista. Aoristi ilmaisee kreikan kielessä loppuun saatettua toimintaa. Imperatiivina eli käskynä se viittaa useimmiten jonkinlaiseksi tulemiseen, muuttumiseen. Esimerkiksi kun Jeesus oli tullut torjutuksi Nasaretissa, hän sanoi: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’” (Luuk. 4:23). Tässä käsky ”paranna” on aoristi-imperatiivi, kirjaimellisesti ”tee itsesi (kokonaan) terveeksi”.

Parannuskehotuksen lisäksi annettu ohje Ilm. 3:19:ssa tulisi mieluummin kääntää: ”Tule (kokonaan/täysin) kiivaaksi”, ”Tule kiehuvan kiihkeäksi”. Ilmaisu on väkevä. Jeesus käskee laodikealaisia muuttumaan, tekemään itsestään sellaisia, jotka ovat Jeesuksen seuraajia ”kiehuvan kiihkeästi”, palavasti. Kehotus voitaisiin kääntää modernilla kielellä: ”Tulkaa fanaatikoiksi!” Sitä nimittäin kreikkalainen teksti tosiasiassa tarkoittaa. Vaikka sekä vuoden 1938 että vuoden 1992 käännökset eivät ole täysin vääriä, ne eivät silti kumpikaan välitä oikeaa kuvaa siitä, mitä Jeesus todellisuudessa käskee laodikealaisten tehdä. Jeesus toki käskee heitä luopumaan penseydestään/haaleudestaan, jossa he ovat olleet. Mutta tämä ei ole tarpeeksi. Heidän on muututtava haaleista mitä tulisimmin palaviksi! Jeesus käskee:
    ”Tee parannus ja tule tulisesti palavaksi fanaatikoksi!” (Ilm. 3:19, MS)
Jos ihmisellä on sekä rakkaus että totuus Jumalalta, Jeesus haluaa hänen olevan kiivas fanaatikko. Sellaiset ovat hänelle mieleen. Tämä saattaa tulla uutena tietona monille rauhaa ja konsensusta tavoitteleville nykyseurakunnille, mutta tätä Jeesus tosiasiassa uskovilta haluaa. Nössöily ei ole hänelle mieleen. Jeesus haluaa meistä ”selootteja” Hengessä, sotureita hänen armeijaansa.

Mutta samoin kuin Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14), on meidänkin oltava samaan aikaan sekä armollisia että totuudellisia. Fanaatikko ilman totuutta on pahuuden esitaistelija. Fanaatikko ilman armoa on kova ja väkivaltainen. Kumpikaan ei ole Jeesukselle mieleen. Mutta Jeesus-fanaatikko, joka on täynnä sekä armoa että totuutta, on sitä, millaiseksi meidän kaikkien on tultava: Jeesuksen puolesta kiivaileviksi taistelijoiksi.

Tällä asialla on merkitystä myös laajemmin. Nimittäin uskovien palavuus, kylmyys tai haaleus näyttää vaikuttavan koko sen maan tilaan, jossa he asuvat. Raamattu puhuu paljon kansojen kohtaloista. Näyttää siltä, että Jumalan omien kuuliaisuus tuo koko kansalle siunausta, kun taas Jumalan omien luopumus ja synti tuovat kansalle kirousta ja vaikeuksia.

On tunnettu tosiasia, että Suomessa yhteiskuntamme on voimakkaasti maallistunut ja ihmisten elämäntavat ovat erkaantuneet kauas Raamatusta. Tämä kehitys alkoi jossain määrin jo 2. maailmansodan jälkeen, mutta varsinkin 1960-luvulta lähtien se on ollut erityisen näkyvää ja voimakasta. Olen kuullut usein syytettävän kansamme maallistumisesta ja moraalisesta rappeutumisesta niitä ihmisiä, jotka ovat eläneet jumalattomasti. Raamatun pohjalta kuitenkin näyttää siltä, että yhteiskunnan tuleminen jumalattomammaksi on pikemminkin kyseisen maan uskovien laimentumisen ja kompromissien tulosta. Jos maan uskovat ottavat Raamatun sanan vakavasti ja tämän lisäksi myös toimivat sen viitoittamalla tavalla, se on koko maalle menestykseksi. Jos taas näin ei käy, on se maalle rappioksi ja kiroukseksi. Laodikealainen kristillisyys johtaa koko maan turmeltumiseen.

Suomessa 1960-luvulla professori Osmo Tiililällä oli erityistä näkökykyä siitä, että kirkossa olivat käynnistyneet sellaiset prosessit, jotka ennen pitkää johtavat sen luopumiseen Raamatusta ja kirkon tulemiseen entistä merkityksettömämmäksi ihmisille. Merkillepantavaa on, että Tiililän aikana kirkko oli vielä hyvinkin hengellinen ja raamatullinen yksittäisistä poikkeuksista huolimatta. Moni katsoi vain tuolloin vallinnutta tilannetta eikä nähnyt mitään aihetta Tiililän huoleen. Kuitenkin kaikki se, minkä Tiililä tuolloin ennusti kirkossa tapahtuvan, on tapahtunut meidän päiviimme mennessä. Hän näki, että kirkko ajautuu hengelliseen rappioon, mikäli liberaalien pappien sallitaan jatkaa pappisvirassa. Samoin hän näki, että kirkon keskittyminen enemmän maalliseen auttamistyöhön kuin evankeliointiin ja Jumalan sanan opettamiseen vie kirkolta lopulta sen olemassaolon oikeuden perustelun.

Jos kristittyjen keskuudessa ei olisi tapahtunut luopumusta, kenties maamme tilanne olisi nyt toinen. Vielä 1920- ja 1930-luvuilla herätysliikkeet hallitsivat kirkkoa, ja kansan keskuudessa vallitsi hyvin toisenlainen ajattelu kuin myöhemmin. Jumala pelasti Suomen talvi- ja jatkosodan ihmeiden avulla, kun kristityt kääntyivät rukouksessa Jumalan puoleen, huusivat apua Herralta ja olivat valmiit uhraamaan henkensä rintamalla vapauden puolesta. Nykyisin vastaava tuskin tulisi enää kyseeseen. Milloin alkaa meidän maamme lähtölaskenta? Jumalan armoa lienee se, että olemme saaneet itänaapuriksemme arvaamattoman ja jumalattoman suurvallan. Venäjä on ikään kuin jatkuva muistutus maamme uskoville, että jos luovumme Jumalasta ja hänen sanastaan, hän ottaa suojansa pois maamme itärajalta.

Vanhassa testamentissa Tuomarien kirjassa toistuvat jatkuvasti kansan ahdingot, jotka olivat seurausta sen luopumuksesta. Aina kun luopumus pääsi vallalle, maan valloitti jokin naapurimaa, joka käynnisti heti kansan sortotoimenpiteet. Samoin oli myös kuningasaikana. Aina kun kansaa hallitsi jumalaton kuningas, jonka myötä kansa luopui elävän Jumalan palvelemisesta, naapurikansat saivat valloitettua aiemmin Israelille (tai Juudalle) kuuluneita alueita.

Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.” (Matt. 5:13)
Jeesus puhuu siitä, että uskovat ovat ”maan suola”. Suola on se, joka saa ruuan maistumaan. Jos suolassa on makua, koko ruuassakin on makua. Mutta jos suola menettää makunsa, koko ruokakin menettää sen. Jos jonkin maan suola, kyseisen maan uskovat ovat väkeviä Raamatussa ja Pyhässä Hengessä, jos he tuntevat sekä Kirjoitukset että Jumalan voiman (Matt. 22:29), koko maa voi hyvin ja sen yllä on Jumalan siunaus. Mutta jos maan suola menettää makunsa, jos kansakunnan uskovat laimentuvat ja tekevät kompromisseja sanasta kuten laodikealaiset, koko maan yltä lähtee Jumalan siunaus.

Laodikealainen kristillisyys merkitsee, että ”maan suola”, maan uskovat ovat menettäneet makunsa, väkevyytensä Raamatussa ja Pyhässä Hengessä. Mitä tällaiselle ”mauttomalle suolalle” tehdään? Ei sitä tarvita enää mihinkään. Ei siitä ole mihinkään. Se on mitäänsanomatonta. Siinä ei ole enää terää, joka viiltää kansakunnan omaatuntoa. Se heitetään menemään. Ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa, mikä tarkoittaa paitsi tuollaisten kristittyjen onnetonta loppua myös sitä, että jopa maailman ihmiset halveksivat heitä ja näkevät parhaaksi hankkiutua heistä eroon. Haalea laodikealainen kristillisyys saa osakseen sekä Jeesuksen että maailman ihmisten hylkäystuomion. Se ei kelpaa enää kenellekään. Se heitetään menemään.


Jeesus kutsuu yhteyteensä

Laodikean kristityt olivat tulleet haaleiksi. He olivat tehneet kompromisseja Jumalan sanasta. He olivat luopuneet ja menettäneet sen osuuden, joka heillä oli ollut iankaikkiseen elämään. Mutta yhä Jeesus kutsuu heitä takaisin. Yhä hän seisoo heidän sydäntensä ovella ja kolkuttaa päästäkseen sisään. Jos joku avaa sydämensä oven, suhde korjaantuu jälleen, mutta ei ilman parannusta, kuten edellisistä jakeista käy ilmi.
    ”Minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm. 3:20)
Tässä jakeessa Jeesus antaa ehkä kaikkein keskeisimmän ja havainnollisimman esityksen siitä, miten ihminen voi tulla uskoon ja saada yhteyden Vapahtajan kanssa. Sen tähden tämän jakeen käyttö on hyödyllistä esimerkiksi evankelioinnissa ja muissa yhteyksissä, joissa on tarpeen antaa selkeä kuva siitä, mitä uskoon tullessa tapahtuu. Jeesus puhuu tässä kohdin selkeää kieltä, niin että jopa laodikealaiset voivat sen ymmärtää.

Jeesus kutsuu meitä kaikkia evankeliumin sanassa ja kolkuttaa sydämemme ovelle päästäkseen sisään elämäämme. On meidän valintamme ja ratkaisumme, miten toimimme kolkutuksen kuullessamme. Huudammeko Jeesukselle: ”Mene pois! En halua sinua elämääni!” Vai käännämmekö ”stereoita kovemmalle” asunnossamme peittääksemme hänen äänensä, jotta emme joutuisi ratkaisemaan suhdettamme häneen? Vai avaammeko sydämemme oven Jeesukselle ja toivotamme hänet tervetulleeksi elämäämme?

On hyvä huomata, että Jeesus tekee aloitteen. Hän seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa päästäkseen sisälle elämäämme. Jeesus ei ole niin kuin murtovaras, joka murtaisi elämämme oven väkisin auki ja tekisi meistä väkisin uskovia. On meidän ratkaisumme ja valintamme, avaammeko Jeesukselle oven vai emme. Salpa ovessa on sisäpuolella. Jeesus ei tule sisälle väkisin vaan kunnioittaa tahdonpäätöstämme.

Jos joku avaa Jeesukselle sydämensä oven eli ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä, Jeesus tulee sisälle, ja niin Jeesus ja tämä ihminen aterioivat yhdessä, mikä kuvaa syvää yhteyttä ja elämää Jeesuksen kanssa uskossa. On tärkeää huomata, että yhteys Jeesuksen kanssa syntyy vasta, kun Jeesus on tullut sisään ihmisen elämään. Ihminen kuulee Jeesuksen äänen ja kolkutuksen sydämensä ovella vielä ollessaan erossa pelastuksesta. Mutta vasta kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä pelastajana, ihmisestä tulee Jumalan lapsi ja hän syntyy uudesti ylhäältä.
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12–13, KR38)
Ottamalla Jeesus vastaan elämään tullaan uskoon ja pelastutaan, synnytään uudesti. Tätä sanotaan uskonratkaisuksi. Se on ihmisen myönteinen vastaus Jumalan aloitteeseen. Uskonratkaisu ei siis merkitse ihmisen omaa ponnistusta tehdäkseen itsensä uskovaksi tai jotain kaavan noudattamista. Se ei merkitse suoritusta vaan hyväksymistä ja vastaanottamista, vastaanhangoittelun lopettamista. Raamattu nimenomaisesti sanoo:
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12, KR38)
Kun otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, hän antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi. Meissä itsessämme sitä voimaa ei ole. Jeesus antaa meille uskon. Me emme voi sitä itse ottaa emmekä itsestämme puristaa. Usko on Jumalan lahja, jonka hän antaa anovalle.
    ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh. 6:29)

    ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta sitä ylhäältä.” (Joh. 3:27)

    ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta.” (Room. 5:6)

    ”Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?” (1. Kor. 4:7)

    ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8–9)
Usko on siis Jumalan lahja eikä ihminen voi sitä itse ansaita mitenkään, mutta Jumala ei anna lahjaansa ihmiselle, ellei ihminen ota lahjaa vastaan, ellei ihminen ota Jeesusta vastaan elämäänsä. Oikea uskonratkaisu ei siis ole mikään ansio, lain vaatimus joka ihmisen tulisi suorittaa Jumalalle, vaan Jumalan tekojen hyväksymistä omalle kohdalle.

Milloin sitten Jumala lähestyy ihmistä niin, että tämä voisi tehdä uskonratkaisun eli ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä? Jumala lähestyy ihmisiä sanansa kautta. Eli kun evankeliumia oikein julistetaan, on ihmisillä mahdollisuus ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Julistettu evankeliumin sana voi myös jäädä ihmisten sydämiin elämään ja puhuttelemaan heitä, jolloin sanaa voi ajan kanssa punnita ja tehdä ratkaisunsa yksin hiljaisuudessa. Mutta ilman Jumalan sanaa ei mikään uskonratkaisu ole mahdollista.
    ”Hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” (Jaak. 1:18)
Ihminen on syntisyytensä takia luonnostaan kapinassa Jumalaa vastaan ja luontaisesti juoksee poispäin, mutta kohdatessaan Jumalan sanan, hänellä on vapaus valita, hyväksyykö hän lahjana tarjotun uskon ja pelastuksen vai hylkääkö ne. Jeesus sanoo:
    ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.” (Joh. 6:44)
Jumala vetää kaikkia ihmisiä puoleensa sanansa kautta, ja tätä sanaa uskovat on lähetetty maailmaan julistamaan. Jumalan sana on armonväline. Sanan julistuksen kautta Jumalan edellä käyvä armo kohtaa ihmisen, ja sanan vastaanottamisen kautta pelastava armo tulee tämän osaksi. Ilman Jumalan sanaa ja sen julistamista ei voi tulla Jumalan tykö. Roomalaiskirje opettaa seuraavaa:
    ”Onhan kirjoitettu: ’Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.’ Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? ... Usko syntyy siis kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:13–15,17)
Herran nimeä avukseen huutava pelastuu, mutta kukaan ei voi huutaa Herraa avuksi, ellei hän usko Jeesukseen. Jeesukseen taas ei voi uskoa ellei ole kuullut Jumalan sanaa, ja Jumalan sanaa ei voi kuulla, ellei kukaan sitä julista. Julistamista ei myöskään voi tapahtua, ellei ketään ole lähetetty evankeliumia julistamaan.

Kuullessaan evankeliumin sanan ihminen on valinnan paikalla: Otanko Jeesuksen vastaan elämääni vai en? Jos ihminen ottaa Jeesuksen vastaan, Jumala antaa tälle ihmiselle voiman tulla Jumalan lapseksi, tulla uskoon. Toisin sanoen ihmisellä ei itsessään ole voimaa uskoa Jeesukseen, mutta ihmisellä on valta ja vapaus ottaa Jeesus vastaan elämäänsä tai torjua hänet.
    ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8)
Ihmisellä on siis vapaa tahto, mutta sidottu valta. Paavali kirjoittaa:
    ”Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei.” (Room. 7:18)
Esimerkkinä voisin vaikka mainita, että en voi omin voimin ja ponnistuksin päästä käymään kuussa. Minulla voi olla tahto päästä kuuhun, mutta ei voimaa hankkeen toteuttamiseen. Jonkun toisen on tarjottava minulle kuumatkaa, voidakseni päästä sinne.

Mutta silloin, kun minulle kuumatkaa tarjotaan, minulla on vapaa tahto päättää, haluanko matkalle vai en. Jos ajattelen, että en sittenkään tahdo kuumatkalle, koska varotoimet (Jumalan säädökset) ovat ikävä rasite, voin kieltäytyä tarjouksesta. Toisaalta, jos haluan hartaimman toiveeni kuumatkasta täyttyvän, olen valmis kestämään kaikki vaikeudet voidakseni lähteä sille tielle taivaisiin.

Ehkä kaikkein perustavin pelastustahtoa määrittävä Raamatun kohta löytyy 1. Timoteuskirjeestä, jossa sanotaan yksikantaan:
    ”[Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:4)
Käy ilmi, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuvat ja pääsevät taivaaseen. Miksi sitten kaikki eivät pelastu? Eikö Jumala olekaan kaikkivaltias? Onko niin, että Jumala haluaisi pelastaa kaikki ihmiset, mutta ei kykene siihen? Ei ikinä! Jumala kyllä tahtoo pelastaa kaikki ihmiset, mutta kunnioittaa ihmisen tahdonpäätöstä jopa niin paljon, että ei pakota ketään pelastukseen. Hän kyllä tarjoaa pelastusta ihmisille, mutta ihminen voi valita, ottaako pelastuksen lahjan vastaan. Evankeliumissa sanotaan:
    ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Matt. 23:37)
Käy ilmi, että Jumala on kyllä halukas pelastamaan kaikki ihmiset. Jumalan tahdosta tämä ei siis jää kiinni, mutta Jumala kunnioittaa ihmisen tahtoa niin paljon, että sallii ihmisen valita jopa kaikkein keskeisimmissä asioissa, pelastuksen asioissa. ”Minä olen tahtonut… Mutta te ette ole tahtoneet…” Huomaamme tekstistä, miten ihmisen tahto on ratkaisevassa asemassa hänen pelastuksensa suhteen.
    ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5. Moos. 30:19)
Myös Jeremian kirjassa Jumala edellyttää ihmisiltä valintaa:
    ”Kuunnelkaa! Minä, Herra, annan teidän valita joko elämän tai kuoleman.” (Jer. 21:8)
Sama asia käy ilmi Joosuan kirjasta, jossa ihmisiltä edellytettiin uskonratkaisua:
    Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen, vai amorilaisten jumalia, näiden amorilaisten, joiden maassa te nyt asutte. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15)
Ja kun Elia evankelioi ihmisiä Karmelinvuorella, hän vetosi heidän tahtoonsa:
    ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” (1. Kun. 18:21)
Uskonratkaisun tehneille Raamattu vakuuttaa:
    ”Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä.” (Joos. 24:22)
Jotkut ihmiset eivät hyväksy tätä Jumalan sanan totuutta ja ovat siten vedonneet väärin Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa:
    ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” (Joh. 15:16)
Kyseessä on kuitenkin tietoinen harhautusyritys, sillä näin käytettynä jae on irrotettu asiayhteydestään. Tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa Jeesus ei puhu mitään pelastukseen valitsemisesta vaan apostolin tehtävään valitsemisesta! Nämä kaksi ovat tyystin eri asioita. Eivät vain apostolit pelastu. Myös muualta Johanneksen evankeliumista nähdään, ettei kyseessä ollut pelastukseen valitseminen. Jeesus sanoo esimerkiksi:
    ”Enkö minä valinnut teidät, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.” (Joh. 6:70)

    ”Yksikään heistä ei joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.” (Joh. 17:12)
Huomaamme, että Juudas oli kyllä valittu mutta joutui kadotukseen. On siis ilmiselvää, että se valinta, josta Jeesus puhuu, ei tarkoita pelastukseen valitsemista vaan apostolin tehtävään valitsemista. Juudas oli kyllä valittu apostolin tehtävään, mutta ei pelastukseen. Toisaalla Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu uudestisyntymisen yhteydessä siitä, miten ihminen on se, joka valitsee:
    ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden.” (Joh. 3:18–19)
Ihmiset, jotka joutuvat tuomittaviksi, ovat tehneet valinnan. Jeesus on tarjonnut heille sovitusta synneistään, mutta he valitsivat toisin. Hyvä uutinen, evankeliumi on, ettei kenenkään tarvitse joutua kadotukseen. Pelastuksen lahja on ilmainen. Se on jo valmiina. Jeesus on sen hankkinut ja ansainnut. Sitä ei tarvitse ihmisen mitenkään ansaita eikä valmistaa omilla teoillaan.
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12–13, KR38)
Jeesuksen on aloite. Hän lähestyy ihmisiä ja kolkuttaa heidän sydämensä ovella. Hän etsii kadonneita. Hän kutsuu takaisin luopuneita. Hän kaipaa yhteyttä Jumalan kuvaksi luotuun ihmiseen. Hän sanoo:
    ”Minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm. 3:20, KR38)
Entä mikä on seuraus, jos ihminen ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ja vaeltaa elämänsä loppuun asti tämän kanssa? Siitä Jeesus sanoo:
    ”Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” (Ilm. 3:21)
Jälleen Jeesus ottaa esille käsitteen ”voittajat”. Voittajia eivät ole ne, jotka ovat joskus uskoneet, vaan ne, jotka ovat kestäneet loppuun asti laimentumatta uskollisina Jeesukselle.


Tiivistetysti Laodikeassa
  • Laodikealaiset ovat hengellisesti haaleita, eivät kuumia eivätkä kylmiä.
  • Jeesus on oksentava heidät ulos suustaan, niin yököttävänä hän heidän haaleutensa kokee.
  • He kerskuvat olevansa rikkaita, mutta tilanne on täysin päinvastainen: he eivät näe omaa tilaansa.
  • Jeesus kehottaa ostamaan kultaa häneltä ja valkeat vaatteet ja silmävoidetta.
  • Jeesus kurittaa ja nuhtelee, kaikkia joita hän pitää rakkaina.
  • Jeesus kehottaa laodikealaisia parannukseen ja tulemaan fanaatikoiksi.
  • Jeesus seisoo sydänten ovella ja kolkuttaa; on ihmisen valinta ottaako hän Jeesuksen vastaan.
  • Voittajien Jeesus antaa istua kanssaan valtaistuimella.

=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun