Ilmestyskirja 8–11 – Viimeinen varoitus maailmalle

6. ja 7. sinetin tapahtumat sijoittuvat maailmanhistorian viimeisiin hetkiin juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta. Ilmestyskirjan 8. luvussa siirrytään ajassa hieman taaksepäin ja tarkennetaan aikojen lopun tapahtumia, joita myös seitsemän sinettiä kuvasi.


Neljä ensimmäistä torvea

”Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän torvea, valmistautuivat puhaltamaan torviinsa. Ensimmäinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin tuli rakeita ja tulenlieskoja ja niiden seassa verta, ja ne iskivät maahan. Kolmannes maasta paloi, kolmannes puista paloi, ja samoin paloi kaikki vihanta ruoho. Toinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin syöksyi mereen jokin, mikä oli suuri kuin vuori ja liekehti tulta. Kolmannes merestä muuttui vereksi, kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui. Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti, ja maahan pudotessaan se täytti kolmanneksen virroista ja vesien lähteistä. Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi kuin koiruoho, ja monet ihmiset kuolivat vedestä, koska se oli tullut myrkylliseksi. Neljäs enkeli puhalsi torveensa. Silloin kolmannes auringosta, kolmannes kuusta ja kolmannes tähdistä sammui, niin että ne pimenivät kolmanneksen. Päivä menetti kolmanneksen valostaan, ja samoin synkkeni yö. Silloin näin kotkan, joka lensi korkealla taivaan laella ja huusi kovalla äänellä: ’Voi! Voi! Voi niitä, jotka asuvat maan päällä! Vielä tulevat torvet soimaan, vielä puhaltaa torveensa kolme enkeliä.’” (Ilm. 8:6–13)

Metallitorvi, trumpetti on kovaääninen soitin, jossa on läpitunkeva ääni, joka vaatii huomiota. Silloin kun Jumalan torvet soivat, ne vaativat kiinnittämään huomiota Jumalan aiheuttamiin tapahtumiin ja niiden välittämään viestiin. Sotajoukon uhatessa muinaista kaupunkia puhallettiin hälytystorveen varoitukseksi asukkaille. Vastaavasti myöskään tässä kohdin Ilmestyskirjaa torvia ei käytetä musiikki-instrumentin merkityksessä vaan varoituksen. Oman aikamme vastine niille olisi hälytyssireeni.

Torviin puhaltamista seuraa luonnonmullistuksia, mikä on Jumalan ravistelua maailmalle ja sen ihmisille. Ikään kuin Jumala puhuisi: ”Herätkää! Tajutkaa jo vihdoin, kuka on kaiken, koko maailmankaikkeuden takana, kenellä on valta kaikkeen luotuun.” Torvet ovat Jumalan herätyshuutoja hengellisesti nukkuvalle maailmalle.

Seitsemää torvea ja myöhemmin tulevaa seitsemää vihan maljaa seuraa maailmaa kohtaavia vitsauksia. Näistä monet ovat samoja tai samankaltaisia kuin Egyptiä kohdanneet vitsaukset Mooseksen aikana. Niiden tarkoitus on paitsi olla viimeinen herätyshuuto jumalattomalle maailmalle myös toteuttaa Jumalan oikeudenmukaisia tuomioita maan päällä. Jumala on pitkään ollut kärsivällinen ja kutsunut hyvyydellään ihmisiä luokseen, mutta nämä ovat mieluummin valinneet pahan. On Jumalan rakkautta, että Jumala lähettää vitsauksia viimeisenä keinonaan, jos ihmiset edes silloin, kun he ovat hädässä, kääntyisivät Jumalan puoleen ja huutaisivat häntä avukseen.

Ensimmäisen torven soittoa seuraa rakeita ja tulta, jolloin kolmannes maan kasvillisuudesta palaa. Tuli ja veri voivat merkitä myrkyllisiä happosateita, jotka polttavat sekä kasveja että ihmisiä. Ne viitannevat myös salamoihin ja myrskyihin, joilla Jumala lyö maailmaa. Äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyminen ja muu ilmastonmuutos tuntuvat seuraavan ensimmäiseen torveen puhaltamista.

Rakeet mainitaan Raamatussa Jumalan erityisenä vitsauksena, joilla hän löi muun muassa Egyptiä Mooseksen aikana. Meillä Suomessa rakeet ovat yleensä hyvin pieniä, joten monelle voi nousta mieleen kysymys, mikä ihmeen vitsaus rakeet muka ovat. Mutta siellä päin maapalloa, missä rakeiden koko ylittää kananmunan koon, tiedetään rakeiden olevan todellinen vitsaus. Ne rikkovat autoja ja rakennuksia, tappavat eläimiä ja ihmisiä. Jos vaikkapa puolen kilon painoinen jääkimpale alkaa tippua kolmesta kilometristä, se saavuttaa aikamoisen liike-energian saapuessaan merenpinnan tasolle. Suora osuma päähän merkitsee hengenlähtöä.

Jobin kirjassa sanotaan:

”Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot, jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?” (Job 38:22–23)

Rakeet ovat yksi Jumalan vitsausten muoto. Hänellä on varastossa rakeita viimeisiä ahdingon aikoja varten. Vielä emme ole edes nähneet niitä rakeita, niin suuria rakeita, kuin mitä Jumala on varastoinut viimeisten päivien vitsauksia varten. Jotain esimakua saivat amorilaiset paetessaan israelilaisia maan valloituksen aikana:

”Amorilaisten paetessa israelilaisia Bet-Horonin rinnettä alas Herra antoi sataa heidän päälleen kiven kokoisia rakeita koko matkan Asekaan saakka, ja heitä kuoli paljon. Rakeet surmasivat heitä enemmän kuin israelilaisten miekat.” (Joos. 10:11)

Ensimmäisen torven vitsaus koskettaa erityisesti maan kasvillisuutta. Kolmannes maailman kasvillisuudesta tuhoutuu. Ilmaston ja sään muuttuminen koskettaa ensimmäisenä juuri kasvillisuutta, mutta välillisesti toki myös ihmisiä esimerkiksi viljan viljelyalan pienentyessä ja satojen tuhoutuessa.

Toista torvea seuraa jonkin palavan vuoren kaltaisen tippuminen mereen, minkä seurauksena meri muuttuu ikään kuin kuolleen vereksi ja kolmannes siinä olevista eläimistä kuolee. On hyvä muistaa, että nämä ovat Jeesuksen toista tulemista edeltäviä tapahtumia, joten Johanneksen näkemät kuvat ja näyt sisältävät ainakin osin teknisen aikakauden asioita ja tapahtumia, joita hän on kuvannut aikansa sanoin. Itselleni tämän torven merkitys avautui vasta kun näin televisiossa tapahtuman, jonka kaltaista tässä kohdin voidaan tarkoittaa.

Joskus ajattelin, miten ihmeessä meren päällä voi olla vuori, joka syttyy tuleen ja putoaa mereen. Ja miten ihmeessä siihen voi liittyä meren tuleminen kuolleen veren kaltaiseksi. Mutta Meksikonlahden öljynporauslautan Deepwater Horizonin onnettomuuden jälkeen vuonna 2010 ymmärsin asian. Öljynporauslautalla syttyi suuri tulipalo, jonka seurauksena se suistui mereen. Seurauksena oli valtava öljyonnettomuus.

Jos joku on nähnyt suuren öljynporauslautan vuonna 95 jKr., hänellä ei ole ollut samaa sanastoa kuin meillä sitä kuvaamaan. Lähin, mikä hänelle on voinut tulla mieleen, on todennäköisesti juuri meren yläpuolella oleva vuori. Ja kun mietin, millaista on kuolleen veri, se on mustaa ja paksua, täsmälleen sellaista kuin raakaöljy. Kolmannes Meksikonlahtea joutui enemmän tai vähemmän ”öljytyksi”, ja hurja määrä merieläimiä ja lintuja kuoli. Onnettomuus oli yksi pahimmista maailman öljyonnettomuuksista. Öljynporauslautan syttyminen tuleen ja sortuminen mereen sekä sitä seuraava ekokatastrofi sopivat hyvin Johanneksen kuvaan.

Tämän lisäksi toista torvea seuraa suurimittainen laivoja koskettava onnettomuus, jossa kolmannes niistä tuhoutuu. Laivaonnettomuuksissa niiden käyttämä polttoöljy usein pääsee mereen. Ja öljytankkerionnettomuudet ovat jo suuren luokan onnettomuuksia, joissa pääsee öljyä mereen suunnattomia määriä.

Toisen torven vitsaus koskettaa erityisesti eläinkuntaa, mutta välillisesti ihmisetkin saavat siitä osansa. Monet elinkeinot kärsivät. Vitsauksessa on joka tapauksessa yhteys Egyptin ensimmäiseen vitsaukseen, jossa Niili muuttui vereksi.

Kolmatta torvea seuraa tähden putoaminen vesiin, minkä seurauksena kolmannes vesistä tulee karvaiksi ja myrkyllisiksi. Sen nimeksi ilmaistaan Koiruoho, joka on katkera kasvi. Tässä ”koi” ei siis tarkoita aamunkoittoa kuten ”kointähden” kohdalla vaan kasvia. Karvaan koiruohon syöminen ja myrkyllisen veden juominen on Jumalan profeetallinen rankaisutuomio ihmisten luopumuksesta ja pahuudesta. Profeetta Jeremian kirjassa sanotaan:

”He eivät kuunnelleet minua eivätkä eläneet opetukseni mukaan. Oman paatuneen sydämensä mukaan he elivät, kulkivat baalien perässä niin kuin olivat isiltään oppineet. Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: ’Minä syötän heille karvasta koiruohoa ja juotan heille myrkyllistä vettä.” (Jer. 9:12–14)

En tiedä tarkkaan, mikä tuo vesiin putoava tähti konkreettisesti on, mutta sitä seuraa joka tapauksessa vesien suurimittainen saastuminen. Kyseessä voi olla meteoriitti tai muu taivaankappale. Tai sitten tähti kuvaa persoonallista olentoa, jotakin demonihenkeä, jonka Jumala on sallinut saastuttaa makeat vedet. Itse pidän todennäköisempänä sarjaa teollisuusonnettomuuksia, joiden seurauksena suuret määrät kemikaaleja ja radioaktiivisia aineita pääsee veteen saastuttaen sen.

Kolmannen torven seurauksena oleva makeiden vesien saastuminen koskettaa suoraan ihmisiä, ja Ilmestyskirja sanookin, että monet kuolivat vedestä, koska se oli myrkyllistä. Niilin veden muuttuminen vereksi Mooseksen aikana tulee myös lähelle tätä vitsausta, sillä joen vettä käytettiin myös juomavetenä. Veren juominen on myös eräänlainen profeetallinen rankaisutoimi siitä viattomasta verestä, jota ihmiset pahuudessaan ovat vuodattaneet.

Neljättä torvea seuraa kuun, auringon ja tähtien valon pimentyminen kolmannekseensa. Myös yksi Egyptin vitsauksista oli pimeys. Erilaiset savusumut ja muut vastaavat voivat pimentää päivien valoisuutta paljonkin. Esimerkiksi monissa Kiinan kaupungeissa auringonvalo on vähentynyt huomattavasti savusumujen takia. Myöskään ydintalvi ei ole poissuljettu selitys tapahtumille. Ja toki Jumala voi vaikuttaa myös yliluonnollisia ihmeitä taivaankappaleissa.

Yksi mahdollisuus, jota pidän todennäköisimpänä, on maapallon vulkaanisen toiminnan lisääntyminen. Tulivuoret syöksevät usein suuria määriä tuhkaa ilmakehään. Ei tarvita kuin yhden massiivisen tulivuoren purkaus, ja niin päivä on aikalailla pimeämpi kuin ennen. Mitä käykään silloin, kun tällaisia tulivuoria purkaantuu useampia? Päivänvalon himmentyminen ei ole ainoa seuraus tulivuorten tuhkasta. Hyvinkin modernina ja teknisesti kehittyneenä aikanamme ei tarvittu kuin yhden pienen tulivuoren purkaus Islannissa vuonna 2010, ja niin koko Euroopan lentoliikenne pysähtyi useiksi päiviksi.

Neljän ensimmäisen torven puhaltamisesta seuraa luonnon turmeltuminen. Ensimmäisen torven myötä saastuminen kohtasi maata ja kasvikuntaa, toisen kohdalla meriä ja niiden eläimiä, kolmannen kohdalla makeita vesiä ja ihmisiä, ja neljännen kohdalla ilmaa ja siten kaikkia edellä mainittuja.

	Minne kohdistuu?	Ketkä kärsivät?
1. Torvi	Maa	Kasvit
2. Torvi	Meri	Eläimet
3. Torvi	Makeat vedet	Ihmiset
4. Torvi	Ilma	Kaikki

Johanneksen aikana luonnon saastuminen ei ollut ajankohtaista millään tavalla eikä sellaista ollut silloin vielä koskaan tapahtunut. Mutta me tiedämme, mitä se on. Meidän ajastamme hän profetoi. Vaikka moniin ilmiöihin liittyy jollain tavalla ihmisen toimintaa, ovat ne kaikki kuitenkin nimenomaan Jumalan aikaansaamia ja lähettämiä vitsauksia, jotka kohtaavat maailmaa ihmisten pahuuden ja synnin takia. Niiltä ei voi välttyä.

”Oma pahuutesi on syynä kuritukseesi, luopumus tuo sinulle rangaistuksen. Nyt saat katkerasti kokea, miten paljon onnettomuutta koituu siitä, että hylkäsit Herran, että et pelännyt minua, Jumalaasi. Näin sanoo Herra Jumala Sebaot.” (Jer. 2:19)

Neljän torven jälkeen Johannes näkee kotkan lentävän korkealla taivaalla. Se huutaa kovan valitushuudon maan päällä asuvien takia, koska vielä on tulossa kolme torvea lisää. Jumala ei ole vielä käsitellyt maailman ihmisiä. Kotka on jumalallisuuden symbolina Herran sanansaattaja. Korkealla lentäen se ikään kuin näkee ihmisten pahuuden Jumalan tapaan. Valitushuutona on kolme voi-huutoa.

Voi-huuto ei ole Raamatussa vain huudahdus vaan syvällisen surun ja valituksen ilmaus. Erityisen voimakas se on silloin, kun Jumala huudahtaa sen profeettojen välityksellä. Se on Jumalan vihan ja tuomion merkki niille ihmisille, jotka häntä vastustavat ja jotka ovat hänestä luopuneet. Kyseessä ei ole vain jokin voivottelu vaan tuomio ja kirous, erityisellä tavalla vakava asia.

Hesekielin palvelutehtävän alussa Jumala ojensi hänelle kirjakäärön, jonka sisältö Hesekielin tuli julistaa israelilaisille. ”Se oli kirjoitettu täyteen sisältä ja päältä. Ja siihen oli kirjoitettu itkuvirret ja huokaukset ja Voi-huudot.” (Hes. 2:10, KR33).

Jeesus huusi ”Voi!” Korasinin ja Betsaidan kaupungeille (Matt. 11:21, Luuk. 10:13). Saman hän huusi myös fariseuksille ja kirjanoppineille (Matt. 23:13), niille jotka viettelevät lapsia ja yksinkertaisia (Matt. 18:6–7) sekä kavaltajalleen Juudakselle (Matt. 26:24).

Huomaamme, että voi-huudon saivat Jeesukselta vain ne, joiden luopumus ja pahuus oli kaikkein suurinta. Sitä ei muutenkaan käytetä Raamatussa kovin usein tai kovin herkästi. Tämä kertoo siitä, että kun voi-huutoa käytetään, on kyse poikkeuksellisen vakavasta asiasta ja poikkeuksellisesta pahuudesta. Kolme viimeistä torvea ovat voi-huutoja. Samoin sellainen huudetaan myös myöhemmin Babylonille (Ilm. 18:10).


Viides torvi

”Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama. Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.” (Ilm. 9:1–6)

Viides torveen puhallus merkitsee ensimmäistä kolmesta voi-huudosta, toisin sanoen ankaraa tuomiota, kirousta ja valitusta. Ja sitä se onkin. Nimittäin viidettä torvea seuraa Saatanan vallan lisääntyminen maailmassa. Johannes näkee ”Taivaasta maahan pudonneen tähden”, joka on persoonallinen olento. Vanhasta testamentista käy ilmi, että tällä tarkoitetaan langennutta enkeliä, Saatanaa:

”Voi (!), sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti (lat. Lucifer), sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja. Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: ’Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.’” (Jes. 14:12–14)

Ennen ihmisen luomista Jumalan luomakunnassa oli tapahtunut jo yksi lankeemus: arkkienkeli Lusifer, kaikkien muiden enkeleiden johtaja ja kaitsija, ylpistyi sydämessään ja pyrki Jumalan vertaiseksi. Hän ja muut yhdessä hänen kanssaan kapinaan sortuneet enkelit syöstiin alas taivaasta maan päälle. Näin Lusiferista tuli Saatana (hepr. shatan, vastustaja, syyttäjä) ja häneen liittyneistä enkeleistä tuli demoneita.

”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.” (Luuk. 10:18)

Kointähti-sanassa ei ole kyse koiperhosesta vaan koitosta, aamun koitosta. Kyseessä on varhain aamulla näkyvä tähti, Venus. Se loistaa ensimmäisenä ennen kuin aurinko varsinaisesti on vielä valaissut lainkaan. Latinalainen sana Lucifer merkitsee kirjaimellisesti ”valon tuojaa”, joka on aamutähden nimitys. Kyseessä on positiivinen ja todennäköisesti Jumalan itsensä ykkösenkelilleen antama nimi ennen tämän lankeemusta. Siksi Saatanasta ei tulisi käyttää enää Lusifer-sanaa, koska Lusifer viittaa häneen ennen lankeemusta, silloin kun hän vielä oli hyvä ja palveli Jumalaa. Lusiferia ei enää ole. Hän on muuttunut täydellisesti ja peruuttamattomasti.

Muut esimerkit sanan kointähti (tai aamutähti) käytöstä Raamatussa osoittavat sen olevan hyvin positiivinen ja jumalisuutta heijastava termi. Sillä kuvataan Jeesuksen tullessa tapahtuvaa uskovien muuttumista (2. Piet. 1:19), iankaikkista elämää (Ilm. 2:26–28) ja jopa Jeesusta itseään (Ilm. 22:16). Myöskään tästä syystä kristittyjen ei tule käyttää Saatanasta Kointähti-nimeä. Tuota nimeä on kyllä käytetty hänestä Raamatussa, mutta kuten sanottu, sillä tarkoitetaan häntä ennen lankeemusta, silloin kun hän vielä oli hyvä ja palveli ilolla Jumalaa. Nykyinen Saatana ei ole enää Kointähti.

Johanneksen näyssä esiintyy myös käsite ”syvyys” (tai syvyyden kuilu), joka on näkymättömään maailmaan kuuluva paikka hieman samaan tapaan kuin tuonela, mutta erilainen ja eri käyttötarkoitusta varten luotu. Siinä missä tuonela on kuolleiden ihmisten säilytyspaikka, on syvyys eräänlainen pahojen henkien vankila. Se mainitaan esimerkiksi Pietarin kirjeissä koskien Nooan aikana syntiä tehneitä demonihenkiä:

”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.” (2. Piet. 2:4, KR38)

”Niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti” (1. Piet. 3:19–20)

Myös silloin, kun Jeesus ajoi legioonan pahoja henkiä ulos riivatusta miehestä, henget pyysivät, ettei Jeesus ajaisi niitä syvyyteen, vaan että he pääsisivät sikoihin:

”Ne pyysivät häntä, ettei hän käskisi heidän mennä syvyyteen.” (Luuk. 8:31, KR38)

Syvyys (tai syvyyden kuilu) ei ole pahoille hengille hyvä paikka. Kuilusta nousevasta savusta päätellen siellä on tukala olla. Nyt kuitenkin, kun on tullut maailman tuomion aika, Saatana avaa syvyyden kuilun ja demonisia voimia vapautuu maailmaan enemmän kuin aiemmin. Tämä tarkoittaa, että Saatanan ja pahojen henkien valta maailmassa kasvaa viimeisinä päivinä ennen Jeesuksen toista tulemista, koska aiemmin vangittuna olleita demoneja pääsee suurin joukoin ihmisten kimppuun. Niiden määrä maailmassa siis lisääntyy.

Syvyydestä vapautuvat pahat henget ovat Johanneksen näyssä heinäsirkan näköisiä. Mutta siinä missä tavalliset heinäsirkat koskevat vain kasvillisuuteen, eivät ihmisiin, on näillä hengillä täsmälleen päinvastainen tehtävä. Ne eivät saa vahingoittaa mitään kasvillisuutta, ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä. Ne ovat ”ihmistenkalvajasirkkoja”.

Nämä pahat henget piinaavat ihmisiä, mutta eivät tapa. Kidutusta pidetään monesti kuolemaakin pahempana asiana. Ihmiset jopa etsivät kuolemaa tuskissaan, mutta eivät onnistu riistämään henkeä itseltään. Tätä kidutusta, jolla demonihenget laittavat uskosta osattomat ihmiset kärsimään, kestää viiden kuukauden ajan. Vitsaus on ankara. Se on todella voi-huuto.


Heinäsirkat

”Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka. Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa. Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun. Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan. Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon.” (Ilm. 9:7–11)

Viidennen torven vitsauksessa on yhtymäkohtansa Egyptin vitsauksiin, joista yksi oli heinäsirkkojen ilmaantuminen. Suomalaisille heinäsirkat eivät tunnu minkäänlaiselta vitsaukselta. Meiltä voi löytyä ruohikosta pari hassua pientä sirittäjää. Mutta Afrikassa ja Lähi-idässä, jossa voi esiintyä miljardien syöjäsirkkojen parvia, ne ovat todella suuri vitsaus. Sirkat syövät aivan kaiken vihreän tieltään. Ne tuhoavat sadon, metsät, ruohon, aivan kaiken. Niiden jäljiltä ei jää mitään.

Heinäsirkkojen, demonihenkien johtajana on syvyyden enkeli nimeltään Kadottaja (hepr. Abaddon, kreik. Apollyon). Kyseessä on joko Saatana itse tai sitten hänen ”kakkosmiehensä”. Se, millaisen fyysisen muodon nämä demonihenget ottavat, on hämmentävää. Kyse voi olla joko jostakin eriskummallisesta ja ennennäkemättömästä muodosta. Mutta toisaalta muoto voi olla myös jokin sellainen, jonka teknisen aikakauden ihminen tunnistaa. Jotkut ovat ehdottaneet, että demonihenget johtaisivat fyysistä armeijaa, jolloin heidän muotonsa olisi jonkin modernin sotakoneen kuten hävittäjälentokoneen näköinen. Tämä tarkoittaisi, että maailmaa kohtaisi ennennäkemätön sodan aika. Sodissa kuitenkin ihmisiä yleensä kuolee, ja tässä vitsauksessa nimenomaan niin ei käy. Ihmiset vain kärsivät.

Olen siksi taipuvainen ajattelemaan, että heinäsirkkojen ulkonäön kuvaus on symbolinen ja demonihenget toimivat näkymättömästi ilman fyysistä manifestoitumista. Tällöin kyseessä olisi kuvaus eräänlaisesta epäpyhästä hengellisestä sota-asusta, vastaavasta kuin mikä löytyy Efesolaiskirjeestä Jumalan sota-asuna (Ef. 6:10–17).

Olipa niin tai näin, olennaista on kuitenkin se, mitä nämä henget tekevät ihmisille. Ne kiduttavat! Saatana on äärimmäisen paha eikä hän tunne lainkaan sääliä. Hän auttaa palvojiaankin vain niin kauan kuin näistä on hyötyä hänen asialleen. Kuitenkin lopulta Saatana haluaa tuhota myös omansa. Viidennen torven vitsauksessa hän kiduttaa niitä, jotka ovat hänen puolellaan, jotka eivät usko Jeesukseen.

Jeesukseen uskovalle on kuitenkin helpottava tieto, ettei Jumala salli näiden pahojen henkien koskea niihin, joilla on Jumalan sinetti (Ilm. 9:4). Egyptissä Jumalan vitsaukset eivät kohdanneet israelilaisia, vaikka he asuivat rinta rinnan egyptiläisten kanssa. Samoin on laita myös viimeisten päivien vitsauksissa. Ne eivät osu Jeesuksen omiin. Uskovaisia kohtaavat kyllä Raamatun mukaan ankarat vainot ja kova ahdistus Jeesuksen tähden (2. Tim. 3:12, Joh. 15:20), mutta Jumalan rankaisutuomiot eivät osu heihin. Tämän tulisi olla meille lohduttava tieto. Jumalan tuomiot kohtaavat sen sijaan niitä, jotka vainoavat uskovia Jeesuksen tähden.


Kuudes torvi

”Ensimmäinen voi-huuto on ohi. Mutta sen jälkeen tulee vielä kaksi huutoa. Kuudes enkeli puhalsi torveensa. Silloin kuulin, kuinka Jumalan edessä olevan kultaisen alttarin sarvista tuli ääni, joka sanoi kuudennelle torveaan soittaneelle enkelille: ’Päästä irti ne neljä enkeliä, jotka ovat kahleissa suuren Eufratvirran rannalla.’ Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta. Niillä oli ratsuväkeä kaksikymmentätuhatta kertaa kymmenentuhatta sotilasta; minä kuulin joukkojen lukumäärän. Tällaisia olivat näyssäni ratsut ja ratsastajat: niillä oli tulipunaiset, savunsiniset ja rikinkeltaiset rintapanssarit, ja hevosilla oli kuin leijonan pää ja niiden suusta suitsi tulta, savua ja rikin katkua. Näihin kolmeen vitsaukseen - tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta - kuoli kolmannes ihmiskuntaa. Hevosten voima oli niiden suussa ja hännässä. Häntä oli kuin käärme, ja sillä oli käärmeen pää, jolla se tuotti tuhoa.” (Ilm. 9:12–19)

Kuten edellä toin esiin, ”Voi!” ei ole hyvä huuto. Se on tuskanhuuto ja myös eräänlainen kirous. Ensimmäinen Voi-huuto toi ihmisille viiden kuukauden kidutuksen, eikä heidän tuskansa suinkaan ole vielä ohi. Vielä on kaksi voi-huutoa tulossa.

Kuudennen enkelin puhaltaessa torveen Johannes kuulee äänen lähtevän Jumalan edessä olevan alttarin sarvista. Vanhan liiton jumalanpalveluksessa sovitusuhrin verta siveltiin alttarin sarviin. Sarvi kuvaa Vanhassa testamentissa voimaa ja valtaa. Sovitus saa voimansa verestä. Tätä symbolisoi uhriveren sively alttarin sarviin.

1. Kuningasten kirjassa Salomon kilpailija Adonia tarttui alttarin sarviin Salomoa pelätessään ajatellen olevansa näin suojassa (1. Kun. 1:50). Hän etsi alttarista ulkoista suojaa rikoksilleen, joita hän ei katunut ja joista hän ei halunnut tehdä parannusta. Hänelle kävi huonosti. Alttarin sarvet toimivat siis paitsi sovituksen myös tuomionjulistuksen tehtävässä, riippuen ihmisen suhteesta Jumalaan.

Kun alttarin sarvista kuuluu käsky enkeleille toteuttaa Jumalan vitsaus maailmassa, on se ehdottomasti maailmalle tuomioksi. Ääni on kaikesta päätellen Jumalan itsensä ja se käskee päästämään irti neljä enkeliä, jotka olivat kahlehdittuna Lähi-idässä. Niiden tehtävänä on surmata kolmannes koko maailman väestöstä – ja se on paljon. Toisessa maailmansodassa kuoli arviolta 55 miljoonaa ihmistä, mikä oli 2–3 % tuolloisesta maapallon väestöstä. Enkelien johdolla suoritettavan tuomion rinnalla toinen maailmansota oli pelkkä kioskitappelu. Nyt surmansa saa 33,3 % maapallon ihmisistä! Jos maapallon väestö on 7 miljardia, merkitsee se 2,3 miljardin ihmisen kuolemaa.

Joitakuita voi ihmetyttää, miksi enkelit ovat kahleissa. Eivätkö Jumalan enkelit olekaan täysin kuuliaisia Jumalalle? Täytyykö heitä kahlita? Vai ovatko nämä neljä enkeliä langenneita enkeleitä, demoneita? Ilmestyskirjan käyttämän kielen perusteella, kyseessä eivät ole demonihenget vaan aivan aidosti Jumalan enkelit. Kahlehtiminen ei ole samanlaista luonteeltaan kuin syvyyden kuilun kahlehtiminen. Kyseessä on pikemminkin vain sen tosiasian kommunikoiminen havainnollisesti, että Jumalalla on Lähi-idässä voimia, jotka hän tulee vapauttamaan lopun aikoina toteuttamaan hänen tuomioitaan. Enkelit eivät myöskään tapa heti ”vapauduttuaan” vaan he asettuvat valmiiksi tätä tehtävää varten, jonka Jumala on heille osoittanut. Vasta, kun Jumala sanoo: ”Nyt!”, enkelit aloittavat surmatyönsä.

Kuudetta torvea siis seuraa neljän Lähi-idässä olevan enkelin irti päästäminen. Enkeleiden käskytettävänä on paljon sotavoimia, ja nämä voimat toimivat enkelien hengellisesti vaikuttamina. Ihmisten sydämet on taivutettu haluamaan sitä, mitä enkelit haluavat heidän haluavan. Joukkojen määrä on huikea: 200 miljoonaa! Ehkä tämän verran väkeä tarvitaankin yli kahden miljardin ihmisen surmaamiseen.

Kuvaus sotavoimien muodosta on todennäköisesti futuristinen, eli Johannes on nähnyt teknisen aikakauden kuvauksen, jonka hän on muotoillut sille kielelle, jonka on osannut. Kuvaus sotavoimista voisi sopia esimerkiksi panssarivaunuihin. On hyvä muistaa, että Jumala on kirjoituttanut Raamatun sillä tavoin ja sellaisella kielellä, joka on mahdollista ymmärtää kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Hän ei ole kirjoituttanut sitä vain 2000-luvun suomalaisia silmälläpitäen.

Seurauksena kuudenteen torveen puhaltamisesta on suuri hävityssota, jossa kolmannes maailman asukkaista kuolee. Se, että enkelit lähtevät liikkeelle Eufratilta, ei ole mitenkään yllättävää. Lähi-itä ei vaikuta mitenkään epätodennäköiseltä maailmanlaajuisen sodan syttymispaikalta, jos vähääkään on maailman menoa seurannut.

Kuudennen torven vitsaus, jossa ihmisiä yksikantaan surmataan, muistuttaa esikoisten surmaamista Egyptissä. Kyseessä on erittäin ankara vitsaus, joka on todellinen voi-huuto maailmalle, tuskallinen kantaa. Sellaista ihmistä ei tule olemaan, joka ei tuntisi jonkun surmatuista. Vielä on kuitenkin yksi voi-huuto jäljellä.


Ihmisten katumattomuus

”Loput ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin, eivät kuitenkaan lakanneet palvomasta kättensä töitä. He kumarsivat yhä pahoja henkiä ja kullasta, hopeasta, pronssista, kivestä ja puusta tekemiään jumalankuvia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä. He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta.” (Ilm. 9:20–21)

Yhdeksännen luvun loppujakeista käy ilmi, että jumalattomuus ja pahuus ovat lisääntyneet merkittävästi. Vaikka maailma on palanut ja järissyt, ihmiset eivät edes tässä tuskassa käänny huutamaan Jumalaa avuksi. Kyse on äärimmäisestä sydämen paatumisesta ja kovettamisesta. Ihmiset luulevat, että he selviävät kaikesta huolimatta omillaan – ilman Jumalaa. Samaan tapaan kuin Egyptin faarao ja hänen kansansa paaduttivat sydämensä vitsauksista huolimatta, myös viimeisten päivien ihmiset paaduttavat sydämensä.

Vaikka ei ensi alkuun siltä tuntuisikaan, on vitsauksissa kuitenkin pohjimmiltaan kyse Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Jumala on ensin kutsunut ihmisiä hyvyydellä parannukseen. Hän on lähettänyt ihmisten luo monia saarnaajia, evankelistoja ja lähetystyöntekijöitä, mutta he ovat torjuneet näiden sanoman. Kerta toisensa jälkeen Jumala on ojentanut käsiään ihmisten puoleen. Tämän jälkeen Jumala lähettää vitsauksia, jotta ihmiset edes hädässään ja tuskassaan huutaisivat Jumalaa avuksi ja kääntyisivät hänen puoleensa.

Paatuminen tapahtuu, kun ihminen ei edes tässä äärimmäisessä Jumalan kutsussa huuda Jumalaa avuksi, vaan pikemminkin kiroaa Jumalaa vitsausten takia. Tällainen ihminen pysyy ylpeänä loppuun asti eikä suostu tunnustamaan, että Jumala on Jumala, ja että hän on ihminen. Tällainen ihminen ajattelee, että hän itse on ikään kuin jumala, jota varten taivaan Jumala on olemassa.

”Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa.” (2. Tim. 3:1–4)

2. Timoteuskirjeessä kuvataan lopun aikojen ihmisiä. He rakastavat vain itseään. He ovat pöyhkeitä eivätkä kaihda nousemasta puheissaan itse Jumalaakaan vastaan. Tottelemattomuus vanhemmilleen merkitsee auktoriteettikäsityksen murentumista. Se merkitsee kapinointia kaikkia auktoriteetteja vastaan, lopulta myös Jumalan auktoriteettia vastaan. Ja mikä keskeisintä: He rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa!

Meidän aikamme on tavattoman nautintokeskeinen. Minkä tahansa toiminnan kiinnostavuus mitataan mielihyvän määrällä. Ilmestyskirja toteaa vitsausten jälkeen, että ihmiset ”eivät tehneet parannusta… haureudestaan” (Ilm. 9:21, KR38). Heille seksuaalisuuden toteuttaminen juuri sillä tavalla kuin he haluavat on tärkeämpää kuin Jumala ja hänen sanansa. Miten seksikyllästeinen oma aikamme onkaan! Onko siis ihme, että tuomiot ovat odottamassa ovella.

Haureudessa elämisen lisäksi ihmiset jatkoivat epäjumalanpalvelusta, murhia ja velhoutta (Ilm. 9:21). Populaareissa mielikuvissa epäjumalanpalvelus, murhat ja velhous saatetaan liittää johonkin ritualistiseen patsaiden palvontaan, verenhimoiseen veitsenheiluttamiseen ja joihinkin sadun noitien patoihin. Kuitenkin nämä ovat lähempänä meitä kuin miltä ensi alkuun vaikuttaa.

Velhous (tai ”taiat”, KR92) ovat toimenpiteitä, joilla saavutetaan henkisessä maailmassa haluttu lopputulos. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, horoskoopit, ennustuskortit ja kasvavassa määrin myös niin sanotut vaihtoehtohoidot. Näihin osallistuminen ei ole niin kaukana meistä kuin luulisimme. Monestihan kaikki tällainen alkaa leikkimielisestä kokeilusta, jossa ei varsinaisesti uskota siihen, mitä ollaan tekemässä, mutta vähän niin kuin kivana leikkinä mennään mukaan, koska uudet jutut ovat hauskoja ja kiinnostavia. Kuitenkin näiden kaikkien takana vaikuttavat aidot riivaajahenget, jotka eivät tietenkään halua paljastua heti. Ne kuitenkin sitovat ihmisen otteeseensa jo aivan alusta asti. Nämä asiat on tunnustettava synteinä Jumalalle. Niistä on luovuttava ja sanouduttava irti Jeesuksen nimessä ja veressä.

Myös murhat ovat aivan vieressämme. Nimittäin abortissa on kyse pienen lapsen harkitusta tappamisesta äidin kohtuun, murhasta. Näitä laillistettuja murhia tehdään Suomessa joka vuosi yli 10 000 – joka kuudes lapsi kuolee. Keskuudessamme on kansanmurha! Mutta kuka puhuu näiden lasten ja heidän elämisensä oikeuden puolesta? Heidän verensä huutaa maasta, niin kuin Aabelin veri, ja vaatii kostoa. Mitä sanookaan Jeesus:

”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18:10)

Kun joku alkaa julkisesti puhua aborttia vastaan, hän saa vastaansa niin kovan vastustuksen ja mustamaalaamisen ryöpyn, että harvan asian kohdalla näin on. Tämä vain alleviivaa Saatanan vihan ja petoksen syvyyttä. Itse olen pyrkinyt tekemään jotain lasten oikeuksien hyväksi ja pistin pystyyn kolmen ystäväni kanssa abortin vastaisen sivuston http://www.abortti.fi ja kannustan muitakin kristittyjä aktivoitumaan tässä asiassa.

Lopun aikojen ihmiset eivät halua tehdä parannusta murhistaan. He katsovat oikeudekseen abortit ja eutanasian. Vaikka he näkevät kuvia abortoiduista lapsista, he paaduttavat sydämensä. He puolustelevat itsepetostaan sanomalla esimerkiksi, että jokaisella naisella tulee olla oikeus omaan kehoonsa. Mutta kohdussa oleva lapsi ei ole äitinsä kehon osa vaan hänellä on oma elimistö, oma perimä, oma verenkierto, oma sukupuoli (!) ja oma aivotoiminta. Hän ei ole äidin kehon osa vaan oma ainutlaatuinen ihmisyksilönsä. Hän vain viettää elämänsä alkuvaiheet äitinsä vatsapoimun sisäpuolella. Naisen oikeus omaan kehoonsa ei anna pienintäkään oikeutta toisen ihmisen eli kohdussa olevan lapsen kehoon.

Raskauden aikana ei ole mitään taitekohtaa, jolloin ei-ihmisestä tulisi ihminen, vaikka abortin puolustelijat päinvastoin valheellisesti uskottelevatkin. Ihmiselämä alkaa hedelmöitymisestä ja täyttää sen jälkeen kaikki ihmisyksilön ja ihmisyyden tuntomerkit. Sikiöllä on vain neljä asiaa, jotka erottavat hänet esimerkiksi puolivuotiaasta lapsesta: varhaisempi kasvuaste, valikoidumpi ravinnontarve, korostuneempi suojantarve ja suurempi riippuvuusaste äidistä. Mutta nämä kaikki asiat erottavat myös puolivuotiaan lapsen aikuisesta. Jos siis jokin näistä eroista olisi ihmisyyden määritelmän kannalta merkittävä, ja sen perusteella sikiötä ei pidettäisi ihmisenä, olisi meillä aivan yhtä suuri syy pitää puolivuotiasta ei-ihmisenä ja näin laillistaa vanhemmille puolivuotiaiden lastensa murhaaminen. Abortin puolustelijoiden argumentit eivät kestä.

Abortin tekeminen, teettäminen ja siinä avustaminen on kuolemansynti. Ilman katumusta ja parannusta se vie uskovankin kadotukseen. Raamattu lausuu suoraan:

”Iankaikkinen elämä ei voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.” (1. Joh. 3:15)

Mutta joka tulee synnintuntoon abortista, vie asian Jumalalle, pyytää sitä anteeksi ja tekee parannuksen, saa anteeksi. Jumalan armo ei lopu kesken. Mutta joka ei tunnusta tekoaan murhaksi eikä näe rikkoneensa Jumalaa vastaan, jää syntiinsä eikä pelastu.

Murhien lisäksi lopun aikojen ihmiset eivät tehneet parannusta epäjumalanpalveluksesta. Epäjumalanpalvelukseen ei tarvita mitään puupökkelöitä eikä rituaaleja. Se on omien näkemysten mukaisesti määritellyn jumalan palvelemista. Moni haluaa ottaa esimerkiksi kristillisestä uskosta joitakin osia kuten syntien sovituksen, armon ja rakkauden, mutta ei halua ottaa vastaan Raamatun opetuksia esimerkiksi seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Käsitys Jumalasta muotoillaan omien mieltymysten eikä Raamatun mukaan. Kun ”minun jumalani ei tuomitse rakkautta” homoseksuaalisuudesta puhuttaessa, ollaan tekemisissä epäjumalan kanssa, vaikka luultaisiinkin palveltavan kristinuskon Jumalaa. Aina kun Jumala on erilainen kuin mitä Raamattu opettaa, osallistutaan tosiasiassa epäjumalan palvontaan. Tämä käy myös ilmi 2. Timoteuskirjeen kuvauksesta lopun aikojen ihmisistä:

”He ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! … Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton.” (2. Tim. 3:5–8)

Ulospäin he näyttävät tavallisilta uskovilta. He saattavat käydä seurakunnassa, he saattavat lukea Raamattua ja rukoilla rukouksia. He saattavat puhua tutuin sanakääntein Jumalasta, mutta he torjuvat ”uskon voiman”, joka muuttaa elämää. He ovat määritelleet uskon omalla tavallaan eivätkä Raamatun tavalla. He eivät suostu parannukseen syntielämästään. ”Heidän uskonsa on kelvoton.”

Tämä näkyy usein haureellisena elämänä. Esiaviollinen seksi ja avoliitossa eläminen ovat tyypillisimpiä haureuden muotoja. Myös uskovat ovat kiusattuja mukautumaan näissä asioissa maailman elämäntyyliin. Jumalan sana lausuu kuitenkin sellaisesta tuomion (1. Kor. 7:1–2, Hepr. 13:4).


Mahtava enkeli

”Sitten näin taas uuden, mahtavan enkelin, joka tuli alas taivaasta. Hänellä oli pukunaan pilvi ja hänen päänsä päällä oli sateenkaari, hänen kasvonsa olivat kuin aurinko ja hänen jalkansa kuin tulipatsaat, ja kädessään hänellä oli pieni avattu kirjakäärö. Hän laski oikean jalkansa meren päälle, vasemman maalle ja huusi kovalla äänellä, niin kuin leijona olisi ärjynyt. Hänen huudettuaan puhui seitsemän ukkosta jylisevällä äänellä. Kun nämä seitsemän ukkosta olivat jylisten puhuneet, minä rupesin kirjoittamaan, mutta silloin kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: ’Sulje sinetillä se, mitä seitsemän ukkosta puhuivat, älä kirjoita sitä muistiin.’” (Ilm. 10:1–4)

Kuuden torven soitua Johannes näkee mahtavan enkelin, joka tuli alas taivaasta. Enkeli on tavattoman kookas. Pilvi, sateenkaari ja aurinko – taivaan ilmiöt – ovat hänen ulkoisen olemuksensa mitta ja kuva. Hän asettaa toisen jalkansa meren päälle ja toisen maan päälle. Toisin sanoen hän on koko maailman kokoinen. Maapallo näet jakaantuu karkeasti meren pallonpuoliskoon ja maan pallonpuoliskoon. Enkeli huusi valtavalla äänellä.

Tällainen kuva enkelistä eroaa hyvin radikaalisti siitä kuvasta, joka yleensä enkeleistä esitetään kiiltokuvissa ja tauluissa. Yhtälailla kuin kuvamme Jeesuksesta on usein kirkkotaiteen eikä Raamatun muovaama, on tätä myös kuvamme enkeleistä. Raamatussa enkelit eivät ole naisen tai lapsen kaltaisia hempeitä olentoja vaan ne ovat melko pelottavia ilmestyksiä, muistuttaen lähinnä sotilaita. Esimerkiksi Bileam kumarsi pelosta ja kunnioituksesta maahan asti nähdessään enkelin:

”Silloin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisomassa tiellä paljastettu miekka kädessään. Bileam polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan.” (4. Moos. 22:31)

Simsonin äiti puolestaan kertoi miehelleen enkelin kohtaamisesta seuraavaa:

”Minun luokseni tuli Jumalan mies. Hän näytti Jumalan enkeliltä, hyvin pelottavalta.” (Tuom. 13:6)

Daavidin ylpeydessään toteuttamaa väestönlaskentaa seurasi Jumalan rangaistus, jota toteuttamaan tämä määräsi kostonenkelinsä. Daavid ja vanhimmat saivat nähdä hänet:

”Kun Daavid nosti katseensa, hän näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä kädessään paljastettu miekka, joka osoitti kohti Jerusalemia. Silloin Daavid ja kansan vanhimmat, kaikki säkkikankaaseen pukeutuneina, heittäytyivät kasvoilleen maahan.” (1. Aik. 21:16)

Enkeleihin saattaa liittyä väärää, epätervettä kiinnostusta. Enkelit kuitenkin ovat vain Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia. Meidän huomiomme tulee kiinnittyä Jumalaan, joka on enkelit lähettänyt. Enkelin vastaus Simsonin isälle Menoahille on kuvaava, kun tämä kysyi:

”’Mikä on nimesi? Tahtoisimme osoittaa sinulle kiitollisuuttamme sitten, kun sanasi käyvät toteen.’ Mutta Herran enkeli vastasi: ’Miksi kysyt minun nimeäni? Minun nimeni on salattu ja ihmeellinen.’” (Tuom. 13:17–18)

Mekin voimme olla kovin kiinnostuneita enkelien nimistä ja koettaa selvittää heihin liittyviä Jumalan salaisuuksia, mutta se ei ole meidän asiamme. Herran enkelikin vastasi Menoahille, ettei tämän tarvitse tietää hänen nimeään. Se on paitsi ihmeellinen myös salattu niin, ettei sen tietäminen kuulu ihmisille.

Nähdessään koko maailman kokoisen enkelin huutavan Johannes on varmasti tuntenut pelonsekaista kunnioitusta. Huudon jälkeen hän kuulee myös seitsemän ukkosenjylinän puhuvan. Enkeli kuitenkin kielsi häntä kirjoittamasta ylös niiden puhetta.

Ajatuksia saattaa herättää se, mitä seitsemän ukkosenjylinää mahtoi puhua, ja miksi Johannes ei saanut kirjoittaa sitä ylös. Kyse voi olla jostakin sellaisesta, minkä tulevaisuudessa elävät ihmiset kuulevat ja näkevät, mutta jota edeltävien aikojen ihmisten ei ole hyvä tietää, tai jota on jopa vaarallista ja vahingollista tietää. Joka tapauksessa Jumala ei ole halunnut meidän sitä tietävän – ja hänellä on ollut siihen varmasti pätevä ja hyvä syy. Hieman vastaava ilmiö löytyy myös 2. Korinttilaiskirjeestä:

”Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.” (2. Kor. 12:1–4)

Paavali kertoo miehestä, joka kävi hurmoksessa kolmannessa taivaassa. Tämä mies kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Kyseessä on sellainen asia, joka ei kuulu ihmiselle. Hän ei sitä ehkä kestäisi. Se on ”ihmeellinen ja salattu”. Sanat ovat ihmiselle liian voimakkaita ja korkeita. Meidän ei tarvitse niitä tietää.

On kuitenkin aina joitain ihmisiä, jotka eivät tyydy siihen, mitä on kirjoitettu, vaan haluavat päästä käsiksi salaiseen tietoon. Jotkut ovat kääntyneet jopa Paholaisen puoleen saadakseen yliluonnollista, salaista tietoa, jota tavallisilla kuolevaisilla ei ole. Tästä kertoo esimerkiksi Goethen näytelmä Faust, joka perustuu vanhaan saksalaiseen tarinaan. Tarinan taustalla lienee oikea henkilö: noita ja alkemisti Johann Faustus, joka eli 1400–1500-lukujen taitteessa. Tohtori Faust myy sielunsa Saatanalle saadakseen rajattomasti tietoa, yliluonnollisia kykyjä ja aistinautintoja tämän elämän ajaksi. Vastineeksi hän joutuu antamaan sielunsa Saatanalle joutuen kuoleman jälkeen helvettiin. Faust myöhemmin katui sopimustaan, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Myös Suomessa moni harhautuu okkultismiin uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta salaista tietoa kohtaan esimerkiksi saadakseen tietää omasta tulevaisuudestaan. Samasta syystä moni käy myös ennustajilla ja selvännäkijöillä. Kaikkien näiden takana on kuitenkin Saatana – eikä hän anna mitään ilmaiseksi.

Kristittyjenkin piirissä voi esiintyä epätervettä ihmeiden ja yliluonnollisen tiedon tavoittelua, mikä johtaa lähes aina uskon ja siten Jumala-suhteen vääristymiseen. Ihminen on ahne, hän haluaa aina enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole oikein, vaan meidän on tyydyttävä siihen, mitä on kirjoitettu.

”Salatut asiat ovat vain Herran, meidän Jumalamme, tiedossa, mutta ne asiat, jotka hän on ilmoittanut, ovat tarkoitetut meille ja lapsillemme.” (5. Moos. 29:28)

Enkelin julistus ja Johanneksen kirjakäärö

”Enkeli, jonka näin seisovan meren ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen nimeensä, joka elää aina ja ikuisesti, hänen, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken mitä niissä on. Hän vannoi: ’Aika on lopussa. Kun tulee päivä, jolloin seitsemäs enkeli kohottaa torvensa ja puhaltaa, on Jumalan salattu suunnitelma viety päätökseen, sen mukaisesti kuin hän on palvelijoilleen profeetoille ilmoittanut.’ Ääni, jonka olin taivaasta kuullut, puhui minulle uudestaan: ’Mene tuon enkelin luo, joka seisoo meren ja maan päällä, ja ota avattu kirjakäärö, joka hänellä on kädessään.’ Minä menin enkelin luo ja pyysin häntä antamaan käärön minulle. Hän vastasi: ’Ota ja syö se. Se karvastelee vatsassasi, mutta suussasi se maistuu makealta kuin hunaja.’ Minä otin käärön enkelin kädestä ja söin sen. Se maistui suussani makealta kuin hunaja, mutta kun olin sen syönyt, alkoi vatsaani karvastella. Minulle sanottiin: ’Vieläkin sinun tulee ennustaa, miten käy maailman kansoille, maille, kielille ja kuninkaille.’” (Ilm. 10:5–11)

Enkeli vannoi, että aika on lopussa. Se, että hän vannoo eikä vain julista, osoittaa kuinka varmasta ja todellisesta asiasta on kyse. Kun ”aika on lopussa” tarkoittaa tämä, että maailmanhistorian viimeinen aika on koittanut. Näistä tapahtumista Jeesuksen paluuseen ei ole enää pitkä aika. Viimeiset päivät ovat nyt käsillä.

Kun seitsemäs enkeli puhaltaa torveen, on Jumalan salattu suunnitelma viety päätökseen. Vaikka tämä suunnitelma on salattu, se on sopusoinnussa sen kanssa, mitä hän on profeetoille ilmoittanut. Jumalan salattukaan toiminta ei siten ole ristiriidassa hänen ilmoitetun sanansa Raamatun kanssa. Jumalalla on vain yksi tahto.

Jumalan suunnitelman päätökseen vienti kuudennen ja seitsemännen torven välillä kertoo siitä, että ne molemmat sijoittuvat ajallisesti hyvin lähelle Jeesuksen toista tulemista. Niinpä on täysin oikeutettua katsoa esimerkiksi kuudennen torven ”maailmansodan” kuvaavan teknisen aikakauden tapahtumia, meidän aikojamme.

Jumalan ääni, jonka Johannes kuuli jo aiemmin lähtevän alttarin sarvista, puhuu hänelle uudelleen. Johannes saa enkelin kädestä kirjakäärön, joka hänen täytyy syödä. Syöminen viittaa sanoman elimelliseen, erittäin läheiseen sisäistämiseen. Kirjakäärön ja sen sanoman täytyy olla niin täydellisesti osa Johannesta kuin mahdollista.

Kirjakäärön syöminen löytyy myös Vanhasta testamentista Hesekielin kirjasta. Vastaavasti myös Hesekielin tuli syödä kirjakäärö, joka oli syötäessä makea, mutta karvas vatsassa. Herra Jumala puhuu Hesekielille näin:

”Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan. Minä näin, kuinka minua kohti ojentui käsi, ja kädessä oli kirjakäärö. Se avattiin minun eteeni, ja minä näin, että se oli kirjoitettu täyteen molemmin puolin: valituksia ja huokauksia, huutoa (KR33: Voi-huutoja) ja tuskaa. Hän sanoi minulle: ’Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle.’ Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: ’Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan.’ Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja. Hän sanoi minulle: ’Ihminen, lähde. Mene Israelin kansan luo ja puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi.’” (Hes. 2:8–10, 3:1–4)

Makeus syödessä ja karvaus sulaessa viitannee siihen, että uskova ottaa mielellään Jumalan sanan vastaan, mutta kun sen täytyy tulla meissä elämäksi, ja kun meidän tulee puhua sitä muille, tilanne ei ole enää yhtä helppo. Raamatun sanaa voi kuunnella sujuvasti hengellisissä tilaisuuksissa, mutta kun sen mukaan pitäisi alkaa toimia ja elää, tilanne muuttuu toiseksi. Valitettavan usein on myös niin, että kristillisissä yhteisöissä Raamatun auktoriteettiin saa pitäytyä puheiden tasolla, mutta kun alkaa vaatia, että niin toimitaan myös käytännössä, alkavat vaikeudet.

Johanneksen tuli myös ennustaa maailman kansojen, maiden, kieliryhmien ja hallitsijoiden kohtaloista. Jumalalla on profeetallinen viesti ensinnäkin kansoille. Tämä tulee esiin monissa Vanhan testamentin profetioissa, joissa ennustetaan kansojen kohtaloista. Niille lausutaan sekä tuomion että siunauksen sanoja. Johanneksen ilmestys osoittaa, että tämä Jumalan kansoja koskeva toiminta ja viestit eivät suinkaan ole lakanneet vanhan liiton vaihduttua uuteen. Yhä Jumalalla on asiaa kansoille. Tämä sama koskee yhtälailla myös maita ja kieliryhmiä. Syystä tai toisesta Jumalalle myös kielet ovat tärkeä tapa jäsentää ihmisryhmiä ja erottaa niitä toisistaan. Jumalalla on yhteistä asiaa myös yhteistä kieltä puhuville. Kaikilla näillä ryhmillä on jokin kohtalo, joka tulee toteutumaan, joko hyvä tai paha.

Johannes saa tehtäväkseen ennustaa myös hallitsijoista. Maiden ja kansojen johtajilla on erityinen vastuu, minkä perusteella he joutuvat vastaamaan tekemisistään ja tekemättä jättämisistään myös Jumalalle. Heidän tuomionsa on suurempi kuin muiden, jos he ovat johtaneet kansaa pahuuteen. Mutta vastaavasti myös heidän siunauksensa on suurempi, jos he ovat johtaneet kansaa vanhurskauteen ja Jumalan tuntemiseen.


Temppelin mittaaminen

”Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: ’Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.” (Ilm. 11:1–3)

Johannekselle näytetään näky temppelistä taivaassa. Hän saa käskyn mitata sen mittasauvalla. Vastaava temppelin mittaaminen löytyy myös Hesekielin kirjasta luvuista 40–48. (Tosin silloin enkeli mittasi temppelin itse eikä delegoinut tehtävää profeetalle kuten Ilmestyskirjassa.) Hesekielin näyssä näkemän temppelin ulompi esipiha mitattiin myös (Hes. 40:17–27), mutta Johannesta kielletään mittaamasta sitä. Syynä on, että se on annettu vieraiden kansojen haltuun.

Hesekiel sai näyn kansan ollessa pakkosiirtolaisuudessa. Hänelle näytettiin temppeli, jollaista ei koskaan rakennettu, mutta jonka Jumala näytti kansalleen luvattuun maahan paluuta varten. Juutalaisten tuli rakentaa tuon ilmestyksen mittojen mukainen temppeli. Valitettavasti näin ei kuitenkaan toimittu.

”Selitä heille temppelin rakenne ja sen eri osat, uloskäynnit ja sisäänkäynnit, kaikki tilat sekä niitä koskevat säädökset ja ohjeet. Piirrä ne heidän nähtäväkseen, että he ottaisivat varteen kaikki selitykset ja kaikki säädökset ja toimisivat niiden mukaan.” (Hes. 43:11)

Jumala antoi temppelinsä oikeat mitat Hesekielin kautta israelilaisille, jotta nämä rakentaisivat sen oikein. Johanneksen mittaustyön voi nähdä siten, että Jumala antaa Ilmestyskirjassa Johannekselle rukoushuoneensa ”oikeat mitat”, jotta tämä välittäisi ne seurakunnille. Johanneksen ilmestys on kokonaisuudessaan eräänlainen Jumalan temppelin, uskovien seurakunnan rakennusohje. Mutta samoin kuin Hesekielin kirjassa enkelin käyttämä kyynärmitta oli eripituinen kuin ihmisten käyttämä (Hes. 40:5), mittaa Jumalakin seurakuntiaan eri mitalla kuin ihmiset.

Jumala siis myös myöhempinä aikoina tarkistuttaa, onko hänen rukoushuoneensa sellainen kuin sen pitää olla ja jollaiseksi hän on sen tarkoittanut, vai onko siitä poikettu. Hän lähettää meidänkin seurakuntiimme enkeleitä mittaamaan ja tarkastamaan, ovatko ne sellaisia kuin Jumala haluaa, vai kenties sellaisia kuin ihmiset haluavat. Näin hän toimi Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan kohdalla.

Temppelistä yleisesti ottaen on hyvä todeta, että nyt uuden liiton aikana maan päällä ei ole enää temppeliä, eikä saa olla, sillä Jeesus on antanut täydellisen kertakaikkisen uhrin syntien sovitukseksi. Uudessa liitossa Pyhä Henki on tullut asumaan jokaisen uskovan sydämeen, ja niin Jeesukseen uskova ihminen on Pyhän Hengen temppeli, Jumalan läsnäolon asuinsija.

”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.” (1. Kor. 3:16–17)

”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä.” (1. Kor. 6:19)

Uskova ihminen on Pyhän Hengen, Jumalan temppeli paitsi yksin myös yhdessä toisten uskovien kanssa. Siksi myös uskovien seurakuntaa nimitetään temppeliksi.

”Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.” (2. Kor. 6:16)

”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef. 2:20–22)

Jeesuksen ylösnousemuksen ja Jerusalemin temppelin tuhoutumisen välisenä aikana (n. 30–70 jKr.) kirjoitetussa Heprealaiskirjeessä sanotaan seuraavaa:

”Tämä kaikki kuvaa nykyistä aikaa (ennen temppelin tuhoa 70 jKr.): lahjoja ja uhreja kyllä tuodaan, mutta jumalanpalvelukseen osallistuvan omatunto ei niistä puhdistu, ne eivät tee häntä täydelliseksi. Samalla tavoin kuin määräruoat ja määräjuomat ja erilaiset pesut nämäkin menot perustuvat ulkonaisiin säädöksiin ja pätevät ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan. Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut.” (Hepr. 9:9–11)

Heprealaiskirje opettaa, että vaikka temppeli on pystyssä ja siellä uhrataan uhreja, ne eivät enää hyödytä mitään, koska pysyvä järjestys – Jeesuksen uhri ja ylipappeus – on jo tullut. Jeesuksen tuoma järjestys on pysyvä. Fyysiseen temppeliin ja uhreihin ei ole enää paluuta. Tai jos niihin palataan, toimitaan ehdottomasti Jumalan tahtoa vastaan ja joudutaan Jeesuksen sovitustyön ja pelastuksen ulkopuolelle. Siksi, jos Jerusalemiin joskus kolmas temppeli pystytetään, se ei taatusti ole Jumalasta! Se on Jeesuksen kertakaikkisen uhrin ja pappeuden tyhjäksi tekemistä ja uudesta liitosta luopumista.

Johanneksen näkemässä näyssä ollaan kuitenkin tukevasti taivaassa. Johannes mittaa saman taivaan temppelin, jonka hän näkee luvun loppuosassa aukenevan:

”Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään.” (Ilm. 11:19, KR38)

Enkeli kuitenkin lausuu (toistaa) saman ennustuksen Jerusalemista, kuin minkä Jeesus puhui jo evankeliumeissa:

”Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.” (Luuk. 21:24)

Tässä Jeesus ennustaa juutalaisten ja roomalaisten välillä käydystä niin sanotusta juutalaissodasta, joka alkoi 60-luvun lopulla jKr., ja joka johti temppelin hävitykseen vuonna 70 jKr. Sodan seurauksena juutalaiset pakkosiirrettiin pois Jerusalemista ja Juudeasta eri puolille Rooman valtakuntaa. Tästä toisen temppelin hävityksestä oli siten sama seuraus kuin aikoinaan ensimmäisen temppelin hävityksestä: pakkosiirtolaisuus. Kaikki viimeisetkin juutalaisten rippeet karkotettiin Simon Bar-Kokhban niin kutsutun toisen kapinan jälkeen vuonna 135 jKr., mistä lähtien juutalaiset eivät saaneet tulla enää Jerusalemiin kuolemanrangaistuksen uhalla. Kaupungin nimikin muutettiin latinalaisperäisesti Aelia Capitolinaksi. Jerusalem tuli kirjaimellisesti pakanoiden tallattavaksi.

Jerusalemin oleminen pakanoiden tallattavana viittaa Jeesuksen ennustuksessa Israelin kansan diasporaan, hajaannukseen. Se tulee kuitenkin kerran päättymään ”pakanoiden ajan” täyttyessä aikojen lopulla, jolloin tapahtuu juutalaisten maahanpaluu ja valtiollisen Israelin uudelleenperustaminen. Tämä Raamatun ennustus toteutui vuonna 1948, kun Israelin valtio syntyi ja juutalaiset valtasivat jälleen Jerusalemin itsenäisyyssodassa. Raamatun mukaan tämä on myös yksi lopun aikojen merkeistä, kuten Danielin kirjasta käy ilmi:

”Totisesti, on kuluva aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa (yht. 3,5). Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu.” (Dan. 12:7)

Danielin kirjan tavoin myös enkeli Johanneksen näyssä sanoo pakanoiden polkevan Jerusalemia 3,5 vuotta (42 kuukautta) (Ilm. 11:3). Kyse on symbolisesta luvusta. Kuten muistamme, luku seitsemän on Raamatussa täydellisyyden ja loppuun saattamisen luku. 3,5 on puolet siitä. Sen merkitys on ajan lyhentäminen. Jeesus paitsi tulee pian takaisin myös jouduttaa loppua.

Kuitenkin on syytä muistaa eskatologisen profetian kaksitahoisuus. Se usein puhuu samanaikaisesti lähellä olevasta ajasta ja aivan viimeisistä tapahtumista. On siis mahdollista, että aivan viimeisinä päivinä Jerusalemia kohtaa suuri ahdistus, jonka pakanat sille aiheuttavat.

”Herran päivä on tulossa, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskuudessasi. Minä kokoan kaikki kansat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan. Puoli kaupunkia joutuu pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.” (Sak. 14:1–2, JKR)

Kaksi todistajaa

”Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.’ Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Jos joku aikoo tehdä heille pahaa, heidän suustaan lähtee tuli, joka nielee heidän vihollisensa. Näin on kuoleva jokainen, joka aikoo heille pahaa. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat.” (Ilm. 11:4–6)

Maailmanhistorian näyttämölle ilmaantuu kaksi voimakasta Jumalan profeettaa, jotka julistavat Jumalan sanaa, tekevät ihmeitä ja lyövät maata kaikenlaisilla vitsauksilla. Säkkipuvut tuovat mieleen Johannes Kastajan, joka valmisti tietä Jeesuksen tulemiselle. Samoin nämä kaksi profeettaa valmistavat tietä Jeesuksen toiselle tulemukselle. Näiden kahden voimakkaan profeetan tulo ennustetaan myös Sakarjan kirjassa:

”[Enkeli] kysyi minulta: ’Mitä näet?’ Minä vastasin: ’Näen lampunjalan, joka on kokonaan kultaa, ja sen päällä öljyvadin. Vadin reunassa on seitsemän lamppua ja kussakin lampussa seitsemän liekkiä. Lampunjalan vieressä on kaksi oliivipuuta, toinen vadin oikealla ja toinen vasemmalla puolella.’ Minä kysyin enkeliltä, joka puhui kanssani: ’Mitä nämä tarkoittavat?’ Enkeli sanoi: ’Etkö tiedä, mitä ne ovat?’ Minä vastasin: ’En tiedä, herrani.’ Silloin hän selitti minulle näin: ’Nuo seitsemän tarkoittavat Herran silmiä. Ne tarkkaavat kaikkea maata.’ Minä kysyin enkeliltä: ’Mitä ovat nämä kaksi oliivipuuta lampunjalan oikealla ja vasemmalla puolella?’ Kysyin häneltä vielä: ’Mitä tarkoittavat kaksi oliivipuun lehvää ja runsaat öljymarjat, joista vuotaa lamppuihin kultaista öljyä kahden kultaisen putken kautta?’ Hän sanoi: ’Etkö tiedä, mitä ne ovat?’ Minä vastasin: ’En tiedä, herrani.’ Silloin enkeli selitti: ’Nämä tarkoittavat niitä kahta öljyllä voideltua, jotka ovat koko maailman valtiaan palveluksessa.’” (Sak. 4:2–5,10–14)

Jumalan edessä olevassa lampunjalassa on seitsemän Pyhän Hengen tulta Jumalan läsnäolon ja kaikkinäkevyyden vertauskuvana. Lampunjalan vieressä on kaksi oliivipuuta, joiden enkeli sanoo olevan kaksi Jumalan erityisellä tavalla voitelemaa palvelijaa. Öljy on Raamatussa Pyhän Hengen vertauskuva. Jumala on voidellut nämä palvelijansa erityisellä tavalla Pyhällä Hengellään. Heistä öljy myös vuotaa lamppuihin, joissa se palaa. Nämä kaksi todistajaa ovat siten myös itse Pyhän Hengen välittämisen kanavia ihmisille. He eivät vain toimi Pyhässä Hengessä vaan välittävät Pyhän Hengen täyteyttä muillekin.

Ilmestyskirjan näyssä kerrotaan näiden kahden olevan Jumalan profeettoja, jotka todistavat vahvemmin ja voimallisemmin kuin kukaan ennen heitä. He ilmaantuvat maailmaan vasta aivan maailmanajan lopulla. Profeetat julistivat Jumalan sanaa 1260 päivää eli 3,5 vuotta. On hyvä huomioida, että meillä on käytössämme 365 päivän pituinen aurinkokalenteri, mutta tässä on käytössä kuukalenteri, jossa vuoden pituus on 360 päivää (12 kertaa 30 päivää). Näin vuoden pituus on Ilmestyskirjassa sama kuin Danielin kirjassa.

3,5 vuotta esiintyy ajanjaksona usein Raamatun eskatologiassa. Sitä käytetään ensinnäkin kuvaamaan symbolisesti Israelin toisen diasporan aikaa (Ilm. 11:2, Ilm. 12:6,14, Dan. 12:7). Toiseksi se mainitaan kahden todistajan palveluajaksi (Ilm. 11:3), joka on sama kuin Jeesuksen julkisen toiminnan kesto. Kolmanneksi sillä kuvataan Pedon, Antikristuksen hallinta-aikaa (Ilm. 13:5, Dan. 7:25), joka on myös hänen esikuvansa Antiokos IV Epifaneen harjoittaman juutalaisten sorron kesto 160-luvulla eKr. (Dan. 8:14) sekä aika juutalaissodan alusta temppelin hävitykseen 60-luvun lopulla jKr. (Dan. 9:27).

Profeettojen aikaansaamat ihmeet ovat ennennäkemättömiä. Heidän suustaan lähtee tuli, joka surmaa jokaisen, joka aikoo heille pahaa. Heillä on myös valta suhteessa luonnonilmiöihin. He kykenevät estämään sateen tulon koko sinä aikana, jonka he Jumalan sanaa julistavat. Tässä on viittaus ja yhtymäkohta profeetta Elian toimintaan, joka rukoili, ettei maassa sataisi, eikä sadetta tullut 3,5 vuoteen (Jaak. 5:17).

Profeetoille annetaan myös Mooseksen esikuvan mukaisesti valta toimeenpanna Jumalan vitsauksia, kuten muuttaa vedet vereksi. Myös kaikenlaisilla muilla vitsauksilla heillä on lupa lyödä maan asukkaita niin usein kuin he haluavat. Näiden profeettojen toiminnassa näkyy siis äärimmäisen suoraan ja peittelemättömästi Jumalan yliluonnollinen voima.

Kuitenkaan heidän ensisijainen tehtävänsä ei ole ihmeiden esittely vaan Jumalan sanan julistaminen (Ilm. 11:3). Tätä ei saa unohtaa! He eivät ole temppujen tekijöitä vaan heidän tehtävänään on julistaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta kadotetuille ihmisille. Ihmeet ja merkit kyllä seuraavat tätä ja vahvistavat saarnatun sanan, mutta ne eivät ole itse tarkoitus eivätkä ensisijainen toiminnan muoto.

Jeesus maan päällä ollessaan antoi aivan vastaavan tehtävän uskovilleen. Markuksen evankeliumin lopulla hän käskee uskovia menemään kaikkialle maailmaan ja evankelioimaan kaikkia ihmisiä (Mark. 16:15). Tämä on ensisijainen tehtävä, jonka mukaan opetuslapset toimivat:

”Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla.” (Mark. 16:20a)

Mutta tämä ei ole kaikki, vaan ihmeet ja merkit seurasivat sanan saarnaa:

”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” (Mark. 16:20b)

Aivan vastaava periaate näkyy Jeesuksen aiemmin seuraajilleen antamissa ohjeissa. Hän sanoi:

”Julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä.” (Matt. 10:7–8)

Ensisijainen tehtävä, jonka Jeesus antoi, oli taivasten valtakunnan sanoman julistaminen. Tämän päätehtävän lisäksi tuli sitten parantaa sairaita, herättää kuolleita, puhdistaa spitaalisia ja ajaa pois pahoja henkiä. Ihmeet ja merkit eivät ole pääasia, mutta niiden tulee seurata Jumalan valtakunnan sanoman julistusta. Nekin ovat siis tärkeitä. Tämä näkyy myös kahden suuren viimeisten päivien profeetan toiminnassa.

Jeesuksen opetuksessa ihmeet ja merkit kulkevat käsi kädessä raamatullisen evankeliumin julistuksen kanssa. Nykykristillisyydessä sorrutaan usein painottamaan näistä vain jompaa kumpaa: joko kielletään kaikki Jumalan antamat armolahjat, ihmeet ja merkit hurmahenkisyytenä keskittyen vain Raamatun opettamiseen tai sitten unohdetaan kokonaan Raamatun opettaminen ja arvovalta ja hypätään vain ihmeiden perässä.


Todistajien kuolema

”Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata. Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita.” (Ilm. 11:7–10)

Kahden suuren profeetan toiminta muistuttaa heidän Herransa toimintaa aikoinaan maan päällä. Myös Jeesuksen maanpäällinen toiminta kesti 3,5 vuotta, hän teki ihmeitä ja lopulta hänetkin surmattiin Jerusalemissa. Jerusalemin, jossa temppeli sijaitsi, piti olla pyhin ja oikeamielisin kaupunki, Jumalalle pyhitetty. Mutta samoin kuin Vanhassa testamentissa myös Jeesuksen aikana se oli kaikkein pahiten Jumalasta luopunut ja vihamielisin paikka kaikelle oikealle sanomalle. Jeesus sanoi:

”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Luuk. 13:34)

Jerusalemin luopumus ja syvä pahuus on eräänlainen profeetallinen merkki. Jumala oli ottanut sen omakseen ja pyhittänyt omalle nimelleen, mutta se kääntyi hänestä pois ja teki enemmän pahaa kuin ympäröivät pakanakansat. Sen tähden Jumala Vanhan testamentin aikana hylkäsi Jerusalemin ja hävitti sen babylonialaisten toimesta vuonna 586 eKr. Sama kohtalo seurasi Jerusalemia myös sen hylättyä Jeesuksen. Roomalaiset tuhosivat kaupungin temppeleineen vuonna 70 jKr. Molempiin hävityksiin oli syynä luopumus. Jeesus sanoi:

”Eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.” (Luuk. 13:33)

Samoin myös kaksi viimeisten aikojen profeettaa tullaan surmaamaan Jerusalemissa, kuten Ilmestyskirjan tekstistä käy ilmi. Jerusalemia kutsutaan profeettojen puheessa Sodomaksi ja Egyptiksi. Nämä ovat kaksi erityistä jumalattomuuden symbolia Raamatussa.

Sodoman pahuus oli mennyt niin pitkälle, että Jumala ei voinut tehdä mitään muuta kuin hävittää sen antamalla sataa taivaalta tulta ja tulikiveä. Kaupungista ei löytynyt edes kymmentä Jumalalle kuuliaista (1. Moos. 18:32) – vain yksi: Loot. Edes hänen vaimonsa ja tyttärensä eivät olleet tätä (1. Moos. 19:26,31–36) vaan olivat omaksuneet Sodoman ajattelutavan.

Profeetta Jesajan kirjan alussa Jerusalemia kutsutaan tämän mukaisesti Sodomaksi:

”Kuulkaa Herran sana, te Sodoman johtajat, kuuntele Jumalamme puhetta, sinä Gomorran kansa.” (Jes. 1:10)

Egyptiä puolestaan kutsutaan ”orjuuden pesäksi” (Jer. 34:13), sorron ja väkivallan tyyssijaksi, jonka paatumus saavutti järkyttävät mittasuhteet. Jumala joutui lähettämään peräti kymmenen ankaraa vitsausta ennen kuin hänen kansansa päästettiin vapaaksi. Egypti on jumalattomuuden maa, kadotuksen alaisuuden ja synnin orjuuden symboli, josta Jumala on uskovansa ihmeen kautta vapahtanut.

Jerusalemin opetus on meille siinä, että Jumalan rangaistus on kaikkein ankarin niitä kohtaan, joiden tulisi olla uskossa, joiden tulisi olla kuuliaisia Jumalalle ja hänen sanalleen, mutta eivät sitä ole. Usein ne ihmiset edistävät pahuutta kaikkein eniten, jotka ovat joskus olleet uskossa, mutta ovat sittemmin luopuneet. Tällaisia ovat esimerkiksi monet liberaaliteologit, monet homoaktivistit ja monet uskovien vainoojat. Jerusalem on tämän pahuuden symboli ja merkki. Siksi ei ole mahdollista, että profeetta tapetaan missään muualla kuin Jerusalemissa (Luuk. 13:33).

Merkittävää on myös se, kuka nämä kaksi suurta lopun aikojen profeettaa surmaa. Tässä kohdin maailmaan ilmaantuu nimittäin ensimmäistä kertaa hahmo, jota kutsutaan Pedoksi, ja joka on saatanallisen pahuuden ruumiillistuma. Käy ilmi, että Pedon ilmaantumista edeltää Jumalan sanan voimakas todistaminen. Mutta toisaalta ihmiset haluavat seurata mieluummin Petoa, joka tekee itse itsensä jumalaksi, kuin nöyrtyä Taivaan Jumalan edessä. Ihmiset haluavat mieluummin elää synnissä kuin anoa syntejään anteeksi.

Jumalan profeettoihin liittyy kuitenkin jonkinlainen pelonsekainen kunnioitus, koska heidän ruumiisiinsa ei uskalleta koskea. Niitä käydään katsomassa nähtävyytenä kaikista maista. Turismi kukoistaa. Myös TV-kamerat ovat varmasti paikalla. Näin on 3,5 päivän ajan. Jumalattomat riemuitsevat profeettojen kuolemasta, mutta se ei ole oikein. He jopa lähettävät lahjoja toisilleen juhliakseen kahden merkittävän Jumalan miehen kuolemaa. Kyseessä tulee olemaan eräänlainen meidän jouluamme vastaava juhlapäivä ihmisille, jolloin lahjakauppiaat saavat hyvät rahat. Käsillä on profeettojen surmaamisen päivän sesonki.


Todistajien herääminen eloon

”Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät. He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: ’Nouskaa tänne!’, ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen. Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa.” (Ilm. 11:11–13)

Samaan tapaan kuin Jeesus heräsi eloon kuolleista myös nämä kaksi viimeisten päivien profeettaa heräävät eloon. Jos ajattelee kuollutta ruumista, joka on maannut taivasalla 3,5 päivää, se haisee ja mätänee – varsinkin niillä leveysasteilla, joilla Jerusalem sijaitsee. Niinpä on suunnaton yliluonnollinen ihme, jos yhtäkkiä tuo mätänevä kuollut ruumis herää eloon. Sellaista pelästyisi kuka tahansa. Kun näin tapahtui kahden profeetan kohdalla, Ilmestyskirja kertoo, että kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät.

Ihmettely ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan ihmiset kuulevat Jumalan äänen taivaasta. Ääni on erityisen voimakas, siinä on paljon desibelejä takana. Sitä ei voi olla kuulematta. Jumala käskee profeettoja nousemaan taivaaseen ja niin todella tapahtuu. Samaan tapaan kuin Jeesus otettiin taivaaseen pilven kannattelemana ylösnousemuksensa jälkeen (Apt. 1:9), myös nämä profeetat nousevat taivaaseen samalla tavoin. Siinä missä Jeesus nousi ylös taivaaseen seuraajiensa nähden, otetaan profeetat ylös taivaaseen heidän vihollistensa sitä katsellessa. Tämä synnyttää kauhua kaikissa, jotka sen näkevät.

Samalla Jerusalemissa tapahtuu ankara maanjäristys. Kymmenesosa Jerusalemia tuhoutuu ja 7000 ihmistä kuolee. Tämä on eräänlainen Jumalan osoitus siitä, että profeetat ovat toimineet Jumalan voimassa. Aivan vastaavasti kuin Jeesuksen kuoleman aikoihin Jerusalemia kohtasi ankara maanjäristys (Matt. 27:51), tapahtuu myös näiden profeettojen aikana. Profeettojen ja heidän Herransa Jeesuksen palvelutehtävän, kuoleman ja ylösnousemuksen samankaltaisuus on osoituksena siitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.

Ilmestyskirja kertoo, että ”muut” eli ne, jotka eivät olleet profeettojen vihollisia, pelästyivät ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa. Tämä lienee viimeinen kaikista maailmanhistorian kääntymyksistä. Pedon ilmestyminen maailmaan nimittäin aloittaa pahimman ja jumalattomimman ajan, mitä maailmassa koskaan on ollut ja koskaan tulee olemaan. Saatanan valta tulee silloin olemaan huipussaan.


Seitsemäs torvi

”Toinen voi-huuto on ohi. Mutta kolmas tulee pian. Seitsemäs enkeli puhalsi torveensa. Taivaassa kajahti monien äänten huuto: - Koko maailman kuninkuus on nyt tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellulleen. Hän on hallitseva aina ja ikuisesti. Silloin ne kaksikymmentäneljä vanhinta, jotka istuivat Jumalan edessä valtaistuimillaan, lankesivat kasvoilleen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen: - Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, sinua, joka olet ja joka olit! Sinä panit liikkeelle suuren voimasi ja otit käsiisi kuninkuuden. Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki. On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret. On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.” (Ilm. 11:14–18)

Kuten muistamme, ”Voi!” ei ole hyvä huuto. Se on tuskanhuuto ja myös eräänlainen kirous. Ensimmäiset kaksi voi-huutoa ovat merkinneet suuria ja ankaria kärsimyksiä maailman asukkaille. Ensimmäinen ”Voi!” huudettiin viidennen torven kohdalla, jolloin demonit kiduttivat ihmisiä viisi kuukautta. Toinen ”Voi!” huudettiin puolestaan kuudennen enkelin puhaltaessa torveen. Sen seurauksena kolmannes maailman asukkaista sai surmansa. Vielä on kuitenkin yksi voi-huuto jäljellä. Se huudetaan seitsemännen ja viimeisen enkelin puhaltaessa torveen.

Seitsemäs torvi soi, minkä seurauksena taivaasta kuuluu suuri huuto, jossa julistetaan koko maailman kuninkuuden tulleen nyt Jumalalle. Hän on hallitseva aina ja ikuisesti. Toki Jumala on ollut koko maailmankaikkeuden valtias aina – sitä ei tässä kielletä – mutta nyt on tullut erityisesti aika, jolloin Jumalan näkyvä ja konkreettinen hallintavalta tulee esiin maailmassa. Raamattu nimittäin sanoo, että ”koko maailma on pahan vallassa” (1. Joh. 5:19), ja että Saatana on ”tämän maailman jumala” (2. Kor. 4:4). Toisin sanoen Saatana hallitsee syntiinlankeemuksen kirouksen alaista maailmaa, ja siksi uskovien tulee voittaa erikseen maailma ja maailmallisuus uskolla (1. Joh. 5:4–5). Jeesus itse myös sanoi Saatanalla olevan valtaistuimensa Pergamonissa (Ilm. 2:14), mikä tietenkään ei tarkoita jotain pysyvää ”pääkonttoria” vaan kuvastaa Saatanan vallan voimakkuutta tuossa kaupungissa.

Nyt kuitenkin seitsemännen torven soidessa koko maailman kuninkuus tulee konkreettisesti Jumalalle eikä se pääty koskaan, vaan Jumala on hallitseva ”aina ja iankaikkisesti”. Tämä tarkoittaa Jeesuksen toista tulemista maan päälle kunniassaan, Saatanan vallan kukistamista ja uskovien vapauttamista ahdingosta. Tästä johtuen 24 vanhinta heittäytyy kasvoilleen Jumalan edessä ja julistaa hänen kunniaansa.

Vanhimmat ensinnäkin sanovat Jumalalle, että hän ”on ja oli”. Nyt siis ei enää sanota samaa kuin aiemmin, jolloin Jumala ”oli, on ja on tuleva”. Syy on ilmeinen. Nyt aika ja maailmanhistoria ovat tulleet loppuunsa, jolloin tulevaisuutta ei enää ole tiedossa. Tulevaisuushan on ajan ominaisuus. Kun aikaa ei enää ole, ei ole tulevaisuuttakaan, vaan ainoastaan ikuinen nyt-hetki. Siksi Jumalasta ei enää sanota, että hän on tuleva. Hänen tulonsa hetki on nyt tullut. Jeesus palaa maan päälle ja päättää historian kulun.

Vanhimmat toteavat myös, että Jumala on laittanut liikkeelle suuren voimansa. Tällä voimalla viitataan Jeesuksen paluuseen, jossa Jumalan voima tulee konkreettisesti ja näkyvästi esiin. Tällä voimalla Jumala kukistaa pahan vallan ja hävittää sen lopullisesti. Jeesus tulee takaisin suuressa voimassa ja tuhoaa enkeleineen häntä vastaan asettuneet satamiljoonaiset armeijat. Hän kostaa vihassa maan asukkaille näiden rikokset. Silloin Jumala ottaa kuninkuuden näkyvällä tavalla itselleen, vaikka hän jo nyt hallitsee taivaasta näkymättömällä tavalla. Silloin uskovina kuolleet herätetään eloon, silloin maan päällä elossa olevat uskovat muuttuvat, ja heidät yhdessä temmataan Jeesusta vastaan.

”Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.” (1. Kor. 15:51–52)

”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan.” (1. Tess. 4:16–17)

”Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.” (Matt. 24:31)

Lisäksi käy ilmi, että maan päällä kansat ovat vihan vallassa. Ihmiset eivät ole kääntyneet Jumalan puoleen eivätkä tehneet parannusta. Päinvastoin! He vihaavat sydämestään Jumalaa ja Karitsaa. He ovat surmanneet ja vainonneet Jeesuksen omia. Heidän syntiensä tähden Jumalan oikeudenmukainen viha kohtaa heitä. Seitsemännen torven soidessa Jeesus tulee enkeliarmeijoidensa kanssa maan päälle ja kostaa ihmisille heidän rikoksensa.

”Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.” (2. Tess. 1:6–8)

Tämä on kolmas voi-huuto, seitsemäs torvi. Jeesus tulee takaisin, järisyttää maan ja surmaa sen ihmisiä laajemmin kuin koskaan aiemmin. Suuri viha ja kosto kohtaavat maan asukkaita. Tämän kitkerämpää voi-huutoa ei maailman ihmisille voi huutaa.

”Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot… Kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.” (Jes. 24:1,6)

”Kauhu ja kuoppa ja loukku uhkaavat sinua, maan asukas. Joka pakenee kauhun huutoa, se putoaa kuoppaan, ja jos hän kuopasta nousee, hän jää loukkuun. Sillä taivaan akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät, maa järisee, maa järisee, maa aaltoaa ja huojuu, maa aaltoaa ja sortuu, maa horjuu kuin juopunut, vaappuu kuin vartiolava tuulessa. Raskaana sitä painaa sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse. Sinä päivänä Herra vaatii tilille korkeuksissa asuvat korkeuden joukot ja maan päällä elävät maan kuninkaat.” (Jes. 24:17–21)

Nyt on tullut Jumalan vihan hetki. Samalla tavalla kuin Jumalan kuninkuus tulee nyt näkyvällä tavalla esiin, tulee vastaavalla tavalla esiin myös hänen vihansa. Se kohtaa kaikkia Jumalan vihollisia. On nimittäin tullut aika tuomita kansat, sekä elävät että kuolleet. Kuitenkin samaan aikaan on tullut myös aika palkita profeetat ja kaikki uskovat.

Ajatuksia voi herättää, miksi ylistyksessä mainitaan erikseen profeetat, joita kutsutaan palvelijoiksi, ja pyhät, joiksi kutsutaan kaikkia, jotka kunnioittavat Jumalan nimeä. Syynä on todennäköisesti se, että profeetoilla viitataan tässä marttyyreihin, jotka ovat todistaneet Jeesuksesta, vaikka se on maksanut heille heidän henkensä. Jostain syystä Jeesuksen tähden kuolleilla ja kidutetuilla on erityinen paikka Jumalan sydämessä. Profeetoilla on profeetan kohtalo (marttyyrius), mutta myös profeetan palkkio. On hyvä muistaa, että Ilmestyskirjassa profeetta ei ole joku, jolla on profetian armolahja, vaan profeetta-sanaa käytetään Ilmestyskirjan kielenkäytössä ainoastaan sanan vanhatestamentillisessa merkityksessä kuvaamaan erityistä profeetan kutsumusta.

Vanhimmat sanovat vielä, että on tullut aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata. Vuoden 1938 käännös sanoo, että on tullut aika turmella ne, jotka turmelevat maan. Kreikan sana diaftheiroo voidaan kääntää molemmilla tavoilla. Se ei kuitenkaan merkitse milloinkaan olemattomiin hävittämistä, mikä on hyvä pitää mielessä, mikäli teksti käännetään tuhota-sanaa käyttäen. Ihmiset ovat pahuudessaan tuhonneet/turmelleet toisia ihmisiä sekä fyysisesti että henkisesti. Siitä on aiheutunut paitsi suurta kärsimystä myös moraalista ja hengellistä turmeltuneisuutta. Pahuus on vallinnut maailmassa ihmisten pahojen tekojen ja väärän elämän tähden. Nyt he saavat rangaistuksen siitä pahuudesta, mitä ovat tehneet. Monet ovat kärsineet heidän tähtensä. Nyt Jumala laittaa puolestaan heidät kärsimään. Voi heitä!


Liitonarkku taivaassa

”Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.” (Ilm. 11:19)

Johannes näkee, että taivaassa oleva Jumalan temppeli avattiin, niin että liitonarkku voitiin nähdä. Tämä on merkittävää! Nimittäin vanhan liiton liitonmajassa ja myöhemmin temppelissä liitonarkku sijoitettiin kaikkeinpyhimpään, jossa sen eteen laitettiin verho (2. Moos. 26:33). Verho erotti kaikkeinpyhimmän pyhästä niin, ettei liitonarkkua näkynyt edes pyhästä eli ulommasta temppelikammiosta käsin. Vain arkun pitkät kantotangot pilkottivat hieman esiin, mutta niitäkään ei voinut nähdä vähänkään kauempaa (2. Aik. 5:7–9). Kaikkeinpyhimpään ei myöskään ollut avointa pääsyä. Sinne sai astua vain ylimmäinen pappi ja hänkin vain kerran vuodessa verta mukanaan kansan syntien sovitukseksi.

”Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta; hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit. Näin Pyhä Henki osoittaa, että kaikkeinpyhimpään ei avata pääsyä niin kauan kuin teltan etumainen huone on vielä paikallaan.” (Hepr. 9:7–8)

Nyt Jeesus on meidän ylimmäinen pappimme, joka on mennyt kaikkeinpyhimpään verta (omaa verta) mukanaan. Hän on uhrannut kertakaikkisen uhrin ihmisten syntien sovitukseksi:

”Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.” (Hepr. 9:11–12)

Kertakaikkinen sovitus on Jeesuksessa suoritettu. Niinpä taivaan temppelissä ei ole enää mitään väliverhoa vaan kaikkeinpyhimpään on esteetön pääsy. Jeesuksen kuollessa ristillä Jerusalemin temppelin väliverho, joka erotti kaikkeinpyhimmän pyhästä, repeytyi ylhäältä alaspäin kahtia (Matt. 27:51). Tämä on osoituksena siitä, että Jeesuksen kertakaikkisen sovitustyön tähden meillä, jotka uskomme häneen, on vapaa pääsy kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Me kaikki voimme lähestyä Jeesuksen tähden suoraan Jumalaa. Ei ole enää erottavia väliseiniä eikä väliverhoja. Ei myöskään tarvita enää ketään välittäjäksi Jumalan ja ihmisen välille – ei pappeja, ei pyhimyksiä. Jeesus on ainoa välittäjä, muita ei ole eikä saa olla (1. Tim. 2:5).

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen (liitonarkun eteen, joka on kaikkeinpyhimmässä), jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:16)

Niinpä Johanneskin näkee temppelin ulkopuolelta liitonarkun. Mitään esteitä ei enää ole, ei väliverhoja, ei kammion seiniä, ei temppelin ovia. Jeesuksen tähden kaikkeinpyhimpään on esteetön pääsy. Liitonarkku, jonka päällä sovitus tapahtui, loistaa kaikille. Jeesuksen ristillä hankkima sovitus on nyt kaikkien saatavilla hänen kauttaan.

On myös syytä kiinnittää huomiota siihen, että temppelin väliverho repeytyi Jeesuksen kuollessa ylhäältä alas. Jos joku ihminen sen repäisisi, tapahtuisi repeäminen alhaalta ylös. Nyt kuitenkin Jumala on repäissyt erottavan väliverhon pois. Vain Jumala voi repäistä sen ylhäältä alas. Kyse on hänen työstään ja hänen tahdostaan.

Huomionarvoista Johanneksen näyssä on lisäksi se, että temppeli näkyy taivaassa. Siellä nimittäin Jumalan temppeli nyt on. Ei ole Jumalan tahto rakentaa enää uutta, kolmatta temppeliä maan päälle, sillä Jeesus on antanut täydellisen uhrin. Jos Jerusalemiin temppeli rakennettaisiin, se ei takuulla olisi Jumalasta, sillä sen uhrit olisivat iljetys Herralle, koska ne korvaisivat uuden liiton uhrin: Jeesuksen sovitustyön. Ultrasionistien on syytä muistaa tämä.

Johannes näki temppelin lisäksi salamointia, ukkosta, maanjäristyksiä ja ”suuria rakeita” (KR38). Tämä on merkkinä Jumalan tuomioista maailmaa kohtaan. Salamat ja ukkonen ovat hänen kiivautensa ja vihansa symboli. Maanjäristykset kuvaavat hänen voimaansa, ja rakeet ovat hänen kostonsa väline. On tullut aika tehdä tili maailman ja sen asukkaiden kanssa.


=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun