Ilmestyskirja 14–15 – Jumalan voiton julistus

144 000 valittua

”Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan ovat pysyneet puhtaina kuin neitsyet, ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle. Valhetta ei heidän suustaan ole kuultu, he ovat puhtaita ja virheettömiä.” (Ilm. 14:1–5)

Synkkien ja ahdistavienkin kuvien jälkeen, joita Johannes näkee Lohikäärmeestä ja pedoista, avautuu kuitenkin aivan toisenlainen näkymä: Jeesus seisoo voittajana uskovien kanssa Siionin vuorella! Uskovissa ei ole Pedon merkkiä vaan Karitsan merkki. Kenenkään otsassa ei näy Pedon nimeä eikä sen lukuarvoa vaan Jeesuksen ja Isän Jumalan nimi.

Siionin vuori tarkoittaa Jerusalemia, paikkaa jonne Jeesus laskeutuu tullessaan maan päälle toisen kerran (Sak. 14:4). Tässä on siis kyseessä tulevaisuuden kuva. Vaikka Peto hallitsee maailmaa, Väärä profeetta eksyttää ihmisiä ja Lohikäärme on raivon vallassa, heidät tullaan murskaamaan. Heillä ei ole viimeistä sanaa. Saatana ei voita. Voittaja on Jeesus! Jeesuksen on kunnia ja hänelle kuuluu kaikki ylistys.

Ilmestyskirjan 14. ja 15. luvussa on muitakin näkyjä, jotka kuvaavat tulevia tapahtumia ikään kuin jo tapahtuneina. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Vaikka tapahtumien kulussa mennään tässä vaiheessa Pedon vallassaoloajassa, silti puhutaan Pedosta voiton saaneista, maailmanevankelioinnin loppuunsaattamisesta ja sanotaan Babylonin kukistuneen. Jeesus on jo saanut voiton Saatanan ja kuoleman vallasta, Jumalan valtakunta on jo tullut, vaikkakaan nämä eivät vielä ole realisoituneet. Niiden takana oleva hengellinen voima ja todellisuus on kuitenkin jo tullut.

Nyt käsiteltävän Johanneksen näyn ymmärtämisessä auttaa tieto, että Jeesus seisoo pyhiensä kanssa Jerusalemissa. Tämä merkitsee Jeesuksen jo tulleen takaisin ja kukistaneen Pedon vallan. Kuitenkaan näyssä ei vielä olla taivaassa vaan edelleen maan päällä. Olemme siten Herran päivän jälkeisessä ajassa ennen viimeistä tuomiota, toisin sanoen tuhatvuotisessa valtakunnassa. Taivas, josta Johannes kuulee äänen, on tässä näyssä selvästi eri paikka kuin Siionin vuori, jossa Jeesus seisoo uskovien kanssa.

Siionin vuorella on Jeesuksen kanssa 144 000 ihmistä. Lukumäärä on sama kuin mikä oli sinetillä merkittävien israelilaisten määrä Ilmestyskirjan 7. luvussa. Aiemmat 144 000 kuvasivat Israelin heimoja, jotka edustivat kaikkia Jumalan omia (Ilm. 7:3–8). Heidät merkittiin sinetillä ennen viimeisten aikojen vitsauksia, jotta nämä eivät koskettaisi heitä. Identtisestä lukumäärästään huolimatta Siionin vuorella seisovat eivät tarkoita samaa kuin 7. luvun israelilaiset. Siionin vuoren 144 000 eivät ole kaikkien taivaaseen pääsevien joukko vaan oma erityinen pienempi ryhmänsä, esikoisten joukko: ”Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle.” (Ilm. 14:4).

Jeesuksen kanssa Siionissa on valittujen erityisjoukko, eivät siis kaikki uskovat. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle. Tämä joukko ei viittaa Jeesukseen uskoviin juutalaisiin vaan tässä on kyse poikkeuksellisen lähellä Jeesusta eläneistä uskovista. He eivät muun muassa olleet tahranneet itseään seksuaalisilla synneillä. Muualta Ilmestyskirjasta käy ilmi, että marttyyreilla eli uskon tähden surmatuilla ja kidutetuilla on aivan erityinen paikka Jumalan sydämessä. Sama koskee niitä, jotka säilyttävät uskon Jeesukseen eivätkä kiellä häntä viimeisenä vaikeana vihan aikana Pedon hallitessa maailmaa. On mahdollista tulkita Ilmestyskirjan 20. lukua siten, että tuhatvuotisessa valtakunnassa eivät hallitse kaikki uskovat vaan ainoastaan kaikkien aikojen marttyyrit sekä vihan aikana uskossa kestäneet.

Siionin vuoren 144 000 valittua tarkoittavat näkemykseni mukaan marttyyreitä sekä Antikristuksen hallinta-aikana uskossa kestäneitä. Näiden valittujen otsaan on kirjoitettu Karitsan ja Isän nimi, eräänlainen Pedon merkin vastamerkki, mikä kuvaa sitä, että he kieltäytyivät ottamasta Pedon merkkiä. He kärsivät, mutta kestivät. Sen tähden Jeesuskin antaa heille erityisen aseman. He hallitsevat hänen kanssaan tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Taivaasta kuuluu ääni, joka samaan aikaan muistuttaa sekä meren pauhinaa ja ukkosta että harpun soittoa. Tämä kahtalaisuus saattaa hämmentää, mutta se kuvaa Jumalan luonnetta. Jumala on samaan aikaan sekä pyhyys että rakkaus, kiivas ja lempeä. Jumalaa ja hänen tekojaan Raamatussa ja muuallakaan ei pysty ymmärtämään, ellei ymmärrä näitä kahta Jumalan olemuksen puolta.

”Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat (Pyhyys); mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni (Rakkaus).” (2. Moos. 20:5–6, KR33)

Uutta laulua ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo valitut. Tämä viitannee siihen, että Jumala on erityisellä tavalla antanut heihin Henkensä niin, että he voivat ylistää Jumalaa puhtaammin, voimakkaammin, paremmin. Heistä kerrotaan myös, että he olivat seksuaalisesti puhtaita, he eivät valehdelleet eikä heissä ollut virheitä. Jumalan Hengen avulla he olivat voineet elää pyhää elämää niin, että eivät sortuneet seksuaalisiin synteihin eivätkä valehteluun. Ilman Jumalan Hengen vaikutusta ihmisessä nämä molemmat synnit tulevat helposti osaksi elämää.

Haureuden ja valheen poissaololla voittajien elämässä on kuitenkin myös toinen merkitys: Siionin vuoren voittajat eivät olleet juoneet suuren Porton haureuden viiniä (Ilm. 18:3) eivätkä uskoneet Väärän profeetan valheita (Ilm. 13:14). Tämä kuvaa sitä, että he ovat kestäneet Pedon hallinta-aikana uskollisina Jeesukselle ja pitäneet kiinni Jumalan sanan totuudesta. Tällä on erityinen arvo Jumalan sydämessä, sillä Antikristuksen hallinta-aika on uskoville äärimmäisen pahaa aikaa.

”Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” (Matt. 24:21, KR38)

Ne, jotka ovat tuolloin kestäneet, ovat todella voittajia. He saavat hallita yhdessä Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. Heihin ei toisella kuolemalla eli helvetillä ole enää valtaa. Heidät on myös ”ostettu maasta”, mikä kuvaa Jeesuksen lunastavaa toimintaa myös heidän kohdallaan.


Ikuinen evankeliumi ja Babylonin tuhon julistus

”Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: ’Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.’ Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: ’Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä.’” (Ilm. 14:6–8)

Siionin vuoren jälkeen Johannekselle näytetään näky enkeleistä, jotka lentävät taivaalla. Enkeleitä on kaikkiaan kolme ja ne ovat Johannekselle entuudestaan tuntemattomia. Niillä on julistettavana kolme sanomaa, jotka ovat yhtä aikaa sekä voiton että tuomion sanomia.

Ensimmäinen enkeli julistaa evankeliumia kaikille ihmisille. Tämä voi tuntua hämmentävältä, sillä Jumala ei koskaan Raamatussa käytä enkeleitä sanomansa levittämiseen vaan ainoastaan ihmisiä. Vain ihmisille Jumala on antanut lähetyskäskyn. Ei ole kuitenkaan syytä nähdä tätä konkreettisena toimenpiteenä, vaan enkelin toiminta kuvaa maailmanevankelioinnin loppuunsaattamista, asiaa joka ei ole vielä konkreettisesti tapahtunut maailmassa, mutta mikä on ikään kuin hengellisesti jo totta. Se, että enkeli lentää korkealla keskitaivaalla, kuvaa hyvää näköalaa. Sieltä käsin näkee laajasti koko maailman. Sieltä käsin evankeliumin voi julistaa koko maailmalle, ”kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille” (Ilm. 14:6).

Enkelin julistaman sanoman sisältöön on myös hyvä paneutua. Ensimmäisenä hän kehottaa ihmisiä pelkäämään Jumalaa. Jumalan pelko (tai Herran pelko) on usein Raamatussa esiintyvä käsite. Sitä pidetään välttämättömänä asiana ihmiselle hänen suhteessaan Jumalaan ja erityisesti hurskaan ihmisen merkkinä. Sananlaskuissa sanotaan:

”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.” (Sananl. 9:10, KR33)

Herran pelkääminen saattaa synnyttää ensimmäisenä mielleyhtymän ankarasta ja oikukkaasta Isästä, jota täytyy koko ajan pelätä. Tätä Herran pelolla ei kuitenkaan tarkoiteta Raamatussa. Herran pelko merkitsee Jumalan kunnioittamista Jumalana, sitä että ihminen nöyrtyy Jumalan edessä. Menneinä vuosikymmeninä on ehkä ollut taipumusta vääränlaiseen Jumalan pelkäämiseen niin, että häntä ei ole ehkä uskallettu edes lähestyä.

Mutta nykyisin on monissa kristillisissä piireissä vallalla täysin päinvastainen ongelma, joka merkitsee yhtälailla väärää suhtautumista Jumalaan. Jumalaa pidetään kivana kaverina, joka auttaa aina tarvittaessa, ja joka ei ole niin nökönuuka siitä, miten ihminen elämäänsä elää. Ajatellaan, että koska Jumala on armollinen, niin ei ole niin väliä, tekeekö välillä syntiä vai ei. Ja koska Jumala rakastaa, niin puheet synnistä, parannuksesta, tuomiosta ja helvetistä ovat vain ahdasmielistä lakihenkisyyttä. Jos Jumala ei anna sitä, mitä ihminen haluaa, hänelle suututaan ja häntä vastaan napistaan. Tämä ei ole Jumalan pelkoa – kaukana siitä.

Jumalan pelko on sen tiedostamista, että Jumala on kiivas ja pyhä majesteetti, jolla ei ole mitään velvollisuuksia ihmisiä kohtaan – paitsi se, että hän tuomitsee ihmisen oikeudenmukaisuudessaan helvettiin. Jos pelkäät oikealla tavalla Jumalaa, tajuat että olet luonnostaan matkalla helvettiin, ja että Jumalan oikeudenmukainen viha on sinun päälläsi. Jumala ei ole sinulle mitään velkaa. Eikä sinulla ole antaa Jumalalle mitään, mitä hän tarvitsisi. Et voi käydä kauppaa hänen kanssaan.

Se, että Jumala on rakkaus, merkitsee että hän on Jeesuksessa tullut ihmiseksi ja kärsinyt sijaisena puolestasi rangaistuksen, jota hänen oikeudenmukainen vihansa vaatii. Jos uskot Jeesukseen syntien sovittajana, Jumalan viha väistyy sinusta ja saat syntisi anteeksi. Näin Jumalan rakkaus on tullut sinun osaksesi. Jeesuksen tähden Jumalasta on tullut sinulle myös läheinen ja saat kutsua häntä Isäksi. Kuitenkaan Jumalan luonne ei ole muuttunut. Hän on samaan aikaan sekä rakkaus että kiivas ja pyhä. Et voi asettaa itseäsi herraksi ja Jumalaa palvelijaksesi. Jumalan pelko on sitä, että hän on Herra ja sinä olet vain hänen palvelijansa.

Jumalan pelko on osin jopa pelonsekaista kunnioitusta Taivaan Herraa kohtaan, mutta samaan aikaan kiitollisuutta hänen armostaan, jota hän on osoittanut palvelijoitaan kohtaan. Pelko ja kunnioitus liittyvät yhteen. Enkeli sanoo: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia.” Jumalan pelkoa on se, että kunnioittaa häntä niin, että tekee hänen tahtonsa.

Jumalan pelon ja kunnioituksen jälkeen enkeli puhuu Jumalan tuomiosta. Tämä on aihe, mitä useimmissa saarnoissa ei enää kuule. Kuitenkin se on olennainen osa enkelin sanomaa eli evankeliumia. Evankeliumia ei ymmärretä tässä Raamatun kohdassa lain vastakohdaksi vaan siksi kokonaisvaltaiseksi sanomaksi Jeesuksesta, jossa on mukana myös Jumalan tuomio. Olisikin parempi puhua käsiteparista ”laki ja armo” kuin ”laki ja evankeliumi”, jotta käsitteet olisivat lähempänä niiden raamatullista käyttötapaa.

Tuomiolla tarkoitetaan Raamatussa paitsi suurta viimeistä tuomiota aikojen lopulla myös Jumalan ajallisia tuomioita. Esimerkiksi toinen enkeli julistaa tuomion suurelle Babylonille. Jumala myös tuomitsi Nooan aikana silloisen maailman tulvassa (1. Moos. 6:5–7). Babylonin tornin rakentajia seurasi aikoinaan Jumalan tuomio kieltensekoituksen muodossa (1. Moos. 11:1–9). Myös Sodoman ja Gomorran tuomio ympäristökaupunkeineen on tunnettu (1. Moos. 19:13,24–25). Vanhan liiton vaihtuminen uuteen ei millään tavalla muuttanut tätä Jumalan ajallisten tuomioiden periaatetta. Esimerkiksi juuri Pedon valtakunnan ja sen pääkaupungin ”Babylonin” tuomio on tällainen uuden liiton ajan tuomio (Ilm. 14:8). Samoin Ananias ja Safira kuolivat seurakunnassa heitä kohdanneessa Jumalan tuomiossa (Apt. 5:1–10). Vastaava tuomio kohtaa myös ehtoollisen väärinkäyttäjiä (1. Kor. 11:26–32).

Jumalan ajallisten rankaisutuomioiden idea ei ole kuitenkaan mikään oikukas viha vaan Jumalan varjelus. Jumala varjelee tuomiollaan ihmisiä siltä pahuudelta, jota tuomioiden syynä olevat ihmiset ovat tehneet. Kyseessä ei ole normaali tilanne, vaan pahuus on mennyt niin pitkälle tai kohdistunut niin keskeisiin pyhiin asioihin, ettei muuta ihmisen tahdonvapautta loukkaamatonta vaihtoehtoa ole. Jumala ei nimittäin taivuttanut sodomalaisten tai Nooan ajan ihmisten mieliä ja sydämiä väkipakolla kuuliaisiksi hänelle. Hän tarjosi parannuksen mahdollisuutta pitkään ja oli kärsivällinen. Jumala odotti. Mutta hänelläkin tuli jossain vaiheessa raja vastaan, jonka jälkeen tuomio oli väistämätön.

Jumalan tuomioiden edessä ihmisten tulisi tajuta, että tuomio on Jumalan. Häntä vastaan ei voi mitään. Siksi kaikkien tulisi kääntyä hänen puoleensa ja etsiä anteeksiantamusta ja sovintoa hänen kanssaan. Jumala on tarjonnut ratkaisun tulemalla itse ihmiseksi Jeesuksessa ja kantamalla vihansa rangaistuksen. Se ihminen, joka kääntyy Jeesuksen puoleen ja huutaa häntä avuksi, saa syntinsä anteeksi ja pelastuu (Room. 10:13). Häntä ei kohtaa Jumalan viha eikä tuomio vaan Jumalan hyvyys ja rakkaus.

Ihmiset eivät kuitenkaan halua nöyrtyä Jumalan edessä. Nöyrtymättömyyttä voi olla se, että ei käänny Jeesuksen puoleen lainkaan. Mutta yhtälailla nöyrtymättömyyttä on myös se, että ottaa kyllä vastaan Jeesuksen anteeksiantamuksen, mutta ei tahdo kääntyä pois siitä pahasta, missä elää. Tällainen ”kermankuorintaan” perustuva uskonnollisuus, jossa otetaan kaikki kivat asiat mutta jätetään ikävät pois, ei ole oikeaa pelastavaa uskoa. Sellaista kohtaa Jumalan tuomio.

”Sinä hylkäät ne, jotka hylkäävät sinun määräyksesi!” (Ps. 119:118)

”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia.” (Tiit. 1:16)

Kolmantena enkeli kehottaa kumartamaan häntä, joka on luonut taivaan, maan, meren ja vesien lähteet. Jumalan kumartaminen on juuri tätä nöyrtymistä, jota edellä kuvasin. Silloin kun Jumalaa kumarretaan, suostutaan Jumalan ehtoihin. Silloin suostutaan siihen, että koko Raamattu on totta, eikä meillä ole lupa selitellä sitä pois kulttuurisidonnaisina ihmismielipiteinä.

On myös syytä kiinnittää huomiota, mitä kaikkea enkeli julistaa Jumalan luoneen. Näitä asioita on neljä: taivas, maa, meri ja vesien lähteet eli makeat vedet. Nämä neljä turmeltiin neljän ensimmäisen torven soidessa (Ilm. 8:7–12). Ensimmäistä torvea seurasi maan turmeltuminen, jossa kolmannes kasvikuntaa tuhoutui. Toisen torven myötä meret saastuivat ja kolmannes niissä elävistä eläimistä kuoli. Kolmas torvi merkitsi makeiden vesien muuttumista myrkyllisiksi. Neljänteen torveen puhallettaessa taivasta kohtasi onnettomuus niin, että taivaan valo väheni kolmannekseen. Koko Jumalan luomakuntaa (taivasta, maata, merta ja makeita vesiä) kohtasi turmeltuminen. Nyt enkeli julistaa ikään kuin muistutukseksi kaikille ihmisille, että Jumala on luonut koko maailman. Hänellä on siksi oikeus ja valta myös puuttua sen asioihin. Kukaan ei pääse pakoon häntä. Ainoa mahdollisuus on kääntyä hänen puoleensa ja saada anteeksi.

Johanneksen näyssä ensimmäinen enkeli julisti evankeliumia koko maailmalle. Siihen kuuluu samaan aikaan Jumalan tuomio ja armahdus, laki ja armo. Se on yhtäläisesti sekä voiton että tuomion sanoma. Jeesus on voittanut pahan vallan ja vain hänen kauttaan voi päästä pakoon Jumalan tuomioita.

Johannes näkee taivaalla kuitenkin myös toisen enkelin, joka julistaa Babylonin kukistuvan. Tämä arvoituksellinen nimi mainitaan nyt ensimmäistä kertaa Ilmestyskirjassa. Myöhemmistä luvuista käy ilmi, että Babylon merkitsee Pedon globaalin valtakunnan sydäntä, sen pääkaupunkia ja keskusta. Sieltä käsin Peto viettelee kaikki kansat ja saattaa siten heidät osalliseksi Jumalan vihasta ja viimeisistä rangaistustuomioista, jotka tulevat seitsemän vihan maljan muodossa. Babylonin kukistuminen on voitto Jeesukseen uskoville, mutta tuomio pahan vallassa olevalle maailmalle. Myös tässä toisen enkelin julistuksessa on samaan aikaan käsillä sekä voitto että tuomio.

Babylon ei ymmärrettävästikään ole tuon kaupungin oikea nimi eikä sillä viitata muinoin Mesopotamiassa olleeseen suureen kaupunkiin. Babylon oli Vanhassa testamentissa erityisen paha ja jumalaton kaupunki, suurvallan pesäpaikka, jonne Jumalan kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Tällaisena se on pahuuden ja jumalattoman hallintavallan symboli ja kuva. Babylonin tuomioon palaamme myöhemmin tarkemmin, mutta jo nyt enkeli julistaa sen ikään kuin jo tapahtuneena tosiasiana. Jumalan voitto on jo saatu, vaikka sen konkreettinen toteutuminen vielä odottaakin.


Ikuisen tulen rangaistus

”Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: ’Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa - ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.’ Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: ’Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.’” (Ilm. 14:9–13)

Kolmas enkeli julistaa petoa tai sen kuvaa kumartavien ja pedon merkin ottavien joutuvan helvettiin ikuisesti kidutettavaksi. Tämä on tärkeää muistaa, sillä Pedon tai sen patsaan kumartaminen tai Pedon merkin ottaminen merkitsee yhteenkuuluvuutta Paholaiselta valtansa saaneen järjestelmän ja henkilön kanssa. Tähän Paholainen yritti houkuttaa jopa itsensä Jeesuksen autiomaan kiusauksissa. Saatana tarjosi Jeesukselle mahdollisuutta ryhtyä Antikristukseksi:

”Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ’Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.’” (Matt. 4:8–9)

Kolmannen enkelin julistuksesta käy ilmi helvetin luonne. Helvetti on yksi järisyttävimmistä ja pelottavimmista opinkappaleista kristillisessä uskossa, jopa siinä määrin, että jotkut ovat kieltäneet sen olemassaolon kokonaan tai selitelleet sen tarkoittavan jotain muuta kuin mitä Raamattu siitä suoraan sanoo. Ilmestyskirjan 14. luvun teksti kuitenkin tuo eteemme helvetin koko kauheudessaan. Raamatun mukaan helvetti on ikuisen piinan ja kärsimyksen paikka, jossa kadotettuja sieluja kidutetaan yötä päivää vailla pienintäkään lepoa ja helpotusta. Ilmestyskirja kertoo koko karuudessaan, mikä kadotukseen joutuvaa ihmistä odottaa:

”Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa.” (Ilm. 14:10–11)

Eikä tämä ole vain Ilmestyskirjan kanta asiaan, eikä se koske vain Pedon merkin ottaneita vaan kaikkia kadotukseen joutuvia. Ei ole olemassa kahta helvettiä eikä kahdenlaista helvetin rangaistusta. Jeesus sanoo suoraan:

”Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matt. 13:41–42)

”’Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska näissä liekeissä! ’ Mutta Aabraham sanoi: ’Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.’” (Luuk. 16:24–25)

Myös myöhemmin Ilmestyskirjassa kuvataan helvettiä ja sen luonnetta:

”Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. ... Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.” (Ilm. 20:10–15)

”Pelkurit, epäuskoiset, saastaiset, murhaajat, huorintekijät, noituutta harjoittavat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valehtelijat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle.” (Ilm. 21:8)

Jotkut ovat väittäneet, että Uusi testamentti tuntee kyllä helvetin, mutta että se olisi uutuus, jota Vanha testamentti ei tuntisi. Tämä on ehdottomasti väärä käsitys, joka nousee puutteellisesta Vanhan testamentin tuntemisesta. Vanhassa testamentissa sanotaan:

”Syntiset pelkäävät Siionissa, jumalattomat kauhistuvat: ’Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa, kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?’” (Jes. 33:14)

”Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.” (Dan. 12:2)

”Nämä ovat valinneet omat tiensä. Niinkuin heidän sielunsa on mielistynyt heidän iljetyksiinsä, niin minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät” (Jes. 66:3–4)

”Kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.” (Jes. 66:24)

Juuri tähän Jesajan kirjan 66. luvun tekstiin viittasi Jeesus helvetistä puhuessaan (Mark. 9:43–48), joten hän osoitti Vanhan testamentin olevan tässä asiassa täsmälleen samoilla linjoilla kuin hän ja muu Uusi testamentti. Jeesus itse on myös se, joka helvettiin tuomitsee:

”Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus” (2. Tess. 1:7–9)

Jotkut ovat sanoneet, että taivas olisi ikuinen, mutta kadotus ei olisi. Tämä on täyttä Raamatun vastaista puppua. Matteuksen evankeliumin 25. luvussa käytetään täsmälleen samaa ilmaisua ja kreikankielistä termiä kuvaamaan sekä kadotuksen että pelastuksen pituutta:

”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. ... Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:41–46)

Vaikka nämä Raamatun opettamat tosiasiat helvetistä ovat kauhistuttavia eikä moni toivoisi niiden olevan totta, niitä ei saa selitellä pois. Ne on hyväksyttävä ja otettava vastaan koko kauheudessaan. Vasta silloin voi tajuta todella Jeesuksen työn ja teon merkityksen ja tärkeyden. Jeesus ei ole vain elämänlaadun parantaja vaan tosiasiallinen pelastaja helvetin ikuisesta kärsimyksestä.

Jos helvetistä ei puhuta sillä perusteella, ettei haluta pelotella ihmisiä, on se sama kuin lääkäri sanoisi syöpäsairaalle potilaalle, että tällä on vain flunssa. Kristinuskon luonne muuttuu ratkaisevasti, jos helvetti jää pois kristillisistä saarnoista ja puheista. Nimittäin silloin Jeesus ei ole tosiasiassa pelastaja syntien rangaistuksesta vaan vain jonkinlainen pika-apu erilaisiin henkisiin ja hengellisiin ”kolotuksiin”. Raamatun opetus helvetistä on otettava vakavasti ja palautettava se kristillisiin saarnoihin ja opetuksiin.

Jos oikein ymmärrämme kadotuksen hirmuisuuden ja Jumalan vihan ankaruuden, tulee meille hätä niiden ihmisten sieluista, jotka eivät tunne Jeesusta, ja jotka eivät suostu olemaan kuuliaisia Raamatun sanalle. Koska tiedämme heidän loppunsa, haluamme pelastaa heistä mahdollisimman monta. Jeesuksen veli Juuda kirjoittaa kirjeessään:

”Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta!” (Juud. 1:23)

”Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.” (Sananl. 24:11–12)

Juudalla oli hätä helvettiin menevistä ja hän aivan sydän vereslihalla kehotti kirjeensä lukijoita taistelemaan näiden ihmisten sieluista. Riivaajien päämies Perkele yrittää vetää toiseen suuntaan, mutta Jeesus ja hänen enkelinsä taistelevat meidän puolellamme. Jeesus on kuitenkin väkevämpi kuin pimeyden voimat. Onhan Karitsa Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra. Siksi meidän ei tarvitse pelätä vaan voimme rohkeasti julistaa evankeliumia uskosta osattomille. Jeesus opettaa lisäksi, että kadotukseen joutuvia on huomattavasti enemmän kuin pelastukseen pääseviä:

”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13–14)

”Joku kysyi häneltä: ’Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?’ Jeesus vastasi: ’Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” (Luuk. 13:23–24)

Emme voi vaikuttaa siihen tosiasiaan, että kadotukseen joutuvia tulee kerran olemaan huomattavasti enemmän kuin pelastukseen pääseviä. Mutta voimme aktiivisella evankelioinnilla ja lähetystyöllä vaikuttaa siihen, mikä määrä tarkkaan ottaen pelastuvia tulee kerran olemaan. Pyrkikäämme siihen, että heitä olisi mahdollisimman monta!

Usko Jeesukseen on suunnaton aarre siksi, että sen kautta ihminen pelastuu taivaaseen – ikuiseen iloon ja onneen. Niinpä on suuri riemu, jos voimme johtaa jonkun ihmisen kadotuksen lavealta tieltä kaidalle taivastielle. Siksi on tärkeää ymmärtää myös se, millainen paikka taivas on. Taivas on ikuisen ilon ja onnen paikka, jossa ei ole enää kipua eikä kärsimystä. Taivaaseen pääsevistä kirjoitetaan Raamatussa seuraavaa:

”Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.” (Ilm. 7:14–17)

Pedon merkkiä ajateltaessa on hyvä muistaa myös tämä, koska Jumala ei takuulla salli kenenkään uskovan tietämättään joutua helvettiin kidutettavaksi. Kyllä Pedon merkki on kaikesta siitä päätellen, mitä siitä sanotaan Ilmestyskirjassa, ehdottoman julkinen asia. Niinpä kun se tulee, jokainen tietää, mikä se on. Siksi kaikki puheet mikrosiruista on jätettävä omaan arvoonsa. Pedon merkissä ei muutenkaan ole ratkaisevaa sen tekninen muoto vaan se merkitys, joka sille annetaan. Mikrosiru ja tussilla piirretty merkki ovat siten täsmälleen samassa asemassa. Ja mikä tärkeintä, Pedon merkki tulee vasta sitten kun Peto tulee. Koska Peto ei vielä ole tullut eikä globaalia maailmanvaltakuntaa ole olemassa, ei Pedon merkkiäkään ole vielä olemassa millään tavalla.

Pyhiltä kysytään kestävyyttä tänä vaikeana viimeisenä aikana Saatanan vallan ollessa huipussaan ja vainojen ollessa ankarimmillaan. Pyhiksi ei sanota tässä Ilmestyskirjan tekstissä niitä, jotka ainoastaan uskovat Jeesukseen vaan niitä, jotka sen lisäksi pitävät kiinni Jumalan käskyistä. Vanha käännös on tässä kohdin tarkempi. Se sanoo: ”niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon”. On siis tärkeää pitää, säilyttää usko Jeesukseen niin, ettei kiellä häntä eikä luovu uskosta. Mutta yhtälailla on pidettävä Jumalan käskyt eikä niistä voi lähteä tekemään kompromisseja.

Kolmella Johanneksen näkemällä enkelillä on ollut julistettavana kolme viestiä kaikille ihmisille. Näiden lisäksi hän kuulee taivaasta äänen, joka julistaa neljännen sanoman. Ääni on itsensä Jumalan.

”Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: ’Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.’” (Ilm. 14:13)

Jumala itse julistaa, että tästä hetkestä eteenpäin ne ihmiset, jotka kuolevat Jeesuksen omina, ovat erityisen autuaita. Ajatuksia voi herättää, miksi tästä eteenpäin kuolevat uskovaiset ovat jotenkin erityisasemassa suhteessa tätä aikaa edeltäviin veljiinsä. Ydin on siinä, että nyt on alettu elää Antikristuksen hallinta-aikaa, viimeistä vaikeaa ahdistuksen aikaa, joka on Jeesukseen uskoville suunnattoman vaikeaa. Ne, jotka tänä vaikeana viimeisenä vaivan aikana kestävät tai kuolevat uskonsa tähden Jeesukseen, ovat erityisen autuaita. Jumala antaa näille ihmisille aivan erityisen paikan läheisyydessään.

”He eivät ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.” (Ilm. 12:11)

Heidän rakkautensa Jeesukseen ylitti heidän rakkautensa omaan elämäänsä. Siksi Jumalakin rakastaa heitä ja sallii heidän kutsua itseään heidän Isäkseen. Mutta ne, jotka luopuvat eivätkä kestä, joutuvat helvettiin, kuten kolmannen enkelin sanomasta käy ilmi. He ovat Jumalan vihollisia, vaikka joskus ovatkin olleet hänen omiaan.

”Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa - ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.” (Ilm. 14:10–11)

Ensimmäinen sadonkorjuu

”Sitten näin tämän: Oli valkoinen pilvi, ja pilven päällä istui joku ihmisen kaltainen, jolla oli päässään kultainen seppele ja kädessään terävä sirppi. Temppelistä tuli toinen enkeli, joka kovalla äänellä huusi pilven päällä istuvalle: ’Pane sirppisi työhön ja leikkaa, nyt on sadonkorjuun aika. Maan sato on kypsä korjattavaksi.’ Silloin se, joka istui pilvellä, heitti sirppinsä maan päälle, ja niin korjattiin maan sato.” (Ilm. 14:14–16)

Johannekselle näytetään jälleen uusi näky. Hän näkee valkoisen pilven, jonka päällä istuu ”ihmisen kaltainen” hahmo. Vuoden 1938 käännös sanoo: ”Ihmisen pojan muotoinen”. Ihmisen poika -termiä käytetään Raamatussa nimenomaan Jeesuksesta, mutta on jossain määrin epäselvää, puhutaanko tässä kohtaa juuri hänestä. Nimittäin Johanneksen kuvaus jatkuu puheella ”toisesta enkelistä”, joka tulee temppelistä. Tämä antaisi ymmärtää, että pilven päällä istuva hahmo olisi myös enkeli, ja sitähän Jeesus ei ole.

Myöhemmin tekstissä esiintyy toinenkin sirppiä kantava hahmo, jota puolestaan sanotaan yksikantaan enkeliksi 17. jakeessa: ”Temppelistä tuli taas enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.” Myös hänelle annetaan vastaava käsky koota maan sato. Jos nämä molemmat sadonkorjuut ovat samankaltaisia, kuten olettaa sopii, niissä molemmissa olisi toimittajana enkeli. Tuntuu myös oudolta, että yksikään enkeli antaisi käskyjä Jeesukselle. Taivaallisena majesteettina Jeesus ei ota vastaan käskyjä yhtään keneltäkään. Hän ei ole kenenkään palvelija vaan kaikki ovat hänen palvelijoitaan. Siksi on syytä katsoa, että tässä kohdin ei ole kysymys Jeesuksesta vaan vain ihmisen kaltaisesta enkelistä, jollaisena enkelit yleisemminkin tunnemme.

Pilven päällä istuva hahmo on siis enkeli. Hänellä on kuitenkin päässään kultainen seppele, mikä kuvaa hänen suurta arvoaan ja voimaansa. Sirppi, joka enkelin kädessä on, viittaa maailman sadonkorjuuseen, joka on ennustettu jo Vanhassa testamentissa (Joel 4:12–14).

Ilmestyskirjan 14. luvussa toimitetaan kaksi sadonkorjuuta: toinen ”elosta” eli viljoista, ja toinen viinirypäleistä. Nämä kuvaavat kahdenlaisten ihmisten korjaamista talteen. Nyt käsillä olevassa viljankorjuussa on kyse uskovista ihmisistä, jotka kootaan ”taivaallisiin aittoihin”. Seuraavassa tekstissä esiintyvässä viininkorjuussa taas on kyse uskosta osattomista ihmisistä, joihin Jumalan viha kohdistuu.

Vastaavia satovertauksia löytyy myös evankeliumeista, joissa Jeesus sanoo esimerkiksi:

”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” (Mark. 9:37–38)

Myös Jeesuksen vertaus vehnästä ja rikkaviljasta sisältää tämän ajatuksen:

”Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.” (Matt. 13:30)

”Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä.” (Matt. 13:37–39)

Toinen sadonkorjuu

”Taivaan temppelistä tuli taas enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Myös alttarista tuli enkeli, se jolla on tuli vallassaan, ja hän huusi kovalla äänellä sille enkelille, jolla oli terävä sirppi: ’Pane terävä sirppisi työhön ja korjaa tertut maan viinitarhasta. Rypäleet ovat kypsyneet.’ Silloin enkeli heitti sirppinsä maan päälle, korjasi sadon maan viinitarhasta ja heitti rypäletertut suureen altaaseen, Jumalan vihan viinikuurnaan. Rypäleet poljettiin altaassa kaupungin ulkopuolella, ja verta pursui niin, että veri vielä tuhannen kuudensadan stadionmitan (307,2 km) päässä ulottui hevosen kuolaimiin asti.” (Ilm. 14:17–20)

Ensimmäisen sadonkorjuun lisäksi tehdään toinenkin korjuu, viininkorjuu. Viljan sijaan nyt on kyse rypäleistä, jotka kerätään suureen Jumalan vihan viinikuurnaan. Käy ilmi, että rypäleet kuvaavat tässä uskosta osattomia ihmisiä, jotka joutuvat Jumalan vihasta osallisiksi. Tätä vain vahvistaa se tosiasia, että rypäleet poljetaan vihan vimmassa, ja että murskaaminen tapahtuu kaupungin ulkopuolella. Kaupungin ulkopuolella oli vanhassa Israelissa saastainen paikka, jonne muun muassa kannettiin spitaalin kanssa kosketuksiin joutuneet esineet (3. Moos. 14:40–41). Myös Jeesus ristiinnaulittiin kaupungin ulkopuolella rikollisten teloituspaikalla (Joh. 19:17). Veri pursuaa niin laajalle, että vielä yli 300 kilometrin päässä se riittää peittämään ihmisen. Tämä poljenta kuvataan myös Joelin profetiassa:

”Kansat lähtevät liikkeelle, rientävät Josafatinlaaksoon. Sinne minä asetan istuimeni ja siellä minä tuomitsen kaikki kansat. Lähettäkää sirppi, elo on jo kypsää. Tulkaa polkemaan viinikuurnaa, se on jo täynnä, altaissa viini kuohuu yli reunojen. Suuri on kansojen pahuus. Väkeä tungeksii tuomion laaksossa, sillä lähellä on Herran päivä.” (Joel 4:12–14)

Joosafatinlaakso tarkoittaa tuomion laaksoa. Koko maailma on tuolloin tuomiolla Jumalan edessä. Viljasato korjataan talteen Jumalan aittoihin, mutta viinisato poljetaan suuressa rypäleiden murskaamiseen tarkoitetussa altaassa, viinikuurnassa. Rypäleiden mehu kuvastaa ihmisten verta. Viinikuurna on ”Jumalan vihan viinikuurna”, hänen suuttumuksensa ilmaus, aggression paikka. Viinikuurnan polkeminen vihan vimmassa tapahtuu kuitenkin aiheesta, niin kuin Joelin profetiassa sanotaan: ”Suuri on kansojen pahuus.” Vastaavasta kerrotaan myös Jesajan kirjassa:

”- Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? - Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja. - Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan? - Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni. Sillä koston päivää vaati minun sydämeni, kansani lunastamisen vuosi oli tullut. Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut yhtään auttajaa. Minä ihmettelin, ettei ketään tullut tuekseni. Vain oman käsivarteni voima minua auttoi, vain oma kiivauteni minua vahvisti. Niin minä poljin kansat vihassani, murskasin ne kiivaudessani ja annoin mehun valua maahan.” (Jes. 63:1–6)

Kuka on tuo, joka tulee kirkkaanpunaisessa puvussa voimaa uhkuen? Hän on ”oikeuden julistaja, suuri pelastaja”. Hän on Jeesus Kristus. Jeesus julistaa oikeutta, julistaa vanhurskautta, ja on ihmisten pelastaja, mutta samaan aikaan hän on täynnä vihaa jumalatonta maailmaa kohtaan. Hänen sydämensä vaatii koston päivää, mutta samaan aikaan hänen kansansa lunastamisen vuosi on tullut. Tässä Jesajan profetiassa, johon Ilmestyskirjan tekstissä viitataan, on paradoksaalisesti läsnä samaan aikaan tuomio ja armahdus, kosto ja lunastus, laki ja armo. Jeesus kohdistaa vihansa jumalattomaan ihmiskuntaan, mutta pelastaa ja lunastaa kaikki omansa. Ensimmäisen kerran maan päälle tullessaan Jeesus tuli alennustilassa, ihmishahmossa, nöyränä palvelijana. Mutta toisen kerran tullessaan hän tulee korotettuna, suuressa jumalallisessa voimassa, täynnä kirkkautensa ja kunniansa säteilyä. Tuolloin hän uhkuu voimaa. Tuolloin hän kostaa kaikille vihollisilleen. Vihan kiivautta kuvaa veren pursuaminen ja kuohunta, ja verta pursuaa viinikuurnasta paljon.

Veren määrää voi ajatella siten, että ihmisessä on noin viisi litraa verta, tilavuudeltaan viiden maitopurkin verran (5 dm³). Säteeltään 307,2 km kokoinen alue on pinta-alaltaan noin 300 miljardia neliömetriä (πr²) eli vain hieman Suomen pinta-alaa pienempi. Tilavuus 1,5 metriä korkealle veripatjalle olisi siten noin 450 miljardia kuutiometriä. Kun kuutiometriin mahtuu noin 200 ihmisen veri, mahtuu viinikuurnasta pursuavaan määrään 90 biljoonan ihmisen veri. Edes kaikkien kaikkina aikoina eläneiden ihmisten määrä ei tule olemaan näin suuri, mutta sillä ei ole mitään väliä. Pääasia viinikuurnassa ei ole matematiikka eikä tarkkojen lukujen kertominen vaan sen kuvaaminen, että verta on paljon, kansoja on paljon, ja Jumalan viha kansoja kohtaan on suuri.


Seitsemän viimeistä vitsausta

”Minä näin taas taivaalla suuren ja ihmeellisen tunnusmerkin: seitsemän enkeliä, seitsemän vitsauksen toimeenpanijat. Nämä vitsaukset ovat viimeiset, niihin tyhjentyy Jumalan viha.” (Ilm. 15:1)

Vanhassa testamentissa enkelit ovat hyvin tyypillisesti Jumalan vitsausten ja rankaisutuomioiden toteuttajia, joten Vanhaa testamenttia tuntevalle ei tule mitenkään yllätyksenä, että seitsemässä viimeisessä vitsauksessa on toimeenpanijoina seitsemän enkeliä. Esimerkiksi egyptiläisten esikoisia kohdannut surma Mooseksen aikana oli enkelin toimeenpanema (2. Moos. 12:23). Myös Daavidin ylpeydessään teettämän väestölaskennan rangaistuksena olleen ruton pani toimeen enkeli (1. Aik. 21:14–16). Enkelit viimekädessä toteuttivat myös Jerusalemin rankaisutuomion Hesekielin aikana (Hes. 9:1–11).

Vitsausten sanotaan olevan viimeisiä, ja että niihin tyhjentyy Jumalan viha. Tämä merkitsee, että Jumalan viha saavuttaa näiden seitsemän tapahtuman myötä lakipisteensä maailmaa kohtaan. Edes Jumalan viha, joka tuhosi Nooan ajan ihmiset, ei ollut näin suuri. Samoin Sodoman ja Gomorran tuhoaminen tulella ja tulikivellä oli vain pieni Jumalan ärähdys siihen verrattuna, mitä hän nyt aikoo tehdä. Kaiken hän kuitenkin tekee aiheesta, sillä niin suurta ja pitkälle edennyttä on ihmisten pahuus.

Tässä viitataan myöhemmin esiintyvään seitsemään Jumalan vihan maljaan, jotka tullaan vuodattamaan maailmaan. Nämä seitsemän tapahtumaa sijoittuvat yksinomaan Pedon eli Antikristuksen hallinta-aikaan eli aivan lähelle Jeesuksen toista tulemusta. Vitsaukset kohdistuvat erityisesti niihin, joilla on Pedon merkki otsassaan tai kädessään. Niihin palataan tekstissä myöhemmin.


Pedosta voiton saaneet

”Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: - Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas! Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki.” (Ilm. 15:2–4)

Tässä kohdin Johannes saa jälleen nähdä yhden tulevaisuuden kuvan. Vaikka Peto hallitsee maan päällä ja enkelit valmistautuvat toimeenpanemaan seitsemän viimeistä vitsausta, Johannes näkee Pedosta voiton saaneet. Pedon kukistuminen on varmaa. Se tulee häviämään. Voitto on jo saavutettu, vaikka se ei ole vielä realisoitunut konkreettisesti maan päällä. Se on kuitenkin jo totta hengellisessä maailmassa.

Lasimeri kuvaa tässä taivasta, vaikkei siellä konkreettisesti merta olekaan (Ilm. 21:1). Taivaan rannalla ovat pelastuneet ihmiset. He ovat saaneet voiton Pedosta. He eivät taipuneet ankarissa Antikristuksen vainoissa kieltämään Jeesusta eivätkä ottamaan Pedon merkkiä. Johannes kertoo, että pelastuneilla on käsissään harput ja he lauloivat. He ylistivät. Laulu, jota he laulavat, on Mooseksen ja Karitsan laulu. Siinä on osia useista Vanhan testamentin ylistyslauluista, mutta varsinkin Mooseksen lauluista 5. Mooseksen kirjan 32. luvussa ja 2. Mooseksen kirjan 15. luvussa. Se tosiasia, että kyseessä on myös Karitsan eli Jeesuksen laulu, tarkoittaa että Jeesus liittyy kaikessa siihen, mitä Mooses ja koko Vanha testamentti on ylistänyt hänestä, Isästä ja Pyhästä Hengestä jo ammoin.

On erityisen huomionarvoista, että Pedosta voiton saaminen ja Jumalan ylistäminen kulkevat yhdessä. Vaikka Peto ja sen valta on hirveää, ahdistavaa ja täynnä pelolla hallitsemista, Jumala on suurempi ja hänen käsissään ovat kaikki voiton avaimet. Ylistys ja rakkaus Jeesukseen karkottavat pelon. Ilmestyskirjassa on useammassakin kohtaa pelottavia kuvia, mutta niitä seuraa näky voittajista tai näky taivaasta. Kaiken keskellä Jeesus osoittaa, että hänen kanssaan ei tarvitse pelätä. Hän on voittaja. Hän on vahvempi Saatanan valtaa. Hän on omiensa turva ja suoja. Hänen lähellään ei tarvitse pelätä. Siinä on turvallista olla.

Samoin on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten usein Ilmestyskirjassa puhutaan ylistyksestä ja miten usein sitä korostetaan. Ihminen voi olla masentunut, ahdistunut ja peloissaan, mutta Jeesuksen ylistäminen vapauttaa. Siksi on todella hienoa, että monissa varsinkin uudemmissa seurakunnissa on paljon ylistystä Herralle Jeesukselle, jossa saa vapaasti ilmaista hänelle kaikki tunteensa, puhua hänelle ja korottaa hänen nimeään. Myös kielilläpuhumisen armolahja auttaa ja vapauttaa ylistämään ja rukoilemaan. Pyhä Henki ei sitäkään lahjaa turhaan ihmisille jaa. Se on hänen keksintönsä hänen rakkaittensa parhaaksi.

Kristallimeren ylistäjät ylistävät Jumalan suuria tekoja. On hyvä pysähtyä miettimään, mitä ovat Jumalan suuret teot. Mitä ne ovat historiassa? Mitä ne ovat meidän keskellämme, omassa elämässämme? Entä mitä ovat Jumalan oikeat ja todet tiet eli tavat toimia? Kaikki kansat tulevat myös kumartamaan Jumalaa. Hänen tuomionsa ovat tulleet julkiseksi, tulleet esiin, kaikkien tietoon. Näin on sekä viimeisen tuomion että ajallisten tuomioiden suhteen.

Mietittäessä Jumalan suuria tekoja historiassa, tulee lähestyä ennen kaikkea niitä tekoja, joista on kerrottu Raamatussa. Ensinnäkin hän on tehnyt suuren teon luomalla ihmisen ja koko maailmankaikkeuden. Monissa psalmeissa on paljon ylistystä Jumalan luomistekojen ihmeistä. Ne ovat todella ihmeitä. Tällaisten valtavan kokoisten tekojen lisäksi Jumala teki erittäin suuren teon yksittäisen ihmisen kohdalla, kun hän pelasti Nooan perheineen tulvasta koko muun maailman hukkuessa. Jos Jumala ei olisi säästänyt Nooaa, ei kukaan olisi tätäkään kirjaa lukemassa eikä kirjoittamassa.

Jumala teki myös suuren teon kutsumalla Aabrahamin ja tehdessään hänestä suuren kansan, josta syntyi Messias, Jeesus, maailman Vapahtaja. Jumala teki suuren teon vapauttamalla kansansa Egyptin orjuudesta. Hän teki suuren teon päästämällä kansansa palaamaan Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Ja kaikkein suurimman teon hän teki, kun hän tuli ihmiseksi Jeesuksessa ja kantoi kaikkien ihmisten kaikkina aikoina tekemien syntien rangaistuksen. Tätä rakkauden tekoa ei voi ylittää.

Näistä kaikista voimme kiittää ja ylistää Jumalaa. Kokeile tätä. Kiitä ja ylistä Jumalaa esimerkiksi siitä, että hän vapautti kansansa Egyptin orjuudesta. Ylistä siitä, että hän on luonut sinut ja koko maailman. Ylistä siitä, että hän on Jeesuksessa tuonut sovituksen ja anteeksiantamuksen synneistä. Ylistä siitä, mitä Jumala teki Paavalille ja mitä hän teki Paavalin kautta, kun evankeliumi levisi Eurooppaan ja saavutti lopulta myös meidät suomalaiset.

Toiseksi on hyvä miettiä, mitä suuria tekoja Jumala on tehnyt historiassa Raamatun ajan jälkeen, ja mitä hän on tehnyt meidän maallemme ja kansallemme. Jumala on tehnyt suuren teon antamalla uskonpuhdistuksen ja kutsumalla Lutherin kumppaneineen puolustamaan Raamatun arvovaltaa ja uskon vanhurskautta. Jumala on tehnyt suuren teon antamalla lähetystyön käynnistyä uudella ajalla. Jumala on tehnyt suuria tekoja myös Suomen maan ja kansan suhteen. Hän on antanut maallemme useita herätyksen aikoja. Hän suojeli ja varjeli maamme täysin yliluonnollisesti talvi- ja jatkosodissa, joissa ei ollut inhimillisesti katsoen mitään mahdollisuutta selviytyä. Jos olisimme joutuneet tuolloin osaksi Neuvostoliittoa, kristittyjä olisi maassamme enää vain rippeitä. Tämä on kaikki suurta! Voit kiittää ja ylistää Jumalaa kaikesta tästä.

Kolmanneksi on hyvä miettiä, mitkä ovat Jumalan suuria tekoja sinun omassa henkilökohtaisessa elämässäsi. Mitä hyvää Jumala on sinulle tehnyt? Ei ole syytä katsoa oman elämänsä tuskiin tai epäonnistumisiin. On syytä katsoa ja miettiä, mitä suurta Jumala on sinun elämässäsi tehnyt. Psalmissa 103 sanotaan:

”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” (Ps. 103:2)

Tämä on Jumalan käsky sinulle ja minulle: Älä unohda! Älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Kuinka usein unohdammekaan sen hyvän, mitä Jumala on meille tehnyt, ja muistamme (ja muistelemme) vain sitä pahaa ja kielteistä, mikä elämässämme on. Älä unohda! Kirjoita ylös niitä hyviä asioita, joita Jumala on sinulle tehnyt. Palaa niihin, kiitä ja ylistä Jumalaa niistä. Niin huomaat, että elämäsi väri muuttuu iloisemmaksi ja myönteisemmäksi. Alat nähdä elämän ja itsesi enemmän Jumalan silmin. Ylistys ei ole turhaan tärkeä asia Raamatussa.

Kristallimeren ylistäjät sanovat vielä, että Jumalan tiet ovat oikeat ja todet. Tämä tarkoittaa, että se, miten Jumala toimii ja miten hän johdattaa omiaan, on oikeaa. Hän tietää, mitä hän tekee. Jumalan tiet ovat myös tosia. Hän ei valehtele. Hän on ainoa totuudenmukainen koko maailmassa. Jos ihminen seuraa Jumalan tahtoa elämässään, myös hänen teistään tulee Jumalan teiden kaltaisia, toisin sanoen oikeita ja tosia. Jumalan tiellä on hyvä vaeltaa.


Seitsemän enkeliä

”Tämän jälkeen minä näin, kuinka taivaan temppeli, todistuksen teltta, avattiin ja temppelistä tuli ulos seitsemän enkeliä, seitsemän vitsauksen toimeenpanijat. Heidän pukunsa oli puhtaan valkoista pellavaa, ja rinnan ympärillä heillä oli kultainen vyö. Yksi neljästä olennosta antoi näille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, jotka olivat täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja ikuisesti. Jumalan kirkkaus ja voima täytti temppelin savulla, niin ettei kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennen kuin nuo seitsemän enkeliä olivat panneet seitsemän vitsausta täytäntöön.” (Ilm. 15:5–8)

Johanneksen jo aiemmin näkemät seitsemän enkeliä tulevat ulos taivaan temppelistä. Niiden tehtävänä on panna täytäntöön Jumalan seitsemän viimeistä vitsausta Pedon hallitessa maailmaa. Enkeleiden ulkonäkö kertoo jotain heidän luonteestaan ja tehtävästään. Johannes kertoo heidän pukujensa olleen puhtaan valkoisia, mikä kuvaa enkelien vilpittömyyttä ja hyvyyttä. Vitsaukset eivät ole minkään pahansuopuuden ilmentymä, vaan puhdasta oikeudenmukaisuutta ja Jumalan hyvyyttä. Jospa ihmiset edes niiden kohdatessa heitä tekisivät parannuksen ja kääntyisivät Jumalan puoleen. Rinnan ympärillä oleva kultainen vyö heijastaa Jumalan kunniaa ja suurta arvoa. Enkeleillä on aivan erityinen mandaatti taivaan Jumalalta ja he edustavat häntä.

Enkeleille annettiin seitsemän maljaa, jotka ovat täynnä Jumalan vihaa. Myös Saatana on täynnä vihaa, joka saavuttaa huippunsa Antikristuksen hallinta-aikana, mutta Saatanan vihan kohteeksi joutuminen on pientä sen rinnalla, mitä merkitsee Jumalan vihan kohteeksi joutuminen. ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.” (Hepr. 10:31, KR38). Jumalan vihan maljasta puhutaan usein Vanhassa testamentissa erityisesti profeettojen kirjoissa. Jeremian kirjassa kerrotaan seuraavaa:

”Näin sanoi Herra, Israelin Jumala, minulle: ’Ota tämä vihan viinin malja minun kädestäni ja juota sillä kaikki kansat, joiden tykö minä sinut lähetän. He juovat ja horjuvat ja tulevat mielettömiksi miekan edessä, jonka minä lähetän heidän keskellensä.’ Ja minä otin maljan Herran kädestä ja juotin kaikkia kansoja, joiden tykö Herra minut lähetti.” (Jer. 25:15–17, KR33)

Tätä seuraa pitkä luettelo kaikista kansoista, joille Jeremia sai Herran käskyn juottaa vihan malja. Luettelon lopussa ovat sanat: ”Viimeksi siitä juo Sesakin kuningas.” (Jer. 25:26). Tuon nimistä kansaa ei ollut Lähi-idässä. Kyseessä on salanimi. Se viittaa kaikesta päätellen Babyloniin. Samalla tavoin kuin Babylonin kuningas joutui juomaan Jumalan vihan maljan tuolloin, viimeisenä kaikista, tapahtuu niin myös viimeisinä aikoina. Myös silloin viimeisenä Jumalan vihan maljan joutuu juomaan lopun ajan Babylonin kuningas, Antikristus. Hänen hallinta-aikaansa sijoittuvat kaikki seitsemän viimeistä vitsausta, seitsemän Jumalan vihan maljaa.

Ilmestyskirjan tekstissä kerrotaan, että Jumalan kirkkaus täytti temppelin savulla niin, ettei kukaan voinut mennä sinne sisälle. Vastaava ilmiö tapahtui Jerusalemin ensimmäisen temppelin vihkimisen yhteydessä kuningas Salomon aikana. 2. Aikakirjassa kerrotaan:

”Kun Salomo oli päättänyt rukouksensa, taivaasta iski tuli, joka söi polttouhrit ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin. Papit eivät voineet mennä temppeliin, sillä se oli täynnä Herran kirkkautta.” (2. Aik. 7:1–2)

Jumalan kirkkaus täytti savun tai pilven tavoin temppelin eivätkä papit voineet mennä sinne uhraamaan, koska se oli täynnä Herran voimaa. Aivan samoin Ilmestyskirjan näyssä Jumalan kirkkaus ja voima täyttivät temppelin niin, ettei kukaan voinut mennä sinne ennen kuin seitsemän vihan maljaa on vuodatettu. Tämä tosiasia on helppo ohittaa Ilmestyskirjaa lukiessa, mutta sen viesti on tärkeä: Kukaan ei voi mennä Jumalan temppeliin uhraamaan ja siten lepyttämään Jumalaa niin, että hän peruisi vihan maljojen vuodattamisen ja viimeiset vitsaukset. Tämä alleviivaa Jumalan vihan ankaruutta tässä tilanteessa. Hänen tuomionsa on peruuttamaton.


=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun